Suomen lippu

Suomen lippu eli siniristilippu on yksi Suomen kansallissymboleista. Lipussa on valkoisella pohjalla sininen risti. Kuvio pohjautuu pohjoismaiseen ristilippuun.

Suomen kansallislippu.

Eduskunta hyväksyi siniristilipun Suomen valtiolipuksi 28. toukokuuta 1918, ja senaatti vahvisti lain seuraavana päivänä. Sitä ennen muun muassa lipun väreistä oli käyty keskustelua, osa kannatti sinivalkoista ja osa punakeltaista lippua. Senaatti oli ehdottanut vuoden alussa niin sanottua leijonalippua valtiolipuksi. Siniristilipun suunnittelivat lopulta Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Lipusta on käyttötarkoitukseltaan kolme eri tyyppiä: kansallislippu eli tavallinen siniristilippu, suorakaiteinen valtiolippu ja kielekkeinen valtiolippu.

Suomessa on vuodessa vähintään seitsemän virallista liputuspäivää sekä 12 vakiintunutta liputuspäivää. Jokaisella on kuitenkin oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Kansallislippu toimii myös suomalaisen aluksen kansallisuustunnuksena.

Symboliikka

Suomen lipussa on sininen risti valkoisella pohjalla. Ristikuvio pohjautuu pohjoismaiseen ristilippuun ja viestii pohjoismaisesta yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta pohjoismaiseen perinteeseen. Lipulla ei ole virallista tunnustuksellista selitystä, mutta risti on kristillinen symboli ja joillekin Suomen lipun risti symboloi kristinuskoa.

Suomen lipun sininen ja valkoinen väri edustavat monille lunta ja Suomen lukuisia vesistöjä. Ensimmäisenä tätä värien symboliikkaa toi julkisuudessa esille Zachris Topelius ajaessaan siniristilipun käyttöönottoa Suomen lipuksi 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäisen kerran Topelius esitti sinistä ja valkoista Suomen väreiksi vuonna 1854 ilmestyneessä sadussaan Linnake Suomen puolustus, joka ilmestyi lastenlehdessä nimeltä Eos. Sadussa poikien lumisodan kenraali sanoo sinivalkoista lippua pystyttäessään: ”Minä sanon teille että valkoinen ja sininen ovat Suomen värit – valkoinen talviemme lumen ja sininen sinisten järviemme vuoksi”. Topelius jatkoi sinivalkoisten värien puolustamista ja leijonalipun punakeltaisten värien voimakasta vastustamista 1860-luvun lippukeskustelussa. Historiantutkija Matti Klingen mukaan lojalisti Topelius kannatti sinivalkoisia värejä mahdollisesti siksi, että Venäjän keisarikunnan laivaston lippuna oli siniristilippu. Sen vino risti oli pyhän Andreaksen risti, ja siniseen ristiin naulittu pyhimys oli erityisesti hallitsijahuoneeseen liittyvän Andreaksen ritarikunnan tunnus.

Historiallisesti Suomen lipun valkoisen värin on ajateltu myös symbolisoivan viattomuutta ja tahrattomuutta sekä ylipäänsä kansallisia arvoja, kuten tasa-arvoa. Kansallisiin symboleihin perehtynyt Tampereen yliopiston tutkija Tuomas Tepora näkee Suomen lipun olevan myös symboli perisuomalaiselle tavalle välttää ristiriitoja. Hän toteaa samalla, että Suomen lippua ajatellaan kokoavana kansallisena symbolina, jonka pitäisi olla politiikan yläpuolella. Teporan mukaan lippu on kuitenkin yksi poliittisimmista tunnuksista Suomessa, ja että lipussa on olennaisinta, että se jakaa ihmisiä ja saa heidät ajattelemaan poliittisesti.

Kansallislippu ja valtiolippu

Kansallislippu

Kansallislippu.

Kansallislippu on suorakaiteen muotoinen ja sen mittasuhteet ovat:

• korkeus 11 mittayksikköä
• leveys 18
• ristin sakaran leveys 3
• kenttien korkeus 4
• tangonpuoleisten kenttien pituus 5
• ulompien kenttien pituus 10.

Pystysuunnassa kansallislippu siis jakautuu suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:10.

Valtiolippu

Suorakaiteinen

Suorakaiteinen valtiolippu.

Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä).

Suorakaiteista valtiolippua käyttävät Suomen lipusta annetun lain viidennen pykälän mukaan eduskunta, ministeriöt, ministeriöiden alaiset keskushallinnon virastot ja niihin verrattavat virastot ja laitokset (myös poliisin valtakunnalliset yksiköt ja poliisilaitokset), korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, hovioikeudet, aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Suomen ulkomailla olevat diplomaattiset tai niihin rinnastettavat edustustot ja lähetettyjen konsulien johtamat konsuliedustustot, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos, Suomen Akatemia, julkisoikeudelliset yliopistot, Rajavartiolaitos sekä valtion alukset.

Kielekkeinen

Kielekkeinen valtiolippu.

Kielekkeinen valtiolippu on yhtä mittayksikköä pidempi kuin suorakaiteinen valtiolippu. Sen ulompien kenttien pituus on 6 ja kielekkeiden pituus 5 mittayksikköä. Kielekkeinen valtiolippu siis jakaantuu pystysuunnassa suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:6:5. Ennen vuoden 1978 lippulakiuudistusta kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin nimitystä sotalippu.

Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset.

• 
  Tasavallan presidentti käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleisessa yläkentässä on sini-keltainen vapaudenristi.
• 
  Puolustusministeri käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä kaksi vastakkain asetettua paaluttaista ruskeaa pistinkivääriä vinoristittäin asetettujen keltaisten tykinputkien päälle.
• 
  Puolustusvoimain komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä vinoristittäin ruskea-keltainen marsalkansauva ja sinikeltainen miekka, joiden välissä on paaluttain keltainen tykinputki.
• 
  Merivoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä paaluttainen sininen ankkuri vinoristittäin asetettujen keltaisten tykinputkien päälle.

Lisäksi on olemassa presidentin viiri ja pieni valikoima erilaisia Suomen lippuun pohjautuvia asevoimien komentoviirejä.

Pursiliput

Pursilippu. Tangon puoleiseen yläkulmaan sijoitetaan seuran erikoismerkki.

Pääartikkeli: Pursilippu

Pursiseuraan rekisteröidyssä huvialuksessa voidaan käyttää pursilippua, jossa kansallislipun sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen erikoismerkki.

Värit

Suomen lipun sininen väri määriteltiin aluksi kankaisten värimallien avulla. Asiaa koskeva valtioneuvoston päätös annettiin toukokuussa 1925. Villasta ja puuvillasta valmistetut värimallit toimitettiin keskeisille viranomaisille muun muassa maakuntiin, ja lipputangon omistajat saattoivat matkustaa niitä katsomaan.

Kankaiset värimallit kuitenkin haalistuivat vuosikymmenien kuluessa. Asiaan oli kiinnitetty huomiota jo 1950-luvun lopulla, kun uusi lippukomitea aloitti työnsä. Uusi säädös asiasta annettiin vasta syksyllä 1993, ja siinä lipun värit määriteltiin kolmen värijärjestelmän avulla. CIE:n suositusten mukaisina suureina CIE:n standardivalolähdettä D65 käytettäessä ja mitattuna spektrofotometrilla (Minolta CM-1000), jonka optinen geometria on d/2° (diffuusi valaistus, heijastus mitattu kahden asteen kulmassa näytteen normaalin suhteen), värisävyt ovat seuraavat:

väri	valontiheyskerroin	(x, y) -värikoordinaatit	(L*, a*, b*) -värikoordinaatit	NCS-väri (likiarvoja)	Pantone-väri (likiarvoja)	RGB-väri (likiarvoja)
sininen	Y = 5.86	(0.1856, 0.1696)	(29.06, 7.24, -36.98)	4060-R90B	294C	#002F6C
punainen	Y = 10.9	(0.576, 0.312)	(39.4, 59.0, 29.6)	1090-Y90R	186C	#C8102E
keltainen	Y = 45.7	(0.486, 0.457)	(73.4, 14.8, 79.0)	0080-Y20R	123C	#FFC72C

Sallitut poikkeamat ovat enintään 4 CIE:n vuonna 1976 määrittelemää ΔE*_ab -yksikköä.

Historia

Helsingin ylioppilaskunnan lippu

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ylioppilaskunnan lippu ja Alex Federleyn piirros vuoden 1848 floranpäivän juhlasta Kumtähden kentällä.

Ylioppilaiden floranpäivän juhlassa Helsingissä 13. toukokuuta 1848 liehutettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ylioppilaskunnan lippua. Se oli juhlaa varten valkeasta silkkikankaasta ommeltu lippu, jonka keskelle oli kuvattu laakerin- ja tammenlehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna. Vaakunan lippuun oli maalannut Frans Josef von Becker. Tätä lippua tervehdittiin juhlassa Suomen lippuna eläköön-huudoin. Isänmaallisen juhlan pysyvä anti oli siellä lauletun Maamme-laulun ottaminen Suomen kansallislauluksi.

Purjeveneliput ja pursiseurat

Nyländska Jaktklubbenin ensimmäinen pursilippu oli käytössä vuosina 1861–1900.

Vuodesta 1861 lähtien purjehdusseurat alkoivat käyttää lippua, joka erosi nykyisestä Suomen lipusta vain mittasuhteiltaan. Venäjän vallan ajan lopulla sillä oli jo eräänlainen epävirallinen Suomen lipun asema.

Suomen vanhin pursiseura, porilainen Segelföreningen i Björneborg, BSF rf, perustettiin vuonna 1856, mutta sillä ei ollut vielä lippua. Helsingissä toiminut Nyländska Jaktklubben perustettiin 1860. Lipukseen se sai Pietarin Jokipursiseuran lipun, joka oli valkoinen siniristilippu, ja vasempaan yläkulmaansa se sai Uudenmaan vaakunan. Porin BSF sai samanlaisen lipun omine vaakunoineen 1866, ja myöhemmin myös muut Suomen uudet pursiseurat. Koska tämä varhainen siniristilippu symboloi Suomen purjehdusharrastuksen yhteyttä keisarilliseen laivastoon, sinivalkoiset värit eivät saavuttaneet vähän myöhemmin lehdistökeskusteluissa yleistä suosiota Suomen kansallisväreinä.

Suomen lipulle tuli käytännön tarve 1862 kesällä Marstrandin kylpyläkaupungissa, kun suomalainen venekunta oli yhtäkkiä varustettava purjehduskilpailuihin. Päätettiin yksimielisesti, että Suomen lipun värien piti olla valkoinen ja sininen. Pursiseuran nuoret naiset tekivät nopeasti suomalaisten veneelle lipun, jonka yläpuoli oli valkoinen, alapuoli sininen, ja yläkulmassa oli Suomen leijona.

1860-luvun lippukeskustelu

Suomen laivanvarustajapiireissä alettiin 1850-luvulla pohtia oman kauppalipun tarvetta. Suomen ensimmäinen suuri lippukeskustelu alkoi maaliskuussa 1862, kun Oulun kaupunginlääkäri Fredrik Nylander ehdotti lehtikirjoituksessaan Suomelle kauppalippua. Saman vuoden heinäkuussa hän ehdotti Suomen valtiolipuksi punapohjaista lippua, jossa olisi keskellä Suomen jalopeura. Kauppalipuksi hän ehdotti kahdesta punaisesta ja kahdesta valkoisesta neliöstä koostuvaa lippua. Seuraavana vuonna Helsingin lehdistö aloitti keskustelun lippuasiasta, ja useita ehdotuksia tuotiin esiin. Punaista ja keltaista puolusteltiin tuttuina Suomen vaakunasta, mutta niitä myös vastustettiin samasta syystä.

Zachris Topelius otti kesäkuussa 1863 voimakkaasti kantaa sinisen ja valkoisen kauppalipun puolesta. Valkea ja sininen olivat Topeliukselle muun muassa pohjoiset meret sulkevan jään ja avoimen veden värit. Kun Helsingfors Dagblad oli vastannut Topeliukselle kannattamalla puna-keltaista lippua, keskustelijat jakaantuivat kahden väriyhdistelmän kilpaileviin joukkoihin. Keskustelussa ehdotetuissa lipuissa oli leijonan lisäksi vaihtelevasti skandinaavisia ristejä, vaaka- ja viistopalkkeja ja tähtiä. Säätyvaltiopäiville 1863 tiedusteltiin mahdollisuutta tehdä anomus Suomen kauppalipusta, mutta esitystä ei otettu käsiteltäväksi, ja näin Suomi joutui käyttämään Venäjän kauppalippua koko Suomen suuriruhtinaskauden ajan.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun lippukeskustelut

Suomen lippuehdotukset 1862–1918, koonnut Olof Eriksson.

Valtiopäivien jälkeen keskustelu Suomen kauppalipusta tyrehtyi jälleen. Koska esivalta ei kuitenkaan voinut kieltää keisarin vahvistaman vaakunan käyttöä, leijonalippujen käyttö oli yleistä seuraavina vuosikymmeninä. Suurissa tapahtumissa, kuten laulujuhlissa ja maatalousnäyttelyissä, käytettiin kirjavasti Suomen leijonalippua, sinivalkoista Marstrandin lippua sekä Venäjän kansallislippua, eivätkä viranomaiset puuttuneet asiaan ennen kuin vuodesta 1890 alkaen. Samalla suomalaiset jatkoivat väittelyä siitä, olivatko maan kansallisvärit sinivalkoinen vai punakeltainen. Suomen Taiteilijaseura kysyi asiasta mielipiteitä tunnetuilta suomalaisilta joululehdessään 1895. Sinivalkoisen kannalle asettuivat esimerkiksi Topelius, Santeri Alkio, Minna Canth ja Otto Donner. Punakeltaista kannattivat esimerkiksi Albert Edelfelt, Axel Gallén ja R. A. Wrede. Keisarin julistus vuonna 1896 kuitenkin määräsi ainoaksi Suomessa käytettäväksi lipuksi Venäjän valkosinipunaisen kansallislipun, mikä lopetti lehdistökeskustelun Suomen lipun väreistä. Leijonalipusta tuli vastarinnan ja vapaudenrakkauden lippu.

• 
  Kenraalikuvernööri Bobrikovin murhan (1904) jälkeen raitalippuihin otettiin Suomen leijona. Näitä lippuja käyttivät yksityishenkilöt huvilalippuina.
• 
  Saman lipun siniraitainen versio.

Tukholman olympialaisissa 1912 omalla joukkueellaan kilpaillut Suomi yritti käyttää sinivalkoista lippua avajaisissa, mutta venäläiset vaativat sen poistettavaksi.

Itsenäisyyden ensimmäiset liput

Suomen itsenäistymisen yhteydessä Suomen senaatti asetti lippukomitean 4. joulukuuta 1917. Komitean ehdotus valmistui neljässä päivässä. Senaatti hyväksyi komitean ehdotuksen, jossa esitettiin punakeltaista vaakunalippua eli leijonalippua Suomen valtiolipuksi. Senaatin esitys jätettiin eduskunnalle 5. tammikuuta 1918. Lehdistössä ja senaatissa asiasta keskusteltiin koko ajan hyvin aktiivisesti, ja vastakkain olivat jälleen punakeltaiset ja sinivalkoiset sekä leijonalipun ja ristilipun kannattajat.

Senaatin ehdotus joutui eduskunnassa ulkoasiainvaliokunnan käsiteltäväksi. Ensimmäinen käsittely 14. tammikuuta lykättiin pidettäväksi 24. tammikuuta. Leijonalippu ei saanut täyttä kannatusta, joten äänestystuloksen 10–7 kautta päätettiin panna toimeen kilpailu lipusta. Asiaa valmisteleva lippujaosto kokoontui seuraavana päivänä ja päätti kilpailun rahapalkinnoista. Jaosto myös ehdotti, että Suomen väliaikaisena lippuna toukokuun 1. päivään asti olisi sinisestä ja valkoisesta vaakapalkista koostuva lippu. Ulkoasiainvaliokunnassa asia herätti seuraavana päivänä keskustelua ja väittelyä, mutta jaoston ehdotukset hyväksyttiin lopulta lähes täydellisinä. Valiokuntakäsittelyn kuitenkin keskeytti sisällissodan puhkeaminen 28. tammikuuta.

Leijonalippu Helsingin kaupungintalon salossa 16. huhtikuuta 1918.

15. helmikuuta 1918 Suomen senaatin kauppa- ja teollisuustoimikunta määräsi, että leijonalippua alettiin toistaiseksi käyttää Suomen kauppalippuna. 27. helmikuuta leijonalippu palautettiin valtiolipuksi, ja kauppalipuksi Vaasan senaatti määräsi punapohjaisen ristilipun, jonka keltainen risti oli reunustettu valkoisella ja sinisellä raidalla.

• 
  Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu eli leijonalippu.
• 
  Vaasan senaatin helmikuussa 1918 vahvistama väliaikainen kauppalippu.
• 
  Väliaikaisen kauppalipun mallinen lippu, joka oli käytössä höyrylaivayhtiö Wasa Nordsjö Ab:n SS Constantialla.

Siniristilippu

Sisällissodan jälkeen toukokuussa 1918 eduskunta alkoi taas kokoontua ja käsitellä lippuasiaa. Valkoiset voittajat eivät pitäneet punakaartilaisten punaista väriä lippuun sopivana, joten lippuun valittiin äänestyksellä sinivalkoiset värit.

Väkijoukko katsomassa Suomen uuden siniristilipun nostamista Senaatintalon katolle 29. toukokuuta 1918.

Akseli Gallen-Kallela ehdotti lipuksi sinisellä pohjalla olevaa valkoista ristiä, mutta ehdotus hylättiin, koska lipun pelättiin sekaantuvan Ruotsin lipun ja epävirallisen Islannin lipun kanssa. Sen jälkeen Gallen-Kallela ehdotti alaistaan, taiteilija Eero Snellmania valiokunnan tarvitseman luonnoksen valmistajaksi. Snellman suostui ja valmisti luonnokset Bruno Tuukkasen avustamana kovassa kiireessä. Valiokunta hyväksyi luonnokset. Eduskunta käsitteli asiaa 24.–28. toukokuuta, laki valmistui 28. toukokuuta ja vahvistettiin senaatissa 29. toukokuuta 1918.

Suomen lipuksi säädettiin meren- (ultramariini-) sininen risti valkoisella pohjalla. Valtiolipussa ristin keskellä oli Suomen vaakuna, ja merenkulku- ja kauppalippuna käytettiin valtiolippua ilman vaakunaa. Sotalipuksi määrättiin valtiolippu kolmikielekkeisenä. Luotsi-, tulli- ja postilippujen ylimääräisestä merkistä tuli hallituksen tarkemmin määrätä.

Lipun vaakunan ylle jäi yhä Suomen suuriruhtinaskunnan kruunu, joka jäi paikalleen vielä senaatissa kesäkuussa 1918 pidetyn äänestyksen jälkeenkin. Helmikuussa 1920 hyväksyttiin valtioneuvoston päätös kruunun poistamisesta. Samana vuonna vaakuna sijoitettiin lippua varten neliskulmaiselle pohjalle, lukuun ottamatta pohjan pientä ulkonemaa.

• 
  Suomen merenkulku- ja kauppalippu 1918 alkaen, kansallislippu 1978 alkaen.
• 
  Suomen valtiolippu 1918–1920. Vaakunan päällä suuriruhtinaskunnan kruunu.
• 
  Suomen sotalippu 1918–1920.
• 
  Valtiolipussa 1918–1920 käytetty kruunullinen vaakuna.
• 
  Suomen valtiolippu 1920–1978. Kruunuton vaakuna lähes neliönmuotoisella pohjalla.
• 
  Suomen sotalippu 1920–1978.
• 
  Valtiolipussa 1920–1978 käytetty nelikulmainen vaakuna.

Erikoisliput

Vuoden 1918 lippulain mukaan oli posti-, tulli- ja luotsilippuna käytettävä merenkulku- ja kauppalippua, johon oli lisätty hallituksen vahvistamat näiden laitosten tunnuskuviot. Nämä valtioneuvoston vuonna 1919 vahvistamat tunnuskuvat sijoitettiin lipun tangon puoleiseen yläkulmaan. Postilipussa oli kaksi ristikkäistä postitorvea, tullilipussa Merkuriuksen sauvat ja niiden yläpuolella Suomen vaakuna sekä luotsi- ja merenkulkulaitoksen lipussa ruorirattaan ympäröimä Suomen vaakuna. Tulli- ja luotsilipuissa Suomen vaakunan päällä käytettiin alun perin valtiolipun tapaan suuriruhtinaan kruunua, joka kuitenkin poistettiin vuonna 1920. 14. huhtikuuta 1939 annetulla asetuksella postilipun tunnuskuvio korvattiin kuviolla, jossa yksittäisen postitorven yläpuolelle sijoitettiin kipinäkimppu kuvaamaan "posti- ja lennätinlaitosta".

Muutoin liputuksesta annetulla asetuksella kiellettiin käyttämästä ilman valtioneuvoston lupaa lisäkuvioilla varustettua Suomen lippua tai Suomen lippua erehdyttävästi muistuttavaa lippua. Suomen Meripelastusseura ja Suomen Ampujainliitto kuitenkin saivat valtioneuvostolta erikoisluvan käyttää järjestölippuinaan Suomen lippua, johon oli lisätty näiden järjestöjen tunnukset.

• 
  Suomen tullilippu 1919–1920.
• 
  Suomen luotsilippu 1919–1920.
• 
  Suomen tullilippu 1920–1978.
• 
  Suomen luotsilippu 1920–1978.
• 
  Postilippu 1919–1939.
• 
  Postilippu 1939–1978.
• 
  Vuoteen 1980 käytössä ollut Meripelastusseuran lippu.

Valtion lippukomitean ehdottamat ja valtionhoitaja Mannerheimin hyväksymät sotapäällystön liput ja viirit vuodelta 1919. Vain osa lipuista otettiin lopulta käyttöön.

Posti-, tulli- ja luotsilippujen lisäksi 17. toukokuuta 1920 laadittiin sotapäällystön käyttöön Suomen sotalippuun perustuvat liput ja merivoimien viirit. Ehdotukset kyseisistä lipuista oli vahvistettu jo edellisenä vuonna valtionhoitaja C. G. E. Mannerheimin toimesta, mutta tunnuskuvien tarkat ulkomuodot jouduttiin piirtämään uudelleen. Ollessaan Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1944-1946 C. G. E. Mannerheim käytti virkalipussaan vapaudenristin sijaan ristikkäisiä marsalkansauvoja. Vanha tasavallan presidentin lippu palautettiin käyttöön J. K. Paasikiven tullessa presidentiksi Mannerheimin erottua virastaan.

Sotapäällystön tunnusliput säilyivät käytössä 23. elokuuta 1971 asti, jolloin Suomen puolustusvoimien pääesikunta julkaisi uuden määräyksen päällikkyyslipuista ja merivoimien viireistä. Samalla sotaväen päällikön lippu nimettiin puolustusvoimain komentajan lipuksi ja rannikkopuolustuksen päällikön lippu merivoimien komentajan lipuksi. Uudet liput käyttivät pääosin samoja tunnuksia kuin vuonna 1920 laaditut liput, mutta puolustusvoimain komentajan lipun vitsakimppu korvattiin marsalkansauvalla ja merivoimien komentajan lipun ankkuri siirrettiin lipun yläkulmassa olleiden tykkien päälle. Myös puolustusministerin lipun kiväärit suoristettiin ristikkäisistä pystysuuntaisiksi. Kyseiset liput ehtivät olla käytössä vain seitsemisen vuotta ennen vuoden 1978 lippulakiuudistusta.

• 
  Suomen tasavallan presidentin lippu 1920–1944 ja 1946–1978.
• 
  Suomen puolustusministerin lippu 1920–1971.
• 
  Suomen sotaväen päällikön lippu 1920–1971.
• 
  Suomen rannikkopuolustuksen päällikön lippu 1920–1971.

• 
  Mannerheimin presidenttikautensa aikana käyttämä lippu 1944–1946.
• 
  Suomen puolustusministerin lippu 1971–1978.
• 
  Suomen puolustusvoimain komentajan lippu 1971–1978.
• 
  Suomen merivoimien komentajan lippu 1971–1978.

Lainsäädäntöuudistus vuonna 1978

Suomen liput ja vaakuna vuoden 1978 lain mukaan.

Lippua koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 1978. Suomen lippujen muunnelmien nimiksi määriteltiin kansallislippu ja valtiolippu, joista jälkimmäiselle määriteltiin kaksi muunnelmaa. Uudessa lippulaissa kiellettiin laissa erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta käyttämästä Suomen lipussa mitään lisäkuvioita. Eduskunta päätti äänin 109–29, että luotsi-, tulli- ja postiliput oli poistettava käytöstä vuoden 1980 loppuun mennessä. Myös Suomen Meri­pelastus­seura ja Suomen Ampujainliitto joutuivat siirtymä­ajan jälkeen luopumaan siihen saakka käyttämistään lipuista.

Valtiolipun keskellä olevan vaakunan määriteltiin olevan neliön sisällä. Aiemmin neliskulmaisen pohjan alasivulla oli ollut pieni ulkonema. Samalla vaakunan tyyliasu muutettiin kuvataiteilija Eric O. W. Ehrströmin vuonna 1919 laatimasta heraldikko Olof Erikssonin vuonna 1968 laatimaan malliin.

Hopearaha vuodelta 2008

Toukokuussa 2008 tuli kuluneeksi 90 vuotta siniristilipun hyväksymisestä. Rahapaja julkaisi sen kunniaksi kymmenen euron hopearahan.

Liputus

Pääartikkeli: Liputus Suomessa

Jokaisella on lain mukaan oikeus liputtaa Suomen lipulla. Valtion virastojen ja laitosten on pakko liputtaa virallisina liputuspäivinä.

Suomessa on vuonna 2020 seitsemän virallista liputuspäivää ja 12 vakiintunutta liputuspäivää. Virallisia liputuspäiviä ovat lisäksi vaalipäivät ja presidentin virkaanastumispäivä. Myös muina päivinä saa Suomen kansallislipulla halutessaan liputtaa. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta lippu pyritään nostamaan aamulla kello kahdeksan, ja se lasketaan auringonlaskun aikaan mutta viimeistään kello 21. Poikkeuksen liputusajoissa muodostaa juhannus, jolloin liputus aloitetaan juhannusaattona kello 18 ja lopetetaan juhannuspäivänä kello 21. Itsenäisyyspäivänä sekä eräinä muina päivinä liputus päättyy kello 20.

Suruliputus toimeenpannaan vainajan kuolinpäivänä. Suruliputuksessa Suomen lippu jätetään tangossa tavallista alemmas, niin että lipun alareuna on salon puolivälissä. Liputus alkaa siitä hetkestä, jolloin kuolemantapaus on saatu tietoon ja kestää kyseisen päivän loppuun. Jos liputuksen kohteena olevan kuolin- tai hautauspäivä sattuu viralliseksi liputuspäiväksi, silloinkin liputetaan suruliputuksena.

Kun liputetaan usean maan kansallislipuilla, on Suomen lippu aina arvokkaammalla paikalla. Esimerkiksi kolmen lipun osalta tämä tarkoittaa keskimmäistä paikkaa. Mikäli lippuja on useampia kuin kolme, Suomen lippu on ensimmäisenä, eli äärimmäisenä oikealla. (Asetus liputuksesta Suomen lipulla 5 §)

Käyttöön liittyvät rikokset

Rajavartiolaitoksen Dornier DO 228 -lentokone, OH-MVN, jonka peräsimessä Suomen lippu tangonpuoleinen reuna menosuuntaan.

Tullilaitoksen ja Merivartioston käytössä ollut Sääski II LK-1 -lentokone, jonka peräsimessä on valtiolippu vaakunoineen tangonpuoleinen reuna menosuuntaan.

Suomen lipusta annetun lain (380/1978) mukaan se, joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon.

Edelleen se, joka oikeudettomasti käyttää tasavallan presidentin lippua tai muuta valtiolippua tai käyttää sellaista Suomen lippua, johon vastoin säännöksiä on sijoitettu lisäkuvioita, tai Suomen lippuna pitää kaupan sellaista lippua, joka väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi poikkeaa lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesta lipusta, on tuomittava Suomen lipusta annettujen säännösten rikkomisesta sakkoon.

Huolto ja hävittäminen

Suomen lippu tulee säilyttää sen arvoa vastaavalla tavalla joko suorana, osittain laskostettuna peitettynä orrella tai taitettuna hyllyllä. Laskostettaessa sininen väri tulee näkyviin päälle. Märkä lippu on kuivattava suorana ennen säilöön panoa.

Likainen lippu on pestävä ja rypistynyt kangas tulee silittää. Suomen lipun voi pestä pesukoneessa lipun mukana olevan pesuohjeen mukaan. Se pitää kuivata sisätiloissa eikä esimerkiksi pyykkinarulla ulkona. Lipun rispaantuneet reunat ja ratkeilleet saumat voidaan korjata vain sellaisella ompeleella, joka ei erotu pohjakankaasta.

Käyttökelvottomaksi kulunut Suomen lippu hävitetään arvokkaasti. Perinteinen ohje polttaa lippu ei sovellu nykyisiin polyesterikankaisiin lippuihin. Lipun voi hävittää leikkaamalla se pieniksi palasiksi ja poistamalla palat muutamassa erässä normaalin talousjätteen mukana. Palasista ei saa tunnistaa, että kyseessä on lippu. Lippua ei saa haudata maahan eikä mereen, viedä kaatopaikalle, eikä asettaa mihinkään muuhun käyttöön. Lipun voi joskus myös toimittaa valmistajalle hävitettäväksi.

Laki ja lipun käsittely

Suomen lippua käsittelevät säädökset

Numero	Nimi
380/1978 (muutettu lailla 588/1995)	Laki Suomen lipusta
292/1983	Asetus huvialusten lipuista
383/1978 (muutettu lailla 187/1996)	Asetus liputuksesta Suomen lipulla
827/1993	Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä

Lain mukaan Suomen lipusta puhuttaessa kaikki Suomen lipun muodossa olevat asiat katsotaan Suomen lipuiksi, kuten esimerkiksi tarrat, kangasmerkit tai piirustukset. Lainsäädännöllä muun muassa määrätään, että Suomen lippuun ei saa kirjoittaa, ei piirtää, eikä kiinnittää minkäänlaisia tunnuskuvioita. Julkisesta lipun turmelemisesta, epäkunnioittavasta käytöstä tai luvattomasta paikaltaan ottamisesta on säädetty sakkorangaistus. Tapaan kuuluu, että lippua käsitellessä se ei saa missään vaiheessa koskettaa maata. Lippua nostettaessa ja laskettaessa päähineet tulee riisua.

Katso myös

• Isännänviiri
• Lippulaulu
• Lipun käyttö Suomessa
• Suomenruotsalaisten lippu

Lähteet

• Kajanti, Caius: Siniristilippumme. (Pohjautuu teokseen Suomen lippu kautta aikojen) Helsingissä: Otava, 1997. ISBN 951-1-13552-X
• Kajanti, Caius (päätoim.): Suomen lippu kautta aikojen. Helsinki: Siniairut, 1983. ISBN 951-95798-0-X
• Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit: Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksestä. (3. painos (1. painos 1981)) Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15314-5

Kirjallisuutta

• Tepora, Tuomas: Sinun puolestas elää ja kuolla: Suomen liput, nationalismi ja veriuhrit. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-37402-3

Aiheesta muualla

• Symbolit (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen tasavallan presidentti
• Hangon museon liput Hangon kaupunki
• Jääkärilippu Mannerheim, Carl Gustaf Emil 1867–1951
• Suomi 80: Suomen lipun historia Historiatieteen laitos, Tampereen yliopisto
• Bruno Tuukkasen kädenjälki, Elämää ja asumista Etu-Töölössä

Euroopan liput

Valtiot	Alankomaat Albania Andorra Azerbaidžan Armenia Belgia Bosnia ja Hertsegovina Bulgaria Espanja Georgia Islanti Irlanti Italia Itävalta Kroatia Kreikka Kypros Latvia Liechtenstein Liettua Luxemburg Malta Moldova Monaco Montenegro Norja Pohjois-Makedonia Portugali Puola Ranska Romania Ruotsi Saksa San Marino Serbia Slovakia Slovenia Suomi Sveitsi Tanska Tšekki Turkki Ukraina Unkari Yhdistynyt kuningaskunta Englanti Skotlanti Wales Valko-Venäjä Vatikaanivaltio Venäjä Viro
Itsehallintoalueet	Ahvenanmaa Färsaaret Gibraltar Guernsey Jersey Mansaari
Tunnustamattomat valtiot	Abhasia Artsakh Kosovo Transnistria Pohjois-Kypros