Domingo Faustino Sarmiento

Domingo Faustino Sarmiento (15. helmikuuta^lähde? 1811 San Juan, Argentiina – 11. syyskuuta^lähde? 1888 Asunción, Paraguay) oli argentiinalainen poliitikko ja kirjailija. Hän toimi Argentiinan presidenttinä vuodet 1868–1874.

Domingo Faustino Sarmiento
Domingo Faustino Sarmiento vuonna 1873.
Argentiinan presidentti
1868–1874
Edeltäjä	Bartolomé Mitre
Seuraaja	Nicolás Avellaneda
Henkilötiedot
Syntynyt	15. helmikuuta 1811 San Juan, Argentiina
Kuollut	11. syyskuuta 1888 (ikä 77) Asunción, Paraguay
Tiedot
Puolue	Liberaalit
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Sarmiento oli aktiivinen jäsen nuorten intellektuellien ryhmässä. Ryhmää kutsuttiin nimellä Generación del 37, ja sillä oli suuri vaikutus Argentiinan 1800-luvun loppupuolen poliittiseen elämään. Sarmiento ihaili Eurooppaa, ja hänen mielestään siellä arvostettiin älymystöä, sosiaalipalveluita ja demokratiaa, toisin kuin hänen barbaarisena pitämässään kotimaassaan. Poliitikkona hän toimi postilaitoksen ja rautateiden kehittäjänä. Erityispanostuksensa hän antoi kuitenkin koululaitoksen kehittämiseen.

Elämänvaiheita

Nuoruusvuodet

Sarmiento syntyi köyhään perheeseen, jossa oli kaikkiaan 15 lasta. Lapsista yhdeksän kuoli nuorina, ja Sarmiento oli ainoa aikuiseksi elänyt poikalapsi. Hänen älykkyytensä herätti huomiota jo varhain, ja hän osasi lukea jo neljävuotiaana. Kän aloitti koulun viisivuotiaana, ja hänet palkittiin koulun parhaana oppilaana. Äiti toivoi pojastaan pappia, ja isä vei pojan Loreton seminaariin. Tuntemattomista syistä isä ja poika kuitenkin palasivat takaisin kotiin ilman että opinnot olisivat alkaneet.

Aikuisena Sarmiento sanoi saaneensa maailmankatsomuksensa vanhemmiltaan: äidiltään ahkeruuden ja isältään ajatuksen pyyteettömästä isänmaan palvelemisesta.

1820-luku oli Argentiinassa poliittisesti levotonta. Bernardino Rivadavia valittiin vuonna 1826 maan presidentiksi. Häntä vastustivat lähinnä maakuntien varakkaat maanomistajat, jotka pelkäsivät vaikutusvaltansa ja itsenäisyytensä menettämistä. Älymystö, kuten Sarmiento, kannatti häntä ja hänen sivistyspyrkimyksiään.

Vuonna 1827 Rivadavia erosi tehtävästään, ja Argentiina solmi rauhan Brasilian kanssa. Poliittisesti sekavassa tilanteessa Sarmiento ja hänen enonsa, José del Oro, katsoivat viisaammaksi siirtyä San Francisco del Monten kaupunkiin. Sarmiento käytti aikansa opintoihin ja opetti lapsia kaupungin ainoassa koulussa. Samana vuonna Sarmiento sai opiskelupaikan Buenos Airesista, Colegio de Ciencias Moralesista. Opinnot eivät kuitenkaan päässeet alkuun, kun löyhää keskusvaltaa kannattaneet joukot hyökkäsivät uudessa sisällissodassa Sarmienton kotikaupunkiin. Sarmiento päätti liittyä taistelemaan vahvaa keskusvaltaa kannattavien puolelle. Sisällissota ei kestänyt pitkään, mutta Sarmiento ei kuulunut sen voittajiin. Koska voittajat vangitsivat hävinnyttä puolta kannattaneita, katsoi Sarmiento viisaammaksi siirtyä Chileen.

Kiertolais- ja maanpakolaisvuodet

Sarmiento vietti vuodet 1831-1836 Chilessä maanpaossa. Chile oli tuolloin harvinaislaatuinen Latinalaisen Amerikan maa, sillä politiikka perustui perustuslakiin, hallinto toimi hyvin ja ihmisillä oli mahdollisuus esittää kritiikkiä hallinnosta. Sarmientoon tämä teki vaikutuksen: hänen mielestään maassa vallitsi taloudellisen yritteliäisyyden henki, joka toi vaurautta kansalle ja jossa omistusoikeus oli turvattu.

Chilessä Sarmiento työskenteli opettajana. Vapaamielisen ilmapiirin inspiroimana hän ryhtyi kirjoittamaan poliittisia kommentaareja. Hänellä oli myös rakkaussuhde, josta syntyi tytär Ana Faustina.

Kotimaahan palattuaan Sarmiento sairastui vakavasti, ja hänen omaisensa ja ystävänsä pelkäsivät hänen kuolevan. Toivuttuaan hän perusti vahvaa keskusvaltaa kannattaneen lehden El Zondan. Viranomaisia lehden tyyli ei miellyttänyt, ja sille määrättiin suuret verot maksettaviksi. Niiden vuoksi lehti jouduttiin lakkauttamaan. Sarmiento oli myös mukana perustamassa tyttökoulua.

Näihin aikoihin Sarmiento pääsi mukaan nuorten intellektuellien Generación del 37 toimintaan. Syrjäisessä San Juanissa asunut Sarmiento ei ollut pääkaupunkilaisten nuorten miesten mukana ryhmän perustamisessa, mutta hän lähestyi ryhmää kirjeitse heti siitä kuultuaan. Aikaa myöden hänestä tuli ryhmän vankka kannattaja. Ryhmä kannatti vapaakauppaa, lujaa keskusvaltaa, sananvapautta ja sosiaalisten olojen muuttamista.

Sarmiento pidätettiin 1840 syytettynä salaliitosta. Vapauduttuaan hän katsoi parhaaksi muuttaa jälleen Chileen. Chilessä hän työskenteli opettajana, koulun johtajanaikin, sekä kirjoitti artikkeleita lehtiin. Vuonna 1842 hän oli mukana perustamassa El Progreso -sanomalehteä. El Progreso julkaisi Sarmienton tunnetuimman kirjallisen työn, Facundon jatkosarjana. Teos ilmestyi myöhemmin kirjana.

Chilen hallitus lähetti Sarmienton vuonna 1845 opintomatkalle. Hän vieraili Brasiliassa, Uruguayssa, Ranskassa, Sveitsissä, Espanjassa, Britanniassa ja Italiassa. Hänen tehtävänään oli tutkia, miten koulutus on näissä maissa järjestetty. Hän palasi Chileen vuonna 1847.

Jälleen vuonna 1848 Sarmiento yritti paluuta Argentiinaan. Samana vuonna hän meni naimisiin Benita Martinez Pastorizan kanssa ja adoptoi tämän pojan. Hän palasi perheineen kuitenkin Chileen, missä hän kirjoitteli lehtiin lehdistönvapautta puolustavia artikkeleita. Lehdessä La CrÓnica ilmestyi erittäin voimakkaasti Argentiinan vahvaa miestä, Juan Manuel de Rosasia arvostelevia kirjoituksia. Argentiinan hallitus pyysi näiden kirjoitusten vuoksi Chilen hallitukselta Sarmienton luovuttamista vangitsemista varten. Pyyntöön ei suostuttu.

Rosasin diktatuuri päättyi vuonna 1852, ja vuonna 1855 Sarmiento päätti palata kotimaahan. Hän asettui Buenos Airesiin ja pääsi sanomalehti El Nacionalin päätoimittajaksi. Hän toimi myös kaupunginvaltuutettuna ja oli väliaikaisen perustuslakia säätävän senaatin jäsen. Hän toimi senaattorina vuoteen 1861.

Poliitikko

Sarmiento valittiin 1861 San Juanin maakunnan kuvernööriksi, ja hän sstui tehtävään seuraavan vuoden alusta. Hän antoi maakunnassa perusopetusta koskevan asetuksen, joka teki perusopetuksesta kaikille lapsille pakollista. Hänen kaudellaan avattiin sotilaskouluja, toisen asteen oppilaitoksia ja tyttökouluja. Lisäksi hän rakennutti maanteitä ja sairaaloita ja myönsi lupia kaivostoimintaan.

Ajauduttuaan riitoihin maakuntansa vahvojen miesten caudillojen kanssa Sarmiento erosi kuvernöörinvirasta vuonna 1865. Sen jälkeen hänet määrättiin suurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. Hän ehti Yhdysvaltoihin juuri Abraham Lincolnin murhan jälkeen. Tapaus järkytti Sarmientoa, ja hän ryhtyi kirjoittamaan Lincolnin elämäkertaa. Teoksesta Vida de Lincoln Sarmiento palkittiin Michiganin yliopiston kunniatohtorin arvolla.

Yhdysvalloissa oleskellessaan Sarmiento päätti ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Hän voitti vaalit, ja presidentin virkakausi alkoi 12. lokakuuta 1868. Sarmienton presidenttikautta pidetään Argentiinan historiassa käänteentekevänä. Hänen aikanaan yhteiskunnan painopiste muuttui gauchoista ja suurmaanomistajista keskiluokkaan ja kauppiaisiin. Hän halusi tuoda maahan kansalaisoikeudet, turvallisuuden ja edistyksen koskemaan koko kansaa. Oleskelu Yhdysvalloissa oli tuonut hänelle ajatuksia demokratiasta yhteiskunnasta. Hän halusi myös teollistaa Argentiinan.

Sarmiento käynnistytti presidenttikaudellaan taloushankkeita. Maahan rakennettiin lennätinverkosto, jonka pituudeksi tuli 5 000 kilometriä. Tämä helpotti pääkaupungin ja provinssien välistä yhteydenpitoa. Lisäksi parannettiin postin toimintaa. Maahan ryhdyttiin rakentamaan rautatielinjaa, joka sai nimen Punainen linja. Linjan tarkoituksena oli parantaa sisämaan tuotteiden kuljettamista Buenos Airesin satamaan. Sarmienton kauden lopulla linjan pituus oli 1 331 kilometriä. Hänen kaudellaan toimitettiin myös maan ensimmäinen väestönlaskenta. Koululaitokseen kiinnitettiin Sarmiento kaudella erityishuomio. Hänen kaudellaan valtion tarjoama opetus nelinkertaistui ja kouluissa oli 100 000 lasta opiskelemassa.

Nykyään merkittävänä pidetty presidentti ei ollut omana aikanaan suosittu. Hänen hallitustaan pidettiin pettymyksenä. Maa ei saanut ratkaistuksi rajariitaansa Chilen kanssa. Argentiina osallistui kolmoisliiton sotaan Paraguayta vastaan, mitä tavallinen kansa ei kannattanut. Sarmienton adoptoima poika kuoli sodassa, mikä aiheutti Sarmientossa syvää surua. Maahan tulleiden runsaslukuisten eurooppalaisten siirtolaisten väitettiin tuoneen maahan keltakuumeepidemian. Lisäksi pääkaupungin Buenos Airesin ja maakuntien välille syntyi ristiriitoja.

Italialaiset anarkistiveljekset ampuivat kohti Sarmienton vaunuja 22. elokuuta 1873. Murhayrityksen oli tilannut argentiinalainen poliitikko Ricrdo López Jordán. Sarmiento päätti presidenttikautensa vuonna 1874, ja hänen seuraajakseen tuli hänen opetusministerinsä Nicolás Avellaneda.

Vanhuus

Presidenttikautensa jälkeen Sarmiento toimi Buenos Airesin provinssin koulutarkastajana. Vuonna 1879 hänestä tuli San Juanin provinssin senaattori, jota tehtävää hän hoiti siihen asti, kunnes tuli sisäministeriksi. Tästä tehtävästä hän kuitenkin erosi pian ajauduttuaan riitoihin Buenos Airsin provinssin senaattorin kanssa.

Sisäministerikauden jälkeen hänestä tuli vielä koko Argentiinan koulutarkastaja ja opetusministeri. Vuonna 1882 hän ajoi läpi lain, jonka mukaan peruskoulutus on maksutonta, pakollista eikä se saa pohjautua uskontoon. Sarmiento oli vierailemassa Paraguayssa tyttärensä kanssa, kun hän sai sydänkohtauksen, johon hän kuoli.

Suomennettu tuotanto

• Tanssi, tasa-arvo ja veljeys. Kertomus Pariisin yleisistä tanssipaikoista. Katkelma teoksesta Viajes ('Matkoja'), osa 1 (1849). Julkaisussa Unesco-kuriiri, 40(1987): 5, s. 30

Aiheesta muualla

• Domingo Faustino Sarmienton tuotantoa Gutenberg.org (espanjaksi)