Maharadža
Maharadža (joskus myös maharaja tai maharadja; devanagari: महाराज; IAST: mahārāja) oli intialainen hallitsijan arvonimi. Arvonimen femiini vastine on maharani, jota käytettiin maharadžan vaimosta tai naispuolisesta hallitsijasta. Sana tulee sanskritin sanoista mahat (महत् 'suuri') ja rājan (राजन् 'kuningas').[1].
Ennen Intian itsenäistymistä vuonna 1947 maassa (mukaan lukien nykyinen Pakistan) oli noin 600 kuningaskuntaa, joita hallitsi radža tai maharadža (jos hän oli hindu) tai nawab tai sulttaani (jos hän oli muslimi). Noin kaksi kolmasosaa Intiasta oli brittien suorassa hallinnassa, ja loppuosaa britit hallitsivat epäsuorasti edellä mainittujen pikkuvaltioiden kautta, joihin heillä oli vahva vaikutusvalta muun muassa hoveissa olleiden edustajiensa kautta.
Ennen brittien asteittaista Intian kolonisointia, titteli maharadža oli harvinainen, sillä vain osa kuningaskunnista oli niin isoja, että sen radžaa voitiin kutsua nimellä maharadža. Monet radžoista saivat arvonimen käyttöönsä brittien hallintokaudella, vaikka he hallitsivat vain pieniä alueita ja niitäkin brittien vasalleina. Maharadža-järjestelmä olikin pitkälti brittien siirtomaaimperiumin luomus ja väline Intian hallitsemiseen.
Vuonna 1971 Intian pääministeri Indira Gandhi kumosi kaikki kuninkaalliset etuoikeudet ja arvonimet kaikilta Intian paikallishallitsijoilta[2].
Maharadža-arvonimeä on käytetty myös muutamista Malesian hallitsijoista.
Lähteet
muokkaa- ↑ Maharaja Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.7.2013. (englanniksi)
- ↑ History of India Modern History of India British Empire in India (Largest Free Encyclopedia on India with Lakhs of Articles) IndiaNetzone. Viitattu 3.3.2015.