Menelik II
Menelik II eli Menilek II (17. elokuuta 1844 – 12. joulukuuta 1913, syntyjään Sahlé Mariam[1]) oli Etiopian keisari vuodesta 1889 kuolemaansa saakka.[2] Noustuaan keisariksi Menelik II kukisti maan itsenäisyyttä uhanneen siirtomaavalta Italian joukot Adowan taistelussa turvaten maansa itsenäisyyden tuolloin Afrikan maille ennenkuulumattomalla tavalla. Menelik II myös nykyaikaisti maataan pyrkiessään takaamaan sen itsenäisyyden.
| Menelik II | |
|---|---|
 Menelik II valokuvassa 1900-luvun alkupuolelta. | |
| Etiopian keisari | |
| Valtakausi | 10. maaliskuuta 1889 – 12. maaliskuuta 1913 |
| Kruunajaiset | 3. marraskuuta 1889 |
| Edeltäjä | Johannes IV |
| Seuraaja | Iyasu V |
| Syntynyt |
17. elokuuta 1844 Ankober, Abessinia |
| Kuollut |
12. joulukuuta 1913 (69 vuotta) Addis Abeba, Abessinia |
| Puoliso |
Altash Tewodros Bafena Wolde Mikael Taytu Betul |
| Lapset |
Zauditu Shoa Ragad Wossen Seged |
| Suku | Salomon |
| Isä | Haile Malakot |
| Äiti | Woizero Ejigayehu |
| Uskonto | ortodoksi |
Elämäkerta
muokkaaShoan kuninkaana
muokkaa
Menelik II syntyi Ankoberissa[1] vuonna 1844. Hän oli Shoan kuningaskunnan perustaneen Sahle Selassien pojanpoika ja syntyjään nimeltään Sahlé Mariam. Etiopian keisari Tewodros II valtasi Shoan ja Menelik vietiin äitinsä kanssa Tewodrosin pääkaupunkiin. Menelik nousi lopulta Shoan kuvernööriksi, mutta ajautui ristiriitoihin keisarin kanssa Tewodrosin epäillessä hänen liittoutuneen kapinaa suunnitelleiden alueellisten hallitsijoiden kanssa. Menelik vangittiin, mutta hän onnistui pakenemaan ja kruunautti itsensä Shoan kuninkaaksi. Shoan hallitsijana Menelik harjoitti politiikkaa, joka leimasi sittemmin koko Etiopian politiikkaa hänen noustuaan keisariksi. Shoa tasapainoili diplomaattisesti ulkovaltojen, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan, Etiopian alueellisten hallitsijoiden ja Sudanissa hallinneiden mahdistien, välillä. Etiopian ortodoksisen kirkon ohella islamiin ja paikallisiin perinteisiin uskontoihin suhtauduttiin vapaamielisesti. Menelik piti myös maansa nykyaikaistamista ehdottoman tärkeänä Euroopan valtioiden muodostaman uhan takia. Niinpä hän esimerkiksi modernisoi armeijaansa hankkimalla aseita Italiasta ja Ranskasta ja palkkasi eurooppalaisia sotilaita kouluttamaan miehiään. Hän soti myös naapureitaan vastaan laajentaen Shoan kuningaskunnan rajoja.[3]
Etiopian keisarina
muokkaaTewodros II:n kuoltua valtaan nousi Johannes IV, jonka Menelik yritti aluksi syöstä vallasta. Menelik ja Johannes pääsivät kuitenkin lopulta sopimukseen, jonka mukaan Menelik tunnusti Johanneksen ylivallan tämän puolestaan nimittäessä Menelikin seuraajakseen. Johannes IV yritti puolustaa maataan Italiaa ja Sudanin mahdisteja vastaan, mutta hän kuoli vuonna 1889 taistelussa jälkimmäisiä vastaan. Menelik II kukisti nopeasti nykyaikaisin asein varustetun armeijansa avulla keisariuttaan vastustaneet paikalliset ruhtinaat, mutta ei uskonut kykenevänsä puolustamaan maataan Italiaa vastaan. Niinpä hän pyrki neuvottelemaan näiden kanssa ja solmi Wichalen sopimuksen, jolla hän hyväksyi Italian aseman Eritreassa. Sopimuksesta tehtiin kaksi versiota, toinen italiaksi ja toinen amharaksi. Näissä kahdessa versiossa oli ilmeisesti huomattava ero italiankielisen tekstin tehdessä Etiopiasta Italian protektoraatin amharankielisen puolestaan taatessa maan itsenäisyyden. Tämän tajuttuaan Menelik II vastasi hylkäämällä sopimuksen ja hankkien lisää aseita Ranskasta ja Venäjältä. Italia vastasi tähän puolestaan lähettämällä Etiopiaan sotasankari Oreste Baratierin johtaman armeijan, mikä aloitti ensimmäisen Italian–Etiopian sodan.[3]
Italian–Etiopian sota
muokkaa
Menelik II kokosi italialaisia vastaan 200 000:n miehen armeijan, joista monet oli aseistettu nykyaikaisilla kivääreillä. Baratieri saavutti aluksi joitakin voittoja etiopialaisia vastaan, mutta huomasi pian olevansa eristetty vastassaan huomattavasti suurempi etiopialaisarmeija. Molemmat osapuolet kaivautuivat asemiinsa, mutta Italia painosti Baratieria hyökkäämään ja tästä seurasi Adowan taistelu 1. maaliskuuta 1896. Italialaiset hävisivät ja menettivät lähes 10 000 miestä 20 000:n miehen vahvuisesta joukostaan. Sadat päätyivät sotavankeuteen. Vankeja pidettiin Menelikin uudessa pääkaupungissa Addis Abebassa, kunnes Italia suostui maksamaan heistä lunnaat. Näin suuri voitto afrikkalaiselle valtiolle oli ennenkuulumatonta ja suuri nöyryytys Italialle. Menelik II käytti voittoa hyväkseen solmimalla sopimuksen, joka takasi Etiopian itsenäisyyden. Monien etiopialaisten pettymykseksi hän ei kuitenkaan neuvotellut Italian vetäytymisestä kokonaan, vaan salli näiden pitää Eritrean.[3]
Voittonsa jälkeen Menelik II:n luona kävi diplomaatteja lähes jokaisesta Euroopan valtiosta ja samalla hän jatkoi maansa nykyaikaistamista. Maahan rakennettiin teitä, siltoja, rautateitä, sairaaloita, kouluja ja jopa hotelleja. Menelik II edisti myös länsimaisen teknologian ja lääketieteen käyttöönottoa. Tämän lisäksi tärkeää oli vallan keskittäminen keisarille ja tämän valitsemille virkamiehille. Monet näistä uudistuksista jäivät kuitenkin lyhytikäiseksi. 1900-luvun alussa Menelik alkoi kärsiä halvauksista, joiden takia hänestä tuli yhä enenevissä määrin toimintakyvytön. Menelik nimitti seuraajakseen pojanpoikansa Lij Iyasun ja pysyi itse vallassa kuolemaansa saakka vuonna 1913 lähinnä keisarinna Taitun avustuksella. Menelikin kuoltua Addis Abebassa[1] Iyasu hallitsi vain muutaman vuoden, kunnes hänet syöstiin vallasta vuonna 1916. Tätä seurasi Etiopiassa hajanaisuuden aika, joka päättyi vasta Haile Selassien valtaannousuun 1920-luvulla.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Richard David Greenfield: Menilek II Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.3.2017. (englanniksi)
- ↑ Facta 2001, WSOY 1981, 11. osa, palsta 205
- ↑ a b c d Willie F. Page, R. Hunt Davis, Jr.: Encyclopedia of African history and culture, s. 266-268. (Volume 4) Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5199-2 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Menelik II Wikimedia Commonsissa