Wikipedia

Johan Ludvig Runeberg

suomalainen runoilija, opettaja ja toimittaja

Hakusana ”Runeberg” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan artikkelissa Runeberg (täsmennyssivu).

Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomalainen runoilija, opettaja, toimittaja ja pappi.[2] Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana. Hänen ruotsiksi kirjoittamansa työt vaikuttivat merkittävästi myös Ruotsin kirjallisuuteen.[3] J. L. Runebergin puoliso oli kirjailija Fredrika Runeberg.[4]

Johan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig Runeberg Albert Edelfeltin maalaamana vuonna 1893.
Johan Ludvig Runeberg Albert Edelfeltin maalaamana vuonna 1893.
Henkilötiedot
Syntynyt5. helmikuuta 1804
Pietarsaari
Kuollut6. toukokuuta 1877 (73 vuotta)
Porvoo
Kansalaisuus Suomen suuriruhtinaskunta
Ammatti runoilija, opettaja, toimittaja, pappi
Vanhemmat Lorens Ulrik Runeberg
Anna Maria Malm
Puoliso Fredrika Runeberg (vih. 1831)
Lapset Anna Carolina
Ludvig Mikael
Lorenzo
Walter
Johan Wilhelm
Jakob Robert
Edvard Moritz
Fredrik Karl
Kirjailija
Äidinkieliruotsi [1]
Tuotannon kieliruotsi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

professorin arvo (1844)

Aiheesta muualla
www.runeberg.net
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa ja muiden silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvuilla ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Hän nousi suurmiehen asemaan ja Runebergin päivää alettiin juhlia jo hänen elinaikanaan.

Elämä

muokkaa

Lapsuus ja suku

muokkaa

Runebergin vanhemmat olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. Lorens Ulrik Runebergin isä oli muuttanut Suomeen 1760-luvulla Jämtlannista[5] Ruotsista, ja Anna Maria Malm kuului pietarsaarelaiseen Malmin kauppiassukuun, jonka juuret niin ikään lienevät olleet Ruotsista.[6] Johan Ludvig, kutsumanimeltään Janne, syntyi isän ollessa merillä. Runeberg syntyi helmikuussa 1804, mutta ei ole täysin varmaa, oliko päivämäärä 5. vai 7. helmikuuta. Hän itse vietti kuitenkin syntymäpäiviä helmikuun viidentenä. Isä näki Johanin ensi kerran tämän ollessa kolmivuotias. Johan oli esikoinen, ja hänellä oli kolme sisarta, Ulrika Carolina, Emilie ja Maria Mathilda, ja veljet Viktor ja Nestor, jotka molemmat jatkoivat isänsä työtä. Ulrika Carolinasta tuli runoilija, ja Emilie ”Emma” oli pietisti, joka muun muassa hoiti sokerileipomoa ja opetti Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä. Maria Mathildasta tuli käsityönopettaja ja lisäksi Emilie ja Maria olivat harrastaneet musiikkia. Runebergin veljenpoika oli pianisti Rudolf Sjögren, joka oli syntynyt neljä vuotta ennen isänsä Nestorin kuolemaa.[7]

Runeberg sairasti lapsuudessaan risataudin, joka johti rauhasturpoamiin. Hänen fyysinen kehityksensä hidastui sairauden johdosta niin, että hän oppi kävelemään vasta kolmi- tai nelivuotiaana.[7] Isältään Johan peri miehekkään ja reippaan luonteen, äidiltään taas herkkyyden ja taiteellisen lahjakkuuden.[6]

Opiskeluvuodet

muokkaa

Runeberg suoritti ylioppilastutkinnon Turussa vuonna 1822 ja aloitti seuraavana vuonna Turun akatemiassa filosofian opinnot. Hän liittyi Pohjalaiseen Osakuntaan. Opiskeluaikana hänen ystäväpiiriinsä kuului muita pohjalaisia, kuten Johan Jakob Nervander, J. V. Snellman ja uusimaalainen Elias Lönnrot. Runeberg valmistui filosofian kandidaatiksi heinäkuussa 1827. Kesällä 1827 Runeberg asui arkkipiispa Jakob Tengströmin virkatalossa Paraisilla, missä hän opetti lapsia. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa ja kirjailijan Fredrika Tengströmin, jonka setä arkkipiispa oli. Opiskelurahoja hän ansaitsi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Ensin mainitun paikkakunnan innoittamana syntyi vuonna 1830 hänen esikoiskokoelmassaan julkaistu runo ”Saarijärven Paavo” (Bonden Paavo). Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä vuonna 1826 ilmestynyt ”Auringolle” (Till solen).[4][8]

Vaikka Runeberg sai Saarijärvellä viettämiensä vuosien 1824–1825 aikana ratkaisevat herätteet elämäntyölleen, sinne hän ei enää koskaan myöhemmin palannut. Asuessaan Ruovedellä vuosina 1825–1826 Runeberg tutustui muutamiin Suomen sodan veteraaneihin, joihin muun muassa hänen isäntänsä, kapteeni Erik Gustaf af Enehjelm kuului. Ruoveden seudut olivat olleet vääpeli Jakob Johan Rothin ja kersantti Carl Johan Spoofin kuuluisan sissiretken näyttämönä, ja heidän viimeinen yhteenottonsa kenraali Nikolai Rajevskin johtamien venäläisten kanssa oli tapahtunut juuri af Enehjelmin omistaman Ritoniemen kartanon mailla. Metsästysretkillään Runeberg tutustui myös Kurussa asuneeseen vänrikki Karl Gustaf Polvianderiin, joka oli toiminut sodassa Porin rykmentin lipunkantajana ja josta tuli yksi vänrikki Stoolin esikuvista. Toiseksi esikuvaksi on mainittu pienessä mökissä Ritoniemen kartanon lähistöllä asunut sotaveteraani, vänrikki Fredrik Adolf Pelander.[6] Kolmas esikuva on Ruoveden nimismies ja kapteeni Kaarle Palmroth. Runeberg tutustui Palmrothiin Ritoniemen kartanolla, jossa hän vieraili säännöllisesti. Hän oli jo yli 70-vuotias ja ulkonäöltään Stoolin tapainen. Suomen sodan aikana Palmroth oli ollut vänrikki Ruoveden komppaniassa. Ketään yksityishenkilöä ei voi pitää vänrikki Stoolin hallitsevana esikuvana, vaan Runeberg loi itse runokokoelmaa koossa pitävän tarinoivan soturivanhuksen, jota hän elävöitti eri henkilöistä muistiin jääneillä piirteillä.[9][10][11][12]

Ura Helsingissä ja Porvoossa

muokkaa
Pääartikkeli: Runeberg Porvoossa
 
Runebergien asunto Porvoossa nykyisen Runeberginkadun kulmassa.

Vuonna 1828 Runeberg muutti Helsinkiin, kun yliopisto määrättiin Turun palon myötä siirtymään pääkaupunkiin. Hänestä tuli vuonna 1830 kaunopuheisuuden dosentti. Tehtävään kuului klassillisten ja uusien kielten opetusta. Vuonna 1833 hän haki yliopiston Rooman kirjallisuuden apulaisen virkaa. Yliopistotoveriensa kanssa Runeberg perusti myös uuden oppikoulun Helsingfors lyceumin.[4][13]

Runeberg oli vuonna 1832 perustetun Helsingfors Morgonblad -lehden ensimmäinen toimittaja. Samana vuonna hän julkaisi Helsingfors Morgonbladissa useita Ruotsin akatemiaa ja ruotsalaista runoutta kritisoineita artikkeleita. Vuonna 1837 Runeberg sai Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran, ja perhe muutti pysyvästi Porvooseen. Virkaan kuului Porvoon tuomiokapitulin jäsenyys, joten Runeberg vihittiin papiksi vuonna 1838.[4] Virka-asuna oli papinpuku, mikä näkyykin Runebergin yllä useissa hänen muotokuvissaan, vaikka hän ei toiminutkaan pappina.[14] Opettajanuransa ohella hän toimitti Borgå Tidning -lehteä vuosina 1838–1839. Runeberg sai professorin arvon vuonna 1844.[4][15][16] Runeberg käytti paljon aikaa 1850-luvulla virsikirjatyöhön ja virsirunoiluun. Hän toimi opettajana aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1857 ja keskittyi sen jälkeen kirjoittamiseen. Runeberg halvaantui vuonna 1863 saatuaan metsästysretkellä aivoverenvuodon. Hän vietti loppuelämänsä pääasiassa vuodepotilaana.[4] Runebergin kotimuseossa on esillä hänen pyörätuolinsa, jota hän kuitenkin käytti vain harvoin ja erityistilaisuuksissa.

Runebergin runoilijanolemus muodostui 1830-luvun aikana. Sen olennainen tekijä oli klassillisen antiikin kirjallisuuden ja moraalin syvällinen omaksuminen. Opetustyö ylläpiti ja syvensi Runebergin suhdetta kreikkalaiseen ja roomalaiseen runouteen. Antiikin kirjallisuuden harrastukseen liittyi suoranaisesti myös 1820-luvulla suuressa muodissa ollut kiinnostus balkanilaiseen kansanrunouteen. Runeberg sai myös vaikutteita ajan porvarillis-romanttisesta virtauksesta sekä huvinäytelmiinsä että kolmannen runokokoelman runoihin ja Hannan ilmentämään perhe-epiikkaan.[4]

Vuonna 1832 Runeberg julkaisi noin tuhannen heksametrisäkeen mittaisen Hirvenhiihtäjät-runoelman, jonka tekemisen oli aloittanut kuusi vuotta aikaisemmin. Hirvenhiihtäjät oli suomalaisen kansanelämän tutkielma. Vuonna 1833 Runeberg julkaisi toisen kokoelmansa Dikter. Andra häftet (Runoja. 2.), joka verrattuna ensimmäiseen kokoelmaansa oli itsenäisempi. Vuonna 1836 hän julkaisi kolmilauluisen, eeppisen runokokoelman Hanna, joka sijoittui pappilamiljööseen. Vuonna 1841 hän julkaisi ”Julqvällen”-runon (suom. ”Jouluilta”), joka käsitteli iän ja yhteiskunnallisen aseman vaikutusta rohkeuteen ja mielentilaan. Samana vuonna hän julkaisi Nadeschda-runoelman (suom. Nadeshda).[4][15][16] Vuonna 1844 Runeberg julkaisi eepoksen Kuningas Fjalar, jonka teemana oli jumalallisen luonnonjärjestyksen ja ihmisen tahdon suhde. Hän julkaisi Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan vuonna 1848. Toisen osan hän julkaisi vuonna 1860. Heti toisen osan julkaisun jälkeen alkoi nopea suomennostyö. Vänrikki Stoolin tarinat julkaistiin vihkoina vuosien 1870–1877 välisenä aikana.[17]

Maamme-laulun ja koko Vänrikki Stoolin tarinoiden taustalla oli poliittinen levottomuus, joka johti Euroopan vallankumousvuoteen vuonna 1848. Tarinoiden yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaantunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen.[4]

Runebergista tuli jo eläessään ”Suomen ensimmäinen suurmies”.[4] Runebergin päivää juhlittiin aina 5. helmikuuta hänen 50-vuotispäivästään asti. Myöhemmin Porvoon teinit alkoivat käydä laulamassa Runebergin ikkunan alla tämän syntymäpäivänä.[18]

Sanonnalla ”puhuu kuin Runeberg” viitataan taitavaan sanakäyttöön, siihen, että pystyy herättämään tunteita, sekä että puhuu kauniisti ja vuolaasti. Runeberg lausui runojaan ulkoa ja esiintyi mielellään etenkin naisille.[19]

Kuolema ja hautajaiset

muokkaa
 
Johan Knutsonin maalaus Runebergin haudasta alkuperäisessä asussaan toukokuussa 1877.

Runeberg kuoli 6. toukokuuta 1877, ja hänet haudattiin Näsinmäen hautausmaan korkeimmalle kummulle. Kallioon louhittu hautaholvi somistettiin kasvein. Runebergin hautajaiset 12. toukokuuta 1877 olivat suuret ja juhlalliset. Helsingistä tuli kolme junavaunullista hautajaisvieraita ja hautajaisiin osallistuivat koko valtiopäivät. Hautajaissaaton reitti Runebergin kotitalolta oli peitelty kuusenhavuilla ja reunustettu pikkukuusilla. Kuusenhavuilla oli koristeltu myös Porvoon rakennuksia. Kaupungin kaupat olivat kiinni koko päivän ja Helsingissäkin kolme tuntia. Kulkue oli niin pitkä, että kun sen alkupää oli jo haudan äärellä eivät viimeiset olleet vielä päässeet lähtemään vainajan kotitalolta. Kulkuetta johtivat Suomen Kaartin soittokunta ja ylioppilaiden kuoro, joka lauloi haudalla Fredrik Paciuksen johdolla Runebergin sanoittaman Maamme-laulun. Hautapuheen koko kansan puolesta piti J. V. Snellman, myös Zachris Topelius ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Georg Wallgren puhuivat.[20][21] Runebergin vaimo, kirjailija Fredrika Runeberg haudattiin miehensä rinnalle vuonna 1879; hänen nimensä on muistomerkin toisella puolella.[22]

 
Runebergin hautamuistomerkki Porvoon Näsinmäellä.

Hautamuistomerkin saamiseksi järjestettiin pian Runebergin kuoleman jälkeen kansalaiskeräys ja vuonna 1879 suunnittelukilpailu, joka oli lajissaan Suomen ensimmäinen. Kilpailu jouduttiin uusimaan vuosina 1880 ja 1885, koska ensimmäisen kilpailun voittanut ruotsalaisen kuvanveistäjä Per Hasselbergin ehdotus osoittautui liian kalliiksi toteuttaa ja toisella kerralla palkintolautakunta ei ollut tyytyväinen jätettyihin ehdotuksiin. Kolmannen kilpailun voitti kuopiolainen arkkitehti Ferdinand Öhman.[23][22] Muistomerkki paljastettiin lopulta 5. toukokuuta 1888. Se on korkea musta graniittipaasi, jonka etusivua koristaa tähti ja takasivua tähti ja lyyra. Siihen on kirjoitettu sanat ”Fosterlandet reste vården”.[24][22]

Perhe

muokkaa

Runebergin puoliso oli Fredrika Tengström, Suomen ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naisasianaisia.[25] Fredrikan setä oli arkkipiispa. Fredrika ja Johan menivät naimisiin tammikuussa 1831. He saivat kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena:[4][26]

  • Anna Carolina (1832–1833) oli Runebergien ensimmäinen lapsi. Hän oli koko ajan sairaalloinen ja kuoli elokuussa 1833 ehdittyään täyttää vuoden. Tytön kuolema oli perheelle traumaattinen.
  • Ludvig Mikael (1835–1902)
  • Lorenzo (1836–1919)
  • Walter Magnus (1838–1920)
  • Johan Wilhelm (1843–1918)
  • Jakob Robert (1846–1919)
  • Edvard Moritz (1848–1851), kuoli tulirokon komplikaatioihin.
  • Fredrik Karl (1850–1884)

Kirjallinen tuotanto

muokkaa

Lyyrinen ja eeppinen runoilija

muokkaa
 
”Maamme” -runon alku. Ote Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennoksesta. Albert Edelfeltin kuvitus.

Runeberg kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Hänen tunnetuin teoksensa on Vänrikki Stoolin tarinat, johon kuuluu yhteensä 35 runoa. Runot kertovat vuosien 1808–1809 Suomen sodan sankareista. Fredrik Paciuksen säveltämänä kokoelman avausrunosta ”Maamme” (”Vårt land”) tuli Suomen kansallislaulu.[4] Yksi Vänrikki Stoolin tarinoissa toistuva ja ilmeisesti Runebergille läheinen teema on köyhien ja vähäisten ihmisten vilpitön isänmaanrakkaus ja siitä seuraava onni, joka kompensoi heidän osattomuuttaan.[27]

Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832) on yhdeksän laulua käsittävä heksametrirunoelma, joka kuvaa kansanelämää. Sen aiheena on hirvenajo, johon kietoutuu myös kosiotarina. Itse tapahtumilla ei kuitenkaan ole itsenäistä merkitystä. Ne muodostavat kuvauksen kehykset.[28] Kukin henkilöistä edustaa jotakin yleistä ideaa, joka esitetään epiteettinä (”toimekas Anna” ja ”mielevä Pekka”).[4][29]

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija; häntä arvostettiin jo 1830-luvulla Ruotsissa ja Venäjällä. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaista kulttuuria sen omissa ja muiden silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja Suomen luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin.[4]

Runeberg oli myös merkittävä virsirunoilija. Hänen koottuihin teoksiinsa on liitetty 62 virttä, joista tosin jokunen on hänen kääntämänsä tai muokkaamansa. Runeberg oli jäsenenä vuonna 1853 asetetussa virsikirjakomiteassa, jonka työn tuloksena ilmestyi vuonna 1886 uudet suomen- ja ruotsinkieliset virsikirjat. Ruotsinkielisessä virsikirjassa oli 53 Runebergin kirjoittamaa virttä ja suomenkielisessä 23. Vuoden 1986 suomenkielisessä virsikirjassa on edelleen 17 ja ruotsinkieliessä 25 hänen kirjoittamaansa virttä.[30]

Tyyli

muokkaa

Runeberg aloitti eurooppalaisena romantiikan runoilijana: erityisesti kokoelmissa Runot Runebergin runominä löytää itsensä luonnosta. Hän käytti runoissaan puhujana myös naisia, mikä johtuu hänen kiinnostuksestaan Kantelettareen. Runosarjan Idyllejä ja epigrammeja myötä Runeberg muutti tyylinsä kansainvälisestä kansalliseksi romantikoksi. Kokoelmassa ilmestyi muun muassa runo ”Saarijärven Paavo”, jossa kansanmies taistelee luonnonvoimia vastaan, jolloin muodostui sitkeän suomalaisen identiteetti. Runeberg naamioi isänmaalliset ajatukset luonnonkauneuden ylistykseen. Runeberg korosti runoissaan paljon järviä ja korkeita paikkoja. Hän kirjoitti myös romanttis-traagisia runoja, kuten sarjassa Mustasukkaisuuden öitä ja runoelmassa Nadeschda. Hirvenhiihtäjät oli Runebergin kansallinen eeposrunoelma. Hän käytti tuolloin heksametristä runomittaa. Toinen klassinen eepos on Hanna. Hannassa ja Salamiin kuninkaat -näytelmässä on vaikutteita antiikin Kreikan runoudesta. Runebergin isänmaallinen runous vetosi akateemiseen suomenkieliseen eliitin.[31][32]

Runebergin varhaisista, kouluvuosina, tehtyjen runojen esikuvana ovat 1700-luvulla toimineet Anna Maria Lenngren, Carl Michael Bellman, Michael Choraeus ja Frans Mikael Franzén. Yliopistoaikana hän tutustui modernimpiin ruotsalaisiin runoilijoihin ja eurooppalaisiin kirjailijoihin. Häneen vaikuttivat suuresti Johann Gottfried von Herder ja Henrik Gabriel Porthan. Antiikin runoilijoista Runeberg oli perehtynyt Homerokseen.[15]

Kunnianosoitukset

muokkaa
 
Runebergintorttu on nimetty J. L. Runebergin mukaan.
 
Walter Runeberg: Johan Ludvig Runebergin muistomerkki, 1885, Esplanadin puisto.

Runeberg sai pian kuolemansa jälkeen osakseen lukuisia kansallisia kunnianosoituksia. Varhaisimpia näistä oli hänen Porvoon keskustassa sijainneen Runebergin kodin muuttaminen Suomen ensimmäiseksi kotimuseoksi. Museo avattiin yleisölle vuonna 1882, vain viisi vuotta J. L. Runebergin kuoleman jälkeen ja kolme vuotta hänen vaimonsa Fredrika Runebergin kuoleman jälkeen.[4] Se kuuluu edelleen Porvoon merkittävimpiin matkailunähtävyyksiin.[33] Saarijärvellä on Kolkanlahden tilan päärakennuksessa Saarijärven museoon kuuluva Säätyläiskotimuseo, joka kertoo Runebergin ajasta kotiopettajana kapteeni Erik Gustaf af Enehjelmin perheessä 1823–1825. Huone, jossa Runeberg asui, on museon yläkerrassa, ja alakerta on sisustettu kuvaamaan Runebergin isäntäperheen aikaista asumista.[34]

Suomessa on useita Runebergille pystytettyjä patsaita tai muistomerkkejä. Näistä vanhimmat ja huomattavimmat ovat vuonna 1885 paljastetut Helsingin ja Porvoon patsaat, molemmat runoilijan pojan Walter Runebergin veistämiä. Esplanadin puistossa sijaitsevassa Helsingin patsaassa on kaksi pronssista hahmoa: Korkean jalustan huipulla seisova, lyseonlehtorin virka-asussaan kuvattu Runeberg sekä hänen jalkojensa juuressa oleva Suomi-neito, joka kannattelee kuparitauluun kaiverrettuja Maamme-laulun sanoja. Porvoon Runeberginpuiston patsas on kopio Helsingin patsaasta, mutta pienemmässä koossa ja ilman Suomi-neidon hahmoa.[35]

Runebergin synnyinkaupungissa Pietarsaaressa paljastettiin vuonna 1904 patsas, joka on niin ikään Walter Runebergin käsialaa.[36] Lisäksi kaupungin ulkopuolella sijaitseva kalastusmaja, jossa Runeberg vietti lapsena kesiään vanhempiensa kanssa, on museoitu ja tunnetaan Runebergin tuvan nimellä.[37] Ruovedellä paljastettiin vuonna 1954 Runebergin muistomerkki, ja kunnan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu Runebergin lähde, jonka partaalla tämän väitetään kirjoittaneen tunnetun runonsa ”Sua lähde kaunis katselen”.[38] Saarijärven kirkkopuistoon pystytettiin puolestaan 1961 H. Varjan veistämä Paavo-patsas suomalaisen talonpojan ihanteeksi luodun runon mukaan.[39] Runeberg on ikuistettu Harry Kivijärven veistämään patsaaseen Runeberg, Lönnrot, Snellman, lempinimeltään ”Kolme vekkulia”. Patsas paljastettiin vuonna 1968 näiden kolmen Turun Akatemiassa opiskelleen suurmiehen muistoksi ja sijaitsee Turun yliopiston päärakennuksen edessä.[40]

Runebergillä on nimikkokatuja, -aukioita ja -puistoja useissa suomalaisissa ja ruotsalaisissa kaupungeissa.[41] Huomattavimpia ovat Helsingin Kampissa ja Töölössä sijaitseva Runeberginkatu sekä Porvoon ja Pietarsaaren Runeberginpuistot. Hänen mukaansa on nimetty myös Runeberg-projekti, pohjoismaisen kirjallisuuden elektroninen julkaisuhanke, ja Runeberg-palkinto, yksi Suomen huomattavimmista kirjallisuuspalkinnoista. Suomenruotsalaista kirjallisuutta ja kulttuuria vaaliva Svenska litteratursällskapet i Finland perustettiin vuonna 1885 Runebergin muistoa kunnioittamaan. Vuonna 2004 lyötiin Runebergin kunniaksi nimellisarvoltaan kymmenen euron hopeinen juhlaraha.[4][42][43][44]

Näkyvin Runebergin osakseen saamista kunnianosoituksista on Runebergin päivä, jota vietetään vuosittain runoilijan syntymäpäivänä 5. helmikuuta ja joka on vakiintunut liputuspäivä.[4] Professori Matti Klingen mukaan Runebergin päivästä muodostui ensimmäisen sortokauden aikana Suomen ensimmäinen todellinen kansallispäivä koulujuhlineen, soihtukulkueineen ja seppeleenlaskuineen.[45] Päivää juhlistetaan syömällä runebergintorttuja, makeita leivonnaisia, joita Runebergin kerrotaan mielellään nauttineen.[46]

Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Runebergin kuvan yhden lentokoneensa pyrstöön.[47]

Teokset

muokkaa
Pääartikkeli: Luettelo Johan Ludvig Runebergin teoksista
 
Runebergin kuolemasta julkaistu artikkeli Suomen Kuvalehdessä 15. toukokuuta 1877.

Runebergin teoksia:[4]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Väitöskirja) Turku: Ellibs, 2007. ISBN 978-952-99867-3-6 Teoksen verkkoversio.
  • Karkama, Pertti: Vapauden muunnelmat. J. L. Runebergin maailmankatsomus hänen epiikkansa pohjalta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1982.
  • Kirstinä, Leena: Kirjallisuutemme lyhyt historia. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-26-4513-0
  • Klinge, Matti: ”Runeberg, Johan Ludvig (1804–1877)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 407–412. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
  • Varpio, Yrjö & Huhtala, Liisi: Suomen kirjallisuushistoria 1. Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-71788-6-7

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/07/jl-runebergin-paiva-52. Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ Aho, Hanna: Runoilija, pappi ja virren tekijä. Päivämies, 5.2.2018. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2024.
  3. ↑ Johan Ludvig Runeberg Historiallisia humanisteja. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Arkistoitu Viitattu 8.5.2015.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Klinge 2006.
  5. ↑ Bergelin, S.-E. S. ym.: ”Runeberg”, Nordisk Familjebok osa 18, s. 335. (4. laitos) Malmö: Förlagshuset Norden Ab, 1958. (ruotsiksi)
  6. ↑ a b c Pohjolan-Pirhonen, Helge: Kansakunnan historia 3. kansakunta löytää itsensä, s. 529–550. Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05774-6.
  7. ↑ a b Rahikainen, Agneta: Merikapteenin poika Runeberg.net. Arkistoitu 7.2.2005. Viitattu 21.11.2015.
  8. ↑ Ylioja, Merja: Johan Ludvig Runeberg (PDF) (Lähde: J. L. Runeberg. Saarijärven museon julkaisuja 2. Saarijärvi 1988) Saarijärvi. Arkistoitu 21.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  9. ↑ Koukkula, Tuomo: Vanhan-Ruoveden historia. 2:1, s. 303, 321. Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta, 1967.
  10. ↑ Palmen, Einar: Vänrikki Stoolin tarinan esikuvia ja kertojia. Teoksessa Runeberg-Ruovesi muistojulkaisu, s. 15. Ruovesi: Runeberg-muistomerkkitoimikunta 1954, 1954.
  11. ↑ Porilainen: Porin rykmentin lehti (no 2, helmiku 1936, s. 10) digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 4.6.2021.
  12. ↑ Kuylenstierna, Oswald Fredrik: Hjältarna i Fänrik Ståls sägner. Åhlen & Åkerlund, 1927. 13261162 Teoksen verkkoversio (viitattu 13.2.2022). (ruotsiksi)
  13. ↑ Varpio–Huhtala, s. 123.
  14. ↑ Johan Ludvig Runeberg 375 humanistia. Viitattu 8.2.2017.
  15. ↑ a b c Varpio–Huhtala, s. 220.
  16. ↑ a b Varpio–Huhtala, s. 225–226, 230.
  17. ↑ Varpio–Huhtala, s. 235–239
  18. ↑ J. L. Runebergin päivä 5.2 Yle oppiminen. Viitattu 24.11.2015.
  19. ↑ Runeberg söi torttuja kahvilassa päivittäin Helsingin Sanomat. 5.2.2015. Arkistoitu 5.2.2015. Viitattu 14.12.2015.
  20. ↑ Runebergin hautajaiset Porvoon kaupunki. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 4.6.2017.
  21. ↑ Rahikainen, Agneta: Aikansa sankari: Hautajaiset (Suomentanut Markus Sandber. Internet Archive) 22.2.2004. Svenska Litteratursällskapet i Finland. Arkistoitu 22.2.2004. Viitattu 10.5.2015.
  22. ↑ a b c Hilska, Sari: Runeberg-kunnat: Porvoo Svenska Litteratursällskapet i Finland. Arkistoitu Viitattu 21.11.2015.
  23. ↑ Lindgren, Liisa: Memoria. Hautakuvanveisto ja muistojen kulttuuri, s. 66–80. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009.
  24. ↑ Näsin hautausmaa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  25. ↑ ”Runeberg, Johan Ludvig”, Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 10. osa, Rad–Sio. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07249-4
  26. ↑ Rahikainen, Agneta & Suvikumpu, Liisa: Lapset Runeberg.net. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 20.11.2015.
  27. ↑ Wrede, Johan: Se kansa meidän kansa on. Runeberg, vänrikki ja kansakunta, s. 33. Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3278-3
  28. ↑ Kannisto, s. 174.
  29. ↑ Kannisto, s. 175.
  30. ↑ Väinölä, Tauno: Virsirunoilija J. L. Runeberg, s. 5–7. (On meillä aarre verraton. Aineistoa Runebergin virsistä) Kirkkohallitus, Toiminnallinen osasto, 2003. ISBN 951-789-146-6
  31. ↑ Kirstinä, s. 75–79.
  32. ↑ Varpio–Huhtala, s. 227–228.
  33. ↑ Ritalahti, Jarmo: Porvoon tärkeimpien matkailukohteiden kävijämäärät 2009 (PDF) (s. 11) Itä-Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyystutkimus. Haaga-Helia. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  34. ↑ Säätyläiskotimuseo & J. L. Runeberg -näyttely Saarijärven kaupunki. Viitattu 5.2.2023.
  35. ↑ Lindgren, Liisa: Runoilijan muisto Runeberg-sivusto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 21.11.2015.
  36. ↑ 2, J. L. Runebergin rintakuvaveistos (PDF) Julkiset taideteokset Pietarsaaressa. Pietarsaaren kaupunginmuseo. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 25.7.2012.
  37. ↑ Pietarsaaren kaupunginmuseo, Runebergin tupa Museot.fi. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  38. ↑ Runeberg-kunnat: Ruovesi Runeberg-sivusto. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  39. ↑ Kallio, Reino: Vanhan Saarijärven historia. Jyväskylä 1972, s. 653–654.
  40. ↑ Turun yliopiston historia Turun yliopisto. Arkistoitu 17.5.2018. Viitattu 21.11.2015.
  41. ↑ Sirén, Bille: Många gator i Sverige har namn efter Runeberg. Hufvudstadsbladet, 5.2.2020, s. 13. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
  42. ↑ Näin löydät digitaalista luettavaa puoli-ilmaiseksi Yle Kuningaskuluttaja. 2013. Viitattu 21.11.2015.
  43. ↑ Runeberg-kirjallisuuspalkinto Porvoon kaupunki. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  44. ↑ J. L. Runeberg ja runous 10 €, BU Suomen rahapaja. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 21.11.2015.
  45. ↑ Vento, Urpo (toim.): Juhlakirja. Suomalaiset merkkipäivät, s. 40. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1979. ISBN 951-717-177-3.
  46. ↑ Runebergin päivä lähestyy − tässäkö vuoden hittitorttu? MTV3. Arkistoitu 23.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  47. ↑ LN-NIA Norwegian Air Shuttle Boeing 737-8JP(WL) Planespotters. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Ekman, Michel: Kaos, ordning, kaos. Människan i naturen och naturen i människan hos J. L. Runeberg. (Diss. Åbo Akademi) Helsingfors: Schildts, 2004. ISBN 951-50-1433-6 (ruotsiksi)
  • Majamaa, Raija & Paulaharju, Marjut: J. L. Runeberg. Suomen runoilija. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-585-8
  • Rajala, Panu: Kansallisrunoilija. J. L. Runebergin elämä. Minerva, 2020. ISBN 978-952-312-981-8.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Johan Ludvig Runeberg
 
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Johan Ludvig Runeberg.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Johan_Ludvig_Runeberg&oldid=22837510”
  NODES
HOME 1
Idea 1
idea 1
Intern 1
Note 3
OOP 3
os 86