Synti

Synti tarkoittaa erityisesti Lähi-idässä syntyneissä suurissa uskonnoissa eli juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa Jumalan tahdon vastaista tekoa tai toimintaa. Kristinuskossa puhutaan tekosynnin lisäksi syntiinlankeemuksesta johtuvasta perisynnistä eli ihmisen olemukseen kuuluvasta turmeltuneisuudesta.

Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus Rembrandtin etsauksessa vuodelta 1638.

Kirkkoisä Augustinuksen esittämällä Raamatun tulkinnalla oli merkittävä vaikutus kristilliseen käsitykseen synnistä. Kristinuskon eri kirkkokuntien välillä on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä synti tarkoittaa. Katolilaisuus, ortodoksisuus ja protestantismi korostavat erilaisia piirteitä synnin luonteesta. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy perisyntioppia samalla tavalla kuin katolinen kirkko tai luterilaisuus.

Kristinusko ja synnin historia

Kristinuskossa synti on tottelemattomuutta ja epäuskoa Jumalaa kohtaan. Martti Lutherin mukaan ”Kaiken synnin alku ja perusta on siinä, että käännytään pois Jumalasta eikä uskota häneen.” Paavalin mukaan ”Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.” (Room. 14:23) Yksityiskohtaisen opin synnistä kehitti kirkkoisä Augustinus (354–430). Myöhemmin syntioppi kehittyi Augustinuksen ja keskiajan teologin Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) opetuksen pohjalta.

Augustinuksen esittämä Raamatun tulkinta vaikutti merkittävällä tavalla kaikkien kirkkokuntien käsitykseen synnistä. Kirkkoisä esitti tulkinnan, jonka mukaan synti on osa ihmisen perusluonnetta. Vanhassa testamentissa kuvataan, kuinka ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva syyllistyivät perisyntiin rikkomalla Jumalan tahtoa vastaan. Kirkkoisä pohtii kirjoituksissaan vapaan tahdon ja perisynnin välistä suhdetta. Augustinuksen tulkinnan mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen kuin hän syyllistyi perisyntiin. Koska ihmiset olivat pohjimmiltaan turmeltuneita olentoja, he tarvitsivat kirkkoa pelastamaan heidät kasteen avulla.

Pelagiolaisuus oli uskonnollinen koulukunta, joka vastusti Augustinuksen esittämää Raamatun tulkintaa perisynnistä. Koulukunnan perustaja Pelagius (354–420) oli Italiassa vaikuttanut teologi, jonka mukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan perisyntinen. Pelagiolaisten mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja luonnollinen kyky elää synnittömästi. Pelagiolaisuus joutui ankaran arvostelun kohteeksi ja julistettiin harhaopiksi Orangen kirkolliskokouksessa vuonna 419. Julistuksen seurauksena katolinen kirkko omaksui Augustinuksen käsityksen perisynnistä.

William Hogarth, Saatana, Synti ja Kuolema, noin 1735–40. Kohtaus John Miltonin runoelmasta Kadotettu paratiisi.

Kun läntiset ja itäiset kirkot erosivat toisistaan vuonna 1054, tärkeimpiä eron syitä oli poikkeava tulkinta siitä, mikä on synnin asema Raamatussa. Ortodoksisen kirkon teologien esittämän näkemyksen mukaan perisyntioppi on tärkein syy lännen ja idän kirkon väliseen eroon. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy perisyntioppia samalla tavalla kuin katolinen kirkko tai luterilaisuus. Ortodoksien mukaan ensimmäisten ihmisten lankeamisesta ei aiheutunut sitä, että kaikki maailman ihmiset joutuisivat kantamaan ikuista syyllisyyden taakkaa.

Jo antiikin kristillisyydessä erotettiin kuolemansynti niistä, jotka olivat anteeksiannettavissa. Keskiajalla katolinen teologia eritteli seitsemän kuolemansyntiä. Paavi Gregorius I:n ja Tuomas Akvinolaisen määritteleminä ne ovat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Katolisen kirkon mukaan nämä synnit erottivat ihmisen jumalasta ja johdattivat ihmisen kadotukseen.

Katolisen kirkon opin mukaan ihminen voi puhdistua tekemistään synneistä kiirastulessa. Kiirastuli on tila, jossa ihminen puhdistuu synneistä ennen taivaaseen pääsemistä. Kiirastuliopista syntynyt erimielisyys oli yksi niistä tekijöistä, joka johti 1500-luvulla reformaatioon eli protestanttisten kirkkojen syntyyn.

Martti Luther (1483–1546) ei hyväksynyt oppia kiirastulesta, koska sitä ei mainita Raamatussa. Luther oli myös huolestunut katolisen kirkon oppeihin liittyneestä anekaupasta. Teologi otti muutenkin etäisyyttä skolastikkojen ajatteluun, joka oli saanut vaikutteita antiikin kreikkalaisesta filosofiasta. Luther omaksui Augustinuksen näkemyksen perisynnistä sekä pelastuksesta ja liitti ne osaksi protestanttista Raamatun tulkintaa.

Reformaattorit korostivat perisyntiä ja sen syyllisyysluonnetta. Lutherin mukaan kristitty on koko ajan syntinen mutta Kristuksessa sovitettu. Augustinuksen syntikäsitykseen oli sisältynyt uusplatonismista vaikuttunut käsitys, että synti on hyvän puuttumista. Reformaattorien mukaan synti on todellista ja luonteeltaan persoonallista. Protestantismin perustajien mukaan ihmisluonto on turmeltunut. Katolisesta teologiasta poiketen protestantit kiistivät ihmisen omaehtoisen voiman hyvään.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanaston mukaan ”Synnistä ei voi irtautua omin voimin, vaan vain Pyhän Hengen vaikutuksesta armonvälineiden kautta. Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Usko Kristukseen siirtää ihmisen Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.” Luterilaisen tulkinnan mukaan jokainen Jeesukseen uskova saa syntinsä anteeksi.

Syntiä tarkoittavat sanat Raamatussa

Uusi testamentti ja Vanhan testamentin kreikankielinen käännös käyttävät synnistä useimmiten sanaa hamartia. Alkukielellä sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista. Kristillisissä tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa Jumalan asettamia käskyjä, asetuksia, lakia tai järjestystä rikkovien tekojen toteuttamiseen tai motiivien edistämiseen ajatuksin tai toimin. Sanojen merkitysalue on usein laajempi kuin, mitä Uuden testamentin suomennoksessa on pystytty tuomaan esille.

Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi.

• Agnoema, liukastuminen, kompastuminen, tarkoittaa vahingossa tehtyä pahaa.
• Anomia, lain rikkominen.
• Asebeia, aktiivinen toiminta Jumalaa vastaan.
• Hamartia tarkoittaa ohiampumista tai osumattomuutta, kun epäonnistutaan tarkoittamalla hyvää, mutta sitten huomataan, että tehdäänkin pahaa.
• Ofeilima merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tai muusta vastaavasta.
• Parabasis viittaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea.
• Parakon tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen.

Synti islamissa

Islam ei tunne perisyntiä, mutta se on kehitellyt sitä vastaavan opin, jonka mukaan Saatana pujahtaa ihmiseen ja houkuttelee hänet syntiin. Muhammad al-Bukharin hadithin mukaan Saatana kiertää ihmisolennossa kuin veri hänen kehossaan. Näin on kaikkien ihmisten, myös Muhammedin, kohdalla. Poikkeuksena on vain Jeesus. Al-Bukharin hadithin mukaan: ”Profeetta sanoi: Kun ihmislapsi syntyy, Saatana koskettaa häntä kehon molemmilta puolilta kahdella sormella lukuun ottamatta Jeesusta, Marian lasta, jota Saatana yritti koskettaa, mutta epäonnistui, sillä hän kosketti sen sijaan istukkaa.” Muhammed on myös synnitön, mutta tämä johtuu siitä, että Jumala on auttanut häntä kestämään Saatanan kiusaukset. Poikkeuksena on vain saatanallisten jakeiden pujahtaminen Koraaniin.

Saatana on syyllinen myös moniin niihin asioihin, joita kristinuskossa on ainakin menneisyydessä luettu perisynnin aiheuttamaksi. Islamissa Saatanan tekoja ovat muun muassa fyysiset vammat sekä naisten menstruaatio. Jos naisella on kuukautiset, hän ei epäpyhän tilansa takia voi mennä moskeijaan tai rukoilla. Saatana houkuttelee myös siveettömyyteen. Al-Tirmidhin hadithin mukaan ”Nainen on piilotettava, sillä jos hän menee ulos, paholainen katsoo häneen.”

Katso myös

• Haram
• Pahe
• Rippi

Lähteet

• Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean, Virginia: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Fredriksen, Paula: Sin. The Early History of an Idea. Princeton: Princeton University Press, 2012. ISBN 978-0-691-12890-0 (englanniksi)
• Laitinen, Jorma: Syntiinlankeemus, häpeä ja syyllisyys. Uskonnonfilosofinen tutkielma. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2002. ISBN 952-9791-46-1
• Pyysiäinen, Ilkka: Synti. Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8