Käkisalmen lääni
| Läänin hallintopitäjät | |
|---|---|
| 1634 | 1721 [1][2][3] |
| Käkisalmen eteläinen kihlakunta; "etelälääni" | |
| Rautu | Rautu |
| Sakkola | Sakkola |
| Pyhäjärvi | Pyhäjärvi |
| Räisälä | Räisälä |
| Käkisalmen pohjoinen kihlakunta; "pohjoislääni" | |
| Tiurula | Hiitola |
| Kurkijoki | Kurkijoki |
| Uukuniemi | Uukuniemi |
| Sortavala | Sortavala |
| Jaakkima (osia Kurkijoesta, Sortavalasta ja Uukuniemestä) | |
| Joukio | Parikkala |
| Suistamo | Suistamo |
| Impilahti (erotettu Suistamosta) | |
| Salmi | Salmi |
| Kitee | Kitee |
| Pälkjärvi | Pälkjärvi |
| Tohmajärvi | Tohmajärvi |
| Suojärvi | Suojärvi |
| Liperi | Liperi |
| Ilomantsi | Ilomantsi |
| Pielisjärvi | Pielisjärvi |
Käkisalmen lääni (ruots. Kexholms län) eli Käkisalmen Karjala[4] oli Käkisalmen linnan ympärille muodostunut ja sille veroa maksava hallintoalue. Se oli Ruotsin hallinnassa vuosina 1580–1595 ja 1617–1710 ja käsitti Laatokan- ja Pohjois-Karjalan sekä Karjalankannaksen pohjoisosan. Vuonna 1721 alue jaettiin kahtia, ja sen eteläosa oli siitä lähtien osa Venäjälle kuulunutta Vanhaa Suomea, kunnes vuodesta 1812 lähtien entinen lääni kokonaisuudessaan oli osa Suomen suuriruhtinaskuntaa. Käkisalmen lääni -nimitys liittyy vuosiin 1580–1721, minkä jälkeen alueen historia on osa Vanhan Suomen historiaa. Nykyään entisen Käkisalmen läänin pohjoisosat kuuluvat Suomeen ja eteläosat Venäjään.
Suomen historiallisena maakuntana Käkisalmen lääni nähdään vielä vuonna 1894 Helsingin Senaatintorilla paljastetussa Aleksanteri II:n muistomerkissä, jossa sitä edustaa palavaa linnaa kuvaava vaakuna.
Käkisalmen Karjalaa on nimitetty myös Novgorodin Karjalaksi, mutta tällä nimityksellä voidaan tarkoittaa myös karjalaisen väestön asumia seutuja Borovitšin, Tihvinän ja Valdain kihlakunnissa.[5][6]
Maantiede
muokkaaKäkisalmen eteläisestä kihlakunnasta käytetään nimitystä Etu-Karjala. Eritoten tämä nimitys oli käytössä 1600-luvulla. Etu-Karjala poikkesi menneisyydeltään ja etniseltä rakenteeltaan Taka-Karjalasta eli Käkisalmen läänin pohjoisosasta.[7]
Historia
muokkaaKäkisalmen läänin alue keskiajalla
muokkaa |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Oli Käkisalmen kihlakunta vuoteen 1634, jolloin vasta Käkisalmen lääni perustettiin. |
Ensimmäinen maininta Vuoksen suuraluetta tarkoittavasta Korelasta on vuodelta 1143. Novgorodilaiset ja myöhemmin venäläiset käyttivät Käkisalmesta Korela-nimitystä 1600-luvulle asti. Käkisalmi sijaitsi Viipurista 85 kilometriä koilliseen Vuoksen rannalla Suomenlahdelta Laatokalle johtavan kauppareitin varrella. Käkisalmi ja Viipuri olivat tärkeitä reitin valvontapisteitä.
Sota ja miehitys – Ruotsin vallan aika alkaa
muokkaa- Pääartikkeli: Käkisalmen linnalääni
Vuonna 1570 alkoi Ruotsin ja Venäjän välillä 25 vuotta kestänyt sotimisen kausi, jonka tuhovaikutus ulottui Karjalaan hyvin raskaana. Vuonna 1580 Ruotsin armeija valloitti Käkisalmen Pontus De la Gardien johdolla.
Ruotsin miehittämien alueiden veroja kantoi käskynhaltija, joka johti Käkisalmen linnalääniä. Hallinto oli tuolloin melko epämääräinen käsite, sillä kuullessaan ruotsalaisen voudin saapuvan lähtivät rajaseutujen asukkaat erämaahan. Jos voudilla oli apunaan sotaväkeä, lähtivät asukkaat Venäjän puolelle. Veronkanto vaikeakulkuisessa Taka-Karjalassa oli muutoinkin vaikeaa ja verokertymä jäi pieneksi. Käkisalmen linnan varusväen muonittamiseksi oli kerättävä veroja myös Savosta ja Viipurin Karjalasta.
Käkisalmen läänin palauttamisesta Venäjän hallintaan sovittiin Täyssinän rauhassa vuonna 1595, vaikka läänin luovutus tapahtui vasta rajankäynnin jälkeen vuonna 1597. Vuonna 1611 Pontus De la Gardien poika Jakob De la Gardie valtasi Käkisalmen.
Ruotsin vallan vahvistaminen 1617
muokkaaLäänin siirtyminen Ruotsille virallistui Stolbovan rauhassa vuonna 1617, jolloin Ruotsi sai valtansa alle myös Inkerinmaan. Länsiosa Karjalasta kuului Viipurin linnalääniin, mutta valloitettua Käkisalmen lääniä ei liitetty sen yhteyteen. Käkisalmen lääni muodosti Kustaa II Aadolfin aikana yhdessä Inkerinmaan ja Liivinmaan kanssa kenraalikuvernöörikunnan, jonka keskus oli Narvassa ja kenraalikuvernöörinä oli Johan Skytte.
Käkisalmen lääniä ja Inkerinmaata pidettiin voittomaana, joka annettiin Jaakko De la Gardielle vuokralääniksi vuoteen 1629 asti. Lääninherra, voudit ja virkamiehet saivat pitää lääninsä verotulot maksettuaan kuninkaalle tietyn verosumman. Läänillä ei ollut lähettää edustajia Ruotsin valtiopäiville voittomaa-statuksen vuoksi[8]. Monet ortodoksiset asukkaat pakenivat läänistä Venäjälle, lähinnä Tverin alueelle peläten luterilaisuuden levittämistä heidän keskuuteensa[8].
Hallinto ja talonpoikien asema
muokkaaLäänin asukkailla ei ollut oikeutta lähettää edustajiaan Ruotsin valtiopäiville. Papit voivat kyllä toimittaa anomuksiaan valtiopäiville ja kansan asiamiehiä eli valtuutettuja kävi silloin tällöin Tukholmassa edistämässä seudun asioita. Sitä vastoin ennen kuninkaan vallan lujittumista pidetyillä maapäivillä ritaristo ja rälssimiehet saivat esittää toivomuksiaan ja osallistua päätösten tekoon. Vuonna 1661 Käkisalmessakin järjestettiin maapäivät, jonka päätöksiin sen jälkeen oikeuden istunnoissa usein vedottiin[9].
Vuodesta 1633 läänin alue oli Tukholman kollegioitten alainen maaherrakunta, joka 1637 liitettiin Pietari Brahen hallitsemaan Suomen kenraalikuvernöörikuntaan. Käkisalmen läänin maaherra asui Käkisalmessa ja oli kenraalikuvernöörin alainen. Oikeudellisesti lääni kuului Turun hovioikeuden piiriin[10].
Kreivikunnat ja vapaaherrakunnat
muokkaaKäkisalmen läänissä oli 1600-luvulla yhdeksän kreivi- ja vapaaherrakuntaa:
- Kronoborgin kreivikuntaan (1651–1680) kuului osa Kurkijoen pitäjää
- Nyborgin kreivikuntaan (1652–1680) kuuluivat Joukion pitäjä ja osa Uukuniemen pitäjää
- Salmin kreivikuntaan (1651–1669) kuuluivat Salmin ja Suistamon pitäjät
- Sortavalan kreivikuntaan (1651–1680) kuuluivat Sortavalan kaupunki ja Sortavalan pitäjä
- Kiteen vapaaherrakuntaan (1651–1680) kuului osa Kiteen pitäjää
- Liperin vapaaherrakuntaan (1651–1680) kuului Liperin pitäjä
- Pyhäjärven vapaaherrakuntaan (1650–1680) kuului osa Pyhäjärven pitäjää
- Tohmajärven vapaaherrakuntaan (1651–1680) kuului Tohmajärven pitäjä
- Örneholmin vapaaherrakuntaan (1651–1680) kuului osa Raudun pitäjää
Ortodoksien pako Venäjälle
muokkaa- Pääartikkeli: Karjalan väestömuutos 1600-luvulla
Ankara verotus, katovuodet, ortodoksien uskonnollinen sorto ja lääninherrain mielivalta saivat aikaan voimakkaan muuttoliikkeen. Yli puolet Käkisalmen läänin asukkaista pakeni Venäjälle 1600-luvun aikana ja heidän tilalleen tuli uudisasukkaita, eniten Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta.
Läänin jako ja venäläisvalta
muokkaaSuuren Pohjan sodan aikana Venäjä valloitti Käkisalmen läänin vuonna 1710. Vuonna 1712 Pietarista tehtiin Venäjän pääkaupunki, jolloin Etelä-Karjalan hallinta tuli tärkeäksi kaupungin turvallisuuden takaamiseksi. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Karjalan alue jaettiin uudella tavalla ja syntyi Vanha Suomi, joka samalla päätti Käkisalmen läänin tarinan. Hallinto poistui pian Käkisalmesta ja Viipuri sai johtavan aseman alueella. Käkisalmen läänin Ruotsille jäänyt pohjoisosa eli nykyinen Pohjois-Karjala sen sijaan liitettiin Savonlinnan ja Kymenkartanon lääniin.
 |
 |
 |
 |
 |
Maaherrat
muokkaa- Henrik Månsson 1634–1636
- Magnus Nieroth 1636–1641
- Henrik Piper 1641–1642 (vt.)
- Reinhold Mettstake 1642–1652
- Jakob Törnsköld 1652–1656
- Karl von Scheiding 1657–1660
- Patrick Ogilwie 1660–1674
- Berendt Mellin 1674–1690
Lähteet
muokkaa- Jukka Korpela (2004): Viipurin läänin historia II, ISBN 952-5200-43-4
- Erkki Kuujo (1959): Taka-Karjalan verotus v:een 1710. Historiallisia tutkimuksia 52
Viitteet
muokkaa- ↑ Marja Huovila (1995): Käkisalmen läänin vaiheita esihistoriasta vuoteen 1811, ISBN 952-90-6565-5.
- ↑ Eino Jutikkala (1959): Suomen historian kartasto.
- ↑ Heikki Kirkinen (1983): Karjala idän ja lännen välissä. Teoksessa Karjala, osa 4 Karjalan vaiheet, ISBN 951-23-1553-X.
- ↑ Karjala – kieli, murre ja paikka Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 31.12.2023.
- ↑ Kirkinen, Heikki: Karjala idän kulttuuripiirissä – Bysantin ja Venäjän yhteyksistä keskiajan Karjalaan, s. 14. Kirjayhtymä, 1963. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.6.2024).
- ↑ Karjala Kielikello. 31.12.2002. Viitattu 12.6.2024.
- ↑ Saloheimo, Veijo: Siirtolaisuudesta 1600-luvulla. Rautulaisten lehti, 1991. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b K. K. Meinander: Käkisalmen lääni. Teoksessa Iso tietosanakirja, osa 7, s. 546. Helsinki: Otava, 1934.
- ↑ J. M. Salenius (1911): Käkisalmen läänin oloista kuudennentoista sataluvun loppupuolella. Historiallinen arkisto 22.
- ↑ A. A. A. Laitinen (1938): Impilahden pitäjän ja seurakuntain historia, Sortavala, sivut 91–92.