Illinoisit

Illinoisit olivat monen alkuperäiskansan muodostama liittokunta Yhdysvalloissa. He asuivat historiallisen aikakauden alkaessa laajoilla alueilla keskilännessä. Maat käsittivät lähes koko nykyisen Illinoisin osavaltion sekä osia Iowasta, Missourista, Arkansasista ja Wisconsinista. Illinoiseja on arveltu olleen 1600-luvun alkupuolella noin 12 000–20 000 henkeä. Heidän ei tiedetä saapuneen alueelle mistään muualta ja siksi heidät on joidenkin muinaistutkijoiden arviointien perusteella yhdistetty varhaisiin kummunrakentajiin, Adena- ja Hopewell-kulttuureihin.

Illinoisit (nykyään peoriat)
Väkiluku	12 000 - 20 000 (jesuiittojen arviot)
Merkittävät asuinalueet Illinois, Iowa, Missouri (1600-luku)
Sukulaiskansat	Miamit.
Huomautukset Illinoisit olivat kymmenestä heimosta muotoutunut liittokunta. Heimot olivat Cahokia, Chepousa, Chingo, Coiracoentanon, Kaskaskia, Michigamea, Moingwena, Peoria, Tamaroa ja Tapouaro.
Infobox OK

Illinoisit kuuluivat suureen algonkinien kielikuntaan ja olivat läheistä sukua miami-intiaaneille. Illinoisien liittokuntaan kuului kymmenkunta itsenäistä heimoa ja kylää. Illinoisien omakielinen nimi oli ilini tai iliniwek, joka merkitsi ihmistä. Ranskalaiset väänsivät nimen muotoon Illinois ja siitä tuli tämän kansan virallinen nimi, myöhemmin myös eräs Yhdysvaltain osavaltioista.

Tämän päivän illinoisit tunnetaan peoria-nimellä.

Historia

Varhainen historia

Taiteilijan näkemys illinoisien kaskaskia-heimon päälliköstä.

Illinoisien esihistoriaa ei tarkkaan tunneta, mutta varhaisten kuvausten mukaan nämä kävivät sotia 1600-luvulla useita naapurikansoja vastaan. Muun muassa osaget, chickasawit, dakotat ja irokeesit kuuluivat vihollisiin. Vihamielisten kansojen ympäröiminä illinoisit ottivat keskuuteensa saapuneet ranskalaiset ystävällisesti vastaan, ja antoivat heidän perustaa mailleen linnakkeita.

Vuonna 1673 tutkimusmatkailija Louis Jolliet ja lähetyssaarnaaja Jacques Marquette poikkesivat Mississippijoen varrelle pystytettyyn suureen illinoisien kylään. Osa päälliköistä oli pukeutunut ranskalaisiin takkeihin merkiksi varhaisesta kauppasuhteesta Uuteen Ranskaan. Vuonna 1675 jesuiitat aloittivat lähetystyönsä illinoisien parissa. Samalla kaupankäynti vilkastui ja saadakseen tuliaseita sekä muita eurooppalaisia tuotteita Illinoisit kauppasivat vierailleen turkisten ohella muista heimoista orjiksi ottamiaan naisia ja lapsia. Majavien ja muun riistan vähyys pakotti illinoisit laajentamaan saalistusmaitaan Indianaan, Ohioon ja ala-Michiganiin. Samalla he tunkeutuivat irokeesien omimille metsästysmaille. Raskaiden majavasotien uuvuttamat irokeesit halusivat hoitaa tilanteen diplomatian keinoin. Irokeesien liittokunnan johtavan heimon senecojen päällikkö lähetettiin neuvottelijaksi metsästyskiistaa selvittämään. mutta illinoisit eivät taipuneet sovitteluratkaisuun, vaan surmasivat päällikön.

Kesällä 1680 senecat keräsivät 500 - 600 soturia ja aloittivat kostoiskut illinoisien maille.. Hollantilaisilta ostetuilla musketeilla aseistettuina he hävittivät suuren illinoisien asutusalueen Kaskaskian Vermilionjoen suulla. Illinoisit olivat lähettäneet naisensa, lapsensa ja vanhuksensa piiloon kuuden mailin päässä olevalle saarelle, mutta senecat jäljittivät heidät. Kykenemättä vastarintaan pakolaiset jäivät vihollistensa armoille.

Tutkimusmatkailija Robert Cavelier de La Salle miehineen löysi illinoisien tuhotut kylät ja irokeesien jättämät tunnusmerkit, joista oli helppo päätellä keitä hyökkääjät olivat olleet. Ranskalaisten arvion mukaan Irokeesit surmasivat noin 800 illinoisia ottivat vangeiksi noin 400 naista ja lasta..

Illinoisien heimoista peoriat ja kaskaskiat kärsivät suurimmat menetykset. Uuden-Ranskan siirtokunta auttoi illinoiseja siirtymään muualle, mutta tästä huolimatta he kärsivät naapurikansojen toistuvista hyökkäyksistä. Siouxit ja osaget karkottivat omalla tahollaan moingwena-illinoisit etelään. Shawneet ja chickasawit ajoivat michigameat mailtaan ja kaskaskiat joutuivat sotimaan foxeja ja winnebagoja vastaan. Chepoussat ja michigameat liittyivät kaskaskioihin ja sulautuivat yhdeksi heimoksi.

1700-luvulta nykypäivään

Vaikka Uusi-Ranska teki rauhansopimukseen vuonna 1701 irokeesien kanssa, illinoisit olivat edelleen alttiina ympäristön muiden kansojen hyökkäyksille. Alkuperäisistä heimoista viiden jäljellä olevan yhteismäärä oli huvennut kuuteentuhanteen. Ranskalaisille lojaaleina he auttoivat näitä sodissa muita heimoja vastaan. Vuonna 1730 illinoisien rooli oli merkittävä Uuden-Ranskan onnistuessa tuhoamaan foxit.

Seuraavat sodat eivät olleet yhtä menestyksekkäitä. Englantilaisten siirtomaavallan leviäminen kohti Ranskan Louisianaa tulehdutti suurvaltojen välejä. Brittien aseistamat chickasawit alkoivat häiritä Louisianan ja Kanadan välistä liikennettä. Louisianan kuvernööri turvautui Uuden-Ranskan intiaaniliittolaisiin, etelässä choctaweihin ja pohjoisissa illinoiseihin. Toista tuhatta soturia käsittävä intiaaniarmeija hyökkäsi kahdesta suunnasta chickasawien maille vuoden 1736 aikana. Sota osoittautui tappiolliseksi niin Ranskalle kuin heidän liittolaisilleenkin. Illinoisit, eritoten kaskaskiat ja michigameat, menettivät paljon väestöstään. Kun illinoissoturit taistelivat muualla tekivät pienet chickasawien sotapartiot useita kuolettavia iskuja illinoiskyliin, jotka oli jätetty naisten, lasten ja vanhusten haltuun.

1740-luvun alkuun tultaessa illinoisit olivat menettäneet suuren osan voimastaan sotien, kulkutautien ja ranskalaisten myymän alkoholin seurauksena. Vuonna 1752 saukit tuhosivat illinoisien Michigamean ja Cahokian kylät. Illinoisit pyysivät apua ranskalaisilta, mutta jäivät ilman näiden tukea. Uuden-Ranskan mureneminen 1757 brittiläisten vallan alla oli raskas menetys illinoiseille, jotka menettivät pitkäaikaisen ja ainoan liittolaisensa.

Vuonna 1763 alkaneeseen Pontiacin kapinaan osallistui vain muutama illinois-soturi, pääosan pysyessä puolueettomina. Kapinassa Uusi-Englanti menetti paljon sotilaita ja yhdeksän linnakettaan. Kansannousun tukahduttua Pontiacista tuli brittien liittolainen. Neljä vuotta myöhemmin hänet murhattiin illinoisien kylässä.

Pontiacin kohtalo sai kapinaan osallistuneet heimot kuohuksiin ja he kohdistivat vihansa illinoiseihin. Monille heimoille riitti motiiviksi kosto, joillekin taas halu päästä jakamaan illinoisien maat. Kapinaan osallistuneet heimot kokosivat saatavilla olevat soturinsa ja hyökkäsivät lyömään lopullisesti hajalle illinoisien liittokunnan.

Lyhytkestoisen sodan seurauksena illinoisit hajaantuivat. Hyökkäykseen osallistuneet heimot jakoivat keskenään tuhotun liittokunnan maat. Peoriat hakivat turvaa ranskalaisten linnakkeista ja muut illinoisit pakenivat Kaskaskian ranskalaissiirtolaisten luo. Eloonjääneistä suuri osa oli naisia ja lapsia. Illinoisien väkiluku oli pudonnut alkuperäisestä yli 12 000:sta alle tuhanteen. Vuonna 1778 kaskaskioita oli laskettu olleen 210 henkeä ja peorioiden sekä michigameoiden yhteismääräksi oli saatu 170. Voimakas alkoholisoituminen lisäsi heidän rappiotaan. Katolisten pappien onnistui kääntää illinoisien elämäntyylin parempaan suuntaan ja raitistuneina he alkoivat viljellä maata. 1790-luvun aikana vähät jäljellä olevat soturit taistelivat Yhdysvaltain puolella muita intiaaneja vastaan.

1800-luvun alussa jäljellä olevat 11 peoriaa kirjoittivat rauhansopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Michigameat kuolivat sukupuuttoon. Noin 150 jäljellä olevaa peoriaa ja kaskaskiaa myivät maansa hallitukselle 1832 siirtyen Kansasiin. Täällä he liittyivät sukulaisiinsa miameihin, joiden kanssa välit olivat olleet huonot yli vuosisadan ajan. Vuonna 1867 Yhdysvaltain hallitus siirsi kahden suuren kansakunnan rippeet Oklahomaan.

Nykyään illinoisien kieli on kuollut. Myös nimi on haudattu. Heitä kutsutaan peoria-intiaaneiksi ja heitä oli 1950-luvulla vajaa 800 henkeä, joista illinoiseja noin puolet. Mutta osavaltiona heidän nimensä elää. Heidän yhteinen lukumääränsä on noin 3000 intiaania. Peorian oma kulttuurikomitea tekee tosissaan työtä elvyttääkseen oman kielensä. Heidän suurin vuosittainen juhlatapahtumansa on Pow-wow.

Kulttuuri

Elinkeinot

Illinoisien monipuolinen talous perustui maanviljelyyn, metsästykseen, kalastukseen ja hyötykasvien keräilyyn. Heidän maassaan oli paljon preeriaa, joten biisoninmetsästyksestä tuli tärkeä elinkeino. Kun hevonen oli vielä tuntematon, preerialla liikuttiin jalkaisin. Illinoisit pyydystivät biisoneita saartamalla eläimet ansaan sytyttämiensä preeriapalojen avulla. Samalla tulen avulla varmistettiin, ettei kasvillisuus levinnyt alueelle, vaan se pysyi paljaana taaten biisoneille hyvät liikkumatilat. Toisin kuin monet muut seudun intiaanit, illinoisit eivät käyttäneet tuohesta tehtyjä kanootteja. He koversivat saksanpähkinäpuusta pirogue-tyylisiä veneitä, joiden pituus saattoi olla jopa 15 metriä.

Asuminen

Illinoisit on yhdistetty muinaisiin Kummunrakentajiin, mutta Cahokian esihistoriallisen kaupungin muinaiskumpujen keskeltä löytyneen illinoiskylän asukkaat kielsivät esi-isiensä osuuden kumpujen tekemiseen. Illinois-kylät sijaitsivat varsin yleisesti jokien varsilla, koska maaperä oli parempaa maanviljelyä ajatellen. Kyliä ei monien naapurien tapaan suojattu paaluvarustuksin. Wigwamit olivat pitkiä, tynnyriholvin muotoisia ja niissä saattoi asua kymmenenkin perhettä.

Ulkonäkö ja tavat

Illinoisien molemmat sukupuolet käyttivät tatuointeja. Miehet nyppivät Hiuksensa lukuun ottamatta otsatupsua ja joitakin korvien edessä ja takana kasvavia hiuksia. Illinoiseja pidettiin taitavina jousimiehinä. Sodissa he käyttivät keihäitä ja puisia nuijia, kunnes eurooppalainen teollisuus syrjäytti vanhat perinteiset sotatarvikkeet. Vaikka Illinoisit tunnettiin sotaisina ovat varhaiset uudisasukkaat kuvailleet heitä myös aroiksi, oikullisiksi ja salakavaliksi. Rakenteeltaan he olivat pitkiä ja rotevia. Vainajansa he nostivat puihin maatumaan, mutta luut haudattiin myöhemmin alkeellisiin kivistä kasattuihin hautaholveihin. Illinoisien miehet olivat moniavioisia, mutta naisten kohtalo oli julma, jos he jäivät kiinni avionrikkomisesta. Heidät silvottiin leikkaamalla irti korva tai nenä.

1830-luvulla intiaanien parissa aikaa viettänyt George Catlin ikuisti Berdache-tanssin.

Kun ranskalaiset Louis Juliet ja Jacques Marquette saapuivat vuonna 1673 illinoisien maille he huomasivat, että Illinoisien keskuudessa monet miehet olivat omaksuneet naisen roolin niin pukeutumisen kuin sosiaalisen asemankin suhteen. Illinoisit kutsuivat heitä nimellä Ikoneta ja ranskalaiset käyttivät heistä nimeä berdache. He kuuluivat yhteisöön muiden tavoin. Jokuset nuoret pojat olivat omaksuneet tyttöjen tavat ja leikit. Heidän taipumuksensa huomioitiin kasvattamalla heistä tyttöjä. Myöhemmin sama käytäntö on löydetty monilta intiaanikansoilta.

Uskonto ja seremoniat

Illinoisit palvoivat Kitchesmanetoaa, joka oli ylin Jumaluus kaikkien muiden jumalien yläpuolella. Myös aurinkoa ja ukkosta kunnioitettiin elämän luojina ja maan ylläpitäjinä. Yliluonnollisia voimia omaavat šamaanit, niin miehet kuin naisetkin, järjestivät parantamis-rituaaleja sairaille. Illinoisien alkuperäiseen uskonjärjestelmään kuului tärkeänä osana seremoniapiippu, jota poltettiin riitojen lopettamiseksi, liittoutumien vahvistamiseksi ja ennestään tuntemattomien henkilöiden ystävyyden lujittamiseksi. Illinoisien piippujen pesät tehtiin yleensä metaformisesta mutakivestä ja pesä liitettiin puiseen höyhenin koristeltuun varteen.

Juhlamenoista eräs tärkeimmistä oli seremoniapiipun tanssi, joka yleensä liittyi sotaan lähtöön tai rauhan solmimiseen. Jacques Marquette käytti peorioiden lahjoittamaa seremoniapiippua passina tavatessaan muita heimoja. Illinoisit olivat erityisen tunnettuja monivärisistä taidokkaista maalauksistaan, joita he tekivät eläinten vuotiin.

Katso myös

• Intiaanit

Lähteet

• Barr, Daniel: Unconquered: The Iroquois League at War in Colonial America. Praeger, 2006. ISBN 978-0275984663 (englanniksi)
• Parkman, Francis Jr.: La Salle and the Discovery of the Great West ... Twelfth Edition. British Library, 2012. ISBN 9781249022480 (englanniksi)
• Santoro, Nicholas J.: Atlas of the Indian Tribes of North America. iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5 (englanniksi)
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3
• Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9 (englanniksi)
• Warren, Stephen: The Worlds the Shawnees Made: Migration and Violence in Early America. The University of North Carolina Press, 2016. ISBN 978-1469627274 (englanniksi)
• Yenne, Bill Encyclopedia North American Indian Tribes, Bison Book, 1986, ISBN 0-600-50266-X