Kartografian historia

Kartografian historia alkaa luolamaalauksista, lisäksi muinaisessa Babylonissa, Kreikassa ja Aasiassa laadittiin karttoja. 1600-luvulta lähtien kolmiomittaus teki kartoista entistä tarkempia, ja 1900-luvulla tietokoneet ja satelliitit mullistivat kartografian.

Varhaisimmat kartat

Ensimmäiset kartat eivät kuvanneet maata vaan taivasta. Tähtitaivasta kuvattiin jo Lascaux'n luolamaalauksissa noin 16500 eaa. ja El Castillossa Espanjassa noin vuonna 12000 eaa.

Varhaisimpia maantieteellisiä karttoja laativat muinaiset egyptiläiset, babylonialaiset ja foinikialaiset. Vanhin tunnettu kartta on babylonialainen savitaulukartta noin 2500 eaa. Muinaisessa Babyloniassa karttoja laadittiin jo varsin tarkkojen maanmittausmenetelmien avulla.

Tieteellisen kartografian synty

Pohjan tieteelliselle kartografialle loi kreikkalainen Eratosthenes (n. 276–194 eaa.) ottamalla käyttöön pituus- ja leveyspiirit sekä arvioimalla maapallon ympärysmitan.

Ptolemaios (90–168) oli ensimmäinen, joka astronomian ja matematiikan avulla pyrki maan muotojen täsmälliseen esittämiseen. Hän mullisti pyöreän maan muotojen esittämisen kaksiulotteisella kartalla käyttämällä perspektiiviprojektiota.

Vanhan ajan valtakuntien kartat

Rooman valtakunta

Rekonstruktio Pomponius Melan maailmankartasta

Antiikin Rooman tunnetuimpia kartografeja oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt hispanialainen Pomponius Mela. Hänen pääteoksensa De situ orbis julkaistiin 1471.

Varhaisin tunnettu tiekartta on Tabula Peutingeriana. Se on ainoa säilynyt karttadokumentti Rooman tieverkostosta. Alkuperäinen kartta on peräisin noin vuodelta 400. Säilynyt dokumentti on 1200-luvulla tehty kopio, jota säilytetään Itävallan kansalliskirjastossa Wienissä. Vuonna 2007 se pääsi Unescon maailmanmuistolistalle.

Muinainen Kiina

Varhaisimmat tunnetut kiinalaiset kartat ovat peräisin 400-luvulta eaa. Qin-valtakunnan aikaiset kartat löydettiin kaivauksissa vuonna 1986. Ne on piirretty musteella seitsemään puupalikkaan, joiden kuvaama alue on osittain päällekkäinen. Karttoihin on merkitty jokia, teitä ja hallinnollisia alueita neliönmuotoisilla symboleilla, sekä etäisyyksiä paikkoihin, joista voi kerätä erilaista puutavaraa. Kyseessä on siis varhaisin tunnettu talouskartta-aineisto.

Keskiajan kartat

Keskiajan Euroopassa laadittiin maailmankarttoja, joista käytetään nimitystä mappae mundi. Ne kuvasivat eri ilmastovyöhykkeitä tai maanosia. Karttoja on säilynyt noin 1100 kappaletta; niiden koko, asettelu ja tarkkuus vaihtelevat huomattavasti. Muuan keskiaikainen karttatyyppi tunnetaan nimellä T-O-kartta. Nykyajan karttoihin verrattuna ne olivat hyvin epätäsmällisiä, mutta niitä ei ollutkaan tarkoitettu suunnistamiseen vaan pedagogisiksi apuvälineiksi. Keskiajan loppupuolella, renessanssin ajatusten noustessa hiljalleen esiin, löydettiin uudelleen antiikin kreikan matemaattinen tietämys, ja alettiin tehdä myös navigointiin tarkoitettuja karttoja, jotka kuvasivat rantaviivaa hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Löytöretkien ajan kartografia

Portugalilainen ylimys Henrik Purjehtija alkoi 1400-luvulla valmistella tähtitieteilijöiden ja maantieteilijöiden avulla kompassia ja muita apuvälineitä merenkulun helpottamiseksi. Tunnetuin hänen avustajistaan oli katalonialainen kartografi Jehudà Cresques. Hän pyrki laatimaan tarkan kartan Afrikan rannikosta.

Kristoffer Kolumbuksen mukana purjehtinut Juan de la Cosa oli ensimmäinen kartografi, jonka maailmankartassa esiintyivät molemmat Amerikan mantereet.

Ensimmäisenä tieteellisenä karttana pidetään Diogo Ribeiron karttaa vuodelta 1527. Se esittää jo varsin täsmällisesti Väli- ja Etelä-Amerikan muodot, ja demonstroi ensi kerran Tyynenmeren valtavan koon.

Gerhardus Mercator (1512–1594) oli flaamilainen kartografi, joka kehitti merenkulun tarpeisiin uuden karttaprojektion, Mercatorin projektion, jossa ilmansuunnat ja niiden väliset kulmat ovat kaikkialla oikein.

Turkkilaisen kartografi Piri Reisin 1500-luvun alussa laatimat Amerikan kartat ovat löytyneet vasta 1900-luvulla. Niiden tarkkuus on hämmästyttänyt tutkijoita, ja on syntynyt kiistaa siitä, mitä alueita turkkilaiset todella tunsivat ja mitkä karttamerkinnät ovat vain arvailua.

Moderni kartografia

Greenwichin meridiaanista tuli vuonna 1884 kansainvälinen nollameridiaani, mikä oli ensimmäinen yhteinen standardi maailman kartoitukselle.

Tekninen kehitys muokkasi kartoista pikku hiljaa yhä tarkempia. Kompassin, kaukoputken ja sekstantin käyttöönotto sekä trigonometrian hyödyntäminen loivat pohjan modernille kartografialle. Kirjapainotaito mahdollisti karttojen tehokkaan hyödyntämisen uudella ajalla.

Satelliittikuvaus ja tietokonekartat

Tietokoneiden käyttö ja satelliittien hyödyntämien tekivät jo 1900-luvulla kartoista entistä tarkempia, mutta 2000-luvun alussa ne myös mullistivat karttojen käytön. Kun NASA vuonna 2000 poisti GPS-signaalilta siviilihäirinnän ja julkaisi laajan satelliittikuva-aineiston, tulivat reaaliaikainen satelliittipaikannus ja internetpohjaiset karttapalvelut satelliittikuvineen tavallisten ihmisten ulottuville.

Katso myös

• Kartta
• Kartoitus
• Suomen kartoitus
• Maanmittaus

Kirjallisuutta

• Strang, Jan: Suomen kartan historia 1532–2005. Antiikki-Kirja, 2020. ISBN 978-951-98135-4-7
• Strang, Jan: Venäjän Suomi-kuva – Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942. Antiikki-Kirja, 2014. ISBN 978-951-98135-1-6

Aiheesta muualla

• Maanmittauslaitoksen historiasivusto Karttakäärö
• Historiallisia kaupunkikarttoja
• Historiallisia karttoja Suomesta ja muualta
• Jan Strangin karttatieto