Wikipedia

Ingmar Bergman

ruotsalainen ohjaaja ja käsikirjoittaja (1918–2007)

Ernst Ingmar Bergman (14. heinäkuuta 1918 Uppsala, Ruotsi – 30. heinäkuuta 2007 Fårö)[1] oli ruotsalainen elokuvaohjaaja ja yksi 1900-luvun keskeisimmistä elokuvantekijöistä. Lisäksi hän oli teatteriohjaaja ja kirjailija sekä elokuviensa käsikirjoittaja. Muutamia käsikirjoituksia hän teki muillekin elokuvaohjaajille. Hän on tunnetuimpia ruotsalaisia taiteilijoita.[2]

Ingmar Bergman
Ingmar Bergman vuonna 1957 Mansikkapaikan kuvauksissa.
Ingmar Bergman vuonna 1957 Mansikkapaikan kuvauksissa.
Henkilötiedot
Syntynyt14. heinäkuuta 1918
Uppsala, Ruotsi
Kuollut30. heinäkuuta 2007 (89 vuotta)
Fårö, Ruotsi
Ammatti elokuvaohjaaja
Puoliso Else Fisher Bergman (1943–1946)
Ellen Hollender Bergman (1947–1952)
Gun Grut Bergman (1952–1959)
Käbi Laretei (1959–1969)
Ingrid von Rosen (1971–1995)
Ohjaaja
Aktiivisena 1945–2003
Tunnetuimmat ohjaukset Seitsemäs sinetti
Mansikkapaikka
Fanny ja Alexander
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
SvDb

Bergman ohjasi yli 40 pitkää elokuvaa, muutamia televisionäytelmiä ja -elokuvia, yli sata teatterinäytelmää ja kolme oopperaa.[3] Lisäksi hän kirjoitti myös kolme omaelämäkerrallista teosta sekä muutamia kaunokirjallisia julkaisuja.[2] Teoksissaan Bergman käsittelee muun muassa avioliittoa ja perheyhteyttä sekä pohtii vastuuta, uskontoa ja kuolemaa.[4][5]

Bergman oli yhdeksän kertaa Oscar-ehdokkaana ohjaajana tai käsikirjoittajana elokuvista Mansikkapaikka, Kuin kuvastimessa, Kuiskauksia ja huutoja, Kasvotusten, Syyssonaatti sekä Fanny ja Alexander.lähde?[6] Kolme hänen elokuvaansa (Kuin kuvastimessa, Kuiskauksia ja huutoja, Fanny ja Alexander) on palkittu parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla. Lisäksi Fanny ja Alexander sai kolme Oscaria kuvauksesta, puvustuksesta ja lavastuksesta.[7]

Tukholman yliopistoon perustettiin 2005 ohjaajaan erikoistunut professuuri. Ensimmäinen Ingmar Bergman -professori on elokuvatutkija Thomas Elsaesser. Kaudelle 2009–2010 tehtävään valittiin Tukholman yliopiston suomalaissyntyinen elokuvatieteen professori ja Bergman-tutkija Maaret Koskinen.[2]

Suomessa Bergman sai vuonna 1975 elokuvasta Kuiskauksia ja huutoja parhaan ulkomaisen ohjaajan Jussi-palkinnon.[8] Tukhomassa järjestettiin toukokuussa 2009 ensimmäinen Ingmar Bergman -juhla.[2][9]

Elämänvaiheet

muokkaa

Bergman syntyi pappisperheeseen Uppsalassa keskimmäisenä kolmesta lapsesta.[10] Bergmanin syntymän aikaan Ruotsissa riehui espanjantauti. Kuumetauti oli tiettävästi heikentänyt hänen äitiään Karinia niin, että vastasyntynyt oli menehtyä ensi viikkoinaan. Äidinäiti Anna vei pojan maakartanoonsa Taalainmaalle, jossa terve maalaisnainen alkoi imettää vauvaikäistä Ingmaria.

Aikuisena Bergman kertoi tätä tarinaa mielellään, ja ”kolmen naisen teeman” on nähty toistuvan hänen töissään. Asetelmaan kuuluvat äiti, joka välittää itsestään enemmän kuin lapsestaan, isoäiti, jonka luota löytyy turvaa ja hyvää oloa, sekä palvelija, joka ruokkii ja lohduttaa niin ruumista kuin sieluakin.[10]

Bergmanin käsikirjoittamaan, Liv Ullmannin ohjaamaan televisioelokuvaan Enskilda samtal (1996) on vaikuttanut Birgit Linton-Malmforsin kirjoittama Bergmanin äidin Karin Bergmanin elämäkertasarja, jonka kolmannesta osasta Karin, åldrandets tid (1996) paljastuu, että äidillä oli pitkäaikainen rakastettu.[11]

Isä Erik Bergman oli pidetty saarnaaja ja palveli näkyvissä kirkollisissa viroissa. Hän oli sairaalapappina Sophiahemmetissä, ja perhe asui sen yhteydessä olevassa pappilassa.[12] ja vuodesta 1934 Hedvig Eleonoran seurakunnan kirkkoherra, ja sai "kuninkaan kappalaisen" arvonimen.[10]

Vaikea suhde vanhempiin, ankara kasvatus ja jopa sadistinen kuritus leimasi Bergmanin elämää vanhuuteen asti, ja hän työsti traumaa monissa töissään ja vei tämän jälkipuinnin päätökseen elokuvassa Fanny ja Alexander (1982) sekä muistelmissaan (1987).[13]lähde?

Bergman osoitti jo varhain esiintymiskiinnostusta antamalla nukketeatterinäytöksiä sisarelleen ja ystävilleen. Hän osti veljeltään sadalla tinasotilaalla elokuvakoneen, jolla tekemiään esityksiä hän näytti lastenhuoneen komerossa sisaruksille ja ystäville.[3] Nukketeatteriharrastus jatkoi näyttämötekniikasta kiinnostuneen ystävän avustuksella aina ylioppilaaksi pääsemiseen asti. Perheessä harrastettiin myös paljon kuvaelmien esittämistä merkkipäivien yhteydessä ja Ingmarin äiti toimi usein ohjaajana.[13]

1930-luvulla nuori Bergman liittyi ylioppilasteatteriin. Hän opiskeli Tukholman yliopistossa 1937–1940 ja kiinnostui aluksi teatterista, myöhemmin myös elokuvasta. Toisen maailmansodan loppuun ja holokaustin paljastumiseen asti Ingmar Bergman oli perheensä poliittisen asennoitumisen mukaisesti tuntenut natsisympatioita.[14]lähde?

Bergman kirjoitti 1941 näytelmän Kasperin kuolema, jonka nähneet ruotsalaisen elokuva-alan edustajat antoivat nuorelle lupaukselle mahdollisuuden kokeilla elokuvantekoa. Bergmanin ensimmäinen elokuvatyö oli parannella muiden käsikirjoituksia. Hän muutti opiskeluaikoina kirjoittamansa novellin käsikirjoitukseksi, josta teki työnantajalleen kaksi versiota. Niistä alkuperäisen ohjasi Alf Sjöberg, ja nimeksi tuli Kiihko (Hets). Sjöbergin kiireiden takia Bergman sai itse ohjata elokuvasta osia. Alkuun Bergman työskenteli Tukholman ulkopuolella Råsundan Filmstadenissa, jossa sai oppia muun muassa ruotsalaisen mykkäelokuvan suuruudelta Victor Sjöströmiltä.[15] Sjöströmin mestariteos Ajomies vuodelta 1921 oli Bergmanin kymmenen suosikkifilmin joukossa.[16] Sjöström näytteli sittemmin pääroolin Bergmanin ohjaamassa elokuvassa Mansikkapaikka.[17]lähde?

Vuonna 1957 saivat ensi-iltansa kaksi Bergmanin mestariteosta Seitsemäs sinetti ja Mansikkapaikka, jotka vakiinnuttivat hänen paikkansa elokuvataiteen eturivissä ja tekivät ohjaajan vakiintuneen työryhmän tunnetuksi. Ryhmään kuuluivat näyttelijät Gunnar Björnstrand, Erland Josephson, Max von Sydow, Ingrid Thulin, Harriet Andersson ja Bibi Andersson sekä kuvaaja Gunnar Fischer. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä näyttelijä Liv Ullmann ja kuvaajaksi vaihtui Sven Nykvist. "Ensemblen" muodostaminen oli alkanut jo 1952, jolloin Bergman alkoi koota Harriet Anderssonin kanssa uutta näyttelijäkokoonpanoa Malmön kaupunginteatteriin.[10]

1970-luvun alussa valmistunut televisiodraama Kohtauksia eräästä avioliitosta sai Ruotsissa jopa neljä miljoonaa katsojaa illassa. Bergman joutui omien sanojensa mukaan muuttamaan puhelinnumeronsa salaiseksi, koska häneltä yritettiin saada avioliittoneuvontaa. Barbra Streisand ehdotti Bergmanille Iloinen leski -operetin filmatisointia 1970-luvun alussa ja kahdesta näytöksestä tehtiin synopsis. Streisand ei pitänyt synopsiksen toisesta näytöksestä, ehdotti muutoksia, mutta Bergman katkaisi yhteistyön siihen paikkaan. Streisand oli tutustunut Bergmanin ohjaamistapaan seuratessaan sen aikaisen aviomiehensä Elliot Gouldin työskententelyä Kosketus-elokuvan kuvauksissa 1970.[18]tarvitaan parempi lähde

Bergman muutti 1976 Ruotsista seitsemäksi vuodeksi Saksan liittotasavaltaan, kun häntä syytettiin veronkierrosta. Syytteet hylättiin myöhemmin.[5] Ennen paluutaan Ruotsiin Bergman työskenteli Münchenissä. Elokuvauransa eräänlaista finaalia merkinneen Fannyn ja Alexanderinkin Bergman aikoi ensin ohjata Saksan liittotasavallassa saman rahoittajan tukemana kuin Syyssonaatin 1978, mutta koska Svensk Filmindustrin toiminnanjohtaja Jörn Donner sai rahoituksen järjestymään Ruotsista elokuva kuvattiin Ruotsissa 1981 lähtien. Se oli kallein siihen asti tehty ruotsalainen elokuva.[19]lähde?

Bergman julkaisi vuonna 1987 kiitosta saaneet muistelmansa Laterna magica. Teos avasi monia lapsuudenkotia ja vanhempia koskevia viittauksia ja vihjeitä hänen filmituotannossaan. Vuonna 1990 ilmestyneessä toisessa muistelmateoksessaan Kuvasta kuvaan Bergman kertoo elokuvistaan sekä niihin liittyvistä ajatuksista ja kokemuksista.[10]

Teatteria suurena rakkautenaan pitänyt Bergman sanoi jättäneensä hyvästit elokuvalle ohjattuaan Fannyn ja Alexanderin vuonna 1982. Hän kuitenkin jatkoi elokuvien käsikirjoittamista ja ohjasi vielä televisioelokuvia, kuten esimerkiksi vuonna 2003 Sarabandin. Bergman työskenteli Dramatenin johtajana 1963–1966, jolloin hän työskenteli ensisijaisesti teatteriohjaajana.lähde?

Bergman taiteilijana

muokkaa
 
Bergman lehdistötilaisuudessa vuonna 1966.

Bergmanin elokuvat ovat Jörn Donnerin mukaan tekijänsä näköisiä: subjektiivista kerrontaa, jossa sukelletaan syvälle ihmismielen irrationaaliseen puoleen.[20] Hän hallitsi käytännön, ja hän opetteli elokuvanteon osa-alueet valotekniikasta filmilaboratoriotyöhön.[3]

Bergman halusi alun perin kirjailijaksi, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että hän käsikirjoitti kuvalliset työnsä itse. Hänen suurimpana rakkautenaan pysyi kuitenkin teatteri.[3] Bergman sai myös vaikutteita kamarimusiikista ja alkoikin kutsua teoksiaan kamarielokuviksi, joiden tapahtumapaikkoina olivat alussa usein eksteriöörit, vapaa luonto. Myöhemmin hän valitsi kuvausmiljöiksi yhä useammin erilaisia sisätiloja.[21]

Hänen mukaansa ”elokuva on unta, ellei se ole dokumenttia”. Kollegoistaan Ingmar Bergman arvosti etenkin Andrei Tarkovskia, joka hänen mukaansa pystyi liikkumaan elokuvissaan kuin unessa, varsinkin elokuvassa Andrei Rublev.lähde? [16] Tärkein syy hänelle itselleen elokuvien ja teatterin tekemiseen oli saada yhteys muihin ihmisiin, mitä useampiin sen parempi.[22]

Bergman ja uskonto

muokkaa

Ankara uskonnollinen kasvatus ei nujertanut Bergmania, vaan hän oppi jo varhain tarkkailemaan vanhempiensa piilevää ahdistusta, epävarmuutta ja keskinäisiä jännitteitä.[23]

Seitsemäs sinetti oli tekijänsä uskontoaiheisista elokuvista ensimmäinen. Tarinan päähenkilö pelaa läpi elokuvan shakkipeliä kuoleman kanssa. Ritari haluaa tietää, mikä viesti kuolemalla on ihmisille ja mitä seuraa elämän jälkeen. Kuolemanpelon kanssa kamppaillut nuori Bergman viestitti teoksessa kohteliaasti uskonnollisen ratkaisunsa: tuonpuoleista ei ole. Hänen uskontokritiikkinsä oli vielä noihin aikoihin verhottu symboliseen esitykseen, joka jättää paljastamatta asioita.[23]

Bergman piti elokuvaa Kuin kuvastimessa eräänlaisena välityönä. Fårössä kuvatun teoksen nimi on lainattu Korinttolaiskirjeestä, ja teos kuvaa vaikeita perhesuhteita. Lopussa uskontoteema korostuu, kun perheen isä kohtaa poikansa aikuisena ihmisenä. Isä sanoo päätyneensä siihen, että Jumala on olemassa, jos rakkaus on olemassa.[23] Tämä elokuva vuodelta 1961 oli hänen itsensä mukaan viimeinen ohjaustyö, jossa hän käytti uskonnollisia aiheita.[22]

Merkitys

muokkaa

Ruotsin vuoden 1963 käänteentekevää elokuvauudistusta olisi Jörn Donnerin mukaan tuskin tehty ilman Ingmar Bergmaniaselvennä. Taiteellisesti hän innoitti muiden muassa Ranskan uuden aallon ohjaajia.[20]

Bergmanin esikuvakseen ovat nimenneet esimerkiksi Woody Allen ja Robert Altman.[24] Matti Kassila nimesi ruotsalaismestarin viiden suurimman ohjaajan joukkoon kuuluvaksi.[3]

Bergmanin kuva on Ruotsin vuonna 2015 liikkeelle lasketussa 200 kruunun setelissä.[25]

Yksityiselämä

muokkaa

Puolisot

muokkaa

Bergman oli naimisissa viisi kertaa ja hänellä oli useita muita suhteita. Hän sai kumppaneidensa kanssa yhdeksän lasta. Työtovereista hänen elämänkumppaneikseen valikoituivat muun muassa Bibi Andersson, Harriet Andersson ja Liv Ullmann. Bergmanin ja Ullmannin tytär Linn Ullmann on palkittu kirjailija. Vuosina 1959–1969 Ingmar Bergman oli naimisissa pianisti Käbi Laretein kanssa. Laretein ja Ingmar Bergmanin poika Daniel Bergman on jatkanut isänsä jalanjäljissä elokuvaohjaajana ja ehti tehdä taiteellista yhteistyötä tämän kanssa.lähde?

Ingrid von Rosenin kanssa hän oli ensin suhteessa 15 vuotta, kun von Rosen vielä oli naimisissa ensimmäisen miehensä kanssa, ja naimisissa 25 vuotta, kunnes Bergman jäi leskeksi vuonna 1995 ja asui siitä lähtien yksin Gotlannin pohjoispuolella Fårön saarella.[24] Bergman kertoi itse, että suhteen muodostumiseen vaikutti myös se, että von Rosen muistutti suuresti hänen äitiään Karinia. Ingrid von Rosen kirjoitti puhtaaksi Kohtauksia eräästä avioliitosta televisiodraaman käsikirjoituksen.[18]

Ingmar Bergman ja Ingrid von Rosen on haudattu Fårön kirkon hautausmaalle sukuhautaan.[26]

Fårö

muokkaa

Bergman ihastui Fårön saareen alkujaan vuonna 1960, kun siellä valmisteltiin hänen elokuvaansa Kuin kuvastimessa. Hän muutti kesäksi Fåröhön ensimmäisen kerran 1967, ja sittemmin se vakiintui hänen tukikohdakseen. Hän rakennutti saarelle pitkulaisen asuintalon nimeltä Hammars ja remontoi navetasta elokuvateatterin. Asuintaloa laajennettiin kahdesti, ja sen kokonaispituus on 56 metriä. Viimeisinä vuosinaan Bergman asui talossa yksin ympäri vuoden.[27]

Bergmanin kuoltua Fårön-kiinteistö irtaimistoineen myytiin hänen toivomuksensa mukaisesti huutokaupassa vuonna 2009.[2] Hänen nuorin tyttärensä Linn Ullmann halusi säilyttää isänsä kulttuuriperinnön kokonaisuutena, ja kiinteistön sekä suuren osan siihen kuuluvaa irtaimistoa pelasti norjalainen keksijä Hans Gude Gudesen. Fårön-kiinteistöstä muodostettiin säätiö (Stiftelsen Bergmangårdarna), ja vuodesta 2011 lähtien se on toiminut taiteilijakeskuksena,[28] johon myönnetään oleskelustipendejä.[27]

Elokuvat

muokkaa
Pääartikkeli: Ingmar Bergmanin filmografia

Teokset

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Ingmar Bergman Britannica.com. Viitattu 6.1.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e Valtonen, Marja: Tukholmassa juhlitaan ensimmäistä Bergman-festivaalia 29.5.2009 (päivitetty 25.4.2012). Yle Uutiset. Viitattu 6.1.2022.
  3. ↑ a b c d e Ohjaajalegenda Ingmar Bergman kuoli 89-vuotiaana. Metro, 2007, nro 31.7.2007, s. 13.
  4. ↑ Ingmar Bergman 1918 - 2007 31.7.2007. Yle.
  5. ↑ a b In memoriam Ingmar Bergman 1918-2007. (MitäMissäMilloin 2008) Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21207-2
  6. ↑ Ingmar Bergman IMDb. Viitattu 1.11.2022.
  7. ↑ Elokuvaohjaaja Ingmar Bergman on kuollut Yle Uutiset. 30.7.2007. Viitattu 6.1.2022.
  8. ↑ Filmiaura Jussit.fi: Jussi-voittajat kautta aikojen
  9. ↑ Ingmar Bergman International Theatre Festival bergmanfestival.com. Arkistoitu 30.5.2009. Viitattu 30.5.2009. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e Elokuvan 1900-luku on päättynyt. ([vanhentunut linkki]) Helsingin Sanomat, 2007, nro 31.7.2007, s. C 1. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Birgit Linton-Malmfors, Avslöjandet som skakade Bergman (Arkistoitu – Internet Archive), Dagens Nyheter, viitattu 25.10.2012 (ruotsiksi)
  12. ↑ Nordic Academic Press [vanhentunut linkki] (ruotsiksi)
  13. ↑ a b Jörn Donnerin Ingmar Bergmanin tv-haastettelu vuonna 1975.
  14. ↑ Olli Kangassalo: Ingmar Bergmanin taiteen ja tuotteliaisuuden salaisuudet: jatkuva ripuli, elatusvelvollisuudet ja seksi Kulttuuricocktail. 9.8.2018. YLE.
  15. ↑ Victor Sjöström www.ingmarbergman.se. Viitattu 1.11.2022. (ruotsiksi)
  16. ↑ a b Lee Thomas-Mason: A list of Ingmar Bergman's 11 favourite films Far Out, Film. 2021.
  17. ↑ Smultronstället Svensk Filmdatabas. Svenska Filminstitutet.
  18. ↑ a b Ohjaaja: Jane Magnusson: Bergman - elämä neljässä näytöksessä, neliosainen dokumenttisarja 3/4 Yle Areena. 2018. tuotanto: B-reel Films, Ruotsi..
  19. ↑ Fanny och Alexander www.ingmarbergman.se. Viitattu 1.11.2022. (ruotsiksi)
  20. ↑ a b Ylänen, Helena: Ei Ingmar koskaan helppo ollut. Helsingin Sanomat, 2007, nro 31.7.2007, s. C 1. digilehden tilaajille.
  21. ↑ Ingmar Bergman ([vanhentunut linkki]) Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 9.9.2012.
  22. ↑ a b Jörn Donnerin tekemä Ingmar Bergmanin tv-haastattelu vuonna 1975.
  23. ↑ a b c Matti Myllykoski: Rakkaus, usko ja elämän tarkoitus. Kirkko & kaupunki, 2008, nro 11, s. 8.
  24. ↑ a b Obituary: Ingmar Bergman The Local. Viitattu 3.8.2007. (englanniksi)
  25. ↑ Onko sinulla Ruotsin kruunuja iltalehti.fi. Viitattu 12.4.2016.
  26. ↑ Sveriges Radio Gotland 25.7.2007. Viitattu 15.8.2013
  27. ↑ a b Ehrnrooth, Albert: Välgöraren och dottern räddade Bergmans fristad. Hufvudstadsbladet, 25.7.2018, s. 16–17. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
  28. ↑ Norjalaismiljonääri pelasti Bergmanin perinnön, Yle.fi 26.10.2009, päivitetty 25.4.2012

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Donner, Jörn: Paholaisen kasvot: Ingmar Bergmanin elokuvat. (Suomentanut Juha Virkkunen) Helsinki: Otava, 1967.
  • Donner, Jörn: Bergman: Muistelma. (Suomentanut Raija Mattila) Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22972-8
  • teemakokonaisuus Bergmanista, Filmihullu 6/2007.
  • Fock, Andreas: Alla talar om Bergman. Stockholm: Alfabeta, 2018. ISBN 978-91-501-2022-6
  • Koskinen, Maaret: Alussa oli sana: Nuori Ingmar Bergman. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-192-3
  • Ödman, Charlotta: Bilder från Bergman: Essäer. Helsingfors: Schildts & Söderströms, 2012. ISBN 978-951-52-3004-1

Dokumentteja

muokkaa
  • Ingmar Bergman: elämää ja työtä (1997). Jörn Donnerin tuottama keskusteluohjelma.
  • Tre scener med Ingmar Bergman (1976). Jörn Donnerin dokumentti.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ingmar_Bergman&oldid=22710820”
  NODES
Done 1
jung 1
jung 1
punk 2
see 12