Henry Edward Manning

Henry Edward Manning (15. heinäkuuta 1808 Totteridge, Hertfordshire, Englanti – 14. tammikuuta 1892 Lontoo) oli englantilainen kardinaali. Hän oli hyvin vaikutusvaltainen katolisen kirkon kehityksen suunnan määrittelyssä 1800-luvun loppupuoliskolla. Hänen koulutus- ja sosiaalipoliittinen toimintansa Englannissa oli myös huomattavaa.

Henry Edward Manning
Henkilötiedot
Syntynyt	15. heinäkuuta 1808 Totteridge, Hertfordshire, Englanti
Kuollut	14. tammikuuta 1892 (83 vuotta) Lontoo
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä ja ura

Manningin vanhemmat olivat protestantteja. Hänen isänsä William Manning, joka hankki ja menetti huomattavan omaisuuden Länsi-Intian kaupassa, istui Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneen konservatiivien edustajana vuosina 1794–1830, ja vuosina 1812–1818 hän oli Englannin keskuspankin pääjohtaja. Manning opiskeli Oxfordin yliopiston Balliol Collegessa, tuli Englannin kirkon papiksi 1832, kirkkoherraksi 1833 ja arkkidiakoniksi 1840 Chichesterin hiippakunnassa. Vuonna 1845 hän tapasi Edward Bouverie Puseyn ja liittyi Oxfordin liikkeeseen. Anglikaanikirkossa toiminut korkeakirkollinen liike suuntautui voimakkaasti roomalaiskatolilaisuuteen ja toi vuodesta 1840 alkaen monia käännynnäisiä katoliseen kirkkoon. Matkalla mantereen halki Italiaan, jossa hänellä oli audienssi paavi Pius IX:n kanssa, Manning ajautui yhä enemmän katolilaisuuteen, ja kotiin palattuaan häntä vieroksutti Englannin kirkosta myös sen riippuvuus valtiosta. Erityisesti häntä järkytti vuoden 1850 tapaus, jossa Privy Council kumosi piispan päätöksen olla vihkimättä George C. Gorhamia papiksi tämän harhaoppisuuden vuoksi. Vuonna 1851 Manning liittyi John Henry Newmanin kirjoitusten innoittamana katoliseen kirkkoon ja hänet vihittiin sen papiksi samana vuonna. Hän opiskeli sitten teologiaa Roomassa. Hän yleni nopeasti, ja kardinaali Nicholas Wisemanin kuoleman jälkeen vuonna 1865 hänestä tuli Westminsterin arkkipiispa ja siten Englannissa katolisen kirkon ja vuonna 1850 maahan uudelleen perustetun katolisen hierarkian johtaja. Hänestä tuli kiihkeä ultramontanismin puolustaja. Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa hän oli ehkä paras Paavin erehtymättömyys -opin puolustaja ja vaikutti diplomatiallaan, tarmollaan ja kaunopuheisuudellaan paljon sen hyväksyntään. Perustettuaan katolisen yliopiston Lontooseen vuonna 1874 hänestä tehtiin kardinaali vuonna 1875. Hän oli läsnä Pius IX:n kuolinvuoteella ja vuoden 1878 konklaavissa. Uusi paavi Leo XIII osoitti kuitenkin enemmän myötätuntoa toista tunnettua englantilaista käännynnäistä Newmania kohtaan, josta tuli nyt myös kardinaali ja jonka tieteellisen kiinnostuksen ja uskonnollisen vapaamielisyyden vastapainona oli Manningin kiinnostus kirkkopolitiikkaan ja vihamielisyys kaikenlaista hengellistä vapaamielisyyttä kohtaan. Vuodesta 1880 lähtien Manning siirtyi yhä enemmän teologiselta alalta yhteiskunnalliselle alalle. Hän uskoi, että toimimalla alempien luokkien sosiaalisen tilan parantamisen puolesta hän avasi myös uusia kehitysmahdollisuuksia katolilaisuudelle Englannissa. Hän muun muassa perusti suuren raittiusyhdistyksen. Hän saavutti yhteiskunnallisen vaikutusvaltansa huipun toimiessaan sovittelijana Lontoon suuren satamalakon aikana vuonna 1889. Manning kannatti myös Itä-Afrikan orjakaupan ja intialaisen lapsiavioliittokäytännön tukahduttamista, valtion ohjaamaa kolonisaatiota ja lapsityövoiman alaikärajan nostamista. Manning oli hyvin isänmaallinen, ja hänen mukaansa Englannin kansa ei ollut koskaan tahallaan hylännyt katolista uskoa, vaan hallitsijat olivat ryöstäneet sen heiltä. Hän odotti protestanttisen uskonnon häviämistä lopulta koko maailmasta, jota seuraisi taistelu paavin ja vallankumouksen voimien välillä. Alaluokkien lisäksi hän oli suosittu myös taidemaailmassa ja seurapiireissä ylevien käytöstapojen ja tyylikkään ulkoasun vuoksi.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henry Edward Manning Wikimedia Commonsissa