Mustique
Mustique [mʌˈstiːk] on yksityisomistuksessa oleva Pohjois-Grenadiinien saariryhmään kuuluva saari Saint Vincent ja Grenadiinien saarivaltiossa Karibianmerellä. Sen pinta-ala on 5,7 neliökilometriä, ja se sijaitsee valtion pääsaaresta Saint Vincentistä suoraan etelään. Saari on tunnettu etenkin Britannian kuningasperheen jäsenten ja muiden rikkaiden kuuluisuuksien aurinkolomapaikkana.
Muut nimet |
Moustique (ransk.) |
---|---|
Sijainti | |
Saariryhmä | |
Korkein kohta |
32 m |
Pinta-ala |
5,7 km² |
Asukasluku |
500, lomasesonkina 1 300 |
---|
Historiaa
muokkaaVuonna 1958 brittiläinen lordi Glenconner eli Colin Tennant osti koko Mustiquen saaren 45 tuhannella punnalla ja alkoi kehittää siitä aluksi puuvillaplantaasia, mutta hanke epäonnistui. Vuonna 1960 Tennant antoi 40 000 neliömetrin maapalstan saaresta häälahjaksi hyvälle ystävälleen prinsessa Margaretille ja tämän tuoreelle aviomiehelle, valokuvaaja Antony Armstrong-Jonesille. He rakennuttivat saarelle loma-asunnon nimeltä Les Jolies Eaux, mikä lisäsi kansainvälistä kiinnostusta Mustiqueen. Niinpä Colin Tennant päätti rakentaa saaresta kansainvälisten seurapiirien ja median jahtaamien rikkaiden ja kuuluisien henkilöiden hyvin suojatun lomapaikan. Tätä varten hän perusti 1968 yhtiön, joka omistaa koko saaren ja vastaa sen kiinteistökehityksestä.[1]
Saaren pääsuunnittelijoina toimivat ruotsalainen arkkitehti Arne Hasselqvist ja brittiläinen teatterilavastaja Oliver Messel, joka oli luonut mainetta näyttävien loma-asuntojen suunnittelusta rikkaille lomailijoille läheisellä Barbadoksen saarella. Saarelle muodostettiin 120 loma-asuntotonttia, joiden ostaja tuli samalla saaren kehitysyhtiön The Mustique Companyn osakkaaksi. Tontin omistajiksi ilmaantui kansainvälisiä kuninkaallisia, muotoilijoita, taiteilijoita ja rocktähtiä, jotka kiinnostuivat mahdollisuudesta omaan eksklusiiviseen ”piilopaikkaan”. Saaren keskukseksi vanhasta puuvillavarastosta kunnostettiin 17 huoneen ylellinen hotelli, The Cotton House.[1]
Mustiquen saarella ovat asuneet tai lomailleet vuosikymmenten varrella muun muassa rocktähdet Mick Jagger, David Bowie, Paul McCartney, Bryan Adams ja Amy Winehouse, entinen Top Gear -juontaja Jeremy Clarkson, muotisuunnittelija Tommy Hilfiger ja prinssi William. Kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip ovat vierailleet Mustiquella 1966, 1977 ja 1985.[2][3][4][5][6]
Matkailu
muokkaaSaaren pohjoisosassa on lentokenttä, jossa on 992 metrin mittainen kiitotie.[7]
Tavalliset matkailijat vierailevat Mustiquen saarella enimmäkseen päiväretkinä läheiseltä Bequian saarelta.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b History of Mustique (Arkistoitu – Internet Archive), mustique-island.com, viitattu 7.9.2015.
- ↑ Arne Hasselqvist; Architect Created Celebrity Homes, Los Angeles Times 17.2.2001, viitattu 7.9.2015.
- ↑ Paul McCartney and bride Nancy Shevell honeymoon at Mick Jagger's private island retreat in Mustique, Daily Mirror 16.10.2011, viitattu 7.9.2015.
- ↑ 'Amy saved my life,' friend Alex Foden says Winehouse had £1000-a-day addiction, but spent £130,000 sending HIM to rehab, Daily Mail Online, 26.7.2011, viitattu 7.9.2015.
- ↑ Jeremy Clarkson is on holiday in Mustique, wondering at the lack of cars, when a piece of third-world farm machinery catches his eye (Arkistoitu – Internet Archive), The Sunday Times 27.5.2010, viitattu 7.9.2015.
- ↑ Mystique of Mustique: 10 facts about the island where Kate and Wills are on holiday, Daily Mirror 6.2.2013, viitattu 7.9.2015.
- ↑ Mustique (Arkistoitu – Internet Archive), Worldaerodata.com, viitattu 7.9.2015.
- ↑ Cameron, Sarah: Caribbean Islands, 17th edition, s. 783–784. Footprint, 2007. ISBN 978 1 904777 97 7 (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Silva, Fr. Mark de & Wilson, Dianne (2006): A Natural History of Mustique: A Field Guide to the Common Flora, Fauna and Marine Species, Mustique Company Ltd.