Mäki
Mäki on ympäristöönsä nähden selkeästi koholla oleva maastonkohta. Suomalaisen maantieteilijän J. G. Granön teoksessaan Puhdas maantiede (1930) esittämässä, Suomen ja Viron oloja silmällä pitäen maisematieteellisiin tarkoituksiin laaditussa luokittelussa mäki on määritelty korkeudeltaan 20–50 metriä olevaksi kohoumaksi. Sitä matalampia ovat kunnas (korkeus alle 10 metriä) ja kankare (korkeus 10–20 metriä).[1]
Paikannimissä ja yleiskielessä sana mäki voi esiintyä myös muunkorkuisten kohoumien yhteydessä. Sanan mäki muita merkityksiä suomen kielessä ovat huomattavan kalteva kohta maastossa eli rinne tai erityisesti laskettelupaikka. Yleiskielessä eräs mäkeä pienemmän kohouman synonyymi on edellä mainittujen ohella myös kukkula.
Geomorfologisina muodostumina monet moreenialueiden mäet Suomessa ja muilla jäätiköityneillä alueilla ovat drumliineja. Monissa sekä drumliini- että muun tyyppisissä mäissä on peruskallioalueilla kalliosydän.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Granö, J. G.: Puhdas maantiede, s. 59. Porvoo: WSOY, 1930.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mäki Wikimedia Commonsissa