Maku (estetiikka)
Maku on ihmisen kyky pitää tai olla pitämättä jostakin ja samalla kyky, jonka avulla hän voi säädellä erilaisia arviointeja ja omaa käyttäytymistään[1]. Maku voidaan yhdistää sekä esteettisiin että moraalisiin arvioihin.
Maun historia
muokkaaMaku tuli keskeiseksi käsitteeksi esteettiseen keskusteluun 1700-luvulla. Kauneuteen maku yhdistettiin ensimmäisen kerran renessanssin Italiassa, jossa varhaisimmat maininnat ovat 1460-luvulta. 1500- ja 1600-luvuilla maun-käsite esiintyi harvakseltaan niiden liittyen joko kauneuteen, taipumuksiin, intuitiivisiin arvioihin tai moraaliin. Varsinaisia makuteorioita kehiteltiin 1700-luvulla, jolloin siitä nousee vilkas keskustelu varsinkin Britanniassa. Aiheesta mm. julkaistaan huomattavan paljon lehtikirjoituksia ja -artikkeleita.[1]
Teoriat ihmisen sielullisista kyvyistä kehittyivät 1700-luvulla. Pohdinnat ihmisen erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä kyvyistä oli alkanut keskiajalla. 1700-luvulla alettiin pohtia ihmisen kauneuden havaitsemiseen liittyviä kykyjä ja tästä kehittyi ajatus mausta.[2] Varsin yleisesti ajateltiin, että vaikka kauneutta koskevissa kysymyksissä ei voidakaan nojata rationaaliseen tietoon (kuten vanhassa ideoihin perustuvassa kauneuskäsityksessä), voi niistä kuitenkin saada jotakin tietoa. Tieto kauneudesta perustuu tuolloin maun toimintaan. Maku tunnistaa kauneuden, vaikkei voikaan sitä selittää. Hyvä maku voitiin nähdä joko synnynnäisenä tai harjoittelun avulla hankittuna.[3]
Maun käsitteen esiintuominen ei ratkaissut kuitenkaan ongelmaa rationaalisesti perustelemattomissa olevien väitteiden yleispätevyydestä. Brittiläiset empiristit olivat myös maun kannattajia ja heidän mukaansa kauneuden havaitsemiseen oli oma erityinen aistinsa, kauneusaisti. He uskoivat kauneuden havaitsemisen olevan samalla tavalla luotettavaa kuin muukin aistiminen.[3]
Tunnettuja makuaistia kannattavia filosofeja oli muun muassa David Hume, Edmund Burke ja Immanuel Kant. Kukin maun ja kauneusaistin käsitteelle rakentava filosofi subjektivoi kauneuden, joskin teki sen vain osittain. Jokainen heistä väitti, että jokin objektiivisen maailman erityinen piirre pani makuaistimme toimimaan. Maun käsite oli kuitenkin käyttänyt mahdollisuutensa loppuun 1700-luvun loppuun mennessä ja teoriat esteettisen käsitteestä alkoivat syntyä. Esteettisen asenteen teorioissa subjektivointi oli täydellisesti suoritettu kokemuksen ollessa täysin subjektin elämys.[4]
Lähteet
muokkaa- Dickie, George: Estetiikka: Tutkimusalue, käsitteitä ja ongelmia. ((Aesthetics: An introduction, 1971.) Suomentanut Heikki Kannisto. Tietolipas 86. - 2. painos) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-252-4
- Haapala, Arto & Pulliainen, Ukri: Taide ja kauneus: Johdatus estetiikkaan. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-375-X
- Mustaranta, Markku artikkelissa Taste, fancy & false refinement teoksessa Kauneus. Filosofisen estetiikan ongelmia. Suomen filosofisen yhdistyksen kollokvio Tampereella 1987. (toim. Markus Lammenranta ja Veikko Rantala. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol. IV) Tampere: Tampereen yliopisto, 1990. ISBN 951-44-2549-9
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Ilkka Karisto: Mauttomuuden huiput. Image 3/2012.
| Aiheet | |
|---|---|
| Estetiikan teoriat | |
| Esteettiset kategoriat | |
| Sovellettu estetiikka | |
| Taidefilosofit | |
| Artikkeleita aiheesta |