Wikipedia

Suomenlinna

merilinnoitus Helsingissä
Tämä artikkeli käsittelee merilinnoitusta. Artikkeli Suomenlinna käsittelee samannimistä Helsingin kaupunginosaa.

Suomenlinna, myös Viapori, (ruots. Sveaborg) on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus ja yli 600 asukkaan kaupunginosa. Historiallisena muistomerkkinä ja nähtävyytenä sen kulttuurillinen arvo on merkittävä, ja se on vahva osa Helsingin identiteettiä. Suomenlinnan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748, ja se tunnettiin vuoteen 1918 asti ruotsinkielisen nimensä Sveaborg pohjalta suomeksi virallisestikin Viaporina, ja joissakin yhteyksissä nimi Viapori esiintyy edelleenkin. Suomenlinna liitettiin vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Suomenlinna
Ilmakuva Suomenlinnasta.
Ilmakuva Suomenlinnasta.
Maailmanperintökohde
Sijainti Helsinki, Suomi
60°8′50″N, 24°59′11″E
Tyyppi kulttuurikohde
Kriteerit IV
Tunnusnumero 583
Valintahistoria
Valintavuosi 1991

Suomenlinna
Suomenlinna
Sveaborg
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Eteläinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 52
Väkiluku 664[1] (31.12.2022)
Postinumero(t) 00140, 00190, 00860
Lähialueet Kaivopuisto, Santahamina, Ulkosaaret

Suomenlinna on Suomen suosituimpia matkailukohteita. Vuonna 2019 linnoituksessa vieraili noin miljoona kävijää. Suomenlinnassa järjestetään ympäri vuoden erilaisia kaupunginosa- ja kulttuuritapahtumia. Saarilla sijaitsee monia kahviloita ja ravintoloita.

Suomenlinnaa kunnostaa ja ylläpitää Suomenlinnan hoitokunta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto.

Nykyisin saarten ainoa sotilaallinen laitos on Pikku Mustasaaressa sijaitseva Merisotakoulu. Ison Mustasaaren eteläkärjessä sijaitsee Rikosseuraamuslaitoksen alainen, vuonna 1971 perustettu Suomenlinnan vankila. Keskeinen osa muurien, vallien ja rakennusten korjaustyöstä tehdään vankityönä. Vankilassa on paikkoja noin 100 vangille.[2] Ison Mustasaaren luoteisosassa sijaitsee hoitokunnan käytössä oleva arkisto- ja museoluolasto.[3]

Maantiede

muokkaa
 
Kartta Suomenlinnasta.

Bastionilinnoitus sijaitsee kuudella Suomenlinnan kaupunginosan kahdeksasta saaresta. Susisaareen tehtiin päälinnoitus. Eteläpuolisen Susiluodon linnoitus nimettiin vuonna 1749 Kustaanmiekaksi. Pienempiä saaria ovat Pikku Mustasaari, Länsi-Mustasaari ja Särkkä. Suurin on Iso Mustasaari.[4] Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku Mustasaari ja Länsi-Mustasaari ovat joko sillan tai maakannaksen ansiosta yhteydessä toisiinsa. Susisaaren ja Kustaanmiekan välillä aikoinaan ollut salmi on täytetty. Näiden saarten muodostaman ryhmän itäpuolitse kulkee Kustaanmiekan salmi ja länsipuolitse Särkänsalmi, jotka ovat tärkeimmät avomereltä Helsingin Kruunuvuorenselälle ja Eteläsatamaan johtavat laivaväylät.[5] Suomenlinnan maapinta-ala on 2,21 neliökilometriä.[6]

Nähtävyyksiä

muokkaa

Suomenlinna on suosittu käyntikohde Helsingissä vieraileville kotimaan- ja ulkomaanmatkailijoille, kuten myös Helsingin asukkaille. Suomenlinnaan pääsee ympäri vuoden ja linnoitus on hieno käyntikohde kaikkina vuodenaikoina. Linnoitussaarilla on nähtävyyksiä ja monipuolisia palveluita, kuten opastettuja kierroksia, ravintoloita, kahviloita, museoita ja taidenäyttelyitä.

Kuninkaanportti on Suomenlinnan eteläkärjessä, Kustaanmiekan salmen rannalla sijaitseva portti Suomenlinnaan. Se oli alkuaan Suomenlinnan linnakkeen ensisijainen sisäänkäynti, ja sitä pidetään yleisesti Suomenlinnan tunnuksena. Sen kuva oli vuosina 1986–2002 myös tuhannen markan setelissä.[7][8]

Suuri linnanpiha Susisaaressa ympäröivine rakennuksineen on linnoituksen vanha hallinnollinen keskus. Bastionien Ekeblad ja Höpken väliin jäänyt osa muutettiin 1750-luvun alussa Suomen ensimmäiseksi myöhäisbarokin sommitteluperiaatteita soveltavaksi monumentaaliaukioksi.[9] Keskellä aukiota on Augustin Ehrensvärdin hauta, jonka hautaholvin päätekiven Kustaa III muurasi itse 5. heinäkuuta 1783. Graniittipaaden veisti Nils Stenstam.[9] Osa aukiota ympäröineistä rakennuksista tuhoutui Krimin sodan tykistötulituksissa, mutta jäljelle jäi muun muassa komendantin talo, jossa on nykyisin Ehrensvärd-museo. Linnanpihaa reunustaa myös vuonna 1756 valmistunut Paikallismajurin talo, joka on Suomenlinnan ja koko Helsingin vanhin alusta asti asuinkäytössä ollut kerrostalo.[10][11]

Suomenlinnan kirkko sijaitsee Isossa Mustasaaressa. Se rakennettiin 1850–1854 ortodoksiseen tyyliin sipulitorneineen, mutta muutettiin 1920-luvulla nykyiseen luterilaiseen asuunsa.[12] Kirkon tornissa on majakka, joka vilkuttaa neljää lyhyttä välkähdystä, joka on Morse-aakkosina H kuten Helsinki.[13]

Museosukellusvene Vesikko on sijoitettu Susisaaren kaakkoiskärkeen. Vesikko valmistui vuonna 1933 ja palveli Suomen merivoimissa talvi- ja jatkosodan aikana. Vesikkoa pääsee katsomaan vuoden ympäri ja kesäkuukausina pääsee tutustumaan sukellusveneen sisätiloihin.

Rantakasarmi Vaaleanpunaiseksi rapattu rantakasarmi on linnoituksen venäläisellä kaudella rakennettu pääportti. Rantakasarmin itäpäädyn tiloissa on äänitysstudio ja työhuoneita. Länsipäädyssä sijaitsevat panimon tilat, ravintola sekä Helsingin taiteilijaseuran galleria.[14]

Kruunulinna Ehrensvärd Kruunulinna Ehrensvärd on varustustyyppi, joka muodostuu kahdesta siipirakennuksesta ja niiden välisestä puolustusrintamasta. Ruotsin kuningas Kustaa III laski kruunulinnan peruskiven vuonna 1775. Kruunulinna suojasi telakka-aluetta ja varikkoa ja sen molempiin siipiin oli sijoitettu telakan tuotantoa ja toimistoja. Nykyisin Kruunulinna Ehrensvärdissä sijaitsevat muun muassa Suomenlinnan hoitokunnan toimisto, päiväkoti, asuntoja sekä yleisölle juhla- ja kokouskäyttöön vuokrattavat Pirunkirkon juhlasali ja Pajasali.[15]

Bastioni Zander Bastioni Zanderilla on liehunut linnoituksen lippu koko linnoituksen historian ajan. Bastioni Zander rakennettiin vuosina 1748–1750 osaksi neljän bastionin linnoitusketjua.[16]

Lisäksi Suomenlinnassa suosittuja ovat tunnelit, joita on etenkin Kustaanmiekassa sekä Susisaaressa.[17]

Historia

muokkaa
 
Suomenlinnan suunnitelleen ja töitä johtaneen Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki.

Rakentamisen tausta

muokkaa

Ruotsi oli kärsinyt hattujen sodassa 1741–1743 Venäjää vastaan tappion, ja joutui luovuttamaan 1721 Uudenkaupungin rauhan tappioiden lisäksi vielä lisää alueita. Turun rauhassa se menetti Kymenlaakson Kymijoen länsihaaraa myöten ja sen mukana Haminan rajalinnoituksena. Rajakaupungiksi tuli Degerbyn ratsutilan maille vuonna 1745 perustettu Loviisan kaupunki. Hattujen sodan jälkeen Suomen puolustusta pyrittiin vahvistamaan, jotta sodan sattuessa jäisi aikaa lähettää vahvistuksia Ruotsista alueelle. Vuonna 1747 erityinen linnoituskomissio ehdotti linnoitusten rakentamista Loviisaan ja Helsinkiin. Tarkoituksena oli sekä linnoittaa kaupungit, että rakentaa niiden edustalle merilinnoitukset.

Rakennustyöt

muokkaa
 
Arkkitehtuuria Suomenlinnan Susisaaressa.

Ruotsin kannalta keskeisenä ajatuksena oli saada valtakunnan itäistä osaa varten oma rannikkolaivasto ja sille tukikohta, koska Karlskronasta tai Tukholmasta ei olisi ehditty lähettää aluksia itärajan suojaksi varsinkaan keväällä jäiden lähdön aikaan. Osa laivastosta oli talvehtinut Kruunuvuorenselällä jo isonvihan aikaan. Ranska oli puolestaan huolestunut Venäjän vaikutusvallan kasvusta ja sitoutui tukemaan Ruotsin linnoitustoimia Suomessa 450 000 taalerilla vuodessa neljän vuoden ajan. Helsinkiin ja Loviisaan suunniteltujen Suomenlinnan ja Svartholman merilinnoitusten rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748. Molempien linnoitusten suunnittelusta ja rakennustöistä vastasi Västeråsissa, Ruotsissa syntynyt linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Merilinnoitusten lisäksi suunnitellut maalinnoitukset jäivät sen sijaan kuningaskunnan rahapulassa pahasti kesken ja lopulta loppuivat kokonaan.

Rakennusmateriaalia alueille saatiin ainakin Helsingin pitäjästä (nyk. Vantaa), Santahaminasta ja Espoon Soukasta. Suurelta osalta muurien rakentamiseen tarvitut kivet kuitenkin louhittiin itse saarten kallioista. Suomenlinnan rakennustöitä ei koskaan saatu valmiiksi Ehrensvärdin tarkoittamassa laajuudessa. Vuonna 1756 Viaporiin perustettiin maavoimille alisteinen saaristolaivasto, Armeijan laivasto. Kustaan sodan aikana Viapori toimi saaristolaivaston korjaustelakkana ja osaltaan mahdollisti Ruotsinsalmen meritaistelun voiton 1790.

Postikonttori

muokkaa

Vuonna 1802 Viaporiin perustettiin Helsingin seudun toinen postikonttori, mikä johtui linnoitusvaruskunnan päällikönä toimineen Carl Olof Cronstedtin toiminnasta. Cronstedt oli harmistunut laivaston kirjeiden katoamisista ja ajoi postikonttorin perustamisen läpi valtakunnan postitirehtöörin vastustuksesta huolimatta. Postikonttorin toiminta lakkasi vuonna 1808 venäläisten vallattua Suomen. Venäläiset elvyttivät sotilaallisia tarkoituksia palvelleen postitoiminnan uudelleen Viaporissa 1850-luvun puolivälissä itämaisen sodan aikana.[18]

Venäjän vallan aika

muokkaa
 
Krepost Sveaborgin meri- ja maarintamien linnoitukset Helsingin ympäristössä

Suomen sodan alkuvaiheessa vuonna 1808 venäläiset saapuivat Suomeen maateitse ja miehittivät nopeasti laajan osan Etelä-Suomea. He myös piirittivät Viaporia, jonne he pääsivät mantereelta jäitse. Kaksi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen Cronstedtin johtama linnoitus antautui 3. toukokuuta 1808.[19]

Suomen siirryttyä osaksi Venäjää vuonna 1809 venäläiset jatkoivat linnoituksen rakentamista omien suunnitelmiensa mukaan. Ruotsin vallan aikana rakennustöiden painopiste oli ollut Susisaaressa ja Kustaanmiekalla, joita pidetäänkin linnoituksen rakennushistoriallisesti mielenkiintoisimpana osana. Muilla saarilla linnoitustyöt olivat jääneet keskeneräisiksi. Venäjän vallan aikana sitä vastoin Isosta Mustasaaresta tuli linnoituksen keskeisin osa, jonne rakennettiin muun muassa suuria kasarmirakennuksia ja kirkko.[20]

Viaporista tuli Venäjälle tärkeä sotasatama ja linnoitus. Se ei hallinnollisesti kuulunut Suomen suuriruhtinaskuntaan, ja keisarillisena tukikohtana se oli monikulttuurinen paikkakunta. Varuskunnan koko vaihteli 4000 ja 12 000 asukkaan välillä. Enemmistö heistä oli venäläisiä ja ortodokseja, mutta monet muutkin kansat ja uskonnot olivat edustettuina. Ortodoksien tarpeisiin perustettiin seurakunta, joka sai Aleksanteri Nevskin nimen. Konstantin Tonin suunnittelema kirkko vihittiin käyttöönsä elokuun 30. päivänä vuonna 1854 (juliaanisen ajanlaskun mukaan).[21]

Krimin sodan aikana vuonna 1855 Viaporia ammuttiin ranskalaisista ja englantilaisista sotalaivoista käsin tykeillä kahden vuorokauden ajan. Tällöin osa linnoituksen alkuperäisistä rakennuksista tuhoutui.[22]

Vuonna 1906 linnoituksessa puhkesi Viaporin kapina.[23] Viapori toimi ensimmäisen maailmansodan aikana Krepost Sveaborgin keskuslinnakkeena. Linnoitukseen kuuluivat Helsinkiä kiertäneen maarintaman lisäksi myös meririntaman linnoitukset, kuten Miessaari, Rysäkari ja Kuivasaari[24].

Suomen itsenäisyyden aika

muokkaa
 
Suomen punakeltainen leijonalippu nostettiin Suomenlinnan salkoon huhtikuun alussa vuonna 1918 merkiksi linnoituksen valtaamisesta.[25]

Suomen julistautuessa itsenäiseksi vuonna 1917 Viapori oli edelleen venäläisen sotaväen hallussa, mutta sisällissodan aikana he luovuttivat osan siitä Suomen punaisille maaliskuussa 1918. Valkoiset valloittivat sen saksalaisten tuella huhtikuun alussa. Suomenlinna sai nykyisen nimensä 12. toukokuuta 1918, jolloin Kustaanmiekan lippusalkoon nostettiin juhlallisesti Suomen lippuna tuolloin väliaikaisesti käytetty punakeltainen leijonalippu[16][26] ja ammuttiin kahdeksan kunnialaukausta kahdella venäläisellä kenttäkanuunalla.[27] Lipunnostajaisiin oli kutsuttu arvovieraiksi muun muassa senaatin jäsenet, kaupunginvaltuusto ja useita korkea-arvoisia sotilashenkilöitä. Heitä kuljettivat Kauppatorilta Viaporin laituriin luotsilaivat Eläköön ja Sekstant sekä jäänsärkijä Mercator.[28] Samalla sotilasalue liitettiin Uudenmaan lääniin. Linnoituksen nimenmuutoksen takana oli senaattori Kyösti Kallion ehdotus.[27]

Vuosina 1918 ja 1919 saarilla toimi suuri sisällissodan jälkeinen vankileiri. Suomenlinnan vankileirin 10 000:sta punavangista yli 1 000 kuoli nälkään ja tauteihin. Teloitettuja oli 80.[29] Myöhemmin linnoitus toimi suomalaisena varuskuntana. Suomen sisällissodan jälkeen Suomenlinnaan perustettiin 7. toukokuuta 1918 Suomenlinnan Linnoitustykistö, minkä nimisenä joukkoyksikön toiminta päättyi 15. syyskuuta 1918. Organisaatiouudistuksesta johtuen sen toimintaa jatkoi Suomenlinnan Rannikkotykistopataljoona 16. syyskuuta 1918 – 13. toukokuuta 1919. Rannikkotykistörykmentti 1 perustettiin 14. toukokuuta 1919, mikä toimi 15. syyskuuta 1939 saakka.

Suomenlinnaan sijoitettiin 1920-luvulla Merisotakoulu. Vuosina 1921–1936 Ilmailuvoimien lentokonetehdas oli sijoitettuna Suomenlinnaan. Tehdas kokosi aluksi lisenssillä Hansa-Brandenburg W.33 -vesitasoja, jotka tunnettiin Suomessa nimellä I.V.L. A.22 Hansa. Vuonna 1925 Suomenlinnaan sijoitettiin ilmapuolustuskomennuskunta, joka muuttui myöhemmin kiinteäksi ilmatorjuntapatteriksi. Vuonna 1939 kiinteästä ilmatorjuntapatteri muutettiin Ilmatorjuntarykmentti I:ksi. Toisen maailmansodan aikana siellä oli myös Suomen sukellusveneiden päätukikohta.[30]

Suomen toisen maailmansodan alkuun liittyvä puolueettomuusvartiointi edellytti ennen yhteisharjoitusta puolustustuksen tehostamista. 16. syyskuuta 1939 muodostettiin Helsingin Lohko, mitä oli voimassa välirauhan aikaan, 4. syyskuuta 1940 saakka. 5. syyskuuta 1940 – 27. maaliskuuta 1941 oli Suomenlinnan yksikkö jälleen Rannikkotykistörykmentti 1, minkä jälkeen siitä tuli Suomenlinnan rannikkotykistörykmentti 28. maaliskuuta 1941 – 16. kesäkuuta 1941. Jatkosotaan valmistautumiseksi yksikkö laajennettiin myös rannikkojoukkoja kohtalaisesti sisältäväksi 1. Rannikkoprikaatiksi rannikkotykistörykmenttien talvisodan kokemusten perusteella 17. kesäkuuta 1941 – 31. joulukuuta 1941 väliseksi ajaksi, minkä jälkeen se nimettiin 1. tammikuuta 1942 – 30. marraskuuta 1944 väliseksi ajaksi Uudenmaan Rannikkoprikaatiksi. Tämän jälkeen yksiköstä muodostui Suomenlinnan Rannikkolinnakkeisto 1. joulukuuta 1944 – 30. marraskuuta 1952. Tämän jälkeen nimeksi tuli kolmannen kerran Rannikkotykistörykmentti] 1 1. joulukuuta 1952 – 31. joulukuuta 1956. Tämän jälkeen joukkoyksiköstä tuli 1. tammikuuta 1957 alkaen Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti.[31]

Vuoteen 1948 saakka Suomenlinnaan pääsi vain kirjallisella maihinnousuluvalla. Tuolloin saaret avattiin yleisölle Suomen Matkailijayhdistyksen perimää pääsymaksua vastaan, vaikka ne olivat edelleen Puolustusvoimien hallinnassa varuskuntana. Vuonna 1972 linnoitus siirtyi lopullisesti siviilihallintoon. Ainoana sotilaallisena laitoksena sinne jäi Merisotakoulu. Seuraavana vuonna saaria hallinnoimaan perustettiin opetusministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta.[32][33]

Vuonna 1983 Suomenlinnan hoitokunnalle myönnettiin SAFA-palkinto Suomenlinnan kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden kunnostamis- ja kehittämistyöstä.[34] Vuonna 1991 Unesco otti Suomenlinnan maailmanperintöluetteloonsa. Suomenlinna sai Europa Nostra -palkinnon asiantuntevasta ja tasokkaasta restaurointityöstä vuonna 1999. Samana vuonna Uudenmaan liiton maakuntahallitus valitsi Suomenlinnan vuoden uusmaalaiseksi kyläksi.[35][36][37]

Vuoden 2016 taajamarajauksessa Suomenlinna muodosti oman taajamansa, jonka pinta-ala oli 0,63 neliökilometriä. Taajamassa oli 748 asukasta ja se oli väestötiheydellään 1 195 asukasta/km² Suomen taajamista viidenneksi tiheimmin asuttu.[38]

Suomenlinnan telakka

muokkaa
 
Suomenlinnan telakka rakennusvaiheessaan vuonna 1782.
Pääartikkeli: Suomenlinnan telakka

Suomenlinnassa, Susisaaren pohjoisosassa on telakka, jossa rakennettiin alun perin sotalaivoja. Toisen maailmansodan jälkeen telakan omisti Valmet, ja siellä rakennettiin Neuvostoliitolle sotakorvauksina luovutettuja aluksia. Myös entiset Suomenlinnan ja Korkea­saaren lautat rakennettiin siellä. Suomenlinnan telakka on Suomen vanhin kuivatelakka.[39]

Nykyään Suomenlinnan telakalla toimii Turkulaisvarustamo Alfons Håkans Oy. Kuivatelakan suuremman sisäaltaan pituus on 140 metriä ja leveys 50 m. Pienemmän ulkoaltaan pituus on 120 metriä ja leveys 20 metriä. Telakka-altaisiin johtaa 5 metrin syvyinen väylä.[40] Se on Suomen ainoa kuivatelakka Hangon itäpuolella. Se korjaa pääasiassa merivoimien ja rajavartiolaitoksen aluksia, mutta myös paikallisia laivoja, hinaajia ja Saimaalla liikennöiviä aluksia on korjauksessa ja talvisäilytyksessä telakalla.[41]

Kulkuyhteydet

muokkaa
 
Suomenlinna II -lautta.

Suomenlinnaan liikennöi Kauppatorilta Helsingin seudun liikenteen (HSL) Suomenlinnan lautta päivittäin ympäri vuoden. Katajanokalta pääsee Suomenlinnaan HSL:n huoltolautalla arkisin vuoden ympäri. HSL:n lautat kuuluvat julkisen liikenteen piiriin.

Kesäkuukausina ja syksyllä linnoitukseen pääsee myös JT-Line Oy:n liikennöimillä vesibusseilla. Vesibusseihin ostetaan liput JT-Linelta. Merimatka kestää noin 15 minuuttia.

Suomenlinnaan kulkee myös merenalainen, noin 1 300 metriä pitkä Suomenlinnan huoltotunneli, jossa kulkee kaukolämpö-, vesijohto- ja viemäriputket sekä sähkö- ja puhelinkaapelit. Tunnelia käyttävät vain hälytysajoneuvot.[41] Sen mantereen puoleinen suuaukko sijaitsee Kaivopuistossa Uunisaaren laiturin kohdalla ja Suomenlinnan pää sijaitsee Länsi-Mustasaarella. Urbaanilegendan mukaan Suomenlinnasta kulkee tunneli myös viereiseen Vallisaareen, mutta se ei pidä paikkaansa.[42]

Katso myös

muokkaa
 
Suomenlinna kuvattuna Roihuvuoren vesitornista. Vasemmalla Kustaanmiekka ja Kuninkaanportti.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Helsingin tilastollinen vuosikirja (PDF) (s. 31) hel.fi. 2023. Viitattu 25.7.2024.
  2. ↑ Suomenlinnan vankila Rikosseuraamuslaitos. Viitattu 5.8.2018.
  3. ↑ Suomenlinnan luolasto Open House Helsinki. 2012. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 17.12.2015.
  4. ↑ Bastioni­linnoitus kuudella saarella suomenlinna.fi. Viitattu 13.3.2020.
  5. ↑ Suomenlinnan asemakaavaluonnos 2009. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta. Arkistoitu 9.3.2018. Viitattu 17.12.2015.
  6. ↑ Tikkanen, Tea & Selander, Päivi (toim.): Helsinki alueittain, s. 38. Helsingin kaupungin tietokeskus, 2013. ISBN 978-952-272-474-8 Teoksen verkkoversio (pdf).
  7. ↑ Kuninkaanportti Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  8. ↑ Viimeiset markat Suomen pankki. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 17.12.2015.
  9. ↑ a b Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 20–21. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7
  10. ↑ Suuri linnanpiha Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  11. ↑ Katso vaihtokuvista paikat, joissa Helsinki on kuin 125 vuotta sitten ja lue tarinat Stadin paikoista, jotka eivät ole juuri muuttuneet nyt.fi. Viitattu 17.12.2015.
  12. ↑ Hällström, Olof af: Viapori, Suomenlinna : linnoituksen rakennushistoria, s. 31. Anders Nyborg A/S, 1986. ISBN 87-85176-25-7
  13. ↑ Suomenlinnan kirkko Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  14. ↑ Rantakasarmi Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  15. ↑ Pirunkirkon juhlasali Go Experience. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 17.12.2015.
  16. ↑ a b Bastioni Zander Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  17. ↑ Usein kysyttyä Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  18. ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 389. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9
  19. ↑ Viapori antautuu Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  20. ↑ Suomenlinna Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Viitattu 17.12.2015.
  21. ↑ Engman, Max: Pitkät jäähyväiset. Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen, s. 222. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-34880-2
  22. ↑ Krimin sota ja Viaporin pommitus Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  23. ↑ Viaporin kapina 1906 Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  24. ↑ RKY: Pääkaupunkiseudun I maailmansodan linnoitteet 2009. Museovirasto. Viitattu 15.11.2013.
  25. ↑ kuvaaja Wendelin Kaarlo August: Suomenlinna, punainen leijonalippu www.finna.fi. Viitattu 7.1.2020.
  26. ↑ Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, s. 34–35. Otava, 1982. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  27. ↑ a b Jarmo Nieminen: Santahamina - sinivalkoinen saari, s. 68. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Jarmo Nieminen, 2012. ISBN 978-951-25-2360-3
  28. ↑ Kivijärvi, Erkki: Suomen vapaussota 1918. Ensimmäinen osa. Tapahtumat Helsingissä, s. 99–102. Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1919.
  29. ↑ Sotavankileiri 1918 Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  30. ↑ Suomalainen varuskunta Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  31. ↑ Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti 60 vuotta Rannikonpuolustaja. 1978. Viitattu 26.6.2019.
  32. ↑ Siviilihallintoon Suomenlinna. Viitattu 18.12.2015.
  33. ↑ Eskelinen Maria: Vankilasaaresta väentungokseen. Suomenlinnan historia matkailukohteena v. 1918-1979 (pro gradu). Tampereen yliopisto, Historiatieteen laitos, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.12.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. ↑ Suomenlinna ja Ähtärin kunta saivat SAFA-palkinnot. Helsingin Sanomat, 17.11.1983, s. 14. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  35. ↑ Fortress of Suomenlinna Unesco World Heritage. Viitattu 17.12.2015.
  36. ↑ Suomenlinna Maailmanperintökohteet Suomessa. Arkistoitu 14.12.2017. Viitattu 17.12.2015.
  37. ↑ Vuoden Uusmaalainen kylä (PDF) Uudenmaan Liitto. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 17.12.2015.
  38. ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2016 Tilastokeskus. Arkistoitu 30.12.2018. Viitattu 18.3.2019.
  39. ↑ Telakka Suomenlinna. Viitattu 17.12.2015.
  40. ↑ Viaporin telakka ry – Altaat ja kentät Viaporin telakka ry. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 23.6.2013.
  41. ↑ a b Turun Korjaustelakan esite (pdf) 2008. Turun Korjaustelakka. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
  42. ↑ Onko Suomenlinnan ja Vallisaaren välinen tunneli urbaanilegenda? Kysy.fi – Helsingin kaupunginkirjasto. 10.1.2011. Arkistoitu 26.6.2019. Viitattu 26.6.2019.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Väinö Wallin: Itämainen sota Suomessa. Porvoo: WSOY, 1905.
  • Gardberg, C.J.: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1
  • Sipilä, Petri, et al.: Suomenlinnan telakka ennen ja nyt. Museovirasto, 2007. ISBN 978-951-616-174-0

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Suomenlinna
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomenlinna&oldid=22841878”
  NODES
Intern 4
iOS 1
os 86
todo 3