Humoraalioppi

Humoraalioppi oli antiikin Roomassa työskennelleen kreikkalaisen lääkärin Galenoksen (n. 130–201 jaa) viimeistelemä lääketieteellinen teoria, joka pohjautui Aristoteleen fysiikkaan ja Galenoksen oman väitteen mukaan Hippokrateen ajatuksiin 400-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Humoraalioppi perustui ruumiin neljään nesteeseen, joiden tasapaino määritti terveyttä.

Galenos

Galenoksen teoksia käännettiin arabiaksi jo 800-luvulla, mutta Euroopassa Galenos oli melko tuntematon 1100-luvun käännösliikkeeseen asti, sillä hänen teoksiaan oli sitä ennen käännetty vain vähän latinaksi. Tämän jälkeen humoraaliopista tuli keskiajan lääketieteen perusta, jonka kanssa kilpailivat, tosin häviölle jääden, maaginen lääkeoppi ja horoskooppilääketiede. Humoraalioppi säilyi lääketieteessä osin 1800-luvulle saakka, ja uskomuslääkinnässä on yhä siihen perustuvia hoitomenetelmiä.

Perusajatukset

Humoraalioppi pyrki selittämään sairaudet ensisijaisesti luonnollisten syiden avulla. Se perustui elimistön neljän ajatellun perusnesteen eli veren, keltaisen sapen, mustan sapen (lääketiede ei tunne sellaista) ja liman määrien suhteisiin. Jos perusnesteiden suhteet olivat oikeat, vallitsi eukrasia ja terveys; jos suhteet olivat väärät, vallitsi dyskrasia ja siitä aiheutunut sairaus. Perusnesteet vastasivat Galenoksen neljää temperamenttia, jotka olivat sangviininen (elämäniloinen, toimelias), koleerinen (kiivasluonteinen), melankolinen (surumielinen) ja flegmaattinen (hidasluonteinen) .

Vereen sekoittuneena nesteet epätasapainossa ollessaan aiheuttivat temperamentin painottumisen johonkin neljästä suunnasta. Veren liiallisuus teki henkilöstä sangviinisen (lat. sanguis, veri), sapen liiallisuus koleerisen, mustan sapen liiallisuus melankolisen ja liman liiallisuus flegmaattisen. Kiertotähdistä Jupiter yhdistettiin sangviiniseen, Mars koleeriseen, Saturnus melankoliseen ja Kuu flegmaattiseen temperamenttiin.

Tärkeimpiä humoraaliopin mukaisia hoitomuotoja olivat suoneniskentä ja kuppaus. Keskiajalla suoneniskentä oli jopa hallitseva lääketieteen hoitokeino erilaisten yrttipohjaisten lääkkeiden ohella. Sekä suoneniskennän, kuppauksen että useimpien lääkkeiden tarkoituksena oli palauttaa elimistön perusnesteiden tasapaino. Suoneniskentä oli todellisuudessa haitallinen menetelmä, joka ei parantanut ketään, mutta tappoi tuhansia.

Arabialainen versio

Arabialainen galenismi liitti humoraaliteoriaan henkiopin, jonka mukaan kolmenlaiset pneumat tai henget liikkuivat valtimoissa, laskimoissa ja hermoissa. Nämä sielusta lähtöisin olevat voimat asettuivat kukin yhteen ihmisruumiin pääelimistä siten, että luonnollisten hyveiden paikka oli maksassa, vitaalisten hyveiden sydämessä ja psyykkisten hyveiden aivoissa. Ihmisen luonnetta määrittäviä käsitteitä olivat myös kuuma, kylmä, kostea ja kuiva. Aivoille oli ominaista kuumuus ja kosteus, luille kylmyys ja kuivuus ja verelle kuumuus ja kosteus.

Katso myös

• Klassiset alkuaineet
• Keskiajan lääketiede

Lähteet

• Forsius, Arno: Humoraalioppi ja humoraalipatologia (Internet Archive) saunalahti.fi. 2001. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 30.10.2023.
• Forsius, Arno: Antiikin ajan käsityksiä mielisairauksista (Internet Archive) saunalahti.fi. 2005. Arkistoitu 1.9.2019. Viitattu 30.10.2023.
• Jacquart, Danielle: Anatomy, physiology, and medical theory. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science (Toim. David C. Lindberg & Michael H. Shank), s. 590–610. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3
• Nutton, Vivian: Nutton, Vivian: Early-medieval medicine and natural science. Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.) The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 323-340. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3
• Pelkonen, Risto: Hippokrates elää. Duodecim, 2004, 120. vsk, nro 23, s. 2735-. Artikkelin verkkoversio.
• Savage-Smith, Emilie: Medicine in Medieval islam. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 139–167. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3