Kurtisaani
Kurtisaani on ylhäisöpiireissä liikkuva prostituoitu tai rakastajatar.
Kurtisaaneja on ollut jo antiikin Kreikassa sekä keskiaikaisessa Intiassa ja Japanissa. Kreikassa kurtisaaneja vastasivat hetairat, Intiassa pyhät devadasit ja Japanissa oiranit ja tayūt. Euroopassa kurtisaanit (ransk. courtesan, ‘hovinainen’) yhdistetään Italian, Ranskan ja Englannin hoveihin, joissa oli rahaa, aikaa ja kiinnostusta nauttia heidän taidoistaan. Kurtisaanit tarjosivat seuraansa kuitenkin muillekin varakkaille miehille.[1]
Työnkuva
muokkaaUseimmat kurtisaanit aloittivat uransa köyhinä tyttöinä, jotka ryhtyivät alalle parantaakseen asemaansa. Jotkut heistä nousivat varakkaiksi. Kurtisaanit oli koulutettu herättämään miesten huomio ja miellyttämään heitä. Kurtisaanit olivat kauniita ja hyvätapaisia, he pukeutuivat huolellisesti ja laittoivat hiuksensa, ja he osasivat laulaa, soittaa ja tanssia sekä keskustella henkevästi. Toisin kuin tavallisilla prostituoiduilla, kurtisaanilla oli tavallisesti vain yksi mies, joka ylläpiti hänen ylellistä elämäntapaansa.[1]
1500-luvun Italian kurtisaanit
muokkaa
1500-luvun kurtisaanit liikkuivat renessanssin ajan paavien moraaliltaan höltyneissä hoveissa. Monet paavit pitivät rakastajattaria ja saivat aviottomia lapsia. Nämä naiset olivat sekä kauniita että henkevän älykkäitä, ja heidän oli pystyttävä tarjoamaan miehille myös hengen nautintoja. Renessanssiajan kurtisaanit elivät paheellista ja ylellistä elämää, omistivat komeita taloja ja järjestivät loisteliaita päivällisiä.[2]
1600-luvun Ranskan kurtisaanit
muokkaaRanskassa 1600-luvulla elänyt kurtisaani Ninon de l'Enclos yhdistetään vielä nykyäänkin hienostuneisuuteen ja aistillisuuteen. Hän oli aikakauden ensimmäisiä kurtisaaneja, eikä tällainen elämäntapa ollut tuolloin kovin hyväksytty. Kirjailija Molière oli yksi hänen ystävistään. Hän avasi Pariisiin salongin, jossa vieraili kaupungin arvovaltaisinta väkeä. Emäntä viihdytti heitä tanssimalla ja luuttua soittamalla. Sanotaan, että Ninonia ei niinkään kiinnostanut rikkauden tai ylellisyyden tavoittelu, vaan se vaikutusvalta, jonka kauneus ja charmi saavat aikaan. Hän sai monia seuraajia, ja paheksunta kurtisaaneja kohtaan vaimeni.[2]
1700-luku ja madame de Pompadour
muokkaa
Ranskan kuningas Ludvig XV:n rakastajatar Madame de Pompadour oli syntyjään porvariluokkaan kuulunut Jeanne-Antoinette Poisson. Oltuaan jonkin aikaa naimisissa hän päätti, ettei porvarillinen avioliitto ollut sitä, jota hän elämältään halusi. Hän sai vuonna 1745 kutsun kuninkaan naamiaisiin ja sai siellä kuninkaan rakastumaan itseensä. Tämä oli poikkeuksellista, sillä muut kuninkaan rakastajattaret olivat aatelisia. Madame de Pompadourilla oli kyky kohottaa alakuloisen kuninkaan mielialaa, ja hän vaikutti myös tämän tekemiin päätöksiin. Hän vietti loisteliasta ja tuhlailevaa elämää, joka herätti suuttumusta kansan keskuudessa. Kansan viha alkoi suuntautua myös kuninkaaseen, mikä enteili Ludvig XVI:n ajan vallankumousta.[2]
1800-luvun kurtisaanit
muokkaaBelle époquen vuosina 1900-luvun taitteessa moni tunnettu kurtisaani tanssi Folies Bergèressä. Tuon ajan kurtisaaneista kuuluisimpia olivat Caroline Otero ja Mata Hari.[1]
Kurtisaanien myytti
muokkaaSalaperäistä kurtisaanihahmoa sellaisena kuin se kirjallisuudessa ja taiteessa tunnetaan voidaan perustellusti pitää romantisoituna ja osin perusteettomana tulkintana.[3]
Yksi tunnetuimmista kaunokirjallisista salaperäisen kurtisaanihahmon kuvauksista on Alexandre Dumas nuoremman Kamelianainen. Hänet kuvataan kuitenkin hyväsydämisenä naisena, vastakohtana monille muille kurtisaanikuvauksille.[2]
Uskonnoissa kurtisaanit on usein nähty esimerkkinä katumuksesta, kuten kristinuskossa Magdalan Maria, tai vaarallisista viettelijänkyvyistään, joilla he houkuttelevat miehet pois uskonnon harjoittamisesta.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Young, Serinity (päätoim. Malti-Douglas, Fedwa): ”Courtesans”, Encyclopedia of Sex and Gender, osa 1, s. 349–352. Thomson Gale, 2007. ISBN 0-02-865960-0
- ↑ a b c d Forsström, Riikka: Kaunis turhuus. Ylellisyys ja nautinnot yksinvaltiuden ajan Ranskassa, s. 299-305, 316, 355-364. Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24978-8
- ↑ Schuller, C. M: "The Courtesan in Art: Historical Fact or Modern Fantasy". Womens Studies 1991, vol. 19
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurtisaani Wikimedia Commonsissa