Tropiikkilinnut

Tropiikkilinnut eli vanhalta nimeltään jouhipyrstöt (Phaethontidae) on merilintujen heimo joka nykyään luetaan omaan lahkoonsa Phaethontiformes. Tropiikkilintujen heimoon kuuluu yksi suku ja kolme lajia. Nimensä mukaisesti ne elävät tropiikissa. Näiden ulapalla elävien merilintujen kaksi keskimmäistä pyrstösulkaa ovat erittäin pitkiä. Tropiikkilinnut muistuttavat elintavoiltaan ja ulkonäöltään monessa suhteessa tiiroja ja myrskylintuja.

Tropiikkilinnut
Valkotropiikkilintu (Phaethon rubricauda)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Phaethontiformes
Heimo:	Tropiikkilinnut Phaethontidae Brandt, 1840
Suku:	Tropiikkilinnut Phaethon Linnaeus, 1758
Lajit
Valkotropiikkilintu (Phaethon rubricauda) Suomutropiikkilintu (Phaethon aethereus) Pikkutropiikkilintu (Phaethon lepturus)
Katso myös
Tropiikkilinnut Wikispeciesissä   Tropiikkilinnut Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Taksonomia

Suomutropiikkilintu Antiguassa.

Tropiikkilintujen tieteellinen nimi Phaethon ("kiiltävä") on peräisin kreikkalaisen mytologian Faethonista. Tropiikkilintujen heimon kuuluu nykyään kolme Phaethon-sukuun kuuluvaa lajia. Valkotropiikkulintu ja pikkutropiikkilintu ovat toistensa lähimmät sukulaiset, kun taas suomutropiikkilintu on etäisempi. Niitä on usein pidetty kaikkein alkeellisimpina pelikaanilintuina, mutta luokitus on kiistanalaista. Niitä on pidetty myös ulappalintuina, haikaralintuina ja rantalintuina. Morfologiset, etologiset ja molekulaariset analyysit ovat vihjanneet niiden olevan joko pelikaanilintujen tai lokkien sukulaisia. Tropiikkilinnuilla on myös arveltu olevan etäistä sukua ulappalinnuille. Uudet tutkimukset viittaavat siihen, että niiden lähimmät sukulaiset ovat kagut ja aurinkokurjet, joiden kanssa ne muodostavat kladin Eurypygimorphae, jonka puolestaan uskotaan olevan Aequornithesin sisarryhmä.

Koko ja ulkonäkö

Tropiikkilinnut ovat keskikokoisia merilintuja, jotka erottaa toisistaan lähinnä pyrstön ja nokan värin perusteella. Niiden kokonaispituus on 80–100 cm, josta runsas puolet on vartaloa ja ulompia pyrstösulkia, loppuosan muodostaa kaksi keskimmäistä pyrstösulkaa. Ruumis on melko tanakka. Siipiväli on 90–119 cm ja painoa 220–835 grammaa. Sukupuolet ovat samannäköisiä lukuun ottamatta koiraan usein pidempiä pyrstösulkia. Nokka on paksu ja hieman kaareva, väritykseltään keltainen tai punainen. Sen reunat ovat sahalaitaiset. Kurkkupussi on höyhenten peitossa. Kömpelöissä ja lyhyissä jaloissa on räpylät. Höyhenpuku on enimmäkseen valkoinen, joskus vaaleanpunertava. Tropiikkilinnuilla on mustat silmäjuovat. Vartalossa ja siivissä on mustia läikkiä. Pesäpoikasilla on poikkijuovikas selkä, joka säilyy yhdellä lajilla aikuisenakin.

Levinneisyys ja elinympäristö

Tropiikkilintuja tavataan trooppisessa ja subtrooppisessa ympäristössä Tyynenmeren, Atlantin ja Intian valtameren, Punaisenmeren ja Karibianmeren alueella. Niitä tapaa melko harvoin lauhkealla vyöhykkeellä. Ne pesivät syrjäisillä valtamerisaarilla mutta elävät avomerellä satojenkin kilometrien päässä rannikosta ja lähimmistä saarista.

Elintavat

Merta tarkkaileva valkotropiikkilintu Havaijisaarten vesillä.

Tropiikkilintujen paras elementti on ilma. Ne ovat huonoja uimareita ja ajelehtivat vedessä kuin korkit. Ne myös kävelevät maalla kömpelösti. Pesimäaikaa lukuun ottamatta ne ovat avomerellä yksin tai pareittain. Niiden voimakkaat lentolihakset mahdollistavat lentämisen myrskyssäkin. Ne eivät yleensä liidä, vaan niiden lento on kyyhkysmäistä, ja ne lentävät yleensä suoraviivaisesti 12–20 metriä merenpinnan yläpuolella. Tällöin pyrstö on hiukan levitettynä ja nokka osoittaa alaspäin. Tropiikkilintujen ääni on terävää vihellystä. Kimakkaa liverrystä on verrattu pursimiehen pillin ääneen. Kosintalentojen aikana kuuluu toistuvaa, kovaa ääntä. Pesälle tulleille tunkeilijoille ne sihisevät tai kirkuvat.

Ravinto

Tropiikkilintujen ravinto koostuu pääasiassa kaloista, ja ne syövät myös kalmareita ja äyriäisiä. Saaliin havaitsemisessa luultavasti auttavat niiden mustat silmäjuovat. Tropiikkilinnut tarkkailevat koko ajan merenpintaa ravinnon varalta. Saalistustavoiltaan ne ovat syöksysukeltajia. Havaittuaan sopivan saaliin ne pysähtyvät lekuttelemaan hetkeksi paikalleen ja sitten syöksyvät veteen siivet supussa. Sukelluksen aikana ne painuvat kokonaan vedenpinnan alle mutta nousevat nopeasti pintaan siipien ja jalkojen avustuksella. Ne ajelehtivat hetken kaula ja siivet koholla, aivastavat, ravistelevat veden pois ja nousevat sitten ilmaan. Ne nappaavat myös lentokaloja ilmasta.

Lisääntyminen

Pikkutropiikkilintu pesässään poikasensa kanssa. Lajin erottaa heimon muista lajeista parhaiten keltaisesta nokasta, joka muilla on punertava.

Tropiikkilinnut tulevat maalle vain pesimään. Ne pesivät joillain alueilla, kuten Ascensionilla ja Galápagossaarilla vuoden ympäri, mutta pesivät myös tiettyyn aikaan vuodesta. Jälkimmäisen tavan omaksuneet linnut ovat vaeltajia. Tropiikkilinnut ovat yksiavioisia, ja sama pari voi palata samalle pesintäpaikalle vuodesta toiseen. Pitkät soidinmenot ovat äänekkäitä ja lentämispitoisia. Parinmuodostus alkaa 6–12 yksilön ryhmästä kiertelemässä maassa äänekkäästi. Sitten pari tai kolmikko lentää yhdyskunnasta pois ilmaan, jossa ne tekevät taidokkaita lentonäytöksiä ja ajavat toisiaan takaa. Ne voivat myös lentää mutkitellen ja liidellä alaspäin. Tämän jälkeen molemmat osallistuvat pesäpaikan etsintään tai rakentelemiseen. Tropiikkilinnut parittelevat pesässä. Erityisesti koiraat ovat lisääntymisaikana aggressiivisia ja ajavat toisiaan takaa terävästi kirkuen. Pesäpaikoista ja kumppaneista voi syntyä tappeluita. Tällöin tropiikkilinnut nokkivat toisiaan ja joskus ne haavoittuvatkin välienselvittelyissä. Ne pesivät kuitenkin pieninä yhdyskuntina. Varsinaista pesää ei rakenneta, vaan muna on maassa tai pensaan suojissa. Ne pesivät yleensä kaukana ihmisasutuksesta ja ovat ihmisten läheisyydessä muuttuneet kolopesijöiksi. Tropiikkilinnut munivat kerralla vain yhden valkoisen ja ruskean kirjavan tai punertavan munan. Molemmat emot osallistuvat hautomiseen, ja yksi haudontavuoro voi kestää useita päiviä. Emot eivät poistu edes häirittynä pesästä. Se yrittää hätyytellä tunkeilijaa nokkimalla ja kirkumalla mutta ei poistu munan päältä. Poikanen kuoriutuu noin kuuden viikon kuluttua munimisesta. Poikanen on kuoriutuessaan pyöreä, ja sen untuvat ovat valkoisia tai harmaita. Sen kehitys on hidasta. Emot oksentavat poikaselleen merestä hankkimaansa ruokaa. Se saa alkuun liikaa ruokaa, mutta noin 10 päivän kuluessa se saa enää annoksen päivässä. Poikanen viettää aikaansa pesässä yksin, kun molemmat emot etsivät sille ruokaa. Tällöin se on vaarassa joutua tappelevien aikuisten jalkoihin ja kuolla. Kun poikanen on noin kolmen kuukauden ikäinen, se hylätään, ja se elää vararavinnollaan. Ruokinnan päättyessä se on emojaan painavampi. Se ei osaa pesästä lähtiessään vielä lentää mutta ryömii silti mereen vaikka ei osaa tuolloin edes sukeltaa. Poikanen syö sattumalta kohdalle osuvaa ravintoa mutta elää enimmäkseen rasvakerroksensa varassa ja laihtuu. Kun siipisulat ovat kehittyneet riittävän pitkiksi ja lentolihakset riittävän voimakkaiksi, se nousee ilmaan.

Uhat

Yksikään tropiikkilintulaji ei ole välittömässä vaarassa eikä siten ole uhanalainen. Niiden haittana ovat kuitenkin ihmisten hyväksikäyttö, pesimäalueille tuodut pedot ja elinympäristön turmeleminen. Tropiikkilintujen käytös on hyvin pelotonta, ja ne antavat ihmisen jopa nostaa ne pesästään. Niiden munia on joskus kerätty Bermudalla ruuaksi, ja eräillä Tyynenmeren saarilla niiden pitkiä pyrstösulkia on revitty koristeiksi. Tällä ei kuitenkaan ole ollut suurta merkitystä kannoille, toisin kuin saarille tuoduilla rotilla ja kissoilla.