Punameritähti
Punameritähti eli tavallinen meritähti (Asterias rubens) on pihtimeritähtien lahkoon kuuluva heleänoranssi meritähtilaji, joka elää Atlantin valtameren itäosissa.[1][2][3]
| Punameritähti | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Piikkinahkaiset Echinodermata |
| Luokka: | Meritähdet Asteroidea |
| Lahko: | Pihtimeritähdet Forcipulata |
| Heimo: | Asteriidae |
| Suku: | Asterias |
| Laji: | rubens |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaa
1 = Mahalaukun yläosa
2 = Suoli
3 = Ruoansulatusrauhanen
4 = Kivikanava
5 = Madreporilevy
6 = Mahalaukun tiehyt
7 = Umpipussi
8 = Mahalaukun etuosa
9 = Sukurauhanen
10 = Kalkkilevyt
11 = Ampullit
Punameritähdellä on pieni ja litteä keskiruumis, josta lähtee yleensä viisi sädehaaraa[4] – joskus niitä on vain neljä, joskus kuusi tai useampiakin.[1] Sädehaarat voivat kasvaa 26 senttimetrin mittaisiksi, vaikka ovatkin tavallisesti huomattavasti lyhyemmät. Meritähti kykenee kasvattamaan uuden sädehaaran jopa neljän katkenneen tilalle. Sen suu sijaitsee alapinnalla keskellä ruumista, ja sädehaarojen päässä on valoa aistivat silmätäplät.[4]
Muiden piikkinahkaisten tavoin punameritähdellä on vesiputkilosto, joka muodostuu nielua ympäröivästä rengaskanavasta ja siitä säteittäin erkanevista sädekanavista.[2][4] Sädekanaviin liittyy imujalkoja, joita meritähti käyttää hengittämisessä, tarttumisessa sekä liikkumisessa – nopeimmillaan se ryömii 15 senttimetriä minuutissa.[4] Rengaskanavasta johtaa ruumiin pintaan kivikanava, jonka suulla on siivilämäinen madreporilevy.[2]
Punameritähdellä on kalkkilevyistä muodostuva ihonalainen tukiranka[4], jonka joustavan rakenteen ansiosta sen iho on pehmeä ja kimmoisa[1]. Ihon väri vaihtelee oranssista vaaleanruskeaan ja purppuranpunaiseen ja siinä on runsaasti erilaisia piikkejä ja nystyjä, joista erikoisimpia ovat ihon puhdistuseliminä toimivat pienet pihtipiikit eli pedikellaariot. Yläpinnan suurimmat piikit muodostavat sädehaarojen suuntaisia jonoja, joiden välissä on runsaasti sormimaisia pullistumia eli papuloita, tavallisesti kolmen ryppäissä.[1] Papulat ulottuvat meritähden ruumiinonteloon ja osallistuvat hengitykseen ja kuonaneritykseen.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaPunameritähteä tavataan Atlantin valtameren itäosissa mutta ei Välimeressä. Levinneisyysalue ulottuu pohjoisessa Islannin rannikolle sekä Vienanmerelle ja etelässä Senegalin rannikolle. Punameritähti elää yleensä kiinteällä merenpohjalla vuorovesivyöhykkeellä tai sen alapuolella 400 metrin syvyyteen saakka. Yksittäisiä meritähtiä on löydetty jopa 650 metrin syvyydestä.[1]
Lisääntyminen
muokkaaPunameritähti on yksineuvoinen eläin. Sen sädehaarojen alapinnalla sijaitsee sukurauhasia, joista sukusolut siirtyvät veteen sukuaukkojen kautta. Naaraat voivat tuottaa yhdellä kertaa jopa 2,5 miljoonaa munaa, jotka koiraat hedelmöittävät meriveteen vapauttamillaan siittiöillä. Hedelmöityneestä munasta kehittyy bipinnaria, kaksikylkinen toukka, joka ui vapaasti vedessä kolme viikkoa ennen kuin se laskeutuu merenpohjaan ja muuttuu aikuiseksi.[4]
Ravinto
muokkaaMuiden meritähtien tavoin punameritähti on ahkera saalistaja, joka käyttää ravinnokseen simpukoita, kotiloita ja taskurapuja. Se avaa simpukan kiertymällä sen kuoren puoliskoiden ympärille ja vetämällä ne auki imujaloillaan. Sen jälkeen se työntää mahalaukkunsa etuosan ulos suustaan simpukan pehmeiden osien ympärille ja sulattaa ne erittämillään ruoansulatusnesteillä. Kun simpukan liha on pehmennyt riittävästi, meritähti vetää mahalaukun takaisin sisälleen.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Common Starfish (Asterias rubens) Marine Species Identification Portal. ETI BioInformatics. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 3. elokuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d Numminen, Maija (toimituspäällikkö): ”Piikkinahkaiset”, Spectrum Tietokeskus. (9. osa) Porvoo: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07248-6
- ↑ Vallardi, Francesco (päätoimittaja): Uusi suuri eläinkirja IV. Milano: WSOY, 1971.
- ↑ a b c d e f g Chidgey, Brooke: Asterias rubens Animal Diversity Web. University of Michigan. Viitattu 3. elokuuta 2010. (englanniksi)