Ivan Konev
Ivan Stepanovitš Konev (ven. Ива́н Степа́нович Ко́нев; 28. joulukuuta (J: 16. joulukuuta) 1897 Lodeino, Vologdan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 21. toukokuuta 1973 Moskova, Neuvostoliitto) oli Neuvostoliiton marsalkka ja kaksinkertainen Neuvostoliiton sankari.[1]
| Ivan Konev | |
|---|---|
 Konev vuonna 1945 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. joulukuuta 1897 Lodeino, Vologdan kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 21. toukokuuta 1973 (75 vuotta) Moskova, Neuvostoliitto |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Venäjän keisarikunta Neuvosto-Venäjä Neuvostoliitto |
| Palvelusvuodet | 1916–1973 |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | Neuvostoliiton marsalkka |
Elämä
muokkaa
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Konev työskenteli metsurina. Sotaan hän osallistui aliupseerina ja Venäjän sisällissodassa hän toimi panssarijunan komissaarina. Hän eteni arvoissa tasaisesti ja opiskeli Frunzen sotilasakatemiassa, josta valmistui vuonna 1934.[2]
Toisessa maailmansodassa Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon hän oli Neuvostoliiton 19. armeijan komentajana muun muassa Vitebskin ja Smolenskin taisteluissa. Hänet nimitettiin syyskuussa 1941 Lännen rintaman komentajana, mistä hänet siirrettiin lokakuussa Kalinin rintaman komentajaksi. Hän kunnostautui Moskovan taisteluissa torjuttaessa Saksan operaatio Taifuunia.
Konev toimi kesän 1943 taisteluissa Arorintaman komentajana Harkovan alueella sekä tammi- ja helmikuussa 1944 2. Ukrainan rintaman komentajana Kirovohradin ja Korsunin taisteluissa, minkä jälkeen hänet ylennettiin Neuvostoliiton marsalkaksi. Sodan loppuvaiheissa hän oli 1. Ukrainan rintaman komentajana. Hänen johdolloon rintaman joukot etenivät tammikuussa 1945 Puolan eteläosien läpi Sleesiaan Oderille ja Neisselle.
Huhtikuun alussa Josif Stalin määräsi Georgi Žukovin ja Konevin valtaamaan Berliinin. Rintamien rajan hän merkitsi päättyvän Lübbeniin ja antoi ymmärtää, että sen jälkeen Konev voi kääntää hyökkäyksen pohjoiseen suoraan Berliiniin. Hyökkäykset alkoivat 16. huhtikuuta ja johtivat Berliinin valtaukseen kaksi viikkoa myöhemmin. Konevin joukot saapuivat Berliiniin samaan aikaan kuin Žukovin.
Saksan antauduttua Konev nimitettiin Neuvostoliiton Itä-Saksassa olevien miehitysjoukkojen komentajaksi. Samanaikaisesti hän toimi Liittoutuneiden Itävallan miehityshallinnon johtajana. Vuonna 1946 Konev nimitettiin Neuvostoliiton maavoimien komentajaksi ja puolustusministerin apulaisministeriksi korvaten samalla marsalkka Zukovin. Näissä tehtävissä hän toimi aina vuoteen 1950, jolloin hänestä tuli Karpaattien sotilaspiirin päällikkö. Tämä nimitys oli Stalinin harjoittamaa ”hajota ja hallitse” -nimityspolitiikkaa, jolla Stalin pyrki estämään läheisiä alaisiaan nousemasta uhkaksi itselleen.
Maaliskuussa 1953 tapahtuneen Stalinin kuoleman jälkeen Konev palasi jälleen Neuvostoliiton kärkipaikoille. Hän oli liittoutunut uuden puoluejohtajan Nikita Hruštšovin kanssa ja syrjäytti silloisen sisäministerin Lavrenti Berijan. Tämän jälkeen hänet nimitettiin jälleen puolustusministerin apulaisministeriksi ja Neuvostoliiton maavoimien komentajaksi. Näissä tehtävissä hän oli vuoteen 1956, jolloin hänet nimitettiin Varsovan liiton joukkojen komentajaksi. Pian nimityksensä jälkeen hän johti Unkarin kansannousun tukahduttamista. Varsovan liiton joukkojen komentajuus kesti vuoteen 1960, jolloin hän jäi eläkkeelle. Vuosina 1961–62 hän oli jälleen aktiivipalveluksessa ja johti Itä-Saksassa olevia neuvostojoukkoja. Sen jälkeen hän toimi seremoniaalisessa puolustusministeriön ylitarkastajan virassa aina kuolemaansa asti vuoteen 1973.
Lähteet
muokkaa- Beevor, Antony: Berliini 1945. (Berlin the Downfall 1945, 2002) Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27036-9
- Rokossovski, Konstantin: Sotilaan velvollisuus. Moskova: Progress, 1982.
- Ryan, Cornelius: Viimeinen taistelu. Helsinki: Tammi, 1966.
Viitteet
muokkaa- ↑ Указ Президиума Верховного Совета СССР «О присвоении генералу армии Коневу И. С. военного звания маршала Советского Союза» от 20 февраля 1944 года // Ведомости Верховного Совета Союза Советских Социалистических Республик : газета. — 1944. — 29 февраля (№ 12 (272)). — С. 1
- ↑ Sergeĭ Khrushchev, George Shriver, Thomas J. Watson, Jr. Institute for International Studies (Brown University), Stephen Shenfield: Memoirs of Nikita Khrushchev, s. 886. Penn State Press, 2004. ISBN 0271023325 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ivan Konev Wikimedia Commonsissa