Ornitologia
Ornitologia (muinaiskreikan sanoista ὄρνις, ornis, ’lintu’ ja λόγος, logos, ’oppi’)[1][2] eli lintutiede on biologian ala, joka tutkii lintuja.
Tutkimus
muokkaaOrnitologiaan kuuluu muun muassa lintujen elintapojen, laulun, lentotapojen ja rakenteen havainnointi sekä lintujen luokittelu. Usein kaikkia lintubongareita tai -harrastajia kutsutaan ornitologeiksi, vaikka vain harva heistä on varsinainen lintutieteilijä, ornitologi. Lintutiedettä tehdään Suomessa etenkin Helsingin ja Turun yliopistojen biologian laitoksissa.
Paljon lintutieteellistä tutkimusta tehdään yksinkertaisesti suorien havaintojen perustella. Ornitologitkin ovat kuitenkin ottaneet käyttöönsä monia tutkimusta helpottavia laitteita ja tekniikoita.[3]
Rengastusta on käytetty hyväksi jo 1800-luvun alussa, ja sen avulla on saanut tietoa lintujen eliniästä ja liikkeistä. Joka vuosi satojatuhansia lintuja ympäri maailmaa rengastetaan. Lintujen liikkeitä pystytään seuraamaan myös tutkien tai radiolähettimien avulla.[3]
Ornitologia ja lintuharrastus
muokkaaOrnitologia on yksi harvoja tieteenaloja, jossa amatöörit auttavat huomattavasti tutkimuksen edistämistä.[3] Tavallinen lintuharrastaja auttaa lintutiedettä tekemällä linnuista havaintoja, jotka välittyvät varsinaisille lintutieteilijöille. Harrastajien havainnot ovat suurena apuna esimerkiksi eri lintulajien levinneisyyksien kartoittamisessa, lintujen muuttoreittien ja -aikojen määrittämisessä ja monissa muissakin kysymyksissä. Lintuharrastajien kattojärjestö on BirdLife Suomi ry, jolla taas on yhteydet muiden maiden vastaaviin järjestöihin.
Historia
muokkaaVarhaisvaiheet
muokkaaVaikka ornitologia tieteenalana kehittyi huomattavasti myöhemmin, linnut ovat kiinnostaneet ihmisiä jo aikojen alusta. Niitä on tutkittu ja niistä on kirjoitettu jo pitkään. Aristoteles kirjoitti 300-luvulla eaa. teoksensa Eläinoppi, jota käytti pohjanaan myös esimerkiksi 70-luvulla teoksen Naturalis historia kirjoittanut Plinius vanhempi. Seuraavat todelliset lintutieteelliset edistysaskeleet tehtiin vasta renessanssin aikana noin 1 500 vuotta myöhemmin.[4]
Keskiajalla merkittävimmät lintuja käsitelleet teokset olivat keisari Fredrik II:n De arte venandi cum avibus ja Albert Suuren tekemä laajennettu versio Eläinopista.[4]
Renessanssiaikana syntyivätkin lintutieteelliset tietosanakirjat.[4] Tunnetuimmat ensyklopedistit olivat William Turner, Pierre Belon, Konrad von Gesner ja Ulisse Aldrovandi. Aldrovandin teos oli pääosin kopioitu muilta kirjoittajilta, mutta kolmessa noin 800 sivun osassa julkaistu kirja pyrki sisältämään kaiken tiedon linnuista, luonnontieteestä kulttuuriseen merkitykseen.[5]
Nykyaikaisen ornitologian synty
muokkaaEurooppalaisen tieteellisen ornitologian katsotaan alkaneen John Rayn ja Francis Willughbyn kokoamasta teoksesta Ornithologiae libri tres (1676). Heidän panoksestaan on hieman erimielisyyttä, mutta Ray joka tapauksessa viimeisteli teoksen Willughbyn vuonna 1672 sattuneen kuoleman jälkeen. Teoksessa käytettiin ensimmäisen kerran termiä ’ornitologia’, ja siinä järjestettiin linnut morfologisin perustein sekä keskityttiin todellisiin havaintoihin.[5]
Lintutieteen systemaattinen haara piti paikkansa aina 1900-luvulle saakka. Lintujen ja muiden eläinten taksonomiaa kehittivät Carl von Linné ja Georges Leclerc de Buffon. 1700-luvulla kiinnostuttiin myös lintujen maantieteellisestä leviämisestä, ja ensimmäinen paikallisesta linnustosta tehty kirja ilmestyi Puolassa vuonna 1721.[6]
Tiede tunnisti 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa jatkuvasti uusia lintuja, ja Napoleonin sotien jälkeen 1815 uusien lajien määrä kasvoi kiihtyvää tahtia. Eurooppalaisten maiden tutkimusmatkailijoiden mukana oli usein amatööri- tai ammattilaisluonnontieteilijöitä, jotka toivat Eurooppaan näytteitä ja eläviä lintuja. Ne menivät aluksi yksityiskokoelmiin, mutta pian esimerkiksi moniin museoihin kehittyi lintukokoelmia. Samalla lintujen tutkimus erikoistui, ja vuonna 1815 Coenraad Jacob Temminck julkaisi ensimmäisen koko Eurooppaa käsittelevän lintuoppaan.[7]
Charles Darwinin teoriat mullistivat biologiaa ja samalla myös ornitologiaa. Hän käytti tutkimuksissaan paljon myös lintutieteellisiä esimerkkejä. Thomas Henry Huxley julkaisi 1868 ensimmäisen lintujen sukupuun, missä hän käytti Darwinin malleja yhteisistä esi-isistä.[8]
Nykyaikainen ornitologia
muokkaaDarwinin seksuaalivalinnan ideaa tutki Edmund Selous, joka oli ensimmäisiä todellisia lintujen kenttätutkijoita. Hänen suokukoilla tekemänsä havainnot tukivat vahvasti seksuaalivalinnan teoriaa. Selousin inspiroimana kenttätutkija Eliot Howard havaitsi lintujen reviirikäyttäytymisen merkityksen.[8]
Saksalainen Erwin Stresemann yhdisti 1920-luvun alussa museoperustaisen ornitologian ja kenttähavaintoihin perustuvan tutkimuksen. Hän tunnisti, että lintujen fysiologia, toiminnallinen morfologia, ekologia ja käyttäytyminen olivat myös oleellisia tutkimusalueita. Hänen lintuja käsittelevä osionsa Handbuch der Zoologie -teoksessa oli siihen asti laajin linnuista tehty kirjoitus.[8]
1900-luvun alkupuolella sai alkunsa myös kokeellinen lintutiede. Sitä olivat käynnistämässä William Rowan, joka tutki lintujen valojaksoisuutta, muuttoa ja lisääntymistä, ja Charles Kendeigh, jonka alaa oli aineenvaihdunnan fysiologia. David Lack oli puolestaan 1930-luvulla modernisoimassa ornitologiaa. Hän painotti systematiikkaa, yksittäisten lajien käyttäytymistä, ekologiaa ja luonnonvalintaa.[9]
Lintujen ekologia ja etologia olivat 1900-luvun alkupuoliskolla ornitologian keskeisiä tutkimusaloja, mutta 1960-luvulla kiinnostus anatomiaan alkoi taas kasvaa. Tutkimus suuntautui erityisesti lintujen sopeutumiin.[3] Käyttäytymisekologia puolestaan nousi 1970-luvulla uutena haarana.[10]
Lintutieteessä keskeisimmät 1970- ja 1980-luvuilla tehdyt uudet löydöt liittyivät parittelua edeltävään ja seuraavaan seksuaalivalintaan, parvielämään, yhteispesintään ja saalistuskäyttäytymiseen. Ornitologia on 1900-luvun loppupuolella saanut paljon oppia muista biologian aloista, kuten kvantitatiivisesta genetiikasta, neurobiologiasta, endokrinologiasta, fysiologiasta, immunologiasta, ekologiasta, suojelusta, käyttäytymistieteestä ja evoluutiosta. Monet lintuja tutkivat tieteilijätkin ovat siirtyneet julkaisemaan tutkimuksiaan ornitologisten julkaisujen sijaan yleisbiologisissa lehdissä.[10]
Lähteet
muokkaa- Birkhead, T. R. & Charmantier, I.: History of Ornithology. Encyclopedia of Life Sciences (ELS), 12/2009. Chichester: John Wiley & Sons, Ltd. Wiley Online Library. (pdf) Viitattu 4.9.2017. (englanniksi)
- Ornithology Encyclopædia Britannica. 2017. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 4.9.2017. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Aleksic, Adam: Ornithology etymology The Ethymology Nerd. Viitattu 29.1.2021.
- ↑ Oxford Learner’s dictionaries: ornithology Oxford Learner’s dictionaries. Oxford University Press. Viitattu 29.1.2021.
- ↑ a b c d Encyclopædia Britannica.
- ↑ a b c Birkhead & Charmantier, s. 1.
- ↑ a b Birkhead & Charmantier, s. 2.
- ↑ Birkhead & Charmantier, s. 3.
- ↑ Birkhead & Charmantier, s. 4.
- ↑ a b c Birkhead & Charmantier, s. 5.
- ↑ Birkhead & Charmantier, s. 6.
- ↑ a b Birkhead & Charmantier, s. 7.
Kirjallisuutta
muokkaa- Birkhead, Tim: Lintujen viisaus – Lintutieteen kuvitettu historia. Readme.fi, 2009.
- Hänninen, Pekka: Kuukkelin kaltaiset – lintuharrastusopas. Birdlife, 1999.
- Koskimies, Pertti: Lintuharrastajan opas. WSOY, 1993.
- Koskimies, Pertti: Suomen linnuston seuranta – linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä. Ympäristöministeriö, 1987.
- Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas. Otava, 2004.
- Lehikoinen, Esa et al.: Suomen lintutieteen synty. Faros, 2009.
- Linnut 1–3 (kirjasarja). Weilin+Göös, 2007.
Aiheesta muualla
muokkaa
- BirdLife Suomi ry
- Ornis Fennica (Arkistoitu – Internet Archive)
| Osa-alueita | |
|---|---|
| Tieteilijöitä |