Johannes Vermeer

Jan Vermeer tai Johannes Vermeer van Delft (hollanniksi [fərˈmeːr]; 31. lokakuuta 1632 Delft – 15. joulukuuta 1675 Delft) oli hollantilainen taidemaalari. Hän on Rembrandtin ohella tunnetuimpia Alankomaiden taiteen kultakauden maalareista. Vermeerin kuuluisimpia maalauksia on Turbaanipäinen tyttö.

Jan Vermeer van Delft
Vermeerin oletettu omakuva maalauksessa Parittajanaisen luona
Henkilötiedot
Syntynyt	kastettu 31. lokakuuta 1632 Delft, Yhdistyneet provinssit
Kuollut	(hautaus) 15. joulukuuta 1675 (43 vuotta) Delft, Yhdistyneet provinssit
Kansalaisuus	Hollantilainen
Taiteilija
Ala	taidemaalari
Taidesuuntaus	barokki
Kuuluisimpia töitä	Turbaanipäinen tyttö
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Monet Vermeerin maalauksista ovat sisäkuvia, joissa kuvataan nainen syventyneenä johonkin askareeseen. Vermeerin maalaustapa on huoliteltu ja maalauksissa on tarkoin tutkittuja tila- ja valaistusvaikutelmia sekä pehmeän harmonisia värisointuja. Vermeer työskenteli hitaasti ja käytti voimakkaita sekä kalliita värejä, kuten ultramariinia ja keltaista. Vermeer maalasi historiallisia ja allegorisia kuvia, maisemamaalauksia Delftistä ja paljon laatukuvia. Myöhemmin hän kuvasi myös keskiluokan elämää.

Vermeer tunnettiin omana aikanaan kotikaupungissaan Delftissä, mutta kuolemansa jälkeen hän oli lähes tuntematon vuoteen 1842 asti. Tästä syystä ei tiedetä varmuudella, kuinka monta Vermeerin maalausta on säilynyt. Tiedossa on 32 aitoa maalausta ja lisäksi viisi aitouden suhteen kyseenalaista. Hän vietti elämänsä suurimman osan Delftissä ja Haagissa. Menestyksensä huipulla hän pystyi elättämään perheensä, mutta köyhtyi elämänsä loppupuolella.

Elämänvaiheet

Perhetausta

Tällä paikalla oli talo, jossa Vermeerin väitetään syntyneen.

Vermeerin elämästä tiedetään lähinnä kirkonkirjojen ja arkistotietojen perusteella. Ensimmäinen maininta hänestä on vuonna 1632, jolloin hänet kastettiin Delftin Nieuwe Kerkissä (Uudessa Kirkossa).

Vermeer syntyi 12 vuotta Eertruy-sisarensa jälkeen.

Vermeerin isä, Reynier Jansz (van der Meer) oli krouvari, silkinkutoja ja taidekauppias. Reynier Jansz syntyi Antwerpenissa vuonna 1591. Vuonna 1611 hän muutti Amsterdamiin, jossa harjoitti kangaskauppaa. Neljä vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Digna Baltensin kanssa. Pian tämän jälkeen perhe muutti Delftiin, missä Baltensin perhe asui. Alun perin perheen nimi oli ollut Vos ("kettu"), jolla nimellä (de Vliegende Vos - "lentävä kettu") Vermeerin isä piti majataloa vuosina 1625–1628 Delftissä. Majatalon ja kapakanpidon ohessa hän jatkoi myös kankaiden myymistä. Vuonna 1631 hän pääsi Pyhän Luukkaan killan jäseneksi, minkä jälkeen hän merkitsi ammatikseen taidekauppias. Uuden Kirkon vuosikirjassa Vermeerin isä esiintyy nimellä Vermeer 1625. Vuonna 1641, kun Johannes oli yhdeksänvuotias, isä osti majatalon nimeltä Mechelen ("Mylly"). Majatalon vieraat olivat rikkaita porvareita ja nämä tuttavuudet ovat luultavasti vaikuttaneet Vermeerin myöhempään uraan. Vuonna 1640 Vermeerin isä oli yhteydessä taiteilijoihin, kuten Balthasar van der Ast, Pieter Steenwyck ja Pieter Groenewegen, jotka saattoivat herättää Johannes Vermeerin mielenkiinnon taiteeseen.

Opinnot

Delftin kartta vuodelta 1649

Vermeerin maalausopinnoista ei ole tietoa, mutta hän on voinut matkustella ulkomailla ja kierrellä hakemassa oppia 1640- ja 1650-lukujen vaihteessa. Hän oli jo mestari päästessään 21-vuotiaana vuonna 1653 Pyhän Luukkaan killan jäseneksi. Killan sääntöjen perusteella hänen voidaan olettaa tuolloin jo olleen kuusi vuotta jonkin tämän killan mestarin oppipoikana. Joidenkin tutkijoiden mukaan tuo mestari on voinut olla Leonaert Bramer (1594–1674), vaikka hänen tyylinsä poikkeaa Vermeerin maalausjäljestä. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että mestari oli ehkä Carel Fabritius (1622–1654). Dirck van Bleyswyck nimitti Vermeeriä Fabritiuksen seuraajaksi kirjassaan Beschrijvinge der Stadt Delft ("Delftin kaupungin kuvausta") .

Vermeer, kuten hänen isänsäkin, työskenteli taidekauppiaana. Näin hän saattoi ansaita enemmän kuin myymällä vain omia teoksiaan. Hän oli kahdesti killan hoofdman ("dekaani"): vuosina 1662–1663 ja vuosina 1670–1671.

Perhe

Vermeer meni naimisiin Catharina Bolnesin kanssa vuonna 1653 Schipluyissa, Delftin naapurikylässä. Catharina oli rikkaan Maria Thinsin tytär. Thins vastusti avioliittoa, koska Vermeerin isä oli tuolloin varsin velkaantunut, eikä Thins pitänyt Vermeeriä tyttärelleen sopivana. Toinen syy vastustukseen oli eri uskonto. Vermeerit olivat kalvinisteja ja Bolnesit katolisia. Katolisen taiteilijakollega Leonaert Bramerin välityksellä morsiamen äiti antoi vihdoin suostumuksensa avioliitolle. Vermeerin väitetään kääntyneen katoliseksi, mutta siitä ei ole jäänyt dokumentteja.

Vermeerit asuivat ensin Mechelem-majatalossa ja muuttivat vuonna 1672 Maria Thinsin talon ensimmäiseen kerrokseen. Vermeer sijoitti työhuoneensa ylimpään kerrokseen. Työpajassa oli kaksi telinettä, kolme palettia, sekä tammipuupöytä ja tuolit, jotka esiintyvät usein hänen maalauksissaan. Perheellä ei ollut rahallisia vaikeuksia, sillä Vermeer kykeni elättämään suuren perheensä. Heillä oli 15 lasta, joista neljä kuoli pian syntymän jälkeen. Vermeerin kuollessa vuonna 1675 vielä kahdeksan lapsista asui kotona. Lapset olivat: Maria (n. 1654–1713 jälkeen), Elisabeth (1657–ennen 1713), Cornelia (1659–1660), Aleydis (1660–1749), Beatrix (1661–ennen 1702), Johannes (1663–?), Gertruyd (1664–1713 jälkeen), Franciscus (n. 1664–1708 jälkeen), Catharina (n. 1665–1713 jälkeen), Ignatius (1672–1713) ja nimeltä tuntematon lapsi (1674–1678/80).

Vermeerin lapsista Beatrix sai tytön nimeltä Elizabeth Catherina Hosperius (tai Hopperius), ja hänen miehensä oli luultavasti sukua Pieter Corstiaensz Hopprukselle, joka vuokrasi majatalon Vermeerin isälle. Vanhin poika Johannes meni naimisiin Maria Anna Frankin kanssa vuonna 1687, ja vuonna 1688 syntyi heidän poikansa Johannes Antonius Vermeer. Franciscus oli tiettävästi kirurgi (kuten Ignatiuskin) ja meni naimisiin Maria de Ween kanssa vuonna 1690.

Viimeiset vuodet ja kuolema

”	Siksi ja lapsiin kuluneen mahtavan summan vuoksi, jota hän ei enää voinut maksaa omin voimin, hän joutui niin suuren surumielisyyden valtaan, että puolentoista päivän kuluessa hän menetti elinvoimansa ja kuoli.	”
– Catharina Bolnes, Vermeerin vaimo

Vuonna 1672 Vermeer matkusti kollegoidensa kanssa Haagiin arvioimaan italialaisia maalauksia. Kokoelma oli määrä huutokaupata, ja Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm oli tarjoutunut ostamaan sen.

Vermeer maalasi vuosittain keskimäärin kaksi maalausta, joiden myyntituloilla hän elätti perheensä. Hänen taloudellinen tilanteensa huononi vasta viimeisenä elinvuonna. Vuonna 1672 puhjenneen Ranskan–Hollannin sodan aikana ranskalaiset joukot hyökkäsivät Alankomaihin. Pysäyttääkseen ranskalaiset hollantilaiset avasivat tulvapadot. Tulvan alle jäi muun muassa alue, jota Maria Thin vuokrasi. Vermeer menetti suuren osan tuloistaan ja velkaantui. Vuonna 1675 hän matkusti Amsterdamiin ja lainasi 1 000 guldenia kauppias Jacob Romboutsilta.

Vermeerin kuolinpäivää ei tiedetä tarkasti, mutta hänet haudattiin 15. joulukuuta 1675 Delftin Vanhan Kirkon hautausmaalla sijainneeseen perheen kryptaan. Hän kuoli 43-vuotiaana todennäköisesti infarktiin tai halvaukseen.

Vermeerin kuoleman jälkeen Catharina ei pystynyt maksamaan velkoja, ja hän vetosi Haagin tuomaristoon saadakseen lykkäystä velkojen maksuun. Perinnön hoitajaksi tuli Anton van Leeuwenhoek, joka myi huutokaupalla Vermeerin 26 teosta. Silloin Catharinan omaisuuteen kuului vain kaksi maalausta: Maalaustaide ja Helmirivi. Vuonna 1681 Catharina muutti Bredaan ja asui siellä kahdeksan lapsensa kanssa. Hän kuoli vuoden 1687 lopulla.

Vermeerin taide

Vermeerin käyttämiä signeerauksia.

Guarnierin mukaan voidaan olettaa, että Vermeer alkoi piirtää jo lapsena, koska piirustustaidon merkitys oli tullut hänelle tutuksi isän kangaskaupan kautta. Suvussa oli muutakin taiteellista lahjakkuutta, isän veli Anthoine oli kivenhakkaaja.

Vermeer maalasi aluksi historiallisia teoksia ja myöhemmin moraalisia aiheita. Hän maalasi myös näkymiä Delftin kaupungista ja kaduista. Vermeer tunnetaan parhaiten naishahmoja kuvaavista laatukuvista.

Vermeer kiinnitti huomiota perspektiiviin. Jotta perspektiivin maalaaminen onnistuisi parhaalla tavalla, hän kiinnitti maalauksen kankaaseen neulan pakopisteen merkitsemiseksi. Neulasta hän viritti lankojen avulla perspektiivilinjoja. Maalauksessa Uskon allegoria on paljain silmin näkyvä neulan jälki.

Elämänsä aikana Vermeer päiväsi vain kolme teostaan: Parittajanaisen luona (1656), Tähtitieteilijä (1668) ja Maantieteilijä (1669). Maalaus Parittajanaisen luona on tärkeä, koska vasemman puoleisin mies saattaa olla Vermeerin omakuva. Hän ei myöskään signeerannut teoksiaan usein. Neljässä teoksessa on alkukirjaimet (I.V.M.), kolmessa I.V.Meer (V ja M yhdistettynä) ja kolmessa vain Meer. Näistä viimeisessä kahdessa M-kirjaimen edessä näkyy pieni v (kuten kuvassa Kristus Martan ja Marian luona). Yhden teoksensa hän signeerasi I. Ver-Meer. Toisessa signeeratussa taulussa Meer-nimen M:n ylhäällä voi lukea suuren I:n, ja M-kirjaimen keskelle kaltevat vedot muotoilevat V-kirjaimen. Viidessä taulussa r-kirjaimen takana on pieni saparo. Nykyisen tiedon mukaan Vermeer ei käyttänyt monogrammimaista muotoa ennen vuotta 1662, mutta siitä alkaen hän signeerasi taulunsa vain näin.

Koska Vermeer maalasi enimmäkseen rikkaille tilaajille, hän saattoi maalata vähän. Yksi suojelijoista oli Hendrick van Buyten. Toinen oli painaja Jacob Dissius, jonka vuonna 1682 tehdyssä pesäluettelossa oli 19 Vermeerin maalausta. Vuosina 1657–1675 Pieter Claeszoon van Ruijven osti häneltä maalauksia. Hän oli lisäksi Vermeerin ystävä siinä määrin, että hänen vaimonsa Marie de Knuijtin testamentissa oli jätetty 500 guldenia Vermeerille. Myös kolmen muun henkilön tiedetään ostaneen maalauksia Vermeerin vielä eläessä: pankkiiri Diego Duarten Antwerpenista, pankkitarkastaja Herman van Swollin Amsterdamista ja jo mainittu Hendrick van Buyten.

Vermeerin tärkeimmät tyylipiirteet

Vermeerin maalauksilla on monia tunnusomaisia piirteitä. Yksi niistä on värien täydellinen sopusointu erityisesti ultramariinin ja keltaisen yhdistelmissä. Toinen Vermeerille ominainen piirre on tausta. Monien maalausten tärkeimpiä piirteitä oli niiden huolella työstetty tausta: kartta, maalaus tai peili täydensivät maalausta. Hän suosi laatukuviensa taustoissa kalliita karttoja, sillä ne saivat mallit vaikuttamaan menestyneiltä. Esimerkiksi maalauksessa Maalaustaide taustalla on Claes Jansz Visscherin vuonna 1636 julkaisema Alankomaiden kartta.

Historiamaalauksia

Kristus Martan ja Marian luona

Diana ja hänen nymfinsä

Vermeer tunnettiin parhaiten laatukuvistaan, mutta uransa alussa vuosina 1654–1656 hän maalasi kolme historia-aiheista kuvaakin. Pyhän Luukaksen killassa edellytettiin maalarin taitojen osoittamista. Maalauksia on sanottu myös italialaistyyppisiksi ja Vermeeriä siten Caravaggion seuraajaksi. Vermeerin mahdollisesta käynnistä Italiassa ei ole varmaa tietoa.

Hänen ensimmäinen historiallinen maalauksensa oli Kristus Martan ja Marian luona, jota hän maalasi vuosina 1654–1655. Myöhempiin kuviin verrattuna tätä maalausta pidettiin isokokoisena. Raamatun kertomukset olivat aiheena suosittuja 1600-luvun flaamilaisessa maalaustaiteessa. Jo tässä ensimmäisessä teoksessa on voimakkaita värikontrasteja.

Vermeerin toinen historiallinen kuva oli Diana ja hänen nymfinsä, toiselta nimeltään Dianan lepo. Siinä hän kehitteli mytologista teemaa, ja sen voi olettaa viittaavan taidemaalari Jacob van Loon (1614–1670) maalaukseen vuodelta 1649. Teema on Ovidiuksen teoksesta Metamorfooseja. Koska alastomuutta Vermeerin aikana alettiin paheksua, hahmot on kuvattu puettuina. Tizianin kaltaiseen erotiikalla ladattuun kuvaamiseen verrattuna Vermeerin maalaus vaikuttaa kainolta. Maalauksessa sommittelu ja liikkeen kuvaus eivät olleet vielä mestarillisia, ja jälki oli vielä varsin taitamatonta ja maalaismaista. Kun teos siirtyi vuonna 1876 Mauritshuisin taidemuseon omistukseen, se luokiteltiin Rembrandtin työpajaan kuuluneen Nicolaes Maesin työksi.

Kolmas historiallinen maalaus oli vuonna 1655 tehty Pyhä Praksedis. Ei ole kuitenkaan varmaa, onko kyseinen teos Vermeerin maalaama. Kompositio on samantapainen kuin italialaisen taidemaalari Felice Ficherellin (1605–1660) samannimisellä maalauksella. Metropolitanin kuraattori Michael Kitson ja National Gallery of Artin kuraattori Arthur Wheelock pitävät kuvaa Vermeerin maalaamana. Wheelock on huomauttanut kuvalla olevan kaksi Vermeerin allekirjoitusta: vasemmassa alakulmassa lukee Meer ja päivämäärä 1655, jota seuraavat kirjaimet N ja R, lopussa on pieni o. Wheelockin mukaan se merkitsee [Ver]Meer N[aar] R[ip]o[s]o-t ("Vermeer, Riposon mukaan"). Tässä maalauksessa Vermeer kuvasi taivaan paljon tummempana kuin aiemmissa maalauksissaan, ehkä Riposon vaikutuksesta. Mauritshuisin pääkuraattori Jorgen Wadum sekä toisaalta Marten Jan Bok eivät katso kuvan olevan Vermeerin maalaama.

Maisemakuvia Delftistä

Näkymä Delftiin

Vermeer maalasi kaksi kuvaa Delftin kaupungista. Toinen oli yksityiskohta katunäkymästä ja toinen Delftin maisemakuva. Viimeksi mainitussa näkyy, että Vermeer käytti apunaan camera obscuraa. Willem Blaeun vuonna 1649 tekemän kartan avulla voitiin vieläpä määritellä paikkakin, josta käsin Vermeer maalasi maisemakuvansa: Schie-joen rannalla sijaitsevan talon toisesta kerroksesta.

Tätä maisemakuvaa hallitsivat voimakkaasti arkkitehtoninen rakenne ja yhtenäinen värivaikutelma, jotka nousivat tekijän myöhemmissä laatukuvissa hallitseviksi. Delftin maisemakuvassa okra ja ruskea olivat hallitsevat värit, joita Vermeer paikoitellen korosti punaisella ja keltaisella värillä. Kuvaan oli piilotettu poliittinen sanoma: nimittäin sen taustassa, kuvan keskellä kohoaa Uuden Kirkon torni. Tähän kirkkoon oli haudattu vuonna 1584 murhattu Vilhelm I Oranialainen.

Vermeer maalasi kaupunkeja kuvaavia maalauksia tilaustöinä. Siksi niiden hinnat olivat korkeammat. Vermeerin kuoleman jälkeen Näkymä Delftiin huutokaupattiin 200 guldenin hinnasta. Maalaus Delftin katu on rakenteeltaan yksinkertaisempi ja se on mahdollisesti valmistunut aikaisemmin. Kyseisessä maalauksessa ihmisten kasvot on jätetty luonnosmaisiksi.

Moralisoivia kuvia

Parittajanaisen luona

Vuonna 1656 Vermeer vaihtoi tyylilajia. Aiheenvalinnassa utrechtilaisen Dirck van Baburenin kuva Parittajanainen inspiroi häntä. Kuvan tiedetään olleen Vermeerin anopin kokoelmassa. Maalaus edusti tyyliltään aikansa alankomaalaisen kuvataiteen suosittua alalajia. Bordelleja esittävistä kuvista tuli erillinen kuvataiteen lajinsa, jonka avulla yleisö etsi ulospääsytietä turhan kainoista siveyskäsityksistä. Vermeerin tämän tyylilajin teokset välittävät vertauskuvallisesti elämänohjeita ja perusarvoja. Niissä ihmiset on kuvattu varovaisina ja vakavina. Kuvassa Parittajanaisen luona helposti ostettavissa olevaa rakkautta oleellisempi teema on viini ja hurmaus. Viini esiintyy myös toisaalla: maalauksissa Nukkuva tyttö, Musiikkitunti sekä Tyttö ja viinilasi. Toinen maalauksissa esiintyvä siveyden vertauskuva on hedelmämalja, joka on täynnä syntiinlankeemuksen hedelmiä.

Naiset maalausten aiheena

Turbaanipäinen tyttö tai Tyttö ja helmikorvakoru

Naisia kuvaavissa maalauksissaan Vermeer seurasi alankomaalaisen laatukuvataiteen ylevää linjaa, eli hän arvosteli syntiinlankeemusta. Toinen tärkeä teema oli virallisten käyttäytymisnormien kuvaus. Tästä näkökulmasta Vermeer maalasi vain kolme kuvaa: Maitotyttö (1658–1660), Pitsiä nypläävä nainen (1669–1670) ja Nainen vesikannun kanssa (1664–1665). Näissä kuvissa oli mukana vain muutama esine, kuten soitin tai vaaka. Kolmesta maalauksesta esineet puuttuvat kokonaan. Nämä kuvat tulkitaan usein virheellisesti muotokuviksi. Yksi tällainen esineetön maalaus on Turbaanipäinen tyttö. Muotokuvamainen maalaus on myös Tytön muotokuva (1666–1667), mutta ei ole varmaa, onko se Vermeerin maalaama.

Vermeer käytti paljon symbolisia esineitä ja vertauskuvia. Osalla naismalleista oli yllään kärpännahalla reunustettu keltainen jakku ja helminauha, jotka ovat turhamaisuuden vertauskuvia. Tämäntyyppisiä ovat Helminauha (1664), Kirjettä kirjoittava keltapukuinen nainen (1665–1670), Rouva ja kamarineiti (1667–1668) ja Rakkauskirje (1669–1670). Maalausten naisista kaksi kirjoitti tai luki saamaansa kirjettä, mikä voi olla vihje kirjeenvaihdosta salaisen rakastajan kanssa; kahdessa kuvassa kamarineiti on paikalla välittäjänä. Kirje on keskeisellä sijalla Lukeva nainen (tai Kirjettä lukeva tyttö avoimen ikkunan luona - 1657) ja Sinipukuinen kirjeenlukija (1662–1664) -maalauksissa. Nainen on kuvattu molemmissa maalauksissa sivulta päin.

Toisinaan Vermeerin naishahmot soittavat jotakin soitinta, kuten maalauksissa Virginaalin vieressä seisova nainen (1673–1675), Nainen virginaalin luona (1673–1675) ja Kitaraa soittava nainen (1672). Virginaalin vieressä istuva nainen -maalauksen aitous on kyseenalaistettu.

Allegorisia kuvia

Maalaustaide tai Maalaustaiteen allegoria

Vuoden 1671 tienoilla Vermeer vaihtoi tyyliään siihen asti totutusta. Kahdessa hänen 1670-luvun alussa maalamassaan taulussa on allegorisia elementtejä. Niistä ensimmäinen, Maalaustaide (tai Maalaustaiteen allegoria) valmistui vuonna 1673 ja toinen Uskon allegoria tuli valmiiksi vuonna 1674.

Maalauksessa Uskon allegoria naismalli istuu haaveillen ja pitää pokaalia oikeassa kädessään. Hänen vasen kätensä lepää kirjalla, jota tukee vahva kulmakivi, Kristuksen symboli. Maailma, jota karttapallo symboloi, on hameenhelman alla. Kuva sisältää muitakin vertauskuvia: lattialla on kiven alle murskaantunut kyy, ja lähempänä naista oleva omena symboloi syntiä. Vastoin yleistä oletusta Vermeer kuvasi tällä tosiasiassa Jeesuksen ristinnaulitsemista. Jesuiittamaisten symbolien takia tätä kuvaa pidetään delftiläisen jesuiittalähetyksen tilaustyönä. Maalauksessa on myös poliittinen viittaus: maapallo on vuodelta 1618 oleva karttapallo, jonka kirjoitus ylistää herttua Morits Oranialaista (1567–1625).

Monet taidehistorioitsijat pitävät Vermeerin toista allegorista kuvaa Maalaustaide hänen taiteellisena uskontunnustuksenaan. Kuvassa esiintyvä nainen ei teoksen nimestä huolimatta ole taiteen allegoria, vaan Klio, historian muusa ja suojelija. Tässäkin maalauksessa on yksi painokas symboli. Taustalla oleva kartta tekee kunniaa Oranian kuningashuoneelle, ja pöydällä oleva naamari muistuttaa Vilhelm I Oranialaisen kuolinnaamiota.

Vermeer löydetään uudelleen

Théophile Thoré-Bürger

Vermeer ei eläessään saavuttanut suurta menestystä, eikä hänellä tiedetä olleen seuraajia tai oppilaita. Aikalaiset mainitsivat hänet vain neljä kertaa: Arnold Bon eräässä runossaan, Dirck van Bleyswijck Delftin näyttäminen-nimisessä kirjassaan (1667), Pieter Teding van Berckhout päiväkirjassaan sekä eräs ranskalainen taiteen keräilijä matkapäiväkirjassaan.

Vaikka Vermeeriä ei mainita 1700-luvun tunnetuimmassa taidesanakirjassa, vuosina 1718–1721 julkaistussa Groote Schouburghissa, jälkipolvet eivät kokonaan unohtaneet häntä. Hänen nimensä mainittiin silloin tällöin 1700- ja 1800-luvuilla, mutta tämä arvonanto oli vähäistä muihin saman ajan taidemaalareihin verrattuna. Lisäksi muutaman muunkin taiteilijan nimenä on ollut Vermeer, heistä usean etunimi oli Jan, joten aina ei voi varmuudella tietää, kenestä puhutaan.

Jan Vermeer van Delft sai hänelle kuuluvaa arvostusta vasta 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1842 ranskalainen historioitsija Théophile Thoré-Bürger löysi Vermeerin taiteen. Thoré-Bürger tutustui Englantiin, Belgiaan, Alankomaihin ja Sveitsiin tekemiensä matkojen aikana 1600-luvun alankomaalaisen maalaustaiteen arkipäivän realismiin. Tutkimuksensa aikana hän omisti noin 74 kuvaa Vermeerille.

Thoré-Bürgerin jälkeen seuraava Vermeeristä kiinnostunut oli 1870–1880-luvuilla vaikuttanut ranskalainen tutkija Henry Havard. Hän tutki aihetta Delftin Uuden ja Vanhan Kirkon kirkonkirjoista. Vuosina 1880–1920 myös Abraham Bredius kävi läpi delftiläisiä arkistoja. Myös John Michael Montias löysi uusia tietoja Vermeeristä vuonna 1989.

1900-luvun loppupuolella Vermeerin maine kasvoi. Marcel Proustin ohella monet muutkin avantgarde-taiteilijat ihailivat Vermeeriä. 1920-luvun keskivaiheilla Vermeeriä pidettiin modernin maalaustaiteen isänä.

Vermeeriin erikoistui 1930–1940-luvuilla myös kaikkien aikojen tunnetuimpiin taideväärentäjiin kuulunut Han van Meegeren.

Teokset

Vermeerin teoksiksi tunnistetut

Järjestysnumero	Kuva	Nimi	Tehty	Mittasuhteet	Näyttelypaikka
1		Kristus Martan ja Marian luona	1654/1655	160×142 cm, öljy, pellava	National Gallery of Scotland, Edinburgh
2		Diana ja hänen nymfinsä	1655/1656	98,5×105 cm, öljy, pellava	Mauritshuis, Haag
3		Parittajanaisen luona	1656	143×130 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie Alte Meister, Dresden
4		Nukkuva tyttö	1657	87,6×76,5 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
5		Lukeva nainen eli Kirjettä lukeva tyttö avoimen ikkunan luona	1657	83×64,5 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie Alte Meister, Dresden
6		Delftin katu tai Katu Delftissä	1657/1658	54,3×44 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
7		Upseeri ja naurava tyttö	1658	49,2×44,4 cm, öljy, pellava	Frick Collection, New York
8		Viinilasi	1658–1660	66,3×76,5 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie, Berliini
9		Maitotyttö	1658–1660	45,4×41 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
10		Tyttö ja viinilasi	1659/1660	78×67,5 cm, öljy, pellava	Herzog Anton Ulrich-Museum, Braunschweig
11		Näkymä Delftistä	1660/1661	98,5×117,5 cm, öljy, pellava	Mauritshuis, Haag
12		Keskenjäänyt musiikkitunti	1660/1661	38,7×43,9 cm, öljy, pellava	Frick Collection, New York
13		Sinipukuinen kirjeenlukija	1662–1664	46,5×39 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
14		Musiikkitunti	1662–1665	74,6×64,1 cm, öljy, pellava	Buckinghamin palatsi, Lontoo
15		Helmiä mittaava nainen	1662–1664	42,5×38 cm, öljy, pellava	National Gallery of Art, Washington D.C.
16		Luuttua soittava nainen ikkunan vieressä	1664	51,4×45,7 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
17		Helminauha	1664	55×45 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie, Berliini
18		Nainen ja vesikannu	1664/1665	45,7×40,6 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
19		Turbaanipäinen tyttö tai Tyttö ja helmikorvakoru	1665	45×40 cm, öljy, pellava	Mauritshuis, Haag
20		Konsertti	1665/1666	69×63 cm, öljy, pellava	Isabella Stewart Gardner Museum, Boston (Varastettu vuonna 1990)
21		Kirjettä kirjoittava nainen keltaisessa puvussa	1665–1670	45×39,9 cm, öljy, pellava	National Gallery of Art, Washington D.C.
22		Rouva ja kamarineiti	1667/1668	89,5×78,1 cm, öljy, pellava	Frick Collection, New York
23		Tähtitieteilijä	1668	50,8×46,3 cm, öljy, pellava	Louvre, Pariisi
24		Maantieteilijä	1668/1669	53×46,6 cm, öljy, pellava	Städelsches Kunstinstitut, Frankfurt am Main
25		Rakkauskirje	1669/1670	44×38,5 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
26		Pitsiä nypläävä nainen	1669/1670	24,5×21 cm, öljy, pellava (puutaululle jäännitetty)	Louvre, Pariisi
27		Kirjettä kirjoittava nainen ja kamarineiti	1670	71×59 cm, öljy, pellava	National Gallery of Ireland, Dublin
28		Uskon allegoria	1671–1674	114,3×88,9 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
29		Kitaraa soittava nainen	1672	53×46,3 cm, öljy, pellava	Kenwood House, Lontoo
30		Maalaustaide	1673	130×110 cm, öljy, pellava	Kunsthistorisches Museum, Wien
31		Virginaalin vieressä seisova nainen	1673–1675	51,7×45,2 cm, öljy, pellava	National Gallery, Lontoo
32		Nainen virginaalin luona	1673–1675	51,5×45,5 cm, öljy, pellava	National Gallery, Lontoo

Epävarmat teokset

Järjestysnumero	Kuva	Nimi	Tehty	Mittasuhteet	Näyttelypaikka
1		Pyhä Praksedis	1655	101,6×82,6 cm, öljy, pellava	Musée de la Chapelle de la Visitation, Monaco (Barbara Piasecka Johnson Collection)
2		Tytön muotokuva	1666/1667	44,5×40 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
3		Punahattuinen tyttö	1666/1667	23,2×18,1 cm, öljy, puutaulu	National Gallery of Art, Washington D.C.
4		Virginaalin vieressä istuva nainen	1670	25,5×20 cm, öljy, pellava	Sammlung Wynn, Las Vegas

Lähteet

• Schneider, Norbert: Vermeer, a festői életmű. Budapest: Taschen, Vince Kiadó, 1999. ISBN 978-3-8228-3364-3
• Descargues, Pierre & Aradi, Nóra: Vermeer van Delft. In: A barokk, A művészet története. Budapest: Corvina Könyvkiadó, 1987. ISBN 963-13-2393-5
• Guarnieri, Luigi: Vermeer kettős élete. Budapest: Geopen Könyvkiadó, 2008. ISBN 978-963-9765-36-8
• Wilhelm von Bode: Rembrandt és a XVII. századi holland mesterek (szerk.: Eisler, János). Tóth Könyvkereskedés és Kiadó Kft., Debrecen. ISBN 978 963 5965 71 7,

Aiheesta muualla

• Jan Vermeerin elämä Archive.org (suomeksi)
• Essential Vermeer - (englanniksi) paljon tietoa taiteilijasta ja mm. pikkutarkkaa teosanalyysiä
• Jan Vermeer van Delft (Arkistoitu – Internet Archive) - koko elämäntyö (englanniksi)
• Johannesvermeer.info - (englanniksi) toinen laaja sivusto
• Vermeer at Olga's Gallery (englanniksi)
• Meegeren versus Vermeer - (englanniksi) Han van Meegereniä käsittelevä sivusto