Projektio (psykologia)
Projektio (lat. proiacere 'heittää eteen') eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin. Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta.[1] Kyseiset mielensisällöt koetaan usein torjuttaviksi, ja ne saattavat ärsyttää tai ahdistaa asianosaista itseään. Myös toiveita ja unelmia voidaan projisoida.[2]
Melanie Kleinin perustamassa psykoanalyyttisessa koulukunnassa erotetaan lisäksi projektiivinen identifikaatio (sijoittava samastuminen). Siinä asianosainen käyttäytymisellään aiheuttaa projektion kohteessa sellaisia tunnetiloja, joita hän kohteeseen projisoi.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Rycroft, Charles 1995: A Critical Dictionary of Psychoanalysis (s. 139–140). Penguin Books, London. ISBN 9780140513103
- ↑ Mitä psykologia on (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 4.4.2009.