Kap Verden historia
Kap Verden historia kattaa nykyisen Kap Verden tasavallan historian asutuksesta nykypäivään. Se alkaa 1400-luvun loppupuolella, kun portugalilaiset merenkulkijat löysivät asumattomat saaret ja jatkuu nykyaikaan asti. Saaret olivat vuosisatojen ajan Portugalin siirtomaavallan alla ja Kap Verden itsenäinen valtio perustettiin vuonna 1975.
Siirtomaa-aika
muokkaaPortugalilaiset löysivät asumattomat Kap Verden saaret vuonna 1456 ja alkoivat asuttaa niitä kuusi vuotta myöhemmin. He perustivat Ribeira Granden kaupungin, joka oli ensimmäinen eurooppalaisten pysyvä asutus tropiikissa (nykyisin nimeltään Cidade Velha). Maahan tuotiin myös afrikkalaisia orjia työskentelemään plantaaseille, ja hyvän sijaintinsa vuoksi Afrikan rannikolla Kap Verdestä tuli tärkeä keskus Portugalin orjakaupalle.[1][2] Saarelle muutti yrittäjiä ja uskonnollisten vainojen ajamia pakolaisia Euroopasta. Merirosvot hyökkäsivät saarelle ajoittain, ja Sir Francis Drake ryösteli siellä vuonna 1585. Ranskalaisten hyökättyä Ribeira Grandeen vuonna 1712 se menetti merkitystään ja pääkaupunki siirrettiin Praiaan vuonna 1770.[3]
Orjakaupan hiipuessa Kap Verden merkitys väheni, mutta sen sijainti Atlantin poikki kulkevien laivareittien varrella ja Mindalon erinomainen satama São Vicenten saarella tekivät siitä kauppalaivojen pysähdyspaikan.[3]
Brittiläinen kirjailija Gavin Menzies väittää, etteivät portugalilaiset olisi olleet ensimmäisiä ihmisiä Kap Verdellä. Menzies sanoo, että hänellä on todisteita kiinalaisen Ming-dynastian aikaisen tutkimusmatkailija Zheng Hen purjehtineen Hyväntoivonniemen ohitse ja käyneen Kap Verdellä saakka 1420-luvulla. Asiantuntijat eivät vielä ole päässeet yksimielisyyteen Menziesin väitteiden uskottavuudesta.
Tie itsenäisyyteen
muokkaaPortugali muutti Kap Verden statusta siirtomaasta merentakaiseksi provinssiksi vuonna 1956 hillitäkseen kasvavaa nationalismia. Silti samana vuonna perustettiin Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue (PAIGC), joka vaati parannuksia poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen.[3] Vuonna 1961 puolue aloitti aseellisen vastarinnan emämaata vastaan Portugalin Guineassa. Portugalin Guinea julistautui itsenäiseksi vuonna 1973, mutta Kap Verde pysyi Portugalin alusmaana.
Neilikkavallankumouksen jälkeen PAIGC ja Portugali sopivat siirtymävaiheen hallinnosta ja Kap Verde itsenäistyi vuonna 1975. Koska sama puolue johti molempia maita itsenäistymisen jälkeen, Guinea-Bissau ja Kap Verde oli tarkoitus yhdistää yhdeksi valtioksi. Projekti kuitenkin päättyi vallankaappaukseen Guinea-Bissaussa vuonna 1980. Kap Verdessä muodostettiin uusi puolue PAICV (”Afrikkalainen puolue Kap Verden itsenäisyyden puolesta”), joka johti maata yksin vuoteen 1990 asti.
Vuonna 1991 Kap Verdessä järjestettiin ensimmäiset monipuoluevaalit.[1][4] Oppositioryhmien yhteenliittymä MPD voitti enemmistön parlamentissa, ja sen presidenttiehdokas António Mascarenhas Monteiro sai 73,5 prosenttia äänistä. MPD:n enemmistö parlamentissa vahvistui vuonna 1995, ja vuonna 1996 Monteiro valittiin toiselle kaudelle.[3] Vuonna 2001 valta palasi PAICV:lle, ja presidentiksi nousi Pedro Pires. Vuonna 2011 PAICV voitti taas parlamentin enemmistön.[3] Presidentinvaalissa voiton vei MPD:n Jorge Carlos Fonseca toisella kierroksella.[5] Vuonna 2016 MPD voitti ensin maan parlamenttivaalit ja lokakuussa 2016 presidentinvaaleissa puoluetta edustanut istuva presidentti Jorge Carlos Fonseca valittiin uudelleen.[6] Pääministeriksi tuli Praian pormestari, MPD:n Ulisses Correia e Silva puolueen saatua huhtikuun 2016 vaaleissa ensimmäisen kerran 15 vuoteen enemmän parlamenttipaikkoja kuin PAICV.[7]
Vuonna 2013 maa päätti, ettei se enää halua nimeään käännettävän. Maahan tulisi viitata jatkossa sen portugalinkielisellä nimellä Cabo Verde kielestä riippumatta.[8].
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Background Note: Cape Verde 11.1.2012. US Department of State. Viitattu 22.2.2012.
- ↑ Martin, Penny et al.: Geographica, s. 318-319. Suomentanut Eskola, Matti et al.. Saksa: Könemann, 2003. ISBN 3-89731-916-0
- ↑ a b c d e Background Note Cape Verde (arkistolinkki) 15.8.2011. U.S. Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Chronological References: Cabo Verde/Cape Verdean American (Arkistoitu – Internet Archive) Raymond A. Almeida, 14.3.1997 (englanniksi)
- ↑ Cabo Verde The World Factbook. CIA. Arkistoitu 31.8.2020. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Cape Verde Maintains Its Reputation for Stability With Fonseca’s Re-Election World Politics Review – WPR. 19.10.2016. Viitattu 15.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Cape Verde country profile BBC News. 5.12.2018. Viitattu 15.3.2020. (englanti)
- ↑ Basu, Tanya: Cape Verde Gets New Name: 5 Things to Know About How Maps Change National Geographic. 14.12.2014. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
- Algeria
- Angola
- Benin
- Botswana
- Burkina Faso
- Burundi
- Djibouti
- Egypti
- Eritrea
- Etelä-Afrikka
- Etelä-Sudan
- Etiopia
- Gabon
- Gambia
- Ghana
- Guinea
- Guinea-Bissau
- Kamerun
- Kap Verde
- Kenia
- Keski-Afrikan tasavalta
- Komorit
- Kongon demokraattinen tasavalta
- Kongon tasavalta
- Lesotho
- Liberia
- Libya
- Madagaskar
- Malawi
- Mali
- Marokko
- Mauritania
- Mauritius
- Mosambik
- Namibia
- Niger
- Nigeria
- Norsunluurannikko
- Päiväntasaajan Guinea
- Ruanda
- Sambia
- São Tomé ja Príncipe
- Senegal
- Seychellit
- Sierra Leone
- Somalia
- Sudan
- Swazimaa
- Tansania
- Togo
- Tšad
- Tunisia
- Uganda
- Zimbabwe