Géza II
Géza II (1130 – 31. toukokuuta 1162) oli Unkarin, Kroatian ja Dalmatian kuningas vuosina 1141–1162.[1][2]
Suku
muokkaaGézan vanhemmat olivat Unkarin Árpád-sukuinen kuningas Béla II Sokea (n. 1109–1141) ja Serbian ruhtinaan Uroš I:n tytär Jelena (unk. Ilona; 1109 jälkeen – 1146 jälkeen). Hänellä oli kolme veljeä, joista kaksi – László (Ladislaus II) ja István (Tapani IV) – olivat myöhemmin Unkarin kuninkaina, kolmas veli Álmos kuoli lapsena, sekä kaksi sisarta, Elisabet (unk. Erzsébet) tai Gertrud, joka avioitui Puolan herttuan Mieszko III:n kanssa, sekä Sofia (unk. Zsófia), joka kihlattiin Saksan keisarin Konrad III:n pojan kanssa mutta päätyi lopulta Admontin luostariin nunnaksi.[2][3]
Kuningas
muokkaaLapsikuningas ja sijaishallitsijat
muokkaaBéla II oli lapsesta pitäen sokeana ollut koko ajan riippuvainen toisten avusta, ja valta oli paljolti kuninkaan lähipiirin, etenkin kuningatar Ilonan käsissä. Tämä jatkui, kun Bélan kuoltua vain 32-vuotiaana, mahdollisesti alkoholismin seurauksiin, vanhin poika Géza nostettiin valtaistuimelle 11-vuotiaana. Kuningatar Ilonan ohella korkean aseman hovissa sai hänen veljensä, Serbian Uroš I:n poika Beloš Vukanović, joka muutti perheineen Serbiasta – missä hallitsi hänen ja kuningatar Ilonan veli Uroš II – Unkariin. Hänet mainitaan asiakirjoissa milloin baanin, milloin palatiinin (nádor) viran haltijana.[4]
Baani Belošin komennossa lapsikuningas Gézan armeija taisteli Galitsian ruhtinaan Vladimirkon apuna Kiovan ruhtinas Vsevolodia vastaan vuonna 1144. Luultavasti Belošin johdolla Unkari myös vuonna 1146 painosti kuningas Kálmánin pojaksi itseään väittävän kruununtavoittelija Borisin, Kiovan Vladimir II Monomahin tyttärenpojan, palkkasoturijoukot vetäytymään Pozsonyn linnasta. Boris, joka jo kuningas Béla II:n aikana oli yrittänyt päästä Unkarin valtaistuimelle, oli tähän uudempaan yritykseen saanut sekä rahallista tukea Bysantista että Saksan Konrad III:lta luvan värvätä palkkasotureita Saksasta. Tämä kiristi Unkarin ja Saksan suhteita ja saattoi osaltaan vaikuttaa Gézan sisaren Zsófian kihlauksen purkautumiseen ja Zsófian päätökseen omistautua luostarielämälle.[4]
Sotia ja aktiivista ulkopolitiikkaa
muokkaaSyyskuussa 1146 Unkarin armeija teki menestyksekkään sotaretken Itävallan rajakreivi Henrik Jasomirgottin maille. Juuri ennen tätä 16 vuotta täyttänyt Géza sai eräänlaisena ritariksilyöntinä vyölleen miekan, ja hänen kerrotaan osallistuneen urhoollisesti taisteluun, jota varsinaisesti johti hänen enonsa Beloš. Seuraavana vuonna, 1147, toisen ristiretken joukot kulkivat Unkarin halki. Peläten saksalaisten kostoa Géza kestitsi saksalaisia ristiritareita anteliaasti, ja retkellä mukana ollut Freisingin piispa Otto ylistelee Unkarin maan rikkautta. Retkeen osallistuneen Ranskan Ludvig VII:n kanssa Gézan kerrotaan suorastaan ystävystyneen. Kruununtavoittelija Boris ilmestyi yllättäen Unkariin ranskalaisten ristiretkeläisten joukossa, mutta ei kyennyt uhkaamaan Gézan asemaa ja jatkoi lopulta matkaa ristiretkeläisten mukana kohti Bysanttia.[4]
Gézan hallitusajan alkupuolella Unkari oli sisäisesti varsin yhtenäinen ja rauhallinen, myös siksi, että jo Béla II:n hallituskaudella kuningashuoneen vastustajat oli syrjäytetty tai tuhottu. Ulkopolitiikassa Gézan Unkari solmi laajoja liittolaissuhteita Ranskan, Sisilian normannihallitsijoiden ja luonnollisestikin Serbian kanssa. Vuosina 1148–1152 Unkari puuttui sotilaallisesti Kiovan Rusin alueen ruhtinaskuntien keskinäisiin kiistoihin kuusi kertaa, ja näistä sotaretkistä kahta kuningas Géza johti itse. Unkarin sotilaallinen tuki auttoi Volynian ruhtinaan Izjaslav II Mstislavitšin (jonka sisaren Efrosinjan kanssa Géza oli avioitunut 1146) pääsemään Kiovan suuriruhtinaaksi.[4]
Balkanilla Unkarin ja sen läheisen liittolaisen, Bysantin riippuvuudesta irti pyrkivän Serbian intressit törmäsivät Bysantin keisari Manuel I Komnenoksen tavoitteisiin, ja vuosina 1149–1155 tapahtui useita sotilaallisia yhteenottoja. Vuosina 1151–1153 Bysantin joukot tekivät Unkarissa suurta tuhoa mutta eivät valloittaneet alueita, ja sotaretken tarkoitus oli vain rangaista ja pelotella unkarilaisia. Syksyllä 1154 Unkari yritti jopa puuttua Bysantin sisäisiin valtataisteluihin tukemalla yhtä kruununtavoittelijaa, mutta salaliitto epäonnistui. Vuonna 1155 Unkarin ja Bysantin välille saatiin lopulta rauhansopimus, mutta seuraavan 20 vuoden aikana Bysantti teki kymmenen sotaretkeä Unkaria vastaan.[1][4]
Géza puuttui myös Saksan sisäisiin kamppailuihin tukemalla, yhdessä Sisilian hallitsijan kanssa, Welf-sukuun kuulunutta Welf VI:tta tämän taistelussa Baijerin herttuakunnasta, heikentääkseen keisari Konrad III:n pyrkimyksiä Unkarin suuntaan. Venetsian tasavallan kanssa Géza kiisteli Dalmatiasta ja tuki tämän vuoksi Zadarin (unk. Zára) asukkaiden kapinaa Venetsian dogea vastaan. Tämä puolestaan rikkoi Gézan välit paavin kanssa, joka muutenkin oli tyytymätön kuninkaan omavaltaisuuteen: Géza ei päästänyt paavin lähettiläitä maahansa, määräsi itse piispojen nimityksistä ja salli papeille yhden avioliiton. Géza myös värväsi armeijaansa islaminuskoisia sotureita ja salli näille uskonnonharjoituksen ja moniavioisuuden. Paavin esittämistä pakanuussyytöksistä huolimatta Géza itse vaikuttaa noudattaneen katolista uskoa. Unkarin katolista kirkkoa kohtaan hän oli suopea ja antelias, ja välit kirkollisiin ja maallisiinkin mahtimiehiin kiristyivät vasta 1150-luvun mittaan, kun sotien tuottamat rasitukset alkoivat nostattaa tyytymättömyyttä.[4]
Viimeiset hallitusvuodet
muokkaa1150-luvun jälkipuoliskolla Géza joutui muuttamaan aktiivista ulkopolitiikkaansa. Hän ei enää vastannut kiovalaisten liittolaistensa avunpyyntöihin eikä puuttunut asiaan, kun Bysantin keisari Manuel hyökkäsi Sisilian normannikuninkaiden maille. Saksan ja Böömin hallitsijoiden kanssa hän sitä vastoin sopi välinsä kesällä 1157, ja samoihin aikoihin hän kukisti nuoremman veljensä Istvánin (myöhemmin vastakuningas Tapani IV) salaliiton, jota oli tukenut myös hänen enonsa Beloš. Vähän myöhemmin Gézan toinen veli László (myöhemmin vastakuningas Ladislaus II) yritti nostattaa kapinaliikehdintää. Sekä István että László pakenivat Bysanttiin.[4]
Kruununperimyksen ja rauhan varmistamiseksi Géza oli jo aiemmin nimittänyt vanhemman poikansa Istvánin kanssahallitsijakseen. Nuoremmalle pojalleen Bélalle hän järjesti oman herttuakunnan Kroatian ja Dalmatian alueilta.[4]
Paavin ja Saksan keisarin välisen kiistan uudistuminen tuotti Gézalle ongelmia vielä hänen viimeisinä hallitusvuosinaan. Hän oli aluksi tukenut Fredrik I Barbarossaa ja tämän asettamaa vastapaavi Viktor IV:ttä, mutta ymmärrettyään, että Fredrikin suurvaltapyrkimykset vaarantaisivat vielä Unkarinkin, hän siirtyi Ranskan kuninkaan ja paavi Aleksanteri III:n liittolaiseksi. Myös Bysantin kanssa hän solmi vielä 1161 uudemman, viisivuotisen rauhansopimuksen. Se jäi hänen viimeiseksi merkittäväksi poliittiseksi teokseen.[4]
Avioliitto ja jälkeläiset
muokkaaGézan puoliso Efrosinja (Eufrosyne) Mstislavna (n. 1130 – n. 1193) oli Kiovan suuriruhtinaan Mstislav I Suuren ja hänen toisen vaimonsa Ljubavan tytär. Heidän avioliitostaan syntyi kahdeksan lasta:
- István, myöhemmin Unkarin kuningas Tapani III (1147 – 4. maaliskuuta 1172)
- Béla, myöhemmin Unkarin kuningas Béla III (1148 – 23. huhtikuuta 1196)
- Elisabet (unk. Erzsébet, n. 1149 – 1189 jälkeen); avioitui Böömin herttua Fredrikin kanssa, heillä oli jälkeläisiä
- Géza (n. 1151 – ennen vuotta 1210), naimaton, ei jälkeläisiä
- Árpád, kuoli lapsena
- Odola (n. 1156–1199); avioitui Böömin herttuan nuoremman pojan Svatoplukin kanssa
- Helena (unk. Ilona, n. 1158 – 25. toukokuuta 1199); avioitui Itävallan Henrik II Jasomirgottin pojan, herttua Leopold V:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä
- Margareeta (unk. Margit, syntyi isänsä kuoleman jälkeen 1162 – ennen 1208), oli naimisissa kahdesti:[3]
- (1) bysanttilaisen ylimyksen Isaak Dukas "Makrodukaksen" kanssa;
- (2) Somogyn išpaanin Andrásin kanssa, heillä oli jälkeläisiä
Perintö
muokkaaKuningas Géza II kuoli 32-vuotiaana toukokuussa 1162, ja hänet haudattiin Székesfehérváriin. Hänen seuraajakseen kruunattiin hänen vanhempi poikansa Tapani III, mutta vallasta kilpailivat tätä seuraavina vuosina myös Gézan nuoremmat pojat Béla III ja Géza sekä hänen nuoremmat veljensä Ladislaus II ja Tapani IV.[1][4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c John Van Antwerp Fine: The early medieval Balkans, s. 236. (uusintajulkaisu) University of Michigan Press, 1991. ISBN 9780472081493
- ↑ a b Géza II | king of Hungary | Britannica www.britannica.com. Viitattu 24.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b HUNGARY KINGS fmg.ac. Arkistoitu 10.7.2024. Viitattu 22.12.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j Kristó, Gyula & Makk, Ferenc: ”II. Géza”, Az Árpád-házi uralkodók. Interpress Kiadó, 1988.
|
Edeltäjä: Béla II |
Unkarin kuningas 1141–1162 |
Seuraaja: Tapani III |