Rudi Carrell, oikealta nimeltään Rudolf Wijbrand Kesselaar (19. joulukuuta 1934 Alkmaar, Alankomaat7. kesäkuuta 2006 Bremen, Saksa) oli hollantilainen viihdealan monitaitaja, elokuvatuottaja ja näyttelijä.

Rudi Carrell

Rudi Carrellin isä ja isoisä olivat viihdealan taitajia, ja isä tutustutti hänet showbisnekseen. Rudi sai viikoittaisen esiintymismahdollisuuden Hollannin radion AVROn ohjelmassa vuodesta 1955 ja vuodesta 1959 hänen oma Rudi Carrell Show’nsa pyöri televisiossa. Rudi Carrell lauloi viihteellisiä ironisia lauluja ja osallistui jopa Euroviisuihin vuonna 1960 kappaleellaan Wat een Geluk (Mikä onni) sijoittuen viimeistä edelliseksi, mutta kappaleesta jäi hänelle tunnusmelodia. Rudi Carrell esiintyi myös pääosassa Robinson Crusoe -tulkinnassa 1964, jossa hänellä oli mukanaan apina Vrijdag (Perjantai) sekä israelilaissyntyinen laulajatar Esther Ofarim merenneitona. Tästä heille myönnettiin Montreux'n Hopeinen ruusu. Belgialaisen viihdetaiteilija Bobbejaan Schoepenin kanssa Carrell teki yhteistyötä 1971 - 1972.

Rudi Carrellin ura kohosi huippuunsa Saksassa, jonne hän siirtyi 1974 ja asettui asumaan Sykeen Bremenin lähistölle. Jo vuodesta 1971 hän oli ohjannut Saksassa suosioon nousseita elokuvia. Vuonna 1987 Rudi's Tagesshow:ssa esitettiin video, jossa naisesiintyjät pukutuivat Ajatollah Khomeinin hahmoon, mikä aiheutti diplomaattisen kriisin, jonka seurauksena muun muassa Goethe-instituutin Teheranin osasto suljettiin. Carrell vihjaili ohjelmassaan myös liittokansleri Helmut Kohlin ilotalokäynneistä sekä Berliinin pormestarin homoseksuaalisuudesta. Toisaalta Carrell oli suosittu muun muassa Israelissa ja Sloveniassa, jossa hän toimi perheiden jälleenyhdistämiseksi.

Rudi Carrell kuoli keuhkosyöpään. Kuvanveistäjä Carsten Eggers on tehnyt Rudi Carrellin pronssisen rintakuvan Alkmaariin[1].

Lähteet

muokkaa
  1. Edo F.: Rudi Carrell-Büste Best of Yelp. 31.1.2009. Viitattu 13.5.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa
  NODES
HOME 1
Intern 1
iOS 1
os 14