Gewalthaufen
Gewalthaufen tai gevierthaufen (kirjaimellisesti väkivaltajoukkio) oli myöhäiskeskiaikainen jalkaväen neliömäinen taistelumuoto, jota käyttivät ensimmäiseksi sveitsiläiset 1450-luvulta lähtien. Sveitsiläisillä ei perinteisesti ollut lainkaan ratsuväkeä, vaan koko armeija koostui jalkamiehistä. Käyttämällä gewalthaufenia taistelumuotona pystyttiin torjumaan ratsaintaistelevien ritarien muuten jalkaväelle kohtalokas rynnäkkö. Ainoa edellytys oli, että muoto pysyi rohkeasti yhdessä, eikä kukaan paennut ritarirynnäkön paineessa.
Gewalthaufenissa piikkimiehet muodostivat neliön kaikki sivut, ja keskellä olivat hilpareilla ja jalkajousilla aseistetut sotilaat. Piikkimiehet olivat raskaammin varustettuja, hilparimiehet kevyemmin. Lähitaistelussa piikkien ja hilparien yhteistyö oli tappavan tehokasta. Jalkajousimiehet taas valmistelivat taistelua, jonka jälkeen he vetäytyivät muodon sisälle turvaan. Joutuessaan pulaan taistelukentällä sveitsiläiset siirtyivät siilipuolustukseen, jossa piikkimiehet puolustautuivat joka suuntaan.
Sveitsiläiset jakoivat armeijansa yleensä kolmeen neliöön, joista ensimmäinen oli etujoukko, keskellä pääjoukko, ja viimeisenä jälkijoukko. Etujoukko hankkiutui taisteluun vihollisen kanssa, pääjoukko etsi rauhassa vihollisen heikon kohdan ja iski siihen, ja viimeinen gewalthaufen varmisti selustan tai toimi reservinä.
Sveitsin valaliiton onnistui lyödä sekä Burgundin (1470-luvulla) että Habsburgien (1499) ritariarmeijat käyttämällä gewalthaufenia. Tämän ansiosta sveitsiläisestä jalkaväestä tuli haluttuja palkkasotureita ja pelättyjä vastustajia renessanssi-Euroopassa. Myöhemmin gewalthaufen-taktiikan omaksuivat lähes sellaisenaan (joskin hieman raskaampana muotona) nopeasti ranskalaiset sekä saksalaiset landsknechtit. Espanjalaiset sen sijaan kehittivät oman espanjalaisen neliönsä, tercion, joka syrjäytti gewalthaufenin.
Lähteet
muokkaa- Arnold, Thomas F.: The Renaissance at War. Lontoo: Cassell, 2002. ISBN 0-304-36353-7
- Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. (Sotataidon kolme vuosituhatta) Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9