Sukarno
Sukarno (6. kesäkuuta 1901 Surabaya – 21. kesäkuuta 1970 Jakarta) oli Indonesian ensimmäinen presidentti vuosina 1945–1967. Hänestä tuli presidentti vuonna 1945, jolloin Indonesia julistautui itsenäiseksi valtioksi.[1]
| Sukarno | |
|---|---|
 |
|
| Indonesian 1. presidentti | |
| Seuraaja | Suharto |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. kesäkuuta 1901 Surabaya, Itä-Jaava, Alankomaiden Itä-Intia |
| Kuollut | 21. kesäkuuta 1970 (69 vuotta) Jakarta, Indonesia |
| Tiedot | |
| Puolue | Partai Nasional Indonesia |
| Uskonto | islam |
 Nimikirjoitus |
|
Poliittisen uransa aikana Sukarno irrotti Indonesian Yhdistyneistä kansakunnista (YK) ja perusti sille vaihtoehtoisen järjestön. Sukarno myös perusti Olympialaisille vaihtoehtoisen järjestön.
Hän menetti tosiasiallisen valtansa syksyllä 1965 suoritetussa sotilasvallankaappauksessa, jonka jälkeen valta Indonesiassa keskittyi kenraali Suhartolle. Suharto liitti Indonesian takaisin Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Indonesiassa käytiin laaja desukarnisaation kausi.
Ennen presidentiksi tuloa
muokkaaSukarnon isä oli jaavalainen matalan tason aristokraatti ja äiti balilainen.lähde? Sukarno opiskeli nuorena muun muassa Surabayassa. Hän osasi puhua sujuvasti useita kieliä, muun muassa hollantia, saksaa, ranskaa, japania ja indonesian kielistä javaa, sundaa ja balia.[1] Hän meni vuonna 1916 keskikouluun, missä hän tapasi kansallismielisen Tjokroaminoton. Vuonna 1921 Sukarno aloitti opiskelun teknillisessä korkeakoulussa (Technische Hoogeschool) Bandungissa. Opiskelujen jälkeen 1927 hänestä tuli vasta perustetun puolueen, Partai Nasional Indonesian johtaja. Hänen mielestään Indonesia saattoi hankkia itsenäisyyden Japanin avulla, mikä ajaisi läntiset suurvallat pois Kaakkois-Aasiasta. Vuonna 1929 Hollannin Itä-Intian viranomaiset tuomitsivat Sukarnon kahdeksi vuodeksi vankeuteen, mistä vapauduttuaan hänestä tuli kansallinen kuuluisuus. Sukarno pidätettiin 1930-luvulla muutamia kertoja poliittisen toiminnan takia.
Toisen maailmansodan aikana Japanin Kaakkois-Aasian joukkojen komentaja marsalkka Terauchi pyrki saamaan indonesialaiset yhteistyöhön miehitysjoukkojen kanssa. Sen vuoksi hän antoi toimintavapautta Sukarnolle ja maan itsenäisyyttä vaatineelle Radjiman Wediodiningratille, minkä jälkeen alkoi yhteistyö japanilaisten kanssa. Sukarnon aikaansaannokseksi luetaan romusha-työvelvollisuus sekä japanilaisia tukevat Peta- ja Heiho-joukot. Sukarno sai 10. marraskuuta 1943 kunniamerkin Japanin keisari Hirohitolta. Sukarto valittiin myös japanilaisten järjestämän Indonesian itsenäisyyskomitean BPUPKI:n johtajaksi. Sen tarkoituksena oli valmistella Indonesian itsenäisyyttä Japanin suojeluksessa. Yhdessä Muhammed Hattan kanssa Sukarno julisti Indonesian itsenäiseksi 17. elokuuta 1945 Japanin ilmoitettua antautumisestaan kaksi päivää aiemmin. Koska Sukarno oli hankkiutunut Indonesian itsenäisyyden saamiseksi Hollannista yhteistyöhön Muhammed Hattan tapaan japanilaisten kanssa, piti Hollannin hallitus häntä kollaboraattorina eikä ollut valmis tunnustamaan Indonesian itsenäisyyttä kuin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen edellyttämällä tavalla 27. joulukuuta 1948.
Presidenttinä
muokkaa |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Demokraattisen alun jälkeen Sukarno julistautui elinikäiseksi presidentiksi, ja ajoi maansa 1960-luvulla lähelle konkurssia ja sotaan Malesian kanssa. Sukarnon Indonesiaan luomaa poliittista järjestelmää kutsuttiin ohjatuksi demokratiaksi. Hän menetti otteensa syksyllä 1965, jolloin Syyskuun 30. päivän liikkeenä tunnettu ryhmä yritti epäonnistunutta vallankaappausta. Kaappausyrityksen kukistanut ja sen varjolla massiiviset kommunisteihin kohdistuneet puhdistukset käynnistänyt kenraali Suharto sai pian tosiasiallisen vallan.[2] Kongressi erotti Sukarnon vuonna 1967 ja Suhartosta tuli virkaatekevä presidentti.[3]
Sukarno oli karismaattinen henkilö, ja naistenmies joka meni naimisiin kahdeksan kertaa. Hän oli loistava puhuja ja hyvä kiihottamaan kansanjoukkoja. Hänet tunnettiin erityisesti länsimaiden vastaisesta retoriikastaan. [2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Sukarno Encyclopedia Britannica
- ↑ a b Indonesia celebrates Sukarno 2001. BBC. Viitattu 4.10.2012.
- ↑ Sukarno goes quietly 1967. Guardian. Viitattu 4.10.2012.
Kirjallisuutta
muokkaaArtikkeleita
muokkaa- Pramoedya Ananta Toer:He gave unity to Indonesia, dignity to the downtrodden and anxiety to the powerful, who finally brought him down (Arkistoitu – Internet Archive) , Time 100: August 23rd-30th, 1999 vol. 154 no. 7/8, Time Asia
Kirjoja
muokkaa- Kahin, Audrey R. and George McT. "Subersion as Foreign Policy: The Secret Eisenhower and #Dulles Debacle in Indonesia", The New Press, 1995.
- Smith, Roger M (ed). Southeast Asia. Documents of Political Development and Change, Ithaca and London, 1974, pp. 174–183.
- Blum, William. Killing Hope: US Military and CIA Interventions Since World War II, Black Rose, 1998, pp. 193–198
- U.S. Central Intelligence Agency, Research Study: Indonesia -- The Coup that Backfired, 1968, p. 71n.
- Robert Cribb, ‘Nation: Making Indonesia’, in Donald K. Emmerson (ed.), Indonesia Beyond Suharto: Polity, Economy, Society, Transition. Armonk, New York: M.E. Sharpe, 1999, pp.3–38
|
Edeltäjä: – |
Indonesian presidentti 1945–1967 |
Seuraaja: Suharto |
Sukarno (1945–1967) | Suharto (1967–1998) | Jusuf Habibie (1998–1999) | Abdurrahman Wahid (1999–2001) | Megawati Sukarnoputri (2001–2004) | Susilo Bambang Yudhoyono (2004–2014) | Joko Widodo (2014–)