Kalkkimaali on valmistettu kalsiumhydroksidista eli sammutetusta kalkista, joka on tärkeä raaka-aine muun muassa aidoissa kalkkimaaleissa ja esimerkiksi muurauslaastissa. Kalsiumhydroksidia valmistetaan sekoittamalla kalsiumoksidia (poltettu kalkki) ja vettä[1selvennä]. Reaktio tuottaa lämpöä. Reaktiossa syntynyt kalkkitahna (kalsiumhydroksidi) sekoitetaan kalkkiveteen. Näin syntyy aito kalkkimaali.

Kalkkimaalausta Buharassa.

Nimitystä "kalkkimaali" käytetään myös virheellisesti polyvinyyliasetaatti- tai akryylipohjaisista mattapintaisista sisustusmaaleista, joita markkinoidaan englanninkielisellä nimellä chalk paint eli "liitumaali".

Käyttötarkoitus

muokkaa

Kalkkimaali soveltuu kiviainespinnoille (rappaus-, betoni-, kalkkihiekkakivi- tai kipsilevypinnoille) sekä savipinnoille. Se kestää lämpöä hyvin ja soveltuu siksi myös esimerkiksi takan käsittelyyn. Kalkkimaalilla voi maalata aikaisemmin kalkkimaalilla maalattuja pintoja ja sillä voi maalata myös paperitapettien päälle. Pääsääntöisesti kalkkimaalit eivät sovellu puupintojen maalaamiseen, koska se muodostaa kovan kivimäisen pinnan, joka ei kestä puun kosteuselämistä.

Koostumus

muokkaa

Kalkkimaali on valmistettu märkäsammutetusta kalkista ja vedestä. Markkinoilla on myös moderneja versioita kalkkimaalista, jotka on tehty helppokäyttöisemmiksi kuin perinteinen kalkkimaali. Niissä on usein muita mineraalisia täyteaineita kuten kaoliini, liitu ja selluloosa.

Osa markkinoilla olevista kalkkimaaleista eivät ole kalkkimaalia "kalkkimaali" -nimestään huolimatta. Aidon kalkkimaalin tunnistaa syövyttävää-varoitusmerkistä, joka on kaikissa aidoissa kalkkimaaleissa, koska maalin ph on erittäin korkea. Aito kalkkimaali ei myöskään tarvitse säilöntäaineita tai muita kemikaaleja.

Kalkkimaalit voidaan sävyttää kalkinkestävillä maaväripigmenteillä. Markkinoilla on olemassa myös täysvärjättyä kalkkimaalia, jota voidaan sekoittaa valkoiseen kalkkimaaliin oikean värisävyn aikaansaamiseksi. Kultaokra on eniten käytetyin, sitä voidaan käyttää niin yksinään kuin yhdessä muiden pigmenttien kanssa. Kirkkaat sävyt eivät sovellu kalkkimaalin sävytykseen.

Kalkkimaalia alettiin 1960-luvulla sävyttää muovimaalin kantasävyillä, puna- ja keltamultasävytykset tehtiin helppouden ja edullisuuden vuoksi entiseen tapaan. Myös pastavärisävytyksiä kokeiltiin, mutta ne epäonnistuivat poikkeuksetta maalin emäksisyyden ja liian heikon auringon UV-säteiden kestävyyden vuoksi.

Lähteet

muokkaa
  • Järvinen, Kalevi: Kalkki: Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt. 2005

Aiheesta muualla

muokkaa
  NODES
INTERN 2