Raamatun kaanon

Raamatun kaanon tarkoittaa juutalaisuudessa ja kristinuskossa Raamattuun hyväksyttyjen, ohjeellisiksi ja sitoviksi ymmärrettyjen kirjojen kokoelmaa eli kaanonia.

Uuden testamentin kaanon

Pääartikkeli: Uuden testamentin kaanon

Alkukirkko nimitti kaanoniksi niitä kirjoituksia, joiden auktoriteetti ja pyhyys tunnustettiin. Nämä kirjat hyväksyttiin osaksi (kristillistä) Raamattua. Varhaisin tunnettu luettelo Uuden testamentin kirjoista eli varhaisin Uuden testamentin kirjojen kaanon on ns. Muratorin kaanon noin vuodelta 170. Uuden testamentin kaanonin, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, luetteli ensimmäisenä Aleksandrian piispa Pyhä Athanasios kirkolleen osoitetussa kirjeessä vuonna 367.

Kaanonia hyväksyttäessä jäi ulkopuolelle suuri määrä evankeliumikirjoituksia, kuten esimerkiksi Tuomaan evankeliumi, ja muita varhaiskristillisiä kirjoituksia. Näitä kirjoituksia alettiin nimittää apokryfisiksi kirjoituksiksi. Katolinen ja ortodoksinen kulttuuri nimittää joitakin kirjoja deuterokanonisiksi (esikanonisiksi) erotukseksi apokryfisistä kirjoista. Protestanttisessa perinteessä — siis myös luterilaisessa perinteessä — nämä kirjat luokitellaan apokryfisiksi.

Suomen ortodoksinen kirkko

Erityisesti Suomen ortodoksinen kirkko käyttää sanaa 'kanoni' yleisemmässä merkityksessä viittaamaan kirkollisen lain järjestykseen, etiikkaan ja tapoihin liittyviin sääntöihin, jotka ovat muotoutuneet lähinnä yleisten ja paikallisten kirkolliskokousten päätöksinä tai kirkkoisien ohjeina. Kanoniksi kutsutaan myös erästä ortodoksisen hymnologian muotoa. Näistä eräs eniten käytettyjä on Suuren Paaston ensimmäisellä ja viidennellä toimitettava Pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanoni.

Katso myös

Lähteet

Kanon (Arkistoitu – Internet Archive) The New Testament Greek Lexicon, Crosswalk.Com (englanniksi)
Eksegetiikka, Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta