Emma Goldman

Emma Goldman (27. kesäkuuta 1869 Kaunas, Liettua, Venäjän keisarikunta – 14. toukokuuta 1940 Toronto, Kanada) oli anarkisti ja feministi, joka tunnetaan poliittisesta aktivismistaan. Hänellä oli keskeinen rooli anarkistisen poliittisen filosofian kehityksessä 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Emma Goldman kuuluu anarkismin ja anarkofeminismin keskeisiin nimiin

Goldman emigroitui Yhdysvaltoihin 16-vuotiaana. Hänet karkotettiin myöhemmin takaisin Venäjälle, jossa hän näki Venäjän vallankumouksen tapahtumia. Hän vietti vuosia läntisessä Euroopassa, missä hän kirjoitti muun muassa omaelämäkertansa Living My Life.

Elämäkerta

Goldman syntyi juutalaiseen perheeseen Liettuan Kaunasissa, jossa hänen perheensä omisti pienen majatalon. Poliittisen sortokauden aikana, joka sai alkunsa Aleksanteri II:n murhasta, hän muutti perheensä mukana Pietariin kolmentoista vanhana. Pietarissa taloudellinen tilanne pakotti hänet lopettamaan koulunkäynnin ja työskentelemään tehtaassa. Tehdastyö sai Goldmanin kiinnostumaan vallankumouksellisista ideoista. Nikolai Tšernyševskin romaani Mitä on tehtävä? sai hänet innostumaan vallankumouksellisista ajatuksista.

Goldman pakeni 15-vuotiaana Yhdysvaltoihin sisarpuolensa kanssa kieltäydyttyään isänsä järjestämästä avioliitosta. Haymarketin verilöylyn jälkeinen neljän anarkistin hirttäminen veti nuoren Goldmanin anarkistiliikkeeseen, ja 20-vuotiaana hän päätti ryhtyä vallankumoukselliseksi. Tähän aikaan hän oli ollut kymmenen kuukautta naimisissa toisen venäläisen emigrantin kanssa. Avioliitosta ei tullut mitään, joten Goldman jätti miehensä ja muutti New Yorkiin. Siellä hän pysytteli virallisesti naimisissa olevana niin kauan, kunnes sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.

New Yorkissa Goldman eli Alexander Berkmanin kanssa, jonka rinnalla hän toimi Yhdysvaltain anarkistiliikkeen johtotehtävissä. Koska hän puolusti Berkmania jälkimmäisen yritettyä murhata yhdysvaltalaisen teollisuusmiehen Henry Clay Frickin, hän joutui huonoon valoon viranomaisten silmissä. Berkman (eli Saša, joka oli Goldmanin käyttämä puhuttelunimi) joutui moneksi vuodeksi vankilaan.

Goldman vangittiin 1893 ja suljettiin Blackwells Islandin rangaistusvankilaan yllytettyään julkisesti työttömiä työläisiä ”pyytämään töitä, ja ellei niitä annettaisi, pyytämään leipää, ja ellei sitä annettaisi, ottamaan leipää”. Tämä kehotus on tiivistelmä haltuunottamisesta, jota anarkokommunistit, kuten Pjotr Kropotkin, kannattivat. Voltairine de Cleyre piti luennon Emma Goldmanin puolustukseksi vastaukseksi hänen pidättämiselleen. Goldman oli saanut yllyttämisestään vuoden tuomion, jonka aikana hän kiinnostui hoivatyöstä, josta oli myöhemmin tuleva hänen pääelinkeinonsa.

Goldman pidätettiin uudelleen 10. syyskuuta 1901 yhdeksän muun ihmisen kanssa, ja häntä syytettiin salaliitosta presidentti William McKinleyn murhaamiseksi. Goldmanin seuraaja Leon Czolgosz oli ampunut McKinleytä muutamia päiviä aiemmin. Itse asiassa Goldman oli tavannut Czolgoszin ainoastaan kerran lyhyesti muutama viikko aiemmin. Hän ei suostunut ottamaan vastuuta seuraajistaan, jotka typeryydessään käsittivät hänen sanansa väärin.

Goldman pidätettiin jälleen 11. helmikuuta 1916 ja vangittiin, tällä kertaa sen vuoksi, että hän oli levittänyt ehkäisykirjallisuutta. Seuraavina vuosina hän aina puheita pitäessään varautui pidätykseen ja piti siksi mukanaan kirjaa noustessaan puhujankorokkeelle.

Goldmanin kolmas vankilatuomio tuli 1917, tällä kertaa asepalvelukseen värväyksen estämisen suunnittelusta. Berkman ja Goldman olivat molemmat mukana perustamassa asevelvollisuuden vastaisia liittoja ja organisoimassa ensimmäisen maailmansodan vastaisia mielenosoituksia. Hänet vangittiin kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen hänet karkotettiin Venäjälle. Karkotuskuulemisessa kuulemisen johtajana ollut J. Edgar Hoover luonnehti häntä ”yhdeksi Amerikan vaarallisimmista naisista”.

Karkotus tarkoitti sitä, että Goldman todisti Venäjän vallankumousta itse paikalla. Saapuessaan Venäjälle Goldman oli valmistautunut tukemaan bolševikkeja huolimatta ensimmäisessä internationaalissa syntyneestä vastakkainasettelusta valtiokommunistien ja anarkistien välillä. Mutta poliittisen sorron, byrokratian ja pakkotyön näkeminen Venäjällä sai Goldmanin kirjoittamaan kirjat My disillusionment in Russia ja My further disillusionment in Russia (suomennettu yhdessä nimellä Vuoteni Venäjällä), joissa hän kertoo pettymyksestään bolševikkien vallankumoukseen.

Kokemukset bolševikkivallankumouksen pyörteissä saivat Goldmanin muuttamaan suhdettaan väkivaltaan. Kun puna-armeijaa käytettiin lakkoilijoita vastaan, Goldman hylkäsi väkivallan muuten kuin itsepuolustustarkoituksissa.

Vuonna 1936 Goldman matkusti Espanjan sisällissotaan tukemaan vallankumousta ja taistelemaan Francon fasismia vastaan.

Emma Goldman kuoli vuonna 1940 Torontossa, ja hänet on haudattu Chicagoon.

Suomennettuja teoksia

• Anarkismi ja muita esseitä. ((Anarchism and other essays, 1910.) Suomentanut Ville-Juhani Sutinen) Turku: Savukeidas, 2011. ISBN 978-952-5500-87-5
• Emma Goldman: Maailman vaarallisimman naisen puheita ja kirjoituksia (Kokoelma). Valikoineet ja suomentaneet Hannu Toivanen ja Ulla Vehaluoto. Työväen Tuotantokomitean julkaisuja, 2008. Luettavissa sivulta: Emma Goldman: Maailman vaarallisimman naiset puheita ja kirjoituksia
• Vuoteni Venäjällä. ((My disillusionment in Russia, 1923; My further disillusionment in Russia, 1924.) Suomentanut Ville-Juhani Sutinen) Turku: Savukeidas, 2011. ISBN 978-952-5500-89-9

Aiheesta muualla

• Emma Goldman, Kristiina-instituutti, Verkkokurssi