Igor Stravinsky

Igor Stravinsky (ven. И́горь Фёдорович Страви́нский, Igor Fjodorovitš Stravinski; 17. kesäkuuta (J: 5. kesäkuuta) 1882 Oranienbaum, Venäjän keisarikunta – 6. huhtikuuta 1971 New York, Yhdysvallat) oli venäläissyntyinen nykyaikaisen taidemusiikin säveltäjä, joka asui suuren osan elämästään Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

Igor Stravinsky
И́горь Фёдорович Страви́нский
Henkilötiedot
Syntynyt	17. kesäkuuta 1882
Kuollut	6. huhtikuuta 1971 (88 vuotta)
Ammatti	säveltäjä
Muusikko
Taiteilijanimi	Igor Stravinski
Tyylilajit	ooppera, sinfonia, kamarimusiikki ja 1900-luvun taidemusiikki
Soittimet	piano
Levy-yhtiöt	RCA Victor, Columbia Records ja CBS
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Stravinsky muistetaan merkittävänä 1900-luvun säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Lukuisat myöhemmät säveltäjät ovat pitäneet häntä esikuvanaan. Time-lehti on nimennyt hänet yhdeksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Elämä

Igor Stravinsky syntyi vuonna 1882 Oranienbaumissa (nykyisessä Lomosonovissa) ja vietti koko lapsuutensa Pietarissa. Stravinskyn suku on isän puolelta peräisin Puolasta, josta se muutti Venäjälle Katariina Suuren hallituskaudella. Nimen Stravinsky arvellaan johtuvan Itä-Puolassa sijaitsevasta Strava-joesta. Stravinskyn isä Fjodor Ignatsevitš Stravinski (1843–1902) oli bassolaulaja, joka hyvällä äänellään, musikaalisuudellaan ja luontaisilla näyttelijänlahjoillaan kohosi Mariinski-teatterin ensimmäiseksi bassoksi. Stravinskyn äiti oli pianisti ja laulaja Anna Kirillovna Kolodovskaja (1854–1939), joka säesti miehensä konsertteja. Muut veljekset olivat nuorena kuollut Roman Stravinsky (1874–1897), arkkitehti Juri Stravinsky (1878–1941) ja basso-baritoni-laulaja Guri Stravinsky (1884–1917).

Igor aloitti piano-opinnot yhdeksänvuotiaana, mutta kyllästyi nopeasti kurinalaiseen harjoitteluun ja alkoi improvisoida. Hän ihaili Mihail Glinkaa, Pjotr Tšaikovskia ja Nikolai Rimski-Korsakovia, otti yksityistunteja harmoniaopissa ja kontrapunktissa, sovitti Aleksandr Glazunovin jousikvartettoja pianolle, tutustui setänsä Jelatšitšin opastuksella Beethovenin, Brahmsin ja Brucknerin teoksiin ja löysi ystävänsä, säveltäjä ja pianisti Ivan Prokovskin johdattamana Charles Gounod'n, Georges Bizet'n, Léo Delibes'n ja Emmanuel Chabrier'n edustamaan uuteen ranskalaiseen musiikkiin, joka avarsi hänen näköpiiriään.

Stravinsky laitettiin opiskelemaan lakia keisarilliseen Pietarin yliopistoon vuosiksi 1902–1905, mutta hän vaihtoi alan musiikkiin. Hän sai vuonna 1902 tilaisuuden soittaa omia kappaleitaan itselleen Rimski-Korsakoville, jonka poika Vladimir myös luki lakia, ja Rimski kehotti häntä jatkamaan harmoniaopin ja kontrapunktin opintoja, ei kuitenkaan konservatoriossa vaan yksityisesti, ja lupasi itsekin tarvittaessa antaa neuvojaan. Tästä lähtien Stravinsky oli usein nähty vieras Rimskin kotona, jonne hän kutsui viikoittain oppilaitaan. Kesällä 1903 Stravinsky aloitti kolme vuotta kestäneet säännölliset opinnot Rimskin johdolla.

Igor Stravinskyn kesähuvilana toiminut talo Ukrainan Ustyluhissa.

Vuonna 1906 Stravinsky solmi avioliiton serkkunsa taidemaalari, muusikko ja kirjailja Jekaterina Gavrilova Nossenkon (1880–1939) kanssa. Pariskunta vietti kuherruskuukautensa Imatralla, jossa Stravinsky pani alulle laulusarjansa Faune et Bergère (Fauni ja paimentyttö, 1906). Perhe asettui Pietariin Anglijski prospekt 26:een, huoneisto 15:een, jossa Stravinsky muun muassa sävelsi Tulilinnun ja rakennutti kesähuvilan vaimon lääkäri- ja maanomistajaisältään häälahjaksi saamaan Ustyluhiin, Volynian kuvernementtiin Ukrainaan, jossa seuraavina vuosina valmistuivat useimmat Stravinskyn sävellyksistä. Heille syntyivät lapset: taiteilija Fjodor Stravinsky (1907–1989), Ljudmila Stravinskaja Mandelstam (1908–1938) ja säveltäjä ja pianisti Svjatoslav Sulima-Stravinsky (1910–1994).

Tärkeäksi käännekohdaksi Stravinskyn uralla muodostui Pietarissa helmikuussa 1909 pidetty konsertti, jossa esitettiin Scherzo fantastique ja Rimski-Korsakovin tyttärelle Nadešalle häälahjaksi sävelletty orkesteriteos Feu d’artifice (Ilotulitus, 1908). Yleisön joukossa sattui olemaan Sergei Djagilev, jolta näihin teoksiin sisältyvä lupaus ei jäänyt huomaamatta. Frédéric Chopinin musiikkiin tehtyyn Les Sylphides -balettiin tarvittiin pari uutta numeroa, joiden orkestroinnin Djagilev päätti tilata Stravinskylta. Djagilev päätti uskoa Stravinskylle myös Tulilintu-baletin, jonka säveltäjäksi oli alun perin ajatellut Anatoli Ljadovia. Teoksen kantaesitys kesäkuussa 1910 oli täydellinen yleisö- ja arvostelumenestys; Stravinskysta oli yhdellä iskulla tullut kansainvälinen kuuluisuus.

Stravinsky lähti Venäjältä vuonna 1910 ja matkusti Pariisiin. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, hän muutti puolueettomaan Sveitsiin vuonna 1914. Hän palasi takaisin Pariisiin vuonna 1920. Vuonna 1934 hänestä tuli Ranskan kansalainen. Vuonna 1939 kuolivat hänen vaimonsa Jekaterina Nossenko tuberkuloosiin ja hänen äitinsä, ja hänen vanhin tyttärensä kuoli keuhkotautiin vuotta aiemmin. Vuonna 1939 hän muutti Los Angelesiin Yhdysvaltoihin, jonka kansalainen hänestä tuli vuonna 1945. Stravinsky avioitui vuonna 1940 näyttelijätär, taiteilija Vera de Bossen (1888–1982) kanssa, johon hänellä oli ollut suhde vuodesta 1922 lähtien.

Stravinsky vieraili Suomessa vuonna 1961 ja johti Helsingissä pitämässään konsertissa omia sävellyksiään. Hänet kutsuttiin myös vuonna 1962 Neuvostoliittoon konsertoimaan. Vuonna 1963 Stravinsky sai Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston myöntämän Sibelius-palkinnon.

Igor Stravinsky kuoli 88-vuotiaana sydämen toiminnan pettämiseen New Yorkissa vuonna 1971 ja hänet haudattiin San Michelen hautausmaalle Venetsiaan, sen venäläiseen osaan lähelle Sergei Djagilevin hautaa. Hänen vaimonsa Vera Bosse on haudattu hänen viereensä.

Tyylikaudet

Stravinskyn ura voidaan jakaa kolmeen toisistaan poikkeavaan tyylikauteen, joihin useimmat hänen sävellyksistään voidaan sijoittaa.

Venäläinen kausi

Ennen Tulilintua Stravinsky sävelsi vuonna 1908 "Hautajaislaulun", joka sittemmin katosi. Se löytyi vuonna 2015 Pietarin konservatoriosta. Sävellyksen kesto on 12 minuuttia, ja Stravinsky sävelsi sen opettajansa Rimski-Korsakovin muistoksi. Sen kantaesitys tapahtui vuonna 1909.

Stravinskyn ensimmäisen tyylikauden, niin sanotun venäläisen eli primitiivisen kauden, aloittivat kolme Sergei Djagilevin Ballets russes -ryhmälle Pariisiin sävellettyä balettia. Baleteissa on paljon yhteisiä piirteitä: ne on sävelletty hyvin suurille orkestereille, niissä käytetään runsaasti teemoja ja motiiveja Venäjän kansanmusiikista ja niissä kuuluu Stravinskyn opettajan Nikolai Rimski-Korsakovin mielikuvituksekkaan soitinnustyylin vaikutus.

Ensimmäinen baleteista oli Tulilintu (1910), jossa Stravinsky opettajansa Rimski-Korsakovin tapaan kuvaa ihmishahmot diatonisella musiikilla ja yliluonnolliset hahmot oktatonisella (kahdeksanjakoisella) ja kromaattisella musiikilla. Toinen baletti oli Petruška (1911), jossa vallitsee toisteinen melodia ja rytmiikka sekä staattinen harmonia.

Venäläisen kauden pääteoksena pidetään kolmatta balettia, Kevätuhria, joka on Stravinskyn ja koko 1900-luvun musiikin tunnetuimpia ja merkittävimpiä teoksia. Kevätuhrin aihepiiri on pakanallisen ajan Venäjä, ja Stravinsky korostaa tätä musiikissaan. Musiikkia leimaa alkuvoimainen, energiaa pursuava ja vaihteleva rytmiikka, jonka käänteissä tahtilajia vaihdetaan usein. Teoksen aloittaa sittemmin kuuluisaksi tullut fagottisoolo aivan rekisterinsä ylärajoilta, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta. Kevätuhrin ensi-ilta aiheuttikin skandaalin, koska se ei vastannut useiden kuulijoiden käsitystä musiikin kauneudesta, mutta skandaaliin vaikutti vahvasti myös Vatslav Nižinskin epätotunnainen koreografia.

Muita venäläisen kauden teoksia olivat ooppera Satakieli (1914), Renard (Kettu) (1916), Histoire du soldat (Sotilaan tarina) (1918) ja Les Noces (Häät) (1923).

Uusklassinen kausi

Seuraava sävellysjakso oli uusklassinen kausi. Uusklassisena aikanaan Stravinsky ammensi vaikutteita erityisesti 1700-luvun musiikista (barokki, galantti, klassismi) ja jazzista. Uusklassismin aloittaneena teoksena pidetään Stravinskyn Pulcinellaa. Tänä ehkä tuottoisimpana kautenaan hän kirjoitti myös teokset Psalmisinfonian, "Ragtime 11 soittimelle" ja Konserton pianolle ja puhallinorkesterille.

Sarjallinen kausi

Myöhäiskaudellaan hän käytti 12-säveljärjestelmää, jota hän aiemmin oli vahvasti vastustanut, ja toisinaan sarjallisuutta, esimerkiksi teoksissa Tulva, Threni ja Requiem Canticles. Näissä teoksissa on myös vahvaa uskonnollista tematiikkaa. Tämän kauden tunnetuimpia teoksia on baletti Agon.

Stravinsky henkilönä

Stravinskyn musiikki ja persoona olivat jossain määrin ristiriidassa keskenään. 1900-luvun alkupuoliskon vallankumouksellisimpien teosten säveltäjä oli suuren osan elämästään harras ortodoksikristitty ja poliittisilta mielipiteiltään konservatiivi.

Monet Stravinskyn tavanneet ovat kertoneet hämmästelleensä säveltäjän ja musiikin välistä vastakohtaa: Kevätuhrin väkivaltaiset rytmiorgiat oli luonut vaatimattomalla äänellä puhunut pienikokoinen mies. Stravinsky ei pitänyt ”hyvältä” kuulostavasta musiikista. Omassa tuotannossaan hän halusi yllättää, šokeerata, rikkoa rajoja ja myös pitää hauskaa. Hän osoitti ehtymätöntä halua oppia ja tutkia taidetta, kirjallisuutta ja elämää.

Stravinskyn Harvardissa pitämät luennot on koottu kirjaksi Musiikin poetiikka. Stravinskyn musiikkia on toisinaan moitittu liiallisesta älyllisyydestä. Stravinsky suhtautuikin pilkallisesti inspiraation merkitystä korostaviin säveltäjiin (”minähän vain keksin musiikkia”) ja totesi ”kammoavansa” sitä, mitä musiikissa kutsutaan ”tulkinnaksi”.

Stravinsky mediassa

Stravinsky ukrainalaisessa postimerkissä vuodelta 2007.

Vuonna 1984 hollantilainen Jaap Drupsteen ohjasi Tulvan pohjalta eräänlaisen musiikkivideon käyttäen vuonna 1962 Hollywoodissa tehtyä äänitystä.

Jan Kounenin ohjaama Coco Chanel & Igor Stravinsky (2009) keskittyy Stravinskyn ja muotisuunnittelija Coco Chanelin rakkaustarinaan. Elokuvassa säveltäjää esittää Mads Mikkelsen.

Kirjallisuutta

• Craft, Robert: Stravinsky. Discoveries and Memories. New York: Naxos Books, 2013. ISBN 978-1-84379-753-1 (englanniksi)
• Horlacher, Gretchen: Building Blocks. Repetition and Continuity in the Music of Stravinsky. Oxford: Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-537086-7 (englanniksi)
• Joseph, Charles M.: Stravinsky’s Ballets. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-11872-8 (englanniksi)
• Keller, Hans & Cosman, Milein: Stravinsky the Music-Maker. Writings, Prints and Drawings. London: Toccata Press, 2011. ISBN 978-0-907689-69-0 (englanniksi)
• Levitz, Tamara: Modernist Mysteries. Perséphone. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-973016-2 (englanniksi)
• Levitz, Tamara (toim.): Stravinsky and His World. Princeton: Princeton University Press, 2013. ISBN 978-0-691-15987-4 (englanniksi)
• Locanto, Massimiliano (toim.): Igor Stravinsky. Sounds and Gestures of Modernity. Salerno: Brepols, 2014. ISBN 978-2-503-55325-2 (englanniksi)
• Stravinski, Igor & Craft, Robert: Keskusteluja Robert Craftin kanssa. (Conversations with Igor Stravinsky, 1958–1960.) Suomentanut Riitta Björklund. Helsinki: Kirjayhtymä, 1963.
• Stravinski, Igor: Musiikin poetiikka. (Poétique musicale, 1968.) Suomentanut Ilkka Oramo. Helsinki: Otava.

Aiheesta muualla

• Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Igor Stravinsky (koko sävellystuotanto listattuna).

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Igor Stravinsky Wikimedia Commonsissa