Wikipedia

Haarniska

soturin suojavaruste

Haarniska on suojaava vaatetus, joka tyypillisesti suojaa sotilaita haavoittumiselta taistelutilanteissa ja sodankäynnissä.

16. tai 17. vuosisadan ritari ja hevonen haarniskoineen. Zwinger-Museum, Dresden.

Varhaisimmat ihmiset valmistivat suojuksensa eläinten turkiksista, nahoista, luista ja hampaista. Niitä seurasivat materiaaleina puu, luonnonkuiduista tehdyt kankaat ja metallit, etenkin pronssi ja rauta.[1]

Puhuttaessa haarniskoista tarkoitetaan usein keskiajan eurooppalaisten ritarien tai japanilaisten samuraiden haarniskoja.[1] Nykyaikana sotilaiden suojavaatteet valmistetaan synteettisistä kuiduista kuten kevlarista.

Haarniskatyyppejä

muokkaa

Pehmeitä haarniskoja on valmistettu eläinten nahoista ja monikerroksisista kankaista. Kovia haarniskoja on valmistettu sarvesta, kovetetusta nahasta, puusta ja metallista. Rengashaarniskassa on yhteen punottuja metallisia renkaita. Levyhaarniska koostuu metallilevyistä, jotka on kiinnitetty toisiinsa sisäpuolelta nahkaremmeillä. Suomuhaarniskan levyt on kiinnitetty allaolevaan kankaaseen. Lamellihaarniskassa kapeat sidotut levyt muodostavat toisiinsa limittyviä rivejä. Kyrassi on yhtenäinen rintapanssari. Kypärä on haarniskan irrallinen päätä suojaava osa.[2]

  •  
    Lähikuva rengashaarniskasta.
  •  
    Lähikuva levyhaarniskasta.
  •  
    Lähikuva roomalaisesta suomuhaarniskasta.
  •  
    Lähikuva japanilaisesta lamellihaarniskasta.
  •  
    Intialainen teräskyrassi 1600- tai 1700-luvulta.
  •  
    Haarniskan alla käytettävä kankainen toppatakki eli gambeson.

Historia

muokkaa

Varhainen historia

muokkaa

Ihminen on pehmeäihoinen mutta aggressiivinen laji, jonka on täytynyt suojata kehonsa haavoittuvimpia kohtia villieläimiltä ja toisilta ihmisiltä. Varhaisimmat ihmiset valmistivat suojuksensa eläinten turkiksista, nahoista, luista ja hampaista. Niitä seurasivat materiaaleina puu, luonnonkuiduista tehdyt kankaat ja metallit, etenkin pronssi ja rauta.[1]

Egyptin yhdistymisen jälkeisiltä vuosisadoilta ei ole säilynyt tietoa haarniskojen käytöstä, vaan soturit käyttivät suojautumiseen lehmännahkaista kilpeä ja kankaasta tehtyä kypärää. Vuosien 1500–1200 eaa. välisenä aikana käytettiin pronssista suomuhaarniskaa kehon suojana, ja esimerkiksi faarao Ramses II:ta sodassa esittävässä korkokuvassa faarao on pukeutunut täysimittaiseen suomuhaarniskaan. Tutankhamonin haudasta löydettiin nahkainen ja pehmustettu hihaton kyrassi, jollaisia egyptiläinen jalkaväki käytti.[3]

Varhaisimmat todisteet haarniskoista armeijojen käytössä ovat peräisin Sumerista Mesopotamiasta kolmannelta vuosituhannelta eaa. Kypäriä tehtiin kuparista ja pronssista, ja sotilaiden viitoissa oli ilmeisesti metallisia nastoja.[4]

Heettiläiset käyttivät vuosien 1500–1200 eaa. välillä ilmeisesti suomuhaarniskoja ja rautakypäriä. Merikansojen soturit on kuvattu pukeutuneeksi kankaasta valmistettuihin suojuksiin ja metallikypäriin.[5]

Assyrialaiset olivat mahdollisesti ensimmäisiä, jotka käyttivät koko vartalon peittävää haarniskaa. Assyrialaisten lamellaarihaarniska oli kyrassi, jossa oli pieniä yhteen nauhoitettuja pronssilevyjä.[6]

Varhaiset kiinalaiset käyttivät suojuksissaan sarvikuonon nahkaa ja lakkaa. Mulperipuusta tehdystä paperista valmistettu kiinalainen haarniska pystyi pysäyttämään nuolen. Lamellaarihaarniskoja on löydetty kiinalaisista haudoista vuodelta 1400 eaa., ja myös rengashaarniskoja käytettiin.[7]

Euroopassa

muokkaa
 
Hopliitti haarniskassaan.

Kreikan mykeneläisiltä tunnetaan pronssinen Dendran levyhaarniska noin vuodelta 1400 eaa.[8] Kreikkalaisten hopliittien haarniskassa oli kypärä sekä rinta- ja selkälevyt tai kyrassi.[9] Etruskien haarniskassa oli pieniä metallilevyjä toisiinsa nauhoitettuna.[10] Rengashaarniskaa kehittivät Euroopassa mahdollisesti ensimmäisinä keltit joskus 500-luvulla eaa.[11] Skyyttisoturit käyttivät suomukyrassia 300-luvulla eaa.[12]

Antiikin roomalaiset valmistivat monenlaisia haarniskoja nahasta, pronssista ja raudasta. Lorica hamata oli hihattoman takin muotoinen rengashaarniska. Lorica squamata oli suomuhaarniska, joka puettiin kankaisen tai nahkaisen aluspaidan ylle. Lorica segmentata valmistettiin 24 erillisestä pronssi- tai rautalevystä, jotka yhdistettiin sisäpuolelta nahalla.[13] Myös gladiaattorinäytösten esiintyjät käyttivät monenlaisia haarniskoja.[14]

Keskiajalla

muokkaa

Varhaiskeskiajan haarniskat perustuivat usein roomalaisten haarniskoihin. Rengashaarniskoja käytettiin edelleen, mutta suurista metallipaloista tehdyistä levyhaarniskoista luovuttiin.[15]

Rengashaarniskatakki oli vielä 1100-luvullakin yleisin haarniska Euroopassa. Se puettiin toppatakin eli gambesonin tai aketonin päälle. Haarniska suojasi myös kämmenselän. Kypärät kehittyivät peittämään kasvot kokonaan.[16] Rengashaarniska suojasi viilloilta mutta ei pystynyt pysäyttämään nuolta tai peistä. Rikkoutuneet renkaat aiheuttivat myös tulehduksia haavoihin tunkeutuessaan. Tämän vuoksi Euroopassa alettiin viimeistään 1190-luvulla käyttää levyhaarniskoja. Niiden käyttö yleistyi 1200-luvulla, ja samalla jalkasuojat ja käsivarsien suojat kehittyivät.[17]

 
Italialainen haarniska 1450-luvulta.

1300-luvulla levyhaarniska syrjäytti rengashaarniskan. Vuonna 1377 alkaneen satavuotisen sodan aikana levyhaarniskat kehittyivät torjumaan entistä tappavammat aseet kuten pitkäjousen ja varsijousen sekä miekat ja rautanuijat. Myös sotahevoset suojattiin metallilevyillä. Levyhaarniskan tekniikka saavutti huippunsa 1400-luvulla. Teräksinen levyhaarniska suojasi nyt soturin täydellisesti päästä varpaisiin. Haavoittuvimmat kohdat olivat kainalot ja nivuset, jotka täytyi jättää liikkuviksi ja siten vähemmän suojatuiksi.[18]

Keskiaikainen rengashaarniska painoi 13 kilogrammaa ja italialainen 1400-luvun levyhaarniska 26–32 kilogrammaa. Keskiaikainen levyhaarniska oli joustava ja kohtalaisen kevyt kantaa. Haarniskan paino jakautui tasaisesti ympäri kehon, ja sen käyttäjät olivat harjoitelleet jo pojasta asti. Haarniskoitu soturi pystyikin nousemaan helposti hevosen selkään ilman apua. Haarniskan suurin ongelma oli sen vaarallinen kuumeneminen taistelun aikana, mikä saattoi aiheuttaa kuolemia.[19] Turnajaisissa käytetyt haarniskat olivat paksumpia ja kömpelömpiä kuin sodassa käytetyt.[20]

Keskiajan tärkeimmät haarniskanvalmistuskeskukset olivat Pohjois-Italiassa ja Etelä-Saksassa, sillä näillä seuduilla saatiin haarniskojen valmistuksessa tarvittua vesivoimaa Alpeilta. Haarniskojen kaksi päätyylisuuntaa olivatkin italialainen ja saksalainen tyyli. Italian tärkein valmistuskeskus oli Milano. Saksan tärkeimmät valmistusalueet olivat Kölnin seutu sekä Nürnbergin, Landshutin ja Innsbruckin seudut. Italian ja Saksan ulkopuolella haarniskoja valmistettiin myös joissain keskuksissa Ranskassa, Espanjassa, nykyisessä Belgiassa, Lontoossa, Prahassa, Krakovassa ja Ruotsin Arbogassa.[21]

Japanissa

muokkaa

Japanilainen 700-luvun haarniska tanko tehtiin rautalevyistä. Sen korvasi mantereelta omaksuttu lamellaarihaarniska keiko, jota käyttivät ratsusotilaat. Heian-kauden lopulla vuonna 1185 käytössä oli lamellihaarniska o yoroi, joka koostui useasta osasta. Yksinkertaisempaa do-maru-haarniskaa käyttivät jalkamiehet. Hienoimmat haarniskat olivat samuraiden käytössä. Kun portugalilaiset toivat Japaniin tuliaseet 1540-luvulla, joistain haarniskoista alettiin tehdä paksumpia. Haarniskoista luovuttiin Japanissa 1800-luvulla kun länsimaiset sotilasunivormut korvasivat ne.[22]

Muualla maailmassa

muokkaa

Mongolipäällikkö Tšingis-kaanin ratsumiehet käyttivät haarniskaa vain harvoin. Haarniskat valmistettiin yleensä kovetetusta nahasta, joskus raudasta.[23] Amerikassa intiaanien kehon suojukset tehtiin puuvillasta tai nahasta.[24] Afrikassa haarniskat olivat harvinaisia, eikä esimerkiksi sudanilaisten kangashaarniskoista ollut hyötyä brittien konekiväärejä vastaan 1800-luvun taisteluissa.[25]

Keskiajan jälkeen

muokkaa

Tuliaseiden kehittyessä tappavammiksi haarniskoista jouduttiin 1600-luvulta alkaen tekemään paksumpia. Samalla niistä tuli raskaampia ja epämukavampia käyttää, joten lisäsuojaus kohdistettiin päähän ja keskivartaloon.[26] Haarniskojen käyttö väheni edelleen 1700-luvulla, joskin kypäriä käytettiin yhä, ja rintapanssareita käytettiin aina 1880-luvulle asti raskaan ratsuväen suojuksena.[27]

Nykyaikaisten suojavaatteiden materiaaleja ovat keinotekoiset kuidut, jotka ovat erittäin lujia.[1]

  •  
    Pronssinen mykeneläinen Dendrán haarniska 1400-luvulta eaa.
  •  
    Roomalainen lorica segmentata -levyhaarniska.
  •  
    Roomalainen lorica hamata -rengashaarniska.
  •  
    Bysanttilainen klibanion.
  •  
    Turnajaisissa käytetyt haarniskat olivat raskaita ja kömpelöitä.
  •  
    Pohjoisitalialainen goottilaistyylinen haarniska noin vuodelta 1485.
  •  
    Saksalaisen Kolman Helmschmidin valmistaman haarniskan pullea ja kullattu yläosa vuodelta 1525.
  •  
    Saksalainen Maximilian-tyylinen haarniska vuodelta 1535.
  •  
    Espanjalaisen konkistadorin haarniska 1500-luvulta.
  •  
    Ruotsin kuningas Eerik XIV:n paraatilevyhaarniska vuodelta 1562.
  •  
    Puolan kuningas Sigismund II:n haarniskoitu hevonen.
  •  
    Japanilainen levyhaarniska 1500-luvulta. Rintapanssari on kyrassimainen.
  •  
    Japanilainen samurain lamellaarihaarniska Edo-kaudelta.
  •  
    Japanilainen soturi haarniskassaan.
  •  
    Tiibetiläinen soturi rengashaarniskassa.
  •  
    Nykyaikainen pomminpurkajanpuku, joka on valmistettu lujasta synteettisestä kuidusta.

Lähteet

muokkaa
  • Woosnam-Savage, Robert & Hall, Anthony: Brassey's Book of Body Armour. Brassey's, 2001. ISBN 1-57488-293-7

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 6–8.
  2. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 10–11.
  3. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 12–15.
  4. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 16–19.
  5. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 20–21.
  6. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 22–23.
  7. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 32–33.
  8. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 24–25.
  9. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 28–29.
  10. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 31.
  11. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 26–27.
  12. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 30.
  13. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 34–37.
  14. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 38.
  15. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 40–41.
  16. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 46–47.
  17. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 48–51.
  18. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 52–66.
  19. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 70–71.
  20. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 80–81.
  21. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 86–87.
  22. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 92–95.
  23. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 100.
  24. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 96.
  25. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 102–103.
  26. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 88.
  27. ↑ Woosnam-Savage & Hall 2001, s. 104–109.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Haarniska&oldid=22777517”
  NODES
Note 1
OOP 6
os 50