Oidipuskompleksi
Oidipuskompleksi on Sigmund Freudin psykoanalyyttisen teorian mukaan lapsen psykoseksuaalinen kehitysvaihe, jossa tämä tuntee seksuaalista halua toista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Oidipuskompleksi-termillä viitataan yleensä poikaan – sen vastine tyttöjen kohdalla on nimeltään Elektra-kompleksi.[1]
Historia
muokkaaFreud esitteli teoriansa vuonna 1899 teoksessaan Unien tulkinta. Nimen teorialleen hän antoi 11 vuotta myöhemmin kreikkalaisen Sofokleen tragedian mukaan, jossa vanhempiensa hylkäämä Oidipus aikuistuttuaan surmaa tietämättään biologisen isänsä ja nai äitinsä. Freudin mukaan kreikkalaisen tarun yhteys hänen omaan teoriaansa tulee siitä, että kuten Oidipuksenkin, myös lapsen vanhempiaan kohtaan tuntema seksuaalinen halu sekä viha ja kateus ovat tiedostamattomia.[1]
Kompleksin synty ja ratkaisu
muokkaaFreudin mukaan oidipuskompleksi kehittyy fallisen psykoseksuaalisen kehitysvaiheen aikana, kun lapsi on 3–5-vuotias. Tällöin poika alkaa tiedostamattaan himoita omaa äitiään. Pian hän kuitenkin huomaa, ettei pysty toteuttamaan halujaan. Kun hän lisäksi huomaa isänsä saavan äidiltä hellyyttä, hän tuntee mustasukkaisuutta ja pitää isäänsä kilpailijanaan äidin seksuaalisesta huomiosta.[1]
Oidipuskompleksista kärsivä poika pyrkii ratkaisemaan ongelmansa sarjalla puolustusmekanismeja. Hän tukahduttaa tunteensa äitiään kohtaan ja korvaa isäänsä kohdistuvat tunteet samastumalla tähän ja nostamalla tämän roolimallikseen. Samalla poika kehittää itselleen yliminän eli persoonallisuuden omantunnon. Yliminä omaksuu vanhempien ja muiden auktoriteettien arvot, joilla lapsi pystyy torjumaan sopimattomat mielitekonsa. Freudin mukaan lapsen on onnistuttava ratkaisemaan konfliktinsa pystyäkseen siirtymään falliselta tasolta seuraavalle tasolle ja muodostamaan terveen aikuisen persoonallisuuden. Muussa tapauksessa hänelle tulee aikuisena ongelmia rakkaudessa ja kilpailussa – hän saattaa fiksoitua äitiinsä ja tuntea syyllisyyttä kilpailusta muiden miesten kanssa.[1]
Kritiikki
muokkaaFreudin oidipuskompleksihypoteesi on saanut osakseen perusteellisen tuomion. Empiirinen tutkimus on vahvistanut sen vastakohdan eli Westermarck-ilmiön, jonka mukaan ihmiset kehittävät voimakkaan seksuaalisen vastenmielisyyden henkilöihin, joiden kanssa he elävät tiiviisti varhaislapsuutensa.[2]
Freud piti hypoteesiaan koko psykoanalyyttisen viitekehyksensä ytimenä. Se nojasi kuitenkin virheelliseen väitteeseen, että hän olisi sen avulla parantanut masentuneen ja pakkomielteisen "susimiehen" Sergei Pankejeffin.[2][3] Freud ei edes yrittänyt todistaa teoriaansa tekemällä suoria havaintoja lapsista.[1] Tapaustutkimuksissa hän palasi siihen vain kerran, pikku Hansin tapauksessa, joka oli tutkimusmetodiltaan erikoislaatuinen. Hans Eysenck totesi, että Freud katsoi vahvistaneensa teoriansa vain yhden tapauksen nojalla kirjeitse, ilman että tapasi lasta (Hansia) muuten kuin kerran.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Cynthia Vinney: Oedipus Complex 9.1.2020. ThoughtCo.. Viitattu 11.3.2021.
- ↑ a b Rantala, M.J., Marcinkowska, U.M.: The role of sexual imprinting and the Westermarck effect in mate choice in humans. Behavioral Ecology and Sociobiology, 2011, 65. vsk, s. 859–873. doi:https://doi.org/10.1007/s00265-011-1145-y Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Eysenck 2004 (1985), s. 54–56
- ↑ Eysenck 2004 (1985), s. 103–104.
Kirjallisuutta
muokkaaSuomeksi
muokkaa- Eysenck, Hans J.: Decline and Fall of the Freudian Empire. New Jersey: Transaction Publishers, 2004 (1985). ISBN 0-7658-0945-1 (englanniksi)
- Freud, Sigmund: Unien tulkinta. ((Die Traumdeutung, 1900.) Suomentanut Erkki Puranen) Jyväskylä: Gummerus, 1968.
- Freud, Sigmund: Seksuaaliteoria. ((Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie, 1905.) Suomentanut Erkki Puranen) Jyväskylä: Gummerus, 1971.
- Freud, Sigmund: Johdatus psykoanalyysiin. ((Vorlesungen zur Einführung in die Psychoanalyse, 1915–1917. Neue Folge der Vorlesungen zur Einführung in die Psychoanalyse, 1933.) Suomentanut Erkki Puranen) Jyväskylä: Gummerus, 1964.
- Tähkä, Veikko: Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21974-6.
Muilla kielillä
muokkaa- Flieger, Jerry Aline: Is Oedipus Online? Siting Freud After Freud. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press, 2005. ISBN 0-262-56207-3 (englanniksi)
- Hopkins, James: Emotion, Evolution and Conflict. Teoksessa Psychoanalytic Knowledge (toim. Man Cheung Chung & Colin Feltham), s. 132–156. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2003. ISBN 0-333-97391-7. (englanniksi)
- Jones, Ernest: Hamlet and Oedipus. London: Gollancz, 1949. (englanniksi)
- Rudnytsky, Peter L.: Freud and Oedipus. New York: Columbia University Press, 1987. ISBN 0-231-06352-0. (englanniksi)
- Simon, Bennett & Blass, Rachel B.: The Development and Vicissitudes of Freud’s Ideas on the Oedipus Complex. Teoksessa Neu, Jerome (toim.): The Cambridge Companion to Freud, s. 161–174. Cambridge: Cambridge University Press, 1991. ISBN 0-521-37424-3. (englanniksi)
- Westermarck, Edvard: Freuds teori om Oedipuskomplexen i sociologisk belysning. Vetenskap och bildning 45. Stockholm: Bonnier, 1934. (ruotsiksi)