Filon Aleksandrialainen

Filon Aleksandrialainen (Filon Juutalainen; m.kreik. Φίλων, Filōn, lat. Philo Judaeus; n. 20 eaa. – 40 jaa.) oli hellenistinen juutalainen filosofi. Hän pyrki ajattelussaan yhdistelemään juutalaista uskoa ja hellenististä viisautta käyttämällä allegorioita, vertauskuvallisia tulkintoja, jotka perustuivat niin juutalaiseen eksegetiikkaan kuin platonismiin ja stoalaisuuteenkin.

Filonin ajattelulla ei ole juurikaan vaikutushistoriaa varhaisessa juutalaisuudessa. Kristityt kirkkoisät ottivat kuitenkin Filonin työt innolla vastaan. Jotkut jopa näkivät hänessä kristityn. Eusebius spekuloi, että ns. terapeutit, Egyptin autiomaassa elänyt askeettinen juutalainen yhteisö jonka Filon kuvasi teoksessaan De vita contemplativa, olisi ollut itse asiassa kristillinen yhteisö.

Elämä

Filon syntyi Aleksandriassa, Egyptissä. Ainoa yksityiskohta hänen elämässään, josta tiedetään enemmän ja joka voidaan ajoittaa, on hänen toimintansa Aleksandrian juutalaisten edustajana keisari Caligulan luona vuonna 40.

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josephus kertoo tapahtumasta lyhyesti teoksessaan Juutalaisten muinaisajat.^[1] Hän kertoo, että Aleksandrian juutalaisyhteisö valitsi Filonin edustajakseen Rooman keisarin Caligulan eteen. Hänen tehtävänään oli edustaa juutalaisia koskien riitoja, joita juutalaisilla oli Aleksandrian kreikkalaisten kanssa. Josephus kertoo myös, että Filon oli taitava filosofiassa, ja että hänellä oli veli nimeltä Aleksanteri, joka oli myös juutalaisyhteisön edustaja, alabarkh. Josephuksen mukaan Filon ja muut juutalaiset kieltäytyivät palvomasta keisaria jumalana ja pystyttämästä keisarin kunniaksi patsaita, alttareita ja temppeleitä. Filon uskoi, että Jumala tuki tätä kieltäytymistä.

Muut tiedot tapahtumasta tulevat hänen omista kirjoituksistaan, pääosin teoksesta Legatio ad Caium ("Lähettiläänä Gaiuksen luona"). Ne vastaavat Josephuksen antamaa kuvaa. Filon kertoo itse olleensa juutalaisten lähettiläänä Roomassa. Hänellä oli mukanaan anomus, jossa kerrottiin juutalaisten kärsimyksistä kreikkalaisten hyökkäysten vuoksi, ja pyydettiin juutalaisten oikeuksien turvaamista. Filon kertoo, että hänen kansansa katsoi hänellä olevan ikänsä vuoksi poikkeuksellinen harkitsevaisuus, koulutus ja tiedot. Tästä voidaan päätellä, että Filon oli tämän kirjoittaessaan jo vanhempi mies (40 jaa.). Filon katsoi keisarin suunnitelman pystyttää itselleen patsas Jerusalemin temppeliin olevan provokaatio, sillä hän uskoi keisarin hyvin tietäneen, etteivät juutalaiset voisi hyväksyä sellaista. Siksi hän tuki muita juutalaisia kapinoinnissa keisaria vastaan.

Filon kertoo teoksessaan Flaccus, kuinka juutalaisten tilanne Aleksandriassa muuttui Caligulan tultua keisariksi. Hän sanoi, että kansa oli jakautunut kahteen luokkaan, hänen kansaansa ja Egyptin maan omaan kansaan, ja että koko Egypti oli asutettu samalla tavalla — juutalaiset, jotka asuivat Aleksandriassa muualla maassa Katabathmoksesta Libyan puolelta Etiopian rajalle, muodostivat miljoonapäisen kansan. Aleksandrian viidestä kaupunginosasta kahta kutsuttiin juutalaiskortteleiksi, sillä suurin osa juutalaisista asui niissä. Flaccus, Aleksandrian roomalainen kuvernööri, antoi kreikkalaisille luvan pystyttää keisarin patsaita juutalaisten synagoogiin. Juutalaiset vastustivat tätä väkivalloin, ja seurauksena synagoogat tuhottiin. Flaccus nimesi juutalaiset muukalaisiksi ja antoi luvan vainota heitä. Seurauksena juutalaiset ajettiin kokonaan pois neljästä kaupunginosasta, ja heidät pakotettiin asumaan pieneen osaan yhdestä kaupunginosasta. Juutalaisia myös pahoinpideltiin kivittämällä ja hakkaamalla, ja joitakin jopa ristiinnaulittiin tai poltettiin elävältä. Lopulta Flaccus pantiin viralta ja karkotettiin maanpakoon, kärsien lopulta kuolemantuomion.^[2]

Hellenismin vaikutus

Filon lainasi eeppistä runoutta tai viittasi runojen sisältöön usein. Hän oli myös hyvin perehtynyt kreikkalaiseen filosofiaan. Hän katsoi, että totuus voidaan ymmärtää vain opiskelemalla ensyklopedisia tieteitä. Jumalan ja maailman, ikuisen ja rajallisen, välillä vallitseva dualistinen kontrasti esiintyy sekä platonismissa että uuspythagoralaisuudessa. Stoalaisuuden vaikutus näkyy ilmiselvästi opissa Jumalasta aikaansaavana syynä ja ajatuksessa jumalallisesta järjestä, joka on läsnä maailmassa ja josta jumalan voimat leviävät koko maailmaan. Nämä monet kreikkalaisen filosofian opit yhdistyvät opissa Logoksesta.

Kuten Heinze osoittaa,^[3] tämä oppi liittyy sekä platonilaiseen ajatukseen ideaopista, stoalaiseen ajatukseen γενικώτατόν τι, pythagoralaiseen ajatukseen luomisessa avustaneesta voimasta, että Herakleitoksen ajatukseen riidasta liikuttavana prinsiippinä. Filonin oppi kuolleesta, liikkumattomasta ja olemattomasta materiasta on tärkeimmiltä osiltaan harmoniassa platonisen ja stoalaisen ajattelun kanssa.

Filonin selonteolla luomisesta on paljon yhtymäkohtia Platonin kuvauksen kanssa. Filon seuraa Platonin Timaiosta läheisesti opettaessaan, ettei maailmalla ole alkua eikä loppua ajassa, vaikka se olikin sekä luotu että tuhoutuva. Kuten Platon, hän sijoitti luomisen teon ja kaiken luovan toiminnan ajan ulkopuolelle, perustuen Platonin ajatukseen siitä, että aika alkaa vasta maailman mukana. Pythagoralaisuuden vaikutus näkyi numerosymbolismissa, johon Filon viittasi usein. Aristoteelinen konstrasti δύναμις vastaan ἐντελέχεια^[4] löytyy myös Filonilta^[5].

Psykologiassaan hän käytti niin stoalaista jaottelua sielun kahdeksasta osasta kuin Platonin trikotomiaakin (järki, rohkeus, halu); satunnaisesti myös aristoteelista triada (kasvi-, eläin- ja järkisielu). Usein hän puhuu yksinkertaisesti sielun rationaalisesta ja irrationaalisesta osasta. Edellisen eli mielen (νοῦς) alkuperää hän pitin jumalallisena, alempien sielun osien luomiseen sen sijaan olivat osallistuneet myös Jumalan "avustajat" – siksi monikkomuoto jakeessa Gen. 1:26 ("tehkäämme"). Paratiisikertomuksen allegorinen tulkinta kristallisoi hyvin Filonin antropologian: mieli (Adam) lankeaa, kun irrationaalisen sielunosan tärkein komponentti eli aistit (Eeva) houkuttaa sen syntiin päästyään petollisten aistinautintojen (käärmeen tarjoama hedelmä) makuun. Keho ei sinänsä ole Filonille paha, vaan se vastaa lähinnä fyysistä maailmaa laajemmin; ne ovat sielun eettisen kamppailun tapahtumapaikkoja. Ainoastaan unohtaessa sielun sisäisen rakenteen ja operoidessaan karkealla sielu–keho-kahtiajaolla Filon kutsuu kehoa pahaksi ja sielua vastaavasti hyväksi.

Stoalaisella etiikalla ja allegorioilla lienee ollut vaikutusta Filonin etiikkaan ja allegorioihin. Kuten stoalaiset allegoristit etsivät Homerokselta perusteita filosofiselle opilleen, samoin juutalaiset allegoristit ja Filon etunenässä kääntyivät Vanhan testamentin puoleen. Filon ei kuitenkaan keksinyt VT:n vertauskuvallista tulkintaa, vaan sitä esiintyy jo varhemmin mm. Aristeaan kirjeessä.

Filonille hänen filosofiansa oli tapa puolustaa ja oikeuttaa juutalaisia uskonnollisia totuuksia. Näitä totuuksia hän piti muuttumattomina ja lopullisina. Filosofia oli apu totuudelle ja tapa siihen pääsemiseen. Tähän nojaten hän valikoi kreikkalaisesta filosofiasta sopivat osat ja hylkäsi ne osat, jotka eivät sopineet yhteen juutalaisen uskon kanssa.

Eksegetiikka

Filonin kirjoitukset muistuttavat Platonin, Aristoteleen, attikalaisten puhujien ja historioitsijoiden kirjoituksia, ja niissä on paljon runollisia fraaseja ja viittauksia runoilijoihin. Filonin teokset toimivatkin eräänlaisena antologiana kreikkalaiseen fraseologiaan eri aikakausilta.

Filon perusti oppinsa heprealaisen Vanhan Testamentin kreikkalaiseen käännökseen eli Septuagintaan. Nimenomaan viittä Mooseksen kirjaa eli Pentateukkia hän piti ei ainoastaan uskonnollisen totuuden lähteenä ja mittana, vaan myös kaiken muun totuuden perustana, mukaan lukien filosofinen totuus — hänen mukaansa kreikkalaiset filosofit olivat myös lainanneet Raamatusta. Näihin kuuluivat muun muassa Herakleitos^[6] ja Zenon Elealainen^[7].

Pentateukin lauselmat olivat Filonille jumalallisia lauselmia. Ne olivat sanoja, jotka olivat peräisin ἱερὸς λόγος ϑειος ὀρϑὸς λόγος λόγος^[8], jotka tämä oli lausunut joskus suoraan ja joskus profeettojen, erityisesti Mooseksen, kautta. Moosesta Filon piti ilmestyksen todellisena välittäjänä, ja muita Vanhan testamentin kirjoittajia Mooseksen ystävinä tai oppilaina.

Vaikka Filon tekikin eron Jumalan suorien sanojen, kuten kymmenen käskyn, ja Mooseksen opetusten, kuten erityisten lakien^[9], välille, hän ei pitänyt eroa merkittävänä, sillä hänelle kaikki Pentateukissa oli jumalallista alkuperää, jopa yksittäiset kirjaimet ja aksentit^[10]. Toisaalta tämä vakaumus ei estänyt Filonia tarvittaessa korjaamaan tekstiä ^[11].

Heprealaisen raamatun kirjoen kaanon ei ollut vakiintunut vielä Filonin aikoihin, eikä voida tarkasti määritellä, missä laajuudessa hän tunsi nykyisen Vanhan testamentin kirjoja. Hän ei lainannut Hesekielin, Danielin, Ruutin, Saarnaajan tai Esterin kirjoja, eikä Laulujen laulua tai Valitusvirsiä.

Filon luki Pentateukkia kreikankielisenä käännöksenä, Septuagintana. Tutkijat ovat väitelleet paljon hänen hepreankielen taidoistaan. Suurin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei hän kyennyt lukemaan hepreaa. Yksi todiste tämän puolesta ovat Filonin luovat (usein mielikuvitukselliset) etymologiset selitykset, jotka hänen yleisesti katsotaan ottaneen jostain valmiista lähteestä.

Raamatun tekstien vertauskuvallinen tulkinta

Filon perusti hermeneutiikkansa eli tekstin tulkintansa Raamatun tekstien kaksitasoiseen merkitykseen. Hän erotti teksteissä ῥητὴ καὶ φανερὰ ἀπόδοσις^[12], "ad litteram" (kirjaimellisen) merkityksen ja sen vastakohtana "allegorice" (vertauskuvallisen) merkityksen^[13].

Kaksi tulkintaa eivät ole kuitenkaan yhtä tärkeitä. Kirjaimellinen merkitys soveltuu lähinnä inhimillisiin tarpeisiin. Vertauskuvallinen merkitys on todellinen merkitys, jonka ainoastaan niihin perehtyneet voivat ymmärtää. Siksi Filon kääntyy yleisössään tämän joukon, μύσται ("vihityt"), puoleen, uskoen heidän omaavan todellisen ymmärryksen^[14].

Kirjoitusten todellisen merkityksen selvittäminen vaatii erityisen metodin käyttämistä^[15]. Metodin oikea käyttö tuottaa oikeat vertauskuvat, ja siksi metodia kutsutaan "viisaaksi arkkitehdiksi".^[16].

Metodin käytön seurauksena Raamatun joidenkin kohtien kirjaimellinen merkitys tulee hylätä täydellisesti.^[17] Tällaisia ovat muun muassa kohdat, joissa Jumalasta sanotaan jotakin kelvotonta; jossa sanotaan jotain sellaista, joka on kelvotonta Raamatun arvolle, tai mieletöntä, ristiriitaista tai mahdotonta sallittavaksi; tai jossa allegorisia ilmaisuja käytetään suoraan osoittamaan, että kirjaimellinen merkitys tulee unohtaa.

Filon-tutkimuksessa on rekonstruoitu erityisiä sääntöjä siitä, milloin jokin Raamatun kohta vaati Filonin mielestä vertauskuvallista tulkintaa, ja jotka auttoivat perehtynyttä löytämään oikean ja tarkoitetun merkityksen. Filonin itsensä ei ole mielekästä olettaa käyttäneen mitään sääntöjä; hänen lähtökohtansa on toinen. Hänellä on vankka kokonaisnäkemys, jolle hän hakee tukea jopa yksittäisisten, asiayhteyksistä irrotettujen raamattusitaattien tulkitsemisella.

Silti voidaan erottaa piirteitä, jotka tekevät jonkin tekstikohdan erityisen alttiiksi vertauskuvalliselle tulkinnalle. Tällaiset kohdat saattoivat sisältää muun muassa:

Ilmaisun toiston,
jonkun näennöisesti tarpeettoman ilmaisun
edellä sanottujen lauselmien toiston, tai
vaihdoksen fraseologiassa.

Kaikki nämä viittaavat johonkin erityiseen seikkaan, jota lukijan tulee tarkastella. Sen lisäksi erilaisia merkityksiä voidaan löytää seuraavien tunnusmerkkien ansiosta:

Täysin erilainen merkitys voidaan löytää myös yhdistelemällä sanoja eri tavalla, unohtamalla sanojen normaali jako virkkeisiin ja lauseisiin.
Käytetyt synonyymit tulee tutkia, esimerkiksi miksi yhdessä kohdassa käyttetään sanaa λαὸς ja toisessa sanaa γένος.
Sanaleikkejä tulee hyödyntää syvempien merkitysten löytämiseksi, esimerkiksi lampaat (πρόβατον) edustavat tietämyksen edistymistä, sillä niiden nimi tulee niiden edistymisestä (προβαίνειν).
Vertauskuvallinen ajatus voidaan vaistota jostain käytetyistä partikkeleista, adverbeistä ja prepositioista.
Joskus vertauskuvallinen ajatus voidaan vaistota jopa sanan osista, esimerkiksi διά sanassa διάλευκος.
Kaikki sanat tulee yrittää selittää niiden kaikissa mahdollisissa merkityksissä, jotta voitaisiin löytää erilaisia tulkintoja.
Taitava tulkitsija voi tehdä sanoihin pieniä muutoksia, noudattaen rabbiinista sääntöä "älä lue näin, vaan näin". Tämän vuoksi Filon muutti aksentteja ja henkäysmerkkejä kreikkalaisissa sanoissa.
Mikä tahansa eriskummallisuus lauseessa oikeuttaa oletuksen, että siinä on tarkoitettu jotain erityismerkitystä, esimerkiksi kun sanaa μία ("yksi") käytetään sanan πρώτη ("ensimmäinen) sijasta (1 Moos. 1:5). Sanojen muotoon liittyvät yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Sanojen muodoilla on merkitystä, mikäli niihin liittyy jotain omituisuuksia:

Yksikkö/monikkomuodoilla,
aikamuodoilla,
sukupuolella,
artikkelien läsnä/poissaololla,
jakeiden järjestyksellä ja erikoisilla yhdistelmillä,
selvillä sanojen poisjätöillä, sekä
numerosymboliikalla.

Näistä piirteistä huolimatta on korostettava, että Filon ei sinänsä välttämättä tarvinnut mitään edellä mainituista voidakseen esittää allegorisen tulkinnan, sillä hänen tulkintatyönsä kumpusi ilman mitään sääntöjäkään vakaumuksesta, että suuri osa Pentateukista kertoo tosiasiassa sielun kamppailusta ja matkasta takaisin Jumalan yhteyteen.

Luvut Raamatussa

Filon analysoi lukujen käyttöä Raamatussa, ja uskoi, että tietyt numerot symbolisoivat eri ajatuksia. Hän löysi Raamatusta paljon materiaalia tällaisen symbolismin tutkimiseen, ja hyödynsi siinä pythagoralaisten ja stoalaisten metodeja. Monissa kohdin hän saattoi käyttää vertauskuvallisia tulkintoja suosineiden edeltäjiensä perintöä^[18].

Lukua yksi hän piti Jumalan numerona ja kaikkien muiden lukujen perustana^[19].
Lukua kaksi hän piti skisman, kaiken luodun ja kuoleman lukuna^[20].
Lukua kolme hän piti ruumiin lukuna^[21] tai Jumalallisen Olennon lukuna suhteessa hänen perustavanlaatuisiin voimiinsa^[22].
Lukua neljä hän piti luvun kymmenen tavoin täydellisenä lukuna^[23]; mutta pahassa merkityksessä se on myös intohimojen luku, πάθη^[24].
Lukua viisi hän piti aistien ja aistillisuuden lukuna^[25].
Lukua kuusi, joka oli maskuliisen kolmen ja feminiinisen kahden tulo 3 × 2, ja jonka osina olivat 3 + 3, hän piti orgaanisten olentojen liikkeen lukuna^[21].
Luvulla seitsemän oli kaikkein monipuolisimmat ja ihmeellisimmät ominaisuudet^[26].
Luku kahdeksan, kuution luku, omasi monia pythagoralaisten kuvaamia ominaisuuksia^[27].
Luku yhdeksän oli Ensimmäisen Mooseksen kirjan (1 Moos. 14) mukaan epäsovun luku^[28].
Luku kymmenen oli täydellisyyden luku^[29].

Tämän lisäksi Filon määritteli merkitykset luvuille 12, 50, 70, 100 ja 120.

Filosofia

Kosmologia

Filonin näkemys materiasta, josta maailma oli luotu, oli samanlainen Platonin ja stoalaisten kanssa. Hänen mukaansa Jumala ei luonut maailman rakennusainetta, vaan se oli valmiina. Joskus hän määritteli Jumalan stoalaisten tavoin "vaikuttavaksi syyksi" ja materian "vaikutetuksi syyksi". Hän vaikuttaa saaneen ajatuksen Raamatusta (1. Moos 1:2), jossa Jumalan henki liikkuu vetten päällä.^[30]

Filon katsoi Platonin ja stoalaisten tavoin, ettei alkumaterialla ollut ominaisuuksia eikä muotoa. Tämä ei kuitenkaan käynyt yhteen oletukseen neljästä elementistä. Filon piti materiaa pahana sillä perusteella, ettei Ensimmäinen Mooseksen kirja suo sille ylistyksiä.^[31] Seurauksena hän ei voinut kuvitella varsinaista luomista, vaan ainoastaan Platonin tavoin maailman muovaamista. Jumala oli hänelle demiurgi. Hän vertaa Jumalaa usein arkkitehtiin tai puutarhuriin, joka muovasi nykyisen maailman (κόσμος ἀισϑητός) malliesimerkin, ideaalin maailman mukaan (κόσμος νοητός). Itse luomiskertomuksen yksityiskohdat hän otti Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Erityisen suuren merkityksen hän antoi Logokselle, joka pani toimeen useita luomisen tekoja, koska Jumala ei voinut olla suoraan tekemisissä materian kanssa. Jumala itse loi ainoastaan hyvän sielun.

Antropologia

Filon katsoi ihmisen fyysisen luonnon olevan jotain pahaa ja este hänen kehittymiselleen, ja ihmisen tuli pyrkiä vapautumaan ruumiistaan, jota Filon Platonin tapaan kutsui vankilaksi ja haudaksi. Ruumiin seurauksena syntyy tarve ruokaan, kuten Filon selittää allegorioissaan. Ruumis on kuitenkin myös jollain tapaa tarpeen hengelle, sillä henki saapuu sen tietoisuuteen viiden aistin välityksellä. Tärkein oli kuitenkin ihmisen henkinen luonto. Sillä oli kaksi puolta: toinen, jota Filon kutsui aistilliseksi (αἴσϑησις, aisthêsis) suuntautui aistillista ja maallista kohti, ja toinen, jota hän kutsui järjeksi (νοῦς, nous) suuntautui henkistä kohti.

Filonin allegorioissa aistillisuus asuu ruumissa ja elää aisteissa. Aistillisuus oli rajallinen, koska se oli yhteydessä ruumiillisuuteen. Aistilisuus vaati kuitenkin järjen ohjausta. Järki oli korkein, jumalallinen lahja, joka oli annettu ihmisille^[32] — se oli sielun maskuliininen luonto. Järki oli alun perin levossa, ja kun se alkoi liikkua, se tuotti mielen eri ilmiöt (ἔνϑυμήματα, enthymêmata). Järjen tärkeimmät kyvyt olivat arvostelmien tekeminen asioista, muisti ja kieli.

Paljon tärkeämpi Filonin järjestelmässä oli oppi ihmisen moraalisesta kehityksestä. Tässä hän erotti kaksi ehtoa: (1) se, joka oli ennen aikaa, ja (2) se, joka on ajan alun jälkeen. Ennen aikaa sielu oli ilman ruumista, ilman seksiä, vapaa kaikesta materiasta. Näin ihminen oli moraalisesti puhdas ja viaton, mutta silti hakeutui yhä suurempaa puhtautta kohti. Tultuaan osaksi aikaa sielu menetti puhtautensa ja se sidottiin ruumiiseen. Järjestä tuli maallinen, mutta se säilytti suuntautumisensa jotain korkeampaa kohden.

Nautinto on pahan lähde, sillä se raahaa hengen usein aistillisuuden kahleisiin. Aistillisuus taas oli syynä haluihin ja himoihin. Nämä ihmisen on hylättävä ruumiista vapautuakseen. Filon ei kuitenkaan ihannoi fyysistä kuolemaa, vaan katsoi Platonin tavoin ihmissielun reinkarnoituvan yhä uusiin ruumiisiin, kunnes se kykenee oikean filosofian ja hyveiden avulla jättämään fyysisen aistimaailman lopullisesti taakseen.^[33]

Filonin mukaan ihmisen eettinen kehitys tapahtuu useiden askelten kautta. Ensin ihmisolento on liikkumattomuuden tilassa, joka edustaa eräänlaista moraalista neutraliteettia, jota Filon kuvaa "alastomaksi" tilaksi. Järki on alaston ja seisoo ikään kuin puolitiessä, kun se ei ole vielä tehnyt päätöstä synnin ja hyveen välillä. Tässä moraalisen päättämättömyyden tilassa Jumala valmistaa järkeä hyveeseen, näyttäen sille maallisessa viisaudessa ja hyveessä taivaallisen viisauden ja hyveen kuvan. Ihminen (järki) luopuu kuitenkin pian tästä neutraliteetista. Kun mies tapaa naisen (aistillisuuden), hänet täyttää halu, ja himo sitoo hänet aistillisuuden kahleisiin. Tästä seuraa, että ihmisellä on moraalisia velvollisuuksia, ja hänelle on olemassa kaksi vastakkaista suuntaa valittava.

Etiikka

Filonin mukaan sielu herää ensimmäisenä aistilisten nautintojen stimuloimana. Se alkaa kääntyä niitä kohti, ja tulee osallisiksi niistä yhä enemmän ja enemmän. Se omistautuu ruumiille, ja tämä johtaa sietämättömään elämään (βίος ἄβίωτος, bios abiôtos). Se on ärtynyt ja irrationaalisten impulsien kiihottama. Sen tila on levoton ja kivulias. Aistillisuus aiheuttaa suuret kivut (vertaa 1 Moos. 3:16). Alinomainen sisäinen tyhjyys tuottaa jatkuvan halun, joka ei tyydyty koskaan. Kaikki korkeammat, hartaammat halut Jumalan ja hyveen puoleen ovat pysähtyneitä. Lopputuloksena on täydellinen moraalisen halpamaisuuden tila, kaikkien velvollisuuden tunteiden häviäminen ja koko sielun korruptoituminen. Sielusta ei säily ehjänä yksikään pieni osa, joka voisi parantaa kokonaisuuden.

Tämän moraalisen kuoleman pahin seuraus on Filonin mukaan täydellinen tietämättömyys ja arvostelukyvyn voiman menettäminen. Aistilliset asiat asettuvat hengellisten yläpuolelle, ja rikkautta pidetään suurimpana hyvänä. Erityisesti ihmisjärjelle laitetaan liian suuri arvo, ja asioista tehdään vääriä johtopäätöksiä. Hulluudessaan ihminen asettuu jopa Jumalaa vastaan, ja ihminen luulee mittaavansa taivaan ja alistavansa koko maan alaisuuteensa. Esimerkiksi politiikassa ihminen yrittää nousta kansan johtajasta sen hallitsijaksi (Filon antaa esimerkiksi Joosefin). Aistillinen ihminen käyttää älyllisiä lahjojaan sofistiikkaan, kierouttamalla sanoja ja tuhoamalla totuuden.

Filon näki raamatullisen patriarkka Abrahamin symbolina ihmiselle, joka on jättänyt aistillisuuden ja kääntynyt järjen puoleen^[34]. Filon katsoi, että oli olemassa kolme tapaa nousta jumalallisen puoleen: opettamalla, harjoittamalla (ἄσκησις, askêsis) ja luonnollisella hyvyydellä (ὁσιότης, hosiotês).

Näkemykset hyveestä

Filon katsoi, että moraaliset hyveet menevät opettamisen ja harjoittamisen edelle. Hyve ei näin ole kovan työn tulos, vaan itsekseen kypsyvä hedelmä. Alustavalla tasolla on Raamatun hahmoista muun muassa Nooa, jonka hyvyyttä ylistetään, vaikkei hänen sanota tehneen mitään varsinaisia hyviä tekoja. Häntä ylistetään kuitenkin lähinnä verrattuna hänen aikalaisiinsa, ja käy ilmi, ettei hänkään ole täydellinen esimerkki hyvästä ihmisestä.

Filon katsoi, että Raamattu kuvasi useita hahmoja, jotka olivat täydellisiä. Puhtaimmassa muodossaan hyvyys ilmenee Iisakissa, joka oli hyvä alusta loppuun: hyvyys oli osa hänen luontoaan (φύσις, fysis); eikä hän voinut koskaan menettää sitä. Tällaisilla ihmisillä sielu on levon ja ilon tilassa.

Filon oppi hyveestä oli hyvin stoalainen, mutta hän ei ollut varma, syntyykö todella hyveellinen tila täydellisestä haluttomuudesta (ἀπάθεια, apatheia^[35]) vai kohtuullisuudesta (μετριοπάθεια, metriopatheia^[36]). Hän yhdisti hyveen jumalalliseen viisauteen. Siksi hän käytti samoja symboleja kummastakin, sekä yhdisti Logoksen jumalalliseen viisauteen.

Eedenin puutarha oli Filonille "Jumalan viisaus" ja myös "Jumalan Logos" ja "hyve". Perustavin hyve oli hyvyys, ja siitä seurasivat neljä kardinaalihyvettä — käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus (φρόνησις, ἀνδρία, σωφροσύνη, δικαιοσύνη) — samoin kuin Eedenin puutarhasta virtaa neljä jokea.

Oleellisena erona Filonin ja stoalaisten välillä voidaan nähdä se, että Filon etsi uskonnosta kaiken etiikan perustaa. Uskonto auttaa ihmistä hyveen tavoittelussa, eikä ihminen voi tavoittaa sitä ilman, niin kuin stoalaiset katsoivat. Jumalan tulee asettaa hyve ihmiseen^[37]. Siksi eettisten pyrkimysten päämäärä on uskonnollinen: Jumalan ekstaattinen mietiskely ja sielujen erkaantuminen ruumiista kuoleman jälkeen.

Teokset

Tiedot Filonin kadonneista teoksista ovat säilyneet kirkkoisien kirjoituksissa. Suurin osa teoksista on Pentateukin allegorisia selityksiä, mutta teoksiin kuuluu myös muita historiallisia ja filosofisia kirjoituksia.

Allegoriset kommentaarit

Legum allegoriae
De cherubim
De sacrificiis Abelis et Caini
Quod deterius potiori insidiari solet
De posteritate Caini
De gigantibus
Quod Deus sit immutabilis
De agricultura
De ebrietate
De sobrietate
De confusione linguarum
De. migratione Abrahami
Quis rerum divinarum heres sit
De congressu eruditionis gratia
De fuga et inventione
De mutatione nominum
De somniis

Juutalaisesta laista

De opificio mundi
De Abrahamo
De Josepho
De vita Mosis
De decalogo
De specialibus legibus
De virtutibus (=De fortitudine, De caritate ja De pœnitentia)
De Præmiis et Pœnis ja De Execratione

Itsenäiset teokset

De vita contemplativa
Quod omnis probus liber sit
In Flaccum ja De legatione ad Gaium
De providentia
De animalibus
Hypothetica

Muita Filonin nimiin laitettuja teoksia

De Incorruptibilitate Mundi
De Mundo
De Sampsone ja De Jona
Interpretatio Hebraicorum Nominum
Liber Antiquitatum Biblicarum
Breviarium Temporum (Pseudo-Filon)

Katso myös

Lähteet

↑ Josephus: Juutalaisten muinaisajat XVIII.8, § 1; vrt. ib. XIX.5, § 1; XX.5, § 2.
↑ Filon: Flaccus, luvut 6–9 (43, 53–56, 62, 66, 68, 71–72).
↑ Heinze: Die Lehre vom Logos in der Griechischen Philosophie 1872, s. 204ff.
↑ Aristoteles: Metafysiikka III.73.
↑ Filon: De Allegoriis Legum I.64.
↑ Quis Rerum Divinarum Heres Sit § 43 [I.503]
↑ Quod Omnis Probus Liber § 8 [II.454].
↑ De Agricultura § 12 [I.308]; De Somniis I.681, II.25
↑ De Specialibus Legibus §§ 2 et seq. [II.300 et seq.]; De Præmiis et Pœnis § 1 [II.408])
↑ De Mutatione Nominum § 8 [I.587]
↑ Quod deterius § 47
↑ De Abrahamo § 36 [II.29 et seq.]
↑ Quæstiones in Genesin II.21
↑ De Cherubim § 14 [I.47]; De Somniis I.33 [I.649]
↑ "Allegorioiden kaanonit", De Victimas Offerentibus § 5 [II.255]); "Allegorioiden lait", De Abrahamo § 15 [II.11]
↑ De Somniis II.2 [I.660]
↑ De confusione linguarum § 134, QG 4.103 ym.
↑ De Vita Contemplativa § 8 [II.481]
↑ De Allegoriis Legum II.12 [I.66].
↑ De Opificio Mundi § 9 [I.7]; De Allegoriis Legum I.2 [I.44]; De Somniis II.10 [I.688].
↑ ^a ^b De Allegoriis Legum I.2 [I.44].
↑ De Sacrificiis Abelis et Caini § 15 [I.173].
↑ De Opificio Mundi §§ 15, 16 [I.10,11], jne.
↑ De Congressu Quærendæ Eruditionis Gratia § 17 [I.532].
↑ De Opificio Mundi § 20 [I.14], jne.
↑ De Opiticio Mundi §§ 30–43 [I.21 jne.]
↑ Quæstiones in Genesin III.49 [I.223, Aucher].
↑ De Congressu Qu. Eruditionis Gratia § 17 [I.532]
↑ De Plantatione Noë § 29 [I.347]
↑ De Opificio Mundi § 2 [I.12].
↑ Quis Rerum Divinarum Heres Sit § 32 [I.495].
↑ De Opiticio Mundi I.15; De Eo Quod Deterius Potiori Insidiatur I.206.
↑ Yli-Karjanmaa, Sami: Kehottomat sielut ja reinkarnaatio Filonin ajattelussa. Helsinki: Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirjasto, 2006. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ De Migratione Abrahami § 4 [I.439].
↑ De Allegoriis Legum. III.45 [I.513].
↑ De Abrahamo § 44 [II.137].
↑ De Allegoriis Legum I.53 [I.73].

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filon Aleksandrialainen Wikimedia Commonsissa

Hillar, Marian: Philo of Alexandria The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
Philo of Alexandria Early Jewish Writings (englanniksi)

Käännös suomeksi

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Philo

Antiikin filosofia – Platonismi

Akatemia

Vanha:	Platon · Speusippos · Ksenokrates · Menedemos · Eudoksos · Filippos · Polemon · Krantor · Krates
Keskimmäinen:	Arkesilaos · Lakydes · Euandros · Telekles · Hegesinos
Uusi:	Karneades · Kleitomakhos · Kharmadas · Metrodoros Stratonikeialainen · Filon Larissalainen

Keskiplatonismi

Antiokhos Askalonlainen · Aristos Askalonlainen · Eudoros Aleksandrialainen · Theomnestos · Filon Aleksandrialainen · Plutarkhos Khaironeialainen · Onasandros · Albinos · Alkinoos · Maksimos Tyroslainen · Apuleius · Attikos · Numenios · Kassios Longinos · Origenes Pakana

Uusplatonismi

Ammonios Sakkas · Plotinos · Amelios · Porfyrios · Iamblikhos · Marius Victorinus · Sopatros · Sosipatra · Aidesios · Deksippos · Khrysanthios · Salustios · Maksimos · Eusebios · Plutarkhos Ateenalainen · Hypatia · Macrobius · Hierokles · Syrianos · Hermias · Aidesia · Proklos · Marinos · Asklepigenia · Asklepiodotos · Isidoros · Ammonios Hermias · Kalkidios · Damaskios · Simplikios · Priskianos · Eulalios · Olympiodoros

[1] Josephus: Juutalaisten muinaisajat XVIII.8, § 1; vrt. ib. XIX.5, § 1; XX.5, § 2.

[2] Filon: Flaccus, luvut 6–9 (43, 53–56, 62, 66, 68, 71–72).

[3] Heinze: Die Lehre vom Logos in der Griechischen Philosophie 1872, s. 204ff.

[4] Aristoteles: Metafysiikka III.73.

[5] Filon: De Allegoriis Legum I.64.

[6] Quis Rerum Divinarum Heres Sit § 43 [I.503]

[7] Quod Omnis Probus Liber § 8 [II.454].

[8] De Agricultura § 12 [I.308]; De Somniis I.681, II.25

[9] De Specialibus Legibus §§ 2 et seq. [II.300 et seq.]; De Præmiis et Pœnis § 1 [II.408])

[10] De Mutatione Nominum § 8 [I.587]

[11] Quod deterius § 47

[12] De Abrahamo § 36 [II.29 et seq.]

[13] Quæstiones in Genesin II.21

[14] De Cherubim § 14 [I.47]; De Somniis I.33 [I.649]

[15] "Allegorioiden kaanonit", De Victimas Offerentibus § 5 [II.255]); "Allegorioiden lait", De Abrahamo § 15 [II.11]

[16] De Somniis II.2 [I.660]

[17] De confusione linguarum § 134, QG 4.103 ym.

[18] De Vita Contemplativa § 8 [II.481]

[19] De Allegoriis Legum II.12 [I.66].

[20] De Opificio Mundi § 9 [I.7]; De Allegoriis Legum I.2 [I.44]; De Somniis II.10 [I.688].

[Legum-21] De Allegoriis Legum I.2 [I.44].

[22] De Sacrificiis Abelis et Caini § 15 [I.173].

[23] De Opificio Mundi §§ 15, 16 [I.10,11], jne.

[24] De Congressu Quærendæ Eruditionis Gratia § 17 [I.532].

[25] De Opificio Mundi § 20 [I.14], jne.

[26] De Opiticio Mundi §§ 30–43 [I.21 jne.]

[27] Quæstiones in Genesin III.49 [I.223, Aucher].

[28] De Congressu Qu. Eruditionis Gratia § 17 [I.532]

[29] De Plantatione Noë § 29 [I.347]

[30] De Opificio Mundi § 2 [I.12].

[31] Quis Rerum Divinarum Heres Sit § 32 [I.495].

[32] De Opiticio Mundi I.15; De Eo Quod Deterius Potiori Insidiatur I.206.

[33] Yli-Karjanmaa, Sami: Kehottomat sielut ja reinkarnaatio Filonin ajattelussa. Helsinki: Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirjasto, 2006. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

[34] De Migratione Abrahami § 4 [I.439].

[35] De Allegoriis Legum. III.45 [I.513].

[36] De Abrahamo § 44 [II.137].

[37] De Allegoriis Legum I.53 [I.73].

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]

[16]

[17]

[18]

[19]

[20]

[21]

[22]

[23]

[24]

[25]

[26]

[27]

[28]

[29]

[30]

[31]

[32]

[33]

[34]

[35]

[36]

[37]