Ranskan väestö

Tämä artikkeli käsittelee Ranskan väestöä ja sen keskeisiä ominaisuuksia, kuten etnisiä ryhmiä, kieltä, uskontoa, väestönkasvua sekä maahan- ja maastamuuttoa.

Kansa ja etniset ryhmät

Ranskan asukas tai Ranskassa syntynyt ja maan kansalaisuuden omaava henkilö tunnetaan nimellä ranskalainen. Koska Ranskassa kaikki kansalaisuuden saaneet asukkaat luetaan myös etnisesti ranskalaisiksi eikä vähemmistökansoja virallisesti ole, tarkkoja luotettavia tilastoja eri etnisten populaatioiden koosta on hyvin vähän.^lähde? Metropolitan-alueen eli Ranskan Euroopanpuoleisen osan (manner-Ranska saaristoineen sekä Korsika) etninen väestö koostuu CIA World Factbook-julkaisun mukaan kuitenkin etupäässä "kelttiläisistä ja latinalaisista kansoista" - käytännössä siis kansoista, joiden historialliset juuret ovat Brittein saarilla ja muinaisessa Rooman valtakunnassa, kuten ranskalaiset ja bretonit. Merkittävimmiksi vähemmistöiksi mainitaan lisäksi "teutooniset kansat" (etupäässä saksalaiset ja hollantilaiset), baskit, pohjoisafrikkalaiset, slaavit sekä indokiinalaiset (etupäässä thait, vietnamilaiset, burmalaiset ja kambodžalaiset). Merentakaisten alueiden väestö on sekin monipuolista koostuen mm. Karibian negrideistä, valkoisista, mulateista, kaakkoisaasialaisista, kiinalaisista ja Amerikan alkuperäiskansoista.

Bretonit

Pääartikkeli: Bretonit

Bretonit ovat yksi Ranskan alkuperäiskansoista, joka asuu Luoteis-Ranskassa Bretagnen alueella.

Baskit

Pääartikkeli: Baskit

Baskit ovat yksi Ranskan alkuperäisväestöistä, joka asuu Lounais-Ranskassa Espanjan rajan tuntumassa sekä Espanjan puolella Baskimaan maakunnassa.

Ranskan arabit

Ranskan merkittävimmät arabiryhmät ovat algerialaiset, tunisialaiset ja marokkolaiset, ja valtaosa heistä on islaminuskoisia. Joissain kaupungeissa muslimiväestö saattaa kattaa huomattavan osuuden väkiluvusta, ja esimerkiksi Marseillessa joka neljäs asukas on islaminuskoinen.^lähde?

Kulttuuri

Kieli

Maan ainoa valtakunnallisesti virallinen kieli on ranska, minkä lisäksi metropolitan-alueella tunnetaan paikalliskielet bretoni, Luoteis-Ranskan gallo, Pohjois-Ranskan picardi, Itä-Ranskan arpitaani, Etelä-Ranskan oksitaani, korsika, baski, Pyrénées-Orientales'n katalaani ja Belgian raja-alueen valloni. Eri alueilla on myös useita omia murteita, kuten Alsacen elsassi ja ranskan flaami (hollannin murre). Oksitaanin paikallismurteisiin lukeutuvat provensaali (niçardin, maritimin ja rodanencin alamurteineen), gaskoni (béarnaisin ja aranésin alamurteineen), lengadoucien, limousin, vivaro-alpin ja auvergnat. Metropolitan-alueen kielistä ranskan lisäksi bretonilla, gallolla, baskilla, oksitaanilla, korsikalla, arpitaanilla ja katalaanilla oli virallinen asema niillä alueilla, joilla niitä puhutaan.^lähde?

Merentakaisilla alueilla puhutaan lisäksi erilaisia ranskaan pohjautuvia kreolikieliä, kuten Martiniquen, Guadeloupen ja Saint Barthélemyn antillien kreoli, Ranskan Guayanan haiti ja ranskan guayana, saint barthélemyn ranska, réunion sekä Uuden-Kaledonian tayo.^lähde? Kreolikielten lisäksi alueilla tunnetaan muitakin paikallisia kieliä, mm. tahiti, Mayotten maore sekä 30 Uudessa-Kaledoniassa tunnettua malaijilais-polynesialaista kanak-kieltä^lähde?. Merentakaisten alueiden lukuisista kielistä ainoastaan tahitilla ja kanak-kielillä oli alkuperäisalueillaan virallinen asema.^lähde?

Paikalliskielet ovat suuresta määrästään huolimatta kuitenkin nopeaa vauhtia katoamassa, mikä johtuu osittain Ranskan valtion kielipolitiikasta ja ranskan tukemista maan ainoana virallisena kielenä. Vuonna 1999 Ranskan kielen kansallisen instituutin johtaja Bernard Cerquiglini nimesi Koulutus- ja teknologiaministeriölle sekä Kulttuuri- ja kommunikaatioministeriölle kirjoittamassa raportissaan Les Langues de la France kahdeksan metropolitan-alueen ja peräti 67 merentakaisten alueiden kieltä, jotka tulisi hyväksyä Euroopan alueellisten tai vähemmistökielten peruskirjaan. Kyseisten kielten aseman vahvistamista vähemmistökieliksi vaikeuttaa kuitenkin se, että vaikka Ranska on allekirjoittanut peruskirjan, se ei ole toistaiseksi vahvistanut sitä.^lähde?

Uskonto

Väestönkasvu vuosina 1792–2009.

Syntyvyys (oranssilla) ja kuolleisuus (mustalla) vuosina 1950–2008.

Metropolitan-alueen suurimmat uskonnolliset ryhmät kokonaisväestöön suhteutettuna ovat seuraavat:

1. roomalaiskatoliset 83–88 %
2. muslimit 5–10 %
3. ateistit 4 %
4. protestantit 2 %
5. juutalaiset 1 %

Merentakaisilla alueilla harjoitetaan pääasiassa roomalaiskatolisuutta, protestantismia, hindulaisuutta, islamia, buddhalaisuutta ja erilaisia pakanauskontoja.

Vaikka Ranskalla on tunnetusti pitkät perinteet katolisena maana, kirkko ja valtio on virallisesti erotettu toisistaan eikä tavallisissa kouluissa täten ole uskonnon opetusta. Myös burkhan kaltaisten kasvot peittävien huivien pito on kielletty ja osa ihmisistä on kokenut sen uskonnollisena syrjintänä. Asian taustalla vaikuttavat kuitenkin muut kuin uskonnolliset syyt: se liittyy Ranskassa vuonna 2011 voimaan tulleeseen lakiin, jonka mukaan kasvoja ei saa peittää niin ettei voi tulla tunnistetuksi julkisella paikalla.

Väkiluku

Ranskan asukasluku oli 65 951 611 henkeä heinäkuussa 2013, joista 62 814 233 asui metropolitan-alueella ja loput merentakaisilla alueilla. Se on täten maailman 22. väkirikkain valtio. Vuonna 2013 väestönkasvu oli 0,47 % suurempaa edellisvuoteen verrattuna. Samana vuonna syntyi 12,6 ja kuoli 8,96 henkilöä jokaista 1 000 asukasta kohti.

Historiaa

Historiallinen väestönkasvu 5000 eaa. alkaen.

Historiallinen väestönkasvu vuosina 1801-2001: 1. ja 2. maailmansodan ja laman vaikutus väkilukuun.

Ranskalaisia pidetään kelttiläiset ja romaaniset juuret omaavana kansana, ja heidän esi-isänsä ovat kulkeutuneet maahan pääasiassa pohjoisesta ja idästä. Gallialaiset olivat yksi nykyisen Ranskan varhaisimmista yhtenäisistä kansoista, ja heidän jälkeensä saapuneet frankit antoivat maalle sen nykyisen nimen. Sittemmin myös roomalaiset valloittajat ovat vaikuttaneet paikalliseen väestöön ja geeniperimään. Nykyistä Ranskaa vastanneen alueen väkiluku kasvoi noin 2500 eaa. 5 miljoonaan ja noin 400-luvulla jaa. 10 miljoonaan. 0-500-lukujen välillä väkiluku oli noussut jyrkästi, mutta kääntyi sen jälkeen ensikertaa merkittävään laskuun. Laskusuuntaus loppui hieman ennen 1000-lukua ja kääntyi jälleen jyrkkään nousuun. 1350-luvulla väkiluvun äkillisessä jyrkässä putoamisessa näkyy mustan surman vaikutus.

1800-luvun alusta lähtien Ranskan väkiluvun kehitys ei ole ollut tyypillinen länsimaille. Toisin kuin monet muut länsimaat, Ranska ei kokenut suurta väkiluvun kasvua 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa. Ranskan syntyvyys pieneni huomattavasti aiemmin kuin muulla Euroopalla. Täten väkiluvun kasvu oli hidasta 1800-luvulla ja aallonpohja saavutettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Samaan aikaan myös Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan väkiluvut junnasivat paikallaan. Ensimmäisen maailmansodan tappiot selittävät osin Ranskan väkiluvun yhtäkkisen luhistumisen, ja uusi yhtä dramaattinen lasku koettiin myös Toisen maailmansodan myötä. Vuosien 1946-1973 välillä toivuttiin sotien tuhoista ja väestönkasvukin lähti etenemään hieman jyrkempään nousuun kuin mitä se oli ollut sotaa edeltäneinä vuosina. Osittain voimakkaaseen väestönkasvuun vaikutti myös se, että 1950-luvulla Ranskaan alkoi saapua paljon maahanmuuttajia sen entisistä siirtomaista, ensisijaisesti Pohjois-Afrikan arabeja, mutta myös mustia afrikkalaisia kuten senegalilaisia ja kamerunilaisia. Vuonna 1974 koettu talouskriisi kuitenkin jälleen hidasti väestönkasvua, koska laman myötä ihmiset eivät voineet elättää yhtä montaa lasta kuin aiemmin.^lähde? Vuonna 2010 syntyvyys saavutti yhden kuluneen vuosikymmenen ennätyslukemista 828 000 syntyneen lapsen myötä.

Ikä ja sukupuoli

Ranskan ikäpyramidi vuonna 2012.

Ranskan ikäpyramidi vuonna 2005.

Vuonna 2013 maan ikäjakauma oli seuraava:

• 0-14-vuotiaat: 18,7 %
• 15-24-vuotiaat: 11,9 %
• 25-54-vuotiaat: 38,9 %
• 55-64-vuotiaat: 12,6 %
• 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat: 17,9 %

Ikäluokan 25-54 suuren koon muihin luokkiin verrattuna selittää ennen vuoden 1974 kriisiä vallinnut taloudellisesti vakaa aika: kansalaisilla oli tuolloin varaa hankkia enemmän lapsia kuin lamavuosina. Vuonna 2013 väestön mediaani-ikä oli kokonaisuudessaan 40,6 vuotta, miehillä 39,1 vuotta ja naisilla 42,1 vuotta. Keskimääräinen eliniänodote oli kokonaisuudessaan 81,56 vuotta (maailman 15. korkein), miehillä 78,45 vuotta ja naisilla 84,82 vuotta.

Keskimääräinen eliniänodote vuosina 1946-2010: miehet (sinisellä), naiset (punaisella).

Vuonna 2013 sukupuolijakauma oli ikäryhmittäin jaoteltuna seuraava:

• vastasyntyneet: 1,05 miestä 1 naista kohti
• 0-14-vuotiaat: 1,05 miestä 1 naista kohti
• 15-24-vuotiaat: 1,05 miestä 1 naista kohti
• 25-54-vuotiaat: 1,01 miestä 1 naista kohti
• 55-64-vuotiaat: 0,94 miestä 1 naista kohti
• 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat: 0,74 miestä 1 naista kohti

Kaiken kaikkiaan ikäluokissa 0-54 miehiä oli melko tasaisesti hieman naisia enemmän, ja vasta 55. ikävuodesta eteenpäin hieman naisia vähemmän. Tästä huolimatta he kattoivat pienemmän osan kokonaisväestöstä: vain 0,96 miestä yhtä naista kohti.

Siviilisääty

Avioliitot (punaisella) ja PACS-sopimukset (sinisellä) vuosina 2008-2018.

Katolisuudestaan huolimatta Ranskassa avioliittojen määrä on kääntynyt loivaan laskuun, ja siellä onkin Ruotsin jälkeen maailman toiseksi eniten avoliittoja. Eräs suosittu vaihtoehto naimisiinmenolle on eräänlaista rekisteröityä parisuhdetta vastaava ns. Pacs-sopimus (kumpikin osapuoli mm. saa erotilanteessa pitää omaisuutensa kokonaan), joka on nykyisin lähes yhtä yleinen ratkaisu kuin avioliittokin: vuonna 2010 ensin mainittuja kirjattiin yli 200 000 ja jälkimmäisiä noin 250 000 kappaletta. Samalla Pacs-sopimusten määrä kasvoi 13 %:lla edellisvuoteen verrattuna. Kuten muissakin kehittyneissä maissa, myös Ranskassa ensimmäisen avioliiton solmimisen ikä on merkittävästi noussut viimeisten vuosikymmenien aikana: vuonna 2010 se oli miehillä keskimäärin 31,7 vuotta ja naisilla 29,8 vuotta.

Homoseksuaalit ovat voineet mennä virallisesti naimisiin toukokuusta 2013 lähtien, mikä on herättänyt myös paljon vastustusta. Uusi laki ei kuitenkaan koske sellaisista maista tulevia henkilöitä joissa saman sukupuolen väliset avioliitot eivät ole sallittuja ja joiden kanssa Ranska on aikanaan allekirjoittanut yhteisen sopimuksen.

Muuttoliike ja kaupungistuminen

Vuonna 2013 Ranskaan saapui 1,1 maahanmuuttajaa jokaista 1 000 asukasta kohti. Vuonna 2010 kaupunkiväestön osuus kattoi 85 % kokonaisväestöstä ja vuosittainen kaupungistumisaste oli 1 %.

Suurimmat metropolialueet (suurimmat kaupungit esikaupungit mukaan lukien ja joissain tapauksissa kaksi suurta lähikaupunkia keskenään yhtenäiseksi alueeksi luettuna) vuonna 2009 olivat seuraavat:

1. Pariisi 10 410 000 asukasta
2. Marseille-Aix-en-Provence 1 457 000 asukasta
3. Lyon 1 456 000 asukasta
4. Lille 1 028 000 asukasta
5. Nizza-Cannes 977 000 asukasta

Suurimmat yksittäiset kaupungit vuonna 2010 olivat vastaavasti seuraavat:

1. Pariisi 2 274 880 asukasta (2 249 975 vakituista)
2. Marseille 859 367 asukasta (850 636 vakituista)
3. Lyon 499 785 asukasta (491 268 vakituista)
4. Toulouse 455 002 asukasta (447 340 vakituista)
5. Nizza 348 195 asukasta (344 064 vakituista)
6. Nantes 296 027 asukasta (287 845 vakituista)
7. Strasbourg 276 750 asukasta (272 222 vakituista)
8. Montpellier 268 244 asukasta (264 538 vakituista)
9. Bordeaux 243 199 asukasta (239 399 vakituista)
10. Lille 234 033 asukasta (227 533 vakituista)

Kokonaisasukasluku kattaa myös ihmiset, jotka asuvat suurosan ajasta muualla, mutta joilla on kuitenkin oma asunto kyseisellä paikkakunnalla.

Työvoima ja toimeentulo

Työttömyysprosentit vuosina 1994-2009 Ranskassa (oranssilla), EU:ssa (vihreällä), Yhdysvalloissa (keltaisella), G7-alueella (punaisella) ja OECD-maissa (vaaleansinisellä).

Vuonna 2013 Ranskan työvoima käsitti 29,94 henkilöä. Vuonna 2005 työvoimasta 71,8 % oli keskittynyt palvelualan, 24,3 % teollisuuden ja 3,8 % maatalouden sektorille. Vuonna 2013 työttömyysprosentti oli 10 % ja vuonna 2012 9,8 %. Vuonna 2012 nuorisotyöttömyysprosentti (ikäluokat 15-24) oli kokonaisuudessaan peräti 23,8 %: miehillä 23,9 % ja naisilla 23,7 %.

Vuonna 2004 tulojen ja kulutuksen alimpaan 10 %:iin kuului 3 % kotitalouksista ja korkeimpaan 10 %:iin peräti 24,8 % kotitalouksista. Vuonna 2008 tulojakauma oli valtakunnallisella tasolla 32,7 - mikä on sama lukema kuin jo vuonna 1995 - eivätkä perheiden väliset tuloerot täten ole maassa kovinkaan suuret. Vuonna 2010 kuitenkin 7,8 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.

Terveys ja hedelmällisyys

Vuonna 2010 ensisynnyttäjän keskimääräinen ikä oli Ranskassa 30 vuotta. Vuonna 2013 maan kokonaishedelmällisyysluku oli 2,08, joka on Euroopan unionin suurin luku (mikäli Tanskan erillisalueita Färsaaria ja Grönlantia ei lasketa) ja enemmän kuin mm. Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän vastaava luku. Hedelmällisyysluku onkin kasvanut huomattavasti muutamien viimevuosien aikana: vuonna 2010 se oli 2,01, mikä oli kuitenkin tuolloin vastaavasti korkein lukema sitten 1970-lukua edeltäneiden vauvabuumi-vuosien.

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan väestö Wikimedia Commonsissa