Plotinos

Plotinos (m.kreik. Πλωτίνος, Plōtinos, lat. Plotinus; noin 204/205 – 270) oli antiikin kreikkalainen filosofi. Häntä pidetään laajalti uusplatonismin oppi-isänä ja perustajana opettajansa Ammonios Sakkaksen ohella. Plotinoksen filosofia on kuvattu hänen kirjoitustensa kokoelmassa Enneadit.

Plotinos
Πλωτίνος
Plotinokseksi oletettu veistos, kopio Ostiasta.
Henkilötiedot
Syntynyt	noin 204/205
Kuollut	270
Ammatti	filosofi
Koulutus ja ura
Opettaja	Ammonios Sakkas
Oppilaat	Porfyrios
Koulukunta	uusplatonilainen
Tutkimusalue	Filosofia
Tunnetut työt	Enneadit
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä

Tiedot Plotinoksen elämästä tulevat lähinnä hänen oppilaansa Porfyrioksen kirjoittamasta elämäkerrasta Plotinoksen elämä, jonka hän liitti johdannoksi Plotinoksen Enneadeihin. Porfyrios uskoi opettajansa syntyneen noin vuonna 205 ja kuolleen noin 66-vuotiaana keisari Claudius II:n hallitessa. Plotinos tunsi vastenmielisyyttä ”ruumiissa olemista” kohtaan, joten hän ei koskaan puhunut menneisyydestään, syntymäpaikastaan eikä -ajastaan. Hänen synnyinpaikakseen mainitaan kuitenkin Lykopolis, joko Ala-Egyptin Lykopolis tai Ylä-Egyptin Lykopolis, Egyptissä.

Plotinos aloitti filosofian opiskelun 27-vuotiaana, noin vuonna 232, ja muutti Aleksandriaan opiskelemaan. Hän oli tyytymätön kaikkiin tapaamiinsa opettajiin, kunnes hänen ystävänsä neuvoi hänet Ammonios Sakkaksen luo. Kuultuaan Ammonioksen luennoivan hän totesi ystävälleen ”tässä on mies, jota olin etsinyt”, ja alkoi opiskella intensiivisesti tämän alaisuudessa. Plotinos vietti seuraavat 11 vuotta elämästään Aleksandriassa, 38 ikävuoteen saakka. Sen jälkeen hän päätti tutkia persialaisten ja intialaisten filosofisia opetuksia. Tämän seurauksena hän jätti Aleksandrian ja liittyi Gordianus III:n armeijaan, joka marssi Persiaan. Gordianuksen kuoleman jälkeen hän huomasi kuitenkin olevansa hylättynä vihamielisessä maassa, ja vaikeuksien jälkeen pääsi takaisin turvaan Antiokiaan.

40-vuotiaana, keisari Philippuksen hallitessa, hän tuli Roomaan, jossa hän asui suuren osan loppuelämästään. Hän sai kaupungissa paljon oppilaita. Sisäpiiriin kuuluivat Porfyrios, Gentilianus Amelius, senaattori Castricius Firmus, ja Eustokhios Aleksandrialainen – lääkäri, joka omisti elämänsä Plotinoksen seuraamiseen kuolemaansa saakka.

Muita olivat muun muassa Zethos, joka oli arabialaista syntyperää, ja jätti Plotinokselle perintönsä; Zotikos, kriitikko ja runoilija; Paulinus, lääkäri Skythopoliista; ja Serapion Aleksandriasta. Castriciuksen lisäksi hänellä oli muitakin oppilaita Rooman senaatista, kuten Marcellus Orontius, Sabinillus, ja Rogantianus. Plotinoksen oppilaina oli myös useita naisia, kuten Gemina, jonka talossa hän asui Roomassa ollessaan, hänen tyttärensä, jonka nimi myös oli Gemina; ja Amfiklea, joka oli Aristonin, Iamblikhoksen pojan, vaimo. Plotinos oli myös kirjeenvaihdossa filosofi Kassios Longinoksen kanssa.

Plotinos saavutti myös keisari Gallienuksen ja hänen vaimonsa Cornelia Saloninan kunnioituksen. Yhdessä vaiheessa Plotinos yritti saada keisarin suostumaan ajatukseen, jonka mukaan eräs hylätty siirtokunta Campaniassa rakennettaisiin uudestaan Filosofien kaupungiksi, jonka asukkaat olisivat eläneet sen perustuslain mukaan, jonka Platon määritteli teoksessaan Lait. Keisarilta ei kuitenkaan tullut tukea ajatukselle, syytä Porfyrios ei tiennyt.

Sen jälkeen kun Porfyrios oli muuttanut Sisiliaan, hän kuuli, että Plotinos oli kuollut. Filosofi vietti viimeiset päivänsä yksinäisyydessä Campaniassa sijaitsevalla maatilalla, jonka hänen ystävänsä Zethos oli testamentannut hänelle. Eustokhios kertoo olleensa läsnä lopun hetkellä, ja hänen mukaansa Plotinoksen viimeiset sanat olivat: ”Pyri antamaan jumaluus itsessäsi takaisin jumaluudelle, joka on kaikessa”. Sillä hetkellä käärme kiemurteli sen sängyn alta, jolla Plotinos makasi, ja pujahti ulos seinässä olleesta aukosta; samalla hetkellä Plotinos kuoli.

Plotinos kirjoitti ne esseet joista tuli Enneadit useiden vuosien kuluessa, noin vuodesta 253 aikaan muutamia kuukausia ennen kuolemaansa. Plotinos ei voinut korjata töitään itse huonon näkönsä vuoksi. Porfyrioksen mukaan ne vaativat kuitenkin paljon muokkausta – hän sanoi, että Plotinoksen käsiala oli hirvittävää, hän ei erottanut sanoja selkeästi, eikä välittänyt oikeinkirjoituksesta tai kieliopista. Plotinos itse tunsi vastenmielisyyttä kaiken uudelleenkirjoittamiseen, joten hän antoi tehtävän Porfyriokselle, joka ei ainoastaan siistinyt niitä, vaan myös järjesteli ne nykyisin tunnettuun järjestykseen.

Plotinos hyökkäsi gnostilaisuutta vastaan, mutta oli hiljaa kristinuskosta, josta hänen on kuitenkin täytynyt olla tietoinen. Kaikkien tietojen mukaan hänen oma henkilökohtainen ja sosiaalinen elämänsä oli korkeimpien moraalisten ja henkisten standardien mukaista.

Ammonioksen lisäksi Plotinos sai paljon vaikutteita Aleksanteri Afrodisiaslaiselta ja Numeniokselta.

Filosofia

Plotinos opetti, että on olemassa kaikkein ylin, täydellisesti tuonpuoleinen Yksi, joka on kaiken olemisen ja ei-olemisen kategorioinnin ulkopuolella. ”Olemisen” käsite on ihmisten johtama siitä kokemuksesta, jonka voimme havaita aisteilla, mutta ääretön, tuonpuoleinen Yksi on kaiken sellaisen ulkopuolella, ja siksi myös kaikkien sellaisesta johdettujen käsitteiden ulkopuolella. ”Oleminen” tai ”olemassaolo” on ominaisuus, attribuutti, ja Yksi on kaikkien ominaisuuksien ulkopuolella, koska se on kaikkien niiden lähde. Yksi ”ei voi olla mikään olemassa oleva asia”, eikä voi myöskään olla kaikkien olemassa olevien asioiden summa, sillä se ”on ollut ennen kaikkea olemassaoloa”.

Tämä Yksi on johtanut itsestään koko muun kaikkeuden, joka on joukko vähäisempiä asioita ja olentoja. Myöhemmin uusplatonilaiset filosofit, erityisesti Iamblikhos, lisäsivät sadoittain välittäviä olentoja Yhden ja ihmisten väliin. Plotinoksen alkuperäinen ajatus oli kuitenkin paljon yksinkertaisempi.

Yksi ei sisällä mitään jakoja, moninaisuutta eikä eroja. Siksi Yhteen ei voi liittää mitään ominaisuuksia. Ajattelua ei voi liittää Yhteen, koska ajattelu vaatii eroa ajattelijan ja ajattelun kohteen välillä. Myöskään tahtoa tai toimintaa ei voi liittää Yhteen, koska myös se vaatisi eron tekemistä tahtovan tai tekevän ”agentin” ja sen kohteen, ”objektin”, välillä.

Yksi, kaikkien ominaisuuksien ulkopuolisena, mukaan lukien oleminen ja ei-oleminen, ei ole maailman lähde minkään luomisen teon, tahdotun tai muunlaisen, vuoksi, koska tekoja ei voi liittää muuttumattomaan Yhteen. Tässä Plotinos turvautuu loogiseen periaatteeseen, jonka mukaan ”vähemmän täydellinen” aina välttämättömyyden pakosta ”virtaa”, tai saa alkunsa, ”täydellisestä” tai ”enemmän täydellisestä”. Näin kaikki on saanut alkunsa Yhdestä ei hetkellisen vaan koko ajan jatkuvan virtaamisen seurauksena, jossa on erilaisia tasoja täydellisyydestä yhä pienempään ja pienempään täydellisyyteen.

Näin Plotinos ei ole samaa mieltä kuin esimerkiksi kristityt, joiden mukaan luominen on tapahtunut ”ex nihilo” (ei mistään, tyhjästä), mutta häntä ei voi leimata myöskään panteistiksi, koska hän sanoo aina, että Yksi ei ole millään tavalla muuttunut tai vähentynyt ”luomisessa” tapahtuneen virtaamisen seurauksena. Yksi ei jaa itseään moniksi vähäisemmiksi olennoiksi, tai pura itseään pala palalta. Plotinos vertaa Yhtä tässä mielessä aurinkoon, josta virtaa valoa loputtomasti ilman että se vähenisi (mikä ei tosin nykyaikaisen tieteen mukaan pidä paikkaansa), ja peiliin, joka heijastaa objektista peilikuvan ilman että alkuperäinen objekti vähenisi.

Ensimmäinen Yhdestä syntynyt on Plotinoksen mielestä Ajatus tai Järki (nous), jota vastaisi Platonin Timaioksessa esiintyvä demiurgi, luojajumala. Sitä seurasi Maailmansielu, jonka Plotinos jakaa ”ylempään” ja ”alempaan”, joista alempi vastaa luontoa. Maailmansielusta seuraavat yksittäiset ihmisten sielut, ja lopulta aine, olemisen ja täydellisyyden alhaisimpana tasona.

Vaikka aineellinen maailma onkin olemassa olemisen ketjun alhaisimmalla tasolla, Plotinos arvosteli gnostilaisten harjoittamaa aineen ja ruumiin halveksuntaa. Plotinoksen mielestä myös aineella oli jumalainen luonto, koska se oli Järjen ja Maailmansielun tuotetta.

Plotinoksen filosofia on luonteeltaan hyvinkin uskonnollinen, ja sitä lisää entisestään hänen käsitteensä ”ekstaattisesta yhtymisestä” Yhteen. Porfyrios sanoo, että Plotinos saavutti tällaisen ”yhtymisen” useita kertoja sinä aikana kun hän tunsi hänet.

Uusplatonismia pidettiin monesti filosofisena perustana pakanuudelle, ja sitä käytettiin puolustautumisessa kristinuskoa vastaan, mutta myös monet kristityt saivat vaikutteita uusplatonismista. Plotinoksen opetukset vaikuttivat paljon kristinuskon varhaisiin kirkkoisiin, muun muassa Augustinukseen.

Useat filosofit ovat verranneet Plotinoksen ja hindulaisen Advaita Vedanta -koulukunnan ajatuksia toisiinsa.

Oppilaita

• Amelios
• Castricius Firmus
• Eustokhios Aleksandrialainen
• Marcellus Orontius, senaattori
• Porfyrios
• Rogantianus
• Sabinillus, senaattori
• Serapion
• Zethos
• Zotikos

Kirjallisuutta

• Remes, Pauliina: Plotinus on Self. The Philosophy of the ’We’. Cambridge University Press, 2007. ISBN 0521867290 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Plotinos Wikimedia Commonsissa

• Gerson, Lloyd: Plotinus The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Moore, Edward: Plotinus The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Remes, Pauliina: Tarvitseeko onnellisuudestaan olla tietoinen voidakseen olla onnellinen? – Plotinos ja sisäinen minä (Arkistoitu – Internet Archive). Tieteessä tapahtuu 6/1999.

Antiikin filosofia – Platonismi