Kesäsiirtola

Kesäsiirtola on pääosin kouluikäisille lapsille tarkoitettu leirinomainen kesäloman viettopaikka. Suomessa kesäsiirtolatoiminta oli 1900-luvulla suosittua, sotien jälkeen jopa lakisääteistä lastensuojelutoimintaa. Sen avulla kunnat huolehtivat lapsista kesäisin, jolloin koululaisten loma-ajat ovat työssäkäyvien vanhempien vuosilomia pidempiä. Kuntien lisäksi kesäsiirtoloita järjestivät monet järjestöt ja eräät suuret työnantajat.

Helsingin Sompasaaressa toimi 1920-luvulta 1970-luvulle Elannon henkilökunnan lasten kesäsiirtola.

Yhteiskunnan kustantama lasten kesäleiritoiminta sai alkunsa Keski-Euroopan teollistuneista ja kaupungistuneista maista 1800-luvulla, kun alettiin kiinnittää huomiota kaupunkien epäterveellisiin elinoloihin etenkin lasten kannalta. Toiminta Suomessa alkoi vuonna 1889, jolloin järjestettiin ensimmäinen kesäsiirtola ”kivulloisille turkulaisille kansakoululaisille”. Mallia otettiin Ruotsista, jossa kesäsiirtolat (ruots. skollovskoloni, barnkoloni, puhekielessä kollo) olivat suosituimmillaan 1930–1950-luvulla, Suomessa vähän myöhemmin. Ruotsissa kesäsiirtoloita rakennettiin varta vasten erityisesti länsirannikolle ja Tukholman saaristoon, kun taas Suomessa leirejä järjestettiin usein käytöstä pois jääneissä isoissa huviloissa, maalaiskansakouluissa, pappiloissa ja maatilarakennuksissa. Sotien ja pulavuosien jälkeen Suomeenkin alkoi syntyä niitä paremmin suunniteltuja leirikeskuksia, kun taas Ruotsissa kesäsiirtoloiden rakentaminen tyrehtyi 1960-luvulla.

Kuntien lisäksi kesäsiirtoloita ylläpitivät ja tukivat muun muassa Pelastusarmeija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, työväenjärjestöt ja muut yhteiskunnalliset järjestöt. Valtio alkoi tukea kesäsiirtolatoimintaa 1910-luvulla, ja sotien jälkeen toiminta oli kansakoululain säätelemää: toimintaa kutsuttiin usein ”kansakoulujen kesäsiirtoloiksi”, siirtoloiden johtajina oli usein opettajia ja niissä saattoi työskennellä muutakin kouluväkeä, kuten keittäjiä. Kesäsiirtolat oli tarkoitettu erityisesti vähävaraisille kaupunkilaislapsille, joilla ei ollut muuta kesänviettopaikkaa, kuten isovanhempien ”mummolaa” maalla. Vielä 1980-luvulla etusija kesäsiirtolaan pääsyssä oli terveydellisistä ja sosiaalisista syistä kesävirkistystä tarvitsevilla lapsilla.

Oman asuinkunnan kesäsiirtola saattoi sijaita kaukana toisella paikkakunnalla, jonne lapset kuljetettiin linja-autolla. Lyhyempiä kuljetuksia tehtiin kuorma-auton lavalla puupenkeissä istuen. Kesäsiirtoloita perustettiin yleensä järvien ja merien rannoille luonnonkauniisiin paikkoihin, joissa lapset saivat luontokokemuksia ja heitä tutustutettiin ulkoilmaelämään kuten uintiin, ulkoleikkeihin ja erätaitoihin. Konkreettisena terveyshyötynä nähtiin D-vitamiinin puutoksesta aiheutuvan riisitaudin ehkäisy auringonvalon avulla. Lapset saattoivat viettää siirtolassa useita viikkoja, ja viikonloppuisin vanhemmilla saattoi olla mahdollisuus vierailla lastensa luona. Oli myös vierailukieltoja ja toiveita, ettei lapsille lähetetä paketteja, jotta kaikki lapset olisivat samanlaisessa asemassa. Kesäsiirtolaan lähtiessä ja palatessa lapsille pidettiin lääkärintarkastus, johon kuului muun muassa punnitus. Lähellä kaupunkia sijaitsevissa kesäsiirtoloissa saatettiin käydä vain päiväseltään tai viettää arkipäivät siellä ja viikonloput kotona.

Elintason ja vaatimusten kohotessa 1960-luvulla kesäsiirtoloita alettiin myös kritisoida. Ne sijaitsivat usein vanhoissa syrjäisissä puurakennuksissa, joiden paloturvallisuus oli heikko. Henkilöstömäärän pienuus saattoi heikentää myös muuta turvallisuutta ja yli sadan lapsen ryhmät viihtyvyyttä. Alle kouluikäisten kesäsiirtoloista haluttiin luopua, ja isompienkin lasten jopa pari kuukautta kestäneiden siirtolajaksojen kestoa lyhentää, jotta lapset ehtisivät viettää kesää myös vanhempiensa kanssa.

Vuonna 1979 noin 21 000 suomalaislasta vietti maksutonta lomaa kesäsiirtoloissa, joita oli 93 suomenkielistä ja 9 ruotsinkielistä. Helsinkiläislapsia riitti 11 kesäsiirtolaan, turkulaisia kahdeksaan ja tamperelaisia kuuteen.

Kunnille vapaaehtoiseksi muuttunut kesäsiirtolatoiminta loppui monessa paikassa Suomen 1990-luvun alun lamavuosina. Nykyisin kesäsiirtolat ovat korvautuneet lasten vapaaehtoisilla kesäleireillä, joita järjestävät kunnat, seurakunnat, partiojärjestöt , urheiluseurat ja erityisesti tätä toimintaa varten perustetut järjestöt kuten Lasten Kesä ry, Parasta Lapsille ry ja Leirikesä ry.

Muun muassa Helsingin sosiaalivirasto jatkoi kesäsiirtoloita pienimuotoisempaa toimintaa sijoittamalla vähävaraisten perheiden koululaisia ”kesälapsiksi” maaseutukoteihin, joita oli kolmisen sataa vuonna 1994.

Monille lapsille tuttuja kesäleirejä ovat myös partiojärjestön Kiljavan Leirikesät muillekin kuin partiolaisille, Pojista miehiä -leirit Lohjan Leppäkorvessa, NMKY:n poika- ja NNKY:n tyttöleirit sekä Partaharjun kristilliset leirit.

Suomalaiskuntien kesäsiirtoloita

• Espoo: vanha kansakoulu Luukissa, Sierla Nummi-Pusulassa, Tapiala Kuhmoisissa, Furuholm Suvisaaristossa, Kolmperän kesäsiirtola.
• Forssa: Ruostejärvi
• Hamina: Petäjäranta Luumäen Parolassa, Kivijärven rannalla.
• Helsinki: Lammassaari Vanhankaupunginselällä (1904–), tuberkuloosille altistuneiden lasten Pirppula Vääksyssä (1920-luku), samoihin aikoihin kesäsiirtolat myös Laukaan Petrumassa, Lohjan Karstulassa, Nokian Siuron kylän Haapaniemen kartanossa, Sammatin Oravaniemessä, Savitaipaleen Peltoinlahdessa, Urjalan Naurismossa ja Vihdin Lepärlänkylässä Simolan kartanon huvilassa.. Mäntysaari Lauttasaaren länsipuolella (1930-luku), Pelastusarmeijan kesäsiirtolat (1950–1960-luvulla 14), Helsingin Opettajayhdistyksen kesäsiirtolat (1960-luvun puolivälissä 20), Vuosaaren Heposaari, Lepola Luumäen Kivijärvellä, Leikkilä Sammatissa, Bengtsår Hangossa, Hietaniemi ja Kallioniemi (1956–1985) Ristiinassa, Mutanen Korpilahdella, Peltolammi Juupajoella, Sirkkala Längelmäen Eväjärvellä, Katajamäki Vilppulassa, Hartola, Vihti, Kiikala, Rautavaaran Metsälampi. Sompasaaressa toimi Elannon työntekijöiden lasten kesäsiirtola (1920-luvulta vuoteen 1976).
• Hämeenlinna: Katajaniemi Hattulan Lusissa (1920–1980-luku)
• Jyväskylä: Mattila Laukaan Saviolla.
• Karhula: Lintukoto
• Karjaa: Grantorpin kesäsiirtola
• Kemi: Selkäsaaren kesäsiirtola (–1990)
• Kotka: Myllymäki (1935–1988), Marjoniemi (1936–1952), Lintukoto Pyhällössä (1979–1984).
• Kouvola: Kirjokiven kartano, Valkeala (1963–)
• Kuopio: Virranniemi Sorsasalossa
• Lahti: Suviranta ym. paikkoja Asikkalassa ja Sysmässä, Ämmälä Nastolassa (1920-luku), Tanhua Kuhmoisten Poikkijärvellä (1930–2005), Kellosalmen kartano Padasjoella (1930-luku), Rutalahti Asikkalassa, Kukkasjärvi Nastolan Villähteellä (1949–1970-luku), Neroskulman vanha kansakoulu Padasjoella, Tuulensuu Enonsaaressa (1950-luku), Majavaniemi Padasjoen Lummennen rannalla (1960-luku), Ylöstalo Hollolan Herralassa (1980-luku).
• Nokia: Karkun entinen pappila (1949–2006)
• Oulu: Suviranta Vaalan Säräisniemessä Oulujärven rannalla (1965–), Etelälahti Haapavedellä, kolmas kesäsiirtola Iissä.
• Pori: Salmisaari (1910-luku), Ilmilinna Köyliössä^lähde?
• Porvoo: Lapparbackin kesäsiirtola
• Rauma: Pölläkarin kesäsiirtola Voiluodolla (1947–2019).
• Salo: Klippula Särkisalossa, MLL:n kesäsiirtola Suomusjärven Ahtialassa (1940–)
• Seinäjoki: Kessula Alavuden Kuorasjärvellä (1961–).
• Tampere: leirikeskus Sorja Sastamalan Karkussa, Huvilaniemi ja Kalliosaari Nokialla. Rieskaniemi Virtain Liedenpohjassa (1964–). Vähäsillan leirikeskus Teiskossa (1921–), Viikinsaari Pyhäjärvessä, Rajaniemi ja Kesämäki Ruovedellä, Lepomäki Vilppulassa, Vehkalinna Pohjaslahdella, Holppi Mouhijärvellä.
• Turku: Pelastusarmeijan huvila Hirvensalossa sekä Ruissalossa kaksi, Ison-Pukin saaressa kaksi ja Särkisalossa kolme kesäsiirtolaa.
• Vaasa: Maalahti (1901–), Pölkkysaari Alavuden Kuorasjärvellä (1920-luku).
• Vantaa (ml. Helsingin mlk.): Vuosaaren Kallvik, Etelä-Karjalan Lemi (1971–), Jokilan tila Lopella (1984–), Vihdin Palajärvi (yhä leirikeskuksena).
• Valkeakoski: Kariniemi Tyrvännöllä (1959–).
• Varkaus: Lahnalahti (–1993) ja Ruokoniemi (–1970) Joroisissa.

Kesäleiri populaarikulttuurissa

Etenkin Yhdysvalloissa kesäleireistä on tullut suosittu tapahtumaympäristö lasten- ja nuortenelokuville, komedioista kauhufilmeihin. Näitä ovat Ansa vanhemmille (The Parent Trap, 1998, alun perin 1961, useita jatko-osia), Perjantai 13. -kauhuelokuvasarja (1980–2009), Kullannuput (Little Darlings, 1980), Kesäleiri (Sleepaway Camp, 1983), Paluu riemuleirille (Poison Ivy, 1985) ja Intiaanikesä (Indian Summer, 1993). Kesäleiriltä vanhemmilta salaa pois jääntiin perustuvat yhdysvaltalainen Hurja kesäleiri (Camp Nowhere, 1993) ja ruotsalainen Lasten saari (Barnens ö, 1980). Lasten pioneerileirille sijoittuu Elem Klimovin Neuvostoliitossa esityskiellon saanut esikoisohjaus Tervetuloa, tai ulkopuolisilta pääsy kielletty.

Kirjallisuutta

• Jäntti, Annikki: Peruskoulun kesäsiirtola- ja muun lomavirkistystoiminnan opas. Valtion painatuskeskus, 1988. ISBN 951-860-980-2.
• Kauranne, Jouko: Vuosisata kesävirkistystä : Helsingin kansa- ja peruskoululaisten kesäsiirtola- ja kasvitarhatoiminnan satavuotishistoria. Helsingin kaupunki 1995.
• Lapinleimu-Assmann, Kristiina: ”Lasten Elanto – kumminlahjoja ja Sompasaaren kesäisiä päiviä”. Kulman takana Elanto, toim. Minna Sarantola-Weiss. Helsingin kaupunginmuseo 2005. ISBN 952-473-562-8.

Aiheesta muualla

• Karhulan kesäsiirtolassa 1974, video 10 min, Yle Elävä arkisto.