Esterházy
Esterházy de Gálantha[1] on vanha unkarilainen aatelissuku, johon on kuulunut useita Unkarin historian merkkihenkilöitä.
Vanhimmat tunnetut merkinnät suvusta ovat vuodelta 1238, joskin suvussa kulkeneen epäluotettavan perimätiedon mukaan se periytyisi hunnipäällikkö Attilasta. Suku sai 1421 haltuunsa Galantan linnan nykyisessä Slovakiassa.[1] Suvun ensimmäinen mainittava edustaja, Ferenc Zerházy sai 1500-luvun lopussa Galantan paronin arvon, ja otti samalla käyttöön nimen Esterházy. Hänen pojistaan suku jakautui edelleen Fraknón, Csesznekin ja Zólyomin sukuhaaroihin.[2] Osa suvusta korotettiin 1600-luvulla kreivin arvoon ja eräs osa Franknón haarasta sai 1687 valtakunnanruhtinaan arvon.[1] 1700-luvulle tultaessa Esterházyt olivat Unkarin suurimpia maanomistajia. Suvun omaisuus oli jopa suurempi kuin Habsburgien, joiden valtaa Esterházyt tukivat. Vuonna 1809 Napoleon tarjosi Nikolaus II Esterházylle Unkarin kuninkaan kruunua, mutta tämä kieltäytyi ja pysyi lojaalina Habsburgeille. Esterházyn suvun jäsenten vaikutus näkyi Unkarin julkisessa elämässä 1900-luvulle asti.[2]
Tunnettuja jäseniä
muokkaa- Nikolaus (Miklós) Esterházy (1583–1645), Unkarin käskynhaltija[1][2]
- Paul (Pál) Esterházy (1635–1713), edellisen poika, Unkarin käskynhaltija, sotamarsalkka, sai 1687 valtakunnanruhtinaan arvon[1][2]
- Paul Anton (Pál Antal) Esterházy (1711–1762), edellisen pojanpoika, sotamarsalkka[1][2]
- Nikolaus Joosef (Miklós József) Esterházy (1714–1790), edellisen veli, sotamarsalkka ja taiteiden suosija, Joseph Haydnin mesenaatti, rakennutti Esterházan palatsin[2][1]
- Nikolaus (Miklós) Esterházy (1765–1833), edellisen pojanpoika, sotapäällikkö Napoleonin sodissa, keräsi suuren taidekokoelman[1][2]
- Paul Anton (Pál Antal) Esterházy (1786–1866), edellisen poika, diplomaatti[1][2]
- Ferdinand Walsin Esterhazy (1847–1923), Dreyfusin tapaukseen liittynyt ranskalainen sotilas, kuului suvun aviottomaan sivuhaaraan[1]
- Móric Esterházy (1881–1960), Unkarin pääministeri kesällä 1917
- János Esterházy (1901–1957), slovakialainen poliitikko
- Péter Esterházy (1950–2016), kirjailija, Móric Esterházyn pojanpoika
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esterházy Wikimedia Commonsissa