Laurentidit

vuoristo Saint Lawrencen ja Ottawajoen pohjoispuolella Etelä-Québecissä Kanadassa
Laurentidien sijainti Etelä-Québecissä Kanadassa
Laurentidien sijainti Etelä-Québecissä Kanadassa
Laurentidit 
Laurentidit sijaitsevat Etelä-Québecissä.

Laurentidit (ransk. Laurentides, engl. Laurentian Mountains) on vuoristo, joka sijaitsee Saint Lawrencen ja Ottawajoen pohjoispuolella Etelä-Québecissä Kanadassa. Vuoristo on noin 550 kilometriä pitkä rajautuen lännessä Gatineaujoen ja koillisessa Saguneaujoen väliselle alueella. Vuoriston korkein huippu on Mont Raoul-Blanchard 1 166 metriä merenpinnan yläpuolella.[1] Toisen lähteen mukaan vuoristo on korkeimmillaan 1 190 metriä merenpinnan yläpuolella.[2]

Näkymä Hautes-Gorgesin kansallispuistosta Laurentideilla

Maataloudelle epäedulliset luonnonolot todettiin jo 1800-luvun lopulla kiinnostaviksi kesäturismille ja 1920-luvulla alkoi alueen käyttö talvimatkailuun.[1] Nykyään vuoriston alueella sijaitsee lukuisia talviurheilu- ja lomakeskuksia esimerkiksi talvisin laskettelua, lumilautailua, koirarekiretkeilyä, jääkiipeilyä, murtomaahiihtoa tai moottorikelkkailua harrastaville. Muina vuodenaikoina seutu tarjoaa hyvät edellytykset esimerkiksi koskimelontaan, retkimelontaan, patikointiin, telttailuun ja golfiin. [3][4]

Seudulla sijaitsee useita kansallispuistoja.

Laurentidien vuoristo koostuu prekambrisista 1–1,7 miljardia vuotta vanhoista gneissi- ja graniittikallioista, jotka ovat sittemmin muovautuneet ja kuluneet edelleen. Kallioperän ohella alueella näkyy esimerkiksi eri jääkausien aiheuttama kallion kuluminen, irtaimen maa-aineksen kulkeutuminen ja jääkauden jälkeinen maannousu. [1] Itse vuoristo on vanhimpia vuoristoja maailmassa. Geologisesti vuoristo jatkuu Yhdysvaltain puolella Adirondackvuoristona, jonka usein erheellisesti katsotaan kuuluvan Appalakkeihin.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c R. Norman Drummond: Laurentian Highlands 7.2.2006. thecanadianencyclopedia.com. Viitattu 14.7.2017. (englanniksi)
  2. Laurentian Mountains britannica.com. Viitattu 14.7.2017. (englanniksi)
  3. Jackie Middleton: Laurentian Mountains nationalgeographic.com. Viitattu 14.7.2017. (englanniksi)
  4. Arkistoitu kopio lonelyplanet.com. Arkistoitu 14.8.2017. Viitattu 14.7.2017. (englanniksi)

  NODES