Horsmakiitäjä
Horsmakiitäjä (Deilephila elpenor) on suurikokoinen kiitäjäperhoslaji. Sen toukat syövät pääasiassa maitohorsmaa (Epilobium angustifolium) tai mataroita (Galium), mutta myös monet muut kasvit kelpaavat ravinnoksi.[2]
| Horsmakiitäjä | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Aitoperhoset Ditrysia |
| Yläheimo: | Kehrääjämäiset Bombycoidea |
| Heimo: | Kiitäjät Sphingidae |
| Alaheimo: | Macroglossinae |
| Suku: | Deilephila |
| Laji: | elpenor |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Deilephila elpenor |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaHorsmakiitäjä on hyvin helposti tunnistettava perhonen. Väriltään se on oliivinvihreä ja räikeän vaaleanpunainen. Etusiivet ovat pohjaväriltään oliivinvihreät ja niissä on siiven takareunasta siiven kärkeen suuntautuneita vaaleanpunaisia juovia. Takasiivet ovat vaaleanpunaiset ja niiden tyvessä on mustaa väriä. Ruumis on tukeva ja pohjaväriltään oliivinvihreä. Selkäpuolella, keskiruumissa on selviä vaaleanpunaisia juovia ja takaruumiin keskellä on yksi perhosen vartalon suuntainen vaaleanpunainen raita. Siipiväli on 50–70 mm, naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia.[3][4]
-
♂ -
♂ △ -
♀ -
♀ △
Horsmakiitäjää muistuttava perhoslaji on pikkukiitäjä (Deilephila porcellus), joka on kuitenkin selvästi pienikokoisempi. Myös horsmakiitäjän ja pikkukiitäjän risteymiä tunnetaan.[2]
Lajin toukkia tapaa varmimmin maitohorsmilla. Toukat ovat karvattomia ja väriltään vihreitä tai myöhemmässä vaiheessa ruskeita. Toukan etuosassa on kaksi paria saalistajia harhauttavia mustia silmätäpliä ja peräpäässä selvästi erottuva mustavalkoinen piikki. Piikki erottaa horsmakiitäjän toukan muuten hyvin samantapaisesta pikkukiitäjän toukasta. Täysikasvuinen toukka on 70–80 mm pitkä.[5]
Levinneisyys ja lentoaika
muokkaaLaajalti Euroopassa ja Aasiassa tavattava perhoslaji, jonka esiintymisalue ulottuu muutamana ulkonäöltään hieman poikkeavana eri alalajina Iberian niemimaalta Intiaan ja Japaniin. Horsmakiitäjä lähtee lentoon vasta hämärän vaihduttua pimeydeksi, ja tulee helposti valolle ja joskus myös syötille. Horsmakiitäjä on levinnyt ihmisen mukana myös Kanadan länsiosiin.[6][5] Suomessa horsmakiitäjä on yleinen laji, jota tavataan ainakin Oulun korkeudelle asti. Pohjoiseen mennessä laji harvinaistuu. Lentoaika on yhtenä sukupolvena kesäkuun alusta elokuun alkuun, harvoin toisena sukupolvena syyskuussa.[2]
Elinympäristö ja elintavat
muokkaaHorsmakiitäjä viihtyy monenlaisissa ympäristöissä metsänreunoista niittyihin ja puutarhoihin. Se on yöaktiivinen perhonen, joka lentää helposti valolle ja joskus myös syötille. Perhonen lähtee lentoon vasta hämärän vaihduttua pimeydeksi ja vierailee ahkerasti kukilla. Naaraat aloittavat lentonsa jonkin verran koiraita aikaisemmin. Molemmat sukupuolet lentävät valolle, koiraat hieman naaraita useammin. Valoisan ajan horsmakiitäjät viettävät leväten kasvillisuuden joukossa.[5]
Naaras munii noin 200 munaa yksittäin tai pareittain ravintokasveille. Muniminen kestää useita öitä ja naaras liikkuu sen aikana ilmeisesti melko laajallakin alueella. Munat kuoriutuvat runsaan viikon kuluttua. Myös toukka on aluksi aktiivinen öisin ja piilottelee päivisin maassa tai kasvin vartta vasten painautuneena. Isommat toukat syövät ympäri vuorokauden, eivätkä juuri liiku sijoiltaan. Uhattuna toukka vetää päänsä piiloon ja pullistaa eturuumistaan niin, että silmätäplät leviävät. Toukka on täysikasvuinen elo-syyskuun vaihteessa, jolloin se kaivautuu maan alle ja koteloituu kovan kotelokopan sisään. Kotelo on liikuntakykyinen ja työntyy yleensä ulos kotelokopasta ennen perhosen kuoriutumista. Laji talvehtii kotelona, usein kaksi kertaa.[6][5]
Ravintokasvi
muokkaaKiitäjätoukan ruokavalio koostuu pääasiassa maitohorsmista (Epilobium angustifolium) tai mataroista (Galium), mutta myös monet muut kasvit kelpaavat ravinnoksi. Horsmakiitäjän toukat syövät myös jättipalsamin (Impatiens glandulifera) lehtiä.
Lähteet
muokkaa- Horsmakiitäjä Keskisuomalainen. 12.11.2007. Viitattu 19.2.2021.
Viitteet
muokkaa- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Horsmakiitäjä – Deilephila elpenor Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b c Pertti Pakkanen: Horsmakiitäjä. Suomen Perhostutkijain Seura. Viitattu 14.10.2008.
- ↑ Elephant Hawk-moth Deilephila elpenor, (Linnaeus, 1758) UKMoths. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- ↑ Deilephila elpenor (Insecta: Lepidoptera: Sphingidae) Naturhistoriska riksmuseet. 6.8.2020. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 204–206
- ↑ a b Pittaway, A.R.: Deilephila elpenor elpenor – Deilephila [Laspeyres], 1809 Sphingidae of the Western Palaearctic, Systematic List. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Horsmakiitäjä – Deilephila elpenor Laji.fi. Viitattu 19.2.2021.
- Suomen Perhoset: Horsmakiitäjä
- 5.16. Horsmakiitäjä, Deilephila elpenor Lajihakemisto – 5. Kiitäjät. Viitattu 19.2.2021. (harrastajan sivu)
- Deilephila elpenor (large elephant hawkmoth) Centre for Agriculture and Biosciences International – CABI. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
- Semiochemicals of Deilephila elpenor, the Elephant hawkmoth The Pherobase: Database of Pheromones and Semiochemicals. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)