Irlanninsusikoira
Irlanninsusikoira (iiriksi cú faoil, engl. Irish Wolfhound) on irlantilainen suurikokoinen vinttikoira. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis hibernicus[2].
| Irlanninsusikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Irlanti |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 5 402[1] |
| Rodun syntyaika | noin 391 jaa. Ensimmäiset kertomukset suuresta vinttikoirasta jo 3200 eaa. |
| Alkuperäinen käyttö | suden, hirven ja karhun metsästyskoira |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Elinikä | noin 6,5 vuotta |
| Muita nimityksiä | Irish Wolfhound, cú faoil, levrier irlandais, Irischer Wolfshund, lebrel irlandés, iiri hundikoer, irlis |
| FCI-luokitus |
ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 2 Karkeakarvaiset #160 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 40,5–80 kg |
| Säkäkorkeus |
uros vähintään 79 cm nartut vähintään 71 cm |
| Väritys | harmaa, brindle, valkoinen, musta, fawn, punainen |
Ulkonäkö
muokkaaIrlanninsusikoira on maailman korkein koirarotu.[3] Irlanninsusikoira ei ole ruumiinrakenteeltaan yhtä raskas ja massiivinen kuin tanskandoggi, ja muistuttaa paljon skotlanninhirvikoiraa. Uroksen vähimmäiskorkeus on 79 senttimetriä, joskin on toivottavaa saada keskimääräinen säkäkorkeus vakiintumaan uroksilla 81–86 senttiin, narttujen vähimmäiskorkeus on 71 senttimetriä.[4] Urosten vähimmäispaino on 54,5 kiloa ja narttujen 40,5 kiloa.lähde?
Karvapeite on karkea ja väriltään harmaa, brindle, puhtaanvalkoinen, musta, punainen, fawn tai jokin muu skotlanninhirvikoiralla sallittu väri.lähde? 1600-luvulla kun koiria annettiin lahjoiksi kuninkaallisille, pidettiin valkoista arvokkaimpana värinä. Nykyisin tuo väritys on kuitenkin harvinainen.[5]
Luonne ja käyttäytyminen
muokkaaRotu on luonteeltaan hyvin lempeä ja rauhallinen. Se tulee myös erinomaisesti toimeen lasten kanssa.lähde?
Alkuperä
muokkaaIrlanninsusikoiran esi-isät (todennäköisesti kelttienvinttikoiria) saapuivat kelttien mukana mm. Kreikkaan jo ennen ajanlaskun alkua. Myös muinaisessa Roomassa tunnettiin rodun kantamuoto. Lisäksi kotimaassaan Irlannissa rotu oli erittäin suosittu jo 1100–1500-luvuilla. 1800-luvulla se jouduttiin pelastamaan risteytyksillä skotlanninhirvikoiran kanssa.[6]
Keltit käyttivät jo 700 eaa. Keski-Euroopassa kookkaita karkeakarvaisia metsästyskoiria, ja sieltä ne levisivät 400 eaa. - 1 eaa. Britanniaan, Irlantiin ja Pohjois-Espanjaan. Vuonna 1664 Katherine Philips kirjoitti irlanninsusikoiran kantamuotoa "irlanninvinttikoiraa" (Irish Greyhound) kuvailleen tekstin. Vuonna 1674 puolestaan Nicholas Cox mainitsi Gentleman's Recreation -teoksessaan susikoiraksi kutsutun irlantilaisen vinttikoiran.[5]
Vuonna 1840 eversti Hamilton Smith mainitsi teoksessaan Naturalists' Library irlantilaisten susikoirien edustaneen ulkoisesti niin sekalaista tyyppiä, että niiden perimässä saattoi hyvinkin olla niin hirvikoiraa, vihikoiraa että mastiffiakin. Lisäksi alun perin Irlannissa tunnettiin kaksi erityyppistä suden metsästyksessä käytettyä koiraa: vinttikoira ja mastiffi. Irlanninsusikoiran varhaisiin Kilfanessa toimineisiin suojelijoihin lukeutunut Blessingtonin kreivitär sai Napolin kuninkaalta lahjaksi kookkaan sulioottikoiran, jonka juuret olivat Kreikan Epeiroksessa. Sen uskotaan olleen Kilfanessa kasvatettujen irlanninsusikoirien kantauros.[5]
Rodusta oli alun perin ainakin kolme erilaista muunnosta. Vuonna 1876 Fitzinger määritteli ne seuraavasti teoksessaan Der Hund:[5]
- irlanninvinttikoira (Irish Greyhound): kookkain vinttikoira, jossa yhdistyivät mastiffin koko ja vinttikoiran nopeus
- irlantilainen maastojuoksukoira (Irish coursing dog): irlanninvinttikoiran ja mastiffin tai bandoggin välinen risteytys, karkeakalloisempi, raskashuulisempi, lyhytniskaisempi ja leveärintaisempi kuin irlanninvinttikoira
- irlanninvinttikoiran ja paimenkoiran välinen risteytys, lyhytraajainen ja karkeakarvainen; "paimenkoira" saattoi viitata "paimenen mastiffiin" tai paikalliseen laumanvartijaan - mahdollisesti irish beardie tai hirsel -rodun kookkaampaan versioon
Vuonna 1863 englantilainen skotlanninhirvikoira-kasvattaja kapteeni George Augustus Graham huomasi, että osa hänen jalostuskannastaan muistutti kookkaampaa irlanninsusikoira-tyyppiä. Hän hankki Kilfane- ja Ballytobin -linjaisia koiria, jotka olivat ainoita siihen aikaan jäljellä olleita irlantilaislinjoja, ja hän risteytti niitä irlanninsusikoiran perimää kantaneiden glengarrynhirvikoirien (Glengarry Deerhound) kanssa. Hänen tiedetään käyttäneen jalostusnarttuja, joiden alkuperä oli Power of Kilfanessa, Baker of Ballytobinissa ja Mahoney of Dromoressa. Vähitellen hän vakiinnutti kasvatuslinjansa sentyyppiseksi, millaisen hän uskoi irlanninsusikoiran alun perin olleen. Sen jälkeen hän jatkoi ulkosiitosta: hän mm. astutti muotovalio Sheelag'n jälkeläisen Taran massiivisella, pörröisellä ja karkeakarvaisella "suurella Tiibetin koiralla" nimeltä Wolf, joka oli ostettu eräältä karjakauppiaalta (ja jonka väitettiin olleen tiibetinmastiffi, joskaan se ei näyttänyt lainkaan kyseiseltä rodulta). Näiden kahden väliseen pentueeseen kuuluivat Nookoo ja Vandal, jotka löytyvät jokaisen nykyisen irlanninsusikoiran sukutaulusta. Vuosien 1885 ja 1900 välisenä aikana tehtiin seitsemän risteytystä tanskandoggin kanssa, ja 1890-luvulla jalostukseen käytettiin useaan kertaan venäjänvinttikoiraa, mm. Karotai-nimistä yksilöä.[5]
1900-luvun alussa Felixstowe-irlanninsusikoiria kasvattanut I.W. Everett käytti jalostukseen brindleä tanskandoggia. Tämän risteytyksen tuloksena Felixstowe-linjaisilla irlanninsusikoirilla oli jonkin aikaa litteämpi kallo kuin muilla rodun edustajilla, mutta tämä piirre katosi ajan myötä, ja rotu säilyi sittemmin puhtaana.[5]
Rotua on käytetty alun perin susien ja hirvieläinten metsästyksessä, mutta nykyään sitä pidetään seurakoirana.lähde?
Terveystilanne
muokkaaIrlanninsusikoira on suhteellisen terve, vaikka onkin jättiläiskokoinen koira. Yleisimpiä ennenaikaisen kuoleman syitä ovat erilaiset syövät ja sydämen vajaatoiminta, jotka ovat usein perinnöllisiä. Rodulla esiintyy myös kasvuhäiriöitä, mutta niitä voidaan ehkäistä tasapainoisella ruoalla ja sopivalla liikunnalla. Rodulla on todettu myös synnynnäistä maksasairautta.lähde?
Luusyöpä on irlanninsusikoirien yleisin syöpä. Se on nopeasti etenevä ja kuolemaan johtava sairaus. Rodulla on myös mahalaukun kiertymän riski. Tila vaatii nopeaa hoitoa.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 17.8.2019)
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 173. Chatto & Windus: Piccadilly.
- ↑ Get to know the Irish Wolfhound American Kennel Club. Viitattu 21.2.2013. (englanniksi)
- ↑ Rotumääritelmä Suomen Irlanninsusikoirat ry. Viitattu 11.10.2015.
- ↑ a b c d e f Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 78-84. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ Gondrexon, A. & Browne, I. Maailman koiraopas: s. 180. Weilin+Göös, Helsinki: 1974. ISBN951-35-1120-0.
- ↑ Sairaudet ja artikkelit Suomen Irlanninsusikoirat ry. Viitattu 11.10.2015.
Aiheesta muualla
muokkaa