Riad
Riad (arab. الرياض, al-Riyāḍ) on Saudi-Arabian pääkaupunki. Sen asukasluku oli vuonna 2016 yhteensä 6 506 700[1]. Riad on ollut maan pääkaupunki vuodesta 1932. Alun perin varsin pieni kaupunki on kasvanut räjähdysmäisesti 1900-luvun puolivälistä lähtien.
Riad الرياض |
|
---|---|
Riad ilmakuvassa vuonna 2018. |
|
vaakuna |
|
Riad |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Saudi-Arabia |
Emiraatti | Ar Riyad |
Väkiluku (2016) | 6 506 700 |
Aikavyöhyke | UTC+3 |
Maantiede
muokkaaRiad sijaitsee Najdin historiallisella alueella Arabian niemimaan keskiosan kivikkoisella tasangolla. Sen korkeus merenpinnasta on noin 600 metriä. Riad on osa Najdin tiheäänasuttua selkärankaa, joka muodostuu 1 300 kilometrin pituisista Ṭuwayqvuorista. Varsinainen Riadin alue on kuitenkin melko tasainen. Alueen maaperä koostuu sorasta, hiekasta, savesta ja kalkkikivestä. Riadin kesät ovat erittäin kuumia ja päivien keskilämpötila nousee 40˚C. Yöt ovat kuitenkin huomattavasti kylmempiä. Ilma on kuivaa etenkin kesäisin. Vähäiset sateet lankeavat pääosin marras-toukokuun välisenä aikana.[2]
Riadin ilmastotilastoa
Lähde: Weather - Riyadh BBC Weather. (englanniksi)
|
Historia
muokkaaNykyisen Riadin kaupungin uskotaan olevan paikalla, jolla sijaitsi useita muinaisia kaupunkeja tai kyliä, jotka tunnettiin yhteisnimellä Yamamah. Banu Hanifahin arabiheimo oli asuttanut alueen jo ennen islamin syntyä. Islamilaisessa mytologiassa Yamamah tunnetaan paikkana, jossa Banu Hanifahin joukot taistelivat kalifi Abu Bakrin joukkoja vastaan. Taistelun aikana suuri joukko koraaninoppineita sai surmansa, ja joidenkin kertomusten mukaan tämä sai Abu Bakrin suostumaan Koraanin kirjoittamiseen ylös. Riad tai sen edeltäjät mainitaan kuitenkin historiallisissa lähteissä vain harvoin. Nykyisen kaupungin alue oli eristyksissä, ja sen ilmasto oli ankara. Väestö koostui lähinnä paimentolaisuutta harjoittaneista beduiineista ja alueen keitaiden ympäristöön aloilleen asettuneista arabeista. Nimellä Muqrin pitkään tunnettu Riad oli rannikon kaupunkeihin kuten Mekkaan, Medinaan tai Jeddaan verrattuna pitkään melko merkityksetön.[3]
Riadin merkitys kasvoi 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alussa, kun se päätyi Muhammad ibn Saudin johtamien Saudien haltuun. Saudien suku oli kotoisin Dirijjan pienestä kaupungista Riadin lähistöllä. Saudit olivat liittoutuneet vuonna 1744 Muhammad ibn Abd al-Wahhabin kanssa, jonka konservatiivinen islamin suuntaus tuli sittemmin tunnetuksi wahhabilaisuutena. Saudien kasvava vaikutusvalta huolestutti Osmanien valtakuntaa, joka hallitsi ainakin nimellisesti suurta osaa alueesta, jonka Saudit valtasivat. Vuonna 1818 Ibrahim pašša valloitti Riadin Saudeilta ja Saudien johtaja mestattiin Istanbulissa. Saudit saivat kuitenkin kerättyä itsensä takaisin kasaan ja valloittivat Riadin takaisin 1820-luvun puolivälissä. Osmanit olivat tuhonneet Diriyahin, ja Saudit tekivätkin Riadista uuden pääkaupunkinsa.[3]
Saudit hallitsivat pitkään Riadia ilman ulkoisia uhkia, mutta vuonna 1891 kilpaileva Rashidien heimo valtasi kaupungin pakottaen Abd ar-Rahman as-Saudin pakenemaan. Rashidien valtakausi jäi lyhyeksi, sillä vuonna 1902 nykyisen Saudi-Arabian perustaja Abdul Aziz as-Saud, joka tunnetaan ehkäpä paremmin nimellä Ibn Saud, valtasi kaupungin takaisin Saudeille. Saudeille Riad oli merkittävä kaupunki, josta käsin he valtasivat suuren osan Arabian niemimaasta. Riad oli kuitenkin edelleen varsin pieni, ja 1900-luvun alussa kaupungissa oli arviolta vain noin 8 000 asukasta. Riadista tuli Saudi-Arabian pääkaupunki vuonna 1932, johon mennessä sen asukasluku oli noussut noin 30 000:een.[3]
Riadin suurempi kasvu alkoi Saudi-Arabian öljyvarantojen hyödyntämisen alun jälkeen toisen maailmansodan jälkeen. Kaupunkiin sijoitettiin rahaa, ja siellä aloitettiin suuria rakennushankkeita. Suurin osa vanhasta kaupunginmuurista purettiin uusien nykyaikaisten talojen tieltä. Vaikka Riad oli maan pääkaupunki, maata hallittiin pitkään Punaisenmeren rannikkokaupunki Jeddasta. Vasta Ibn Saudin seuraaja Sa’ud ibn Abdilaziz siirsi suurimman osan maan ministeriöistä Riadiin 1950-luvun puolivälissä. Infrastruktuurin ja esimerkiksi terveydenhoidon kehittymisen myötä Riadin väestö kasvoi räjähdysmäisesti. Vuonna 1962 kaupungissa oli 169 000 asukasta, vuonna 1974 650 000[3] ja vuonna 2010 jo 6 506 700.[1]. Suuren väestömäärän tekee mahdolliseksi merivedestä suolan poistamalla tehty makea vesi, jota tuodaan kaupunkiin Jubailista Persianlahdelta.[3]
Liikenne
muokkaaSaudi-Arabian pääkaupunkina Riadilla on suhteellisen hyvät yhteydet ulkomaille ja muualle Saudi-Arabiaan. Kattavan tieverkon lisäksi kaupungista kulkee rautatie Dammamiin ja sen laajentamista Jeddaan on suunniteltu. Kuningas Khalidin kansainvälinen lentoasema on pinta-alaltaan maailman suurimpia.[3] Taksit ovat tavallinen kulkuväline Riadissa. Kaupungissa on myös bussiliikennettä, mutta niitä käyttävät tavallisesti vain pienipalkkaiset siirtotyöläiset.[2] Kaupunkiin on suunnitteilla myös kuusi linjaa ja 85 asemaa käsittävä metro.[4]
Väestö
muokkaaRiadissa oli vuonna 2016 yhteensä 6 506 700 asukasta. Heistä 69,14 % oli Saudi-Arabian kansalaisia 35,81 % ulkomaalaisia.[1]
Siirtotyöläiset muodostavat huomattavan osan Saudi-Arabian työvoimasta. Siirtolaiset tulevat esimerkiksi Intiasta, Bangladeshista, Nepalista, Pakistanista ja Jemenistä. Jännitteet siirtolaisten ja viranomaisten välillä ovat johtaneet ajoittain jopa yhteenottoihin.[5]
Talous
muokkaaRiadin talous pohjautuu pitkälti valtion hallintokoneistoon.[3] Kaupungissa sijaitsee useita ministeriöitä ja julkisten palvelujen tarjoajien päämajoja. Yli kolmasosa kaupungin työvoimasta työskentelee hallinnon viroissa. Saudi-Arabian kansalaiset muodostavat yhdeksän kymmenesosaa hallinnon virkailijoista, kun taas monilla muilla aloilla työvoimaa hallitsevat ulkomaalaiset työläiset. Yksityisellä puolella noin kaksi viidesosaa työvoimasta työskentelee palvelualalla, yksi neljäsosa rakennusalalla, yksi viidesosa kaupanalalla ja yksi kymmenesosa teollisuudessa. Monilla pankeilla on päämajat Riadissa ja kaupungissa toimii myös esimerkiksi Saudi-Arabian keskuspankki. Noin kolmasosa kaikista Saudi-Arabian tehtaista sijaitsee Riadissa. Tärkeimpiä teollisuuden aloja ovat esimerkiksi metalli-, rakennustarvike-, kemikaali-, elintarvike- ja tekstiiliteollisuus.[2]
Kulttuuri
muokkaaRiadin lukuisiin kulttuurikohteisiin lukeutuvat vanhan kuninkaallisen palatsin maille perustettu kuningas Abd al-Azizin historiallinen keskus, johon lukeutuu ennallistettuja historiallisia rakennuksia, moskeija, kirjasto ja kokouskeskus. Keskuksen tarkoituksena on esitellä kuningaskunnan ja Arabian niemimaan historiaa. Muita Riadin kulttuurikohteita ovat Saudi-Arabian kansallismuseo ja kansalliskirjasto. Saudi-Arabian kansalliskaarti järjestää vuosittain helmikuussa al-Jinadiriyyah -festivaalin, johon lukeutuu esimerkiksi kameliratsastusta, näyttelyitä, esityksiä. Festivaaleilla käy runsaasti osanottajia Saudi-Arabiasta, muualta arabimaailmasta ja muista muslimimaista.[2]
Koulutus
muokkaaRiadissa toimii useita korkeamman asteen oppilaitoksia, kuten Kuningas Saudin yliopisto ja imaami Muhammad ibn Saudin islamilainen yliopisto. Näiden kahden kansallisen yliopiston lisäksi kaupungissa toimii useita sotilasopistoja. Riadissa toimii myös kuningas Abd al-Azizin tiede- ja teknologiakaupunki, jossa harjoitetaan tieteellistä tutkimusta.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c About ArRiyadh Ar-Riyadh Development Authority. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Tschangho J. Kim: Riyadh Encyclopædia Britannica. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Michael R. T. Dumper ja Bruce E. Stanley: Cities of The Middle East and North Africa, s. 313–315. ABC CLIO, 2007. ISBN 1-57607-919-8 (englanniksi)
- ↑ King Abdulaziz Project for Riyadh Public Transport ArRiyadh Development Authority. Arkistoitu 17.9.2018. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
- ↑ Saudi police in Riyadh clash with migrant workers BBC News. BBC. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Riad Wikimedia Commonsissa
- Matkaopas aiheesta Riyadh Wikivoyagessa (englanniksi)