Tutti
Tutti on kumista, muovista tai silikonista valmistettu tuppimainen nänniä muistuttava esine, jota vauvaikäiset lapset voivat imeä. Tutti on vauvan pulloruokinnassa käytettävässä pullossa eli tuttipullossa tai tutin, ns. huvitutin, imemisen on tarkoitus rauhoittaa lasta. Käytännössä vauvan ensimmäinen "huvitutti" on hänen oma kätensä. Ultraäänikuvauksissa on runsaasti havaintoja siitä, kuinka sikiö imee sormiaan ja kehittää sopeutumisrefleksejä, jotka auttavat häntä valmistautumaan elämään tässä maailmassa.[1]
Historia
muokkaaVaikka 300- ja 400-lukujen kirjallisuudessa mainitaan lasta rauhoittavia menetelmiä, vanhin tunnettu tutin kaltainen esine löydettiin arkeologisten kaivausten yhteydessä Italiasta. Tässä muinaisessa paikassa havaittiin, että vanhemmat antoivat pienille lapsilleen pieniä saviesineitä, jotka muistuttivat sikoja tai sammakoita ja joissa oli suussa reikä, jonka kautta vauvat saattoivat imeä hunajaa tai sokeria.[1]
Historian kuluessa tutteja on valmistettu monista eri materiaaleista, kuten kullasta, hopeasta ja jopa helmiäisestä. Jos varallisuus ei antanut myöten, puiset ja luiset tutit olivat yleisiä vaihtoehtoja. Joillakin tuteilla oli kaksitoiminen käyttötarkoitus: ne toimivat sekä hammastikkuna että suojana pahoilta hengiltä. Riippuen siitä, milloin vauvojen hampaat alkoivat puhjeta, vanhemmat saattoivat vahingossa pitää vauvaansa kuolaavana demonina tuohon aikaan. Ajoittain vauvoille annettiin kangaspaketteja, jotka oli täytetty ruoalla ja kastettu hunajaan tai alkoholiin.[1] 1680-luvulla monet äidit käyttivät maissintähkää vauvojensa tuttina.[2]
Vasta 1980-luvulla tuttien suunnittelussa otettiin huomioon hammaslääketieteelliset kysymykset, jotta tutin käytöstä aiheutuvien pitkäaikaisten suuongelmien mahdollisuus pienenisi.[1]
Nykyaikaisen, luonnonkumista valmistetun tutin kehitti yhdysvaltalainen farmaseutti Christian W. Meinecke vuonna 1901. Tutissa oli luonnonkumista valmistettu imuosa, joka kiinnitettiin levynmuotoiseen kilpeen, estäen sen nielemisen. Sears, Roebuck & Co. aloitti mainostamaan tätä tuttia innovatiivisena kumirenkaana vuonna 1902, ja tätä uutta keksintöä kutsuttiin "vauvan lohduttajaksi".[3]
Nykyään tutteja on saatavilla laajassa valikoimassa värejä, muotoja ja kokoja. Ainoa merkittävä ero aiempaan löytyy materiaalista: itse tuttiosa on joko lateksia tai silikonia. Silikoni on suositumpi vaihtoehto, sillä Consumer Reports -lehden perusteellisen raportin mukaan se on turvallisempi, koska vauvoilla voi kehittyä allergia tai herkkyys lateksille. Tutin muodolla ei yleensä ole suurta merkitystä. Hammaslääketieteen tohtori ja Academy of General Dentistryn tiedottaja Julie Barna kertoo Consumer Reportsille, että useimmiten tutit ovat "ortodonttisesti oikeita", riippumatta siitä, onko niissä erityinen "ortodonttinen" merkintä vai ei. Tämä tarkoittaa, että vauvan ylä- ja alaleuat ovat oikeassa asennossa, kun tämä imee tuttia.[4]
Haitat ja hyödyt
muokkaaTutteja on käytetty stimuloimaan imeväisvauvojen imemisrefleksiä, koordinoimaan imemistä, nielaisemista ja hengittämistä ennakoivana toimenpiteenä keskosina syntyneille suunniteltua suun kautta tapahtuvaa ruokintaa varten sekä vähentämään kivuliaiden toimenpiteiden aiheuttamaa stressiä, joihin vauvat voivat joutua. Se on osittainen tapa täyttää lapsen emotionaalisia tarpeita, jos lapsi ei voi olla rintaruokinnalla.[5]
Kirjallisuudessa esitetään kuitenkin enemmän haittavaikutuksia kuin hyötyjä tuttien käytöstä. Tutin käyttö estää vauvoja oppimasta rintaruokinnan taitoa ja voi aiheuttaa vieroitusoireita, kun tutti tarjotaan lapselle tämän itkiessä, koska pidemmät aikavälit imetysten välillä vähentävät maidon tuotannon stimulaatiota. Tuttien käyttö voi johtaa lyhyempään imetysaikaan. Se saattaa aiheuttaa tukehtumisvaaran, myrkytyksiä tai allergioita ja lisää hammaskarieksen, infektioiden ja loistautien riskiä. Se voi aiheuttaa hampaiden ja puheen ongelmia, erityisesti jos tutin käyttö jatkuu vielä lapsen ollessa 3 tai 4 vuotta vanha.[5]
Vuonna 1909 The New York Timesin päätoimittajalle osoitetussa voimakkaassa kirjeessä arvosteltiin voimakkaasti uutta keksintöä, jota kuvailtiin "vastenmieliseksi". Kirjeessä väitettiin, että tämä keksintö aiheutti kielen paksuuntumista ja suun epämuodostumista. Lisäksi tutin käyttöön liitettiin muita sairauksia, kuten skolioosi ja tautien leviäminen, ja eräs tunnettu newyorkilainen lastenlääkäri vuonna 1908 väitti, että tutin imemistä jatkavista vauvoista tulisi aina masturboijia.[6]
Tutin liian pitkäaikainen käyttö saattaa lisätä purentavikoja[7] ja korvatulehdukseen sairastumisen riskiä.[8] On myös esitetty, että tutin käyttö taannuttaisi poikalasten henkistä kehitystä, eritoten tunneälyä.[9]
Tutin käytöstä on havaittu olevan hyötyä lapsen ensimmäisen puolen vuoden aikana, sillä sen katsotaan vähentävän kätkytkuoleman riskiä.[4] Tutin imeminen on myös sormien syöntiä pienempi paha purentavirheiden muodostumisessa, ja tutista on helpompi päästä eroon kuin sormien imeskelystä.[10]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d The Strange History of Pacifiers drbrownsbaby.com. 11.6.2018. Viitattu 10.10.2023. (englanti)
- ↑ HISTORY OF BABY PACIFIERS hhhistory.com. Viitattu 10.10.2023. (englanniksi)
- ↑ A Soothing History of Pacifiers Medela. Viitattu 10.10.2023. (englanti)
- ↑ a b The History of the Pacifier Yahoo News. 26.3.2015. Viitattu 10.10.2023. (englanti)
- ↑ a b Castilho, Silvia Diez & Roc, Marco Antônio Mendes: Pacifier habit: history and multidisciplinary view. Jornal de Pediatria, 2009, s. 480-489. doi:10.2223/JPED.1951 Artikkelin verkkoversio. (pdf)
- ↑ Dashka Slater: Who Made That Pacifier? The New York Times. 20.6.2014. Viitattu 10.10.2023. (englanti)
- ↑ Yle uutiset
- ↑ Järviradio
- ↑ Yle Uutiset, viitattu 21.9.2012
- ↑ Onko tutista hyötyä vai haittaa. Vauva.fi[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
muokkaa
- Tutista luopuminen (Arkistoitu – Internet Archive)