Työväenliike
Työväenliike on yhteisnimitys poliittisesta työväenliikkeestä, ammattiyhdistysliikkeestä ja osuustoimintaliikkeestä.[1] Työväenliikkeen mukaan tavoitteita ovat työläisten elinolojen puolustaminen ja parantaminen. Suomessa työväenliikkeen toiminta alkoi työnantajien ja sivistyneistön aloitteesta. Suomen työväenliikkeen varhaishistoriaan kuului lisäksi niin sanottu wrightiläinen työväenliike.[2][1]
Wrightiläinen työväenliike
muokkaa- Pääartikkeli: Wrightiläinen työväenliike
Wrightiläinen työväenliike oli 1800-luvun lopulla Suomessa toiminut sosiaaliliberaali yhteiskunnallinen liike, joka pyrki neutraloimaan työväestön radikalisoitumista pyrkimällä edistämään heidän asemaansa yhteisellä järjestäytymisellä työnantajien kanssa. Se tuli Suomeen Ruotsin mallin mukaisena vuosina 1886–1894. Wrightiläinen työväenliike oli käytännössä työnantajan tai kapitalistin johtamaa toimintaa, jolla yritettiin vaimentaa työläisten omaa aktiivisuutta ja hillitä kumouksellisen sosialistisen työväenliikkeen etenemistä. Sillä oli usein eettisesti hyvät tarkoitusperät, ja sen avulla voitiin edistää esimerkiksi työläisten terveyttä ja hyvinvointia.[3] Myöhempi työväenliike on voimakkaasti arvostellut wrightiläisyyttä, koska se ei kunnioittanut työväenluokan omia toimintaoikeuksia. Wrightiläisestä työväenliikkeestä on käytetty toisinaan myös nimitystä porvarillinen työväenliike. Wrightiläisen työväenliikkeen lähisukulainen on hyväntekeväisyys.
Ammatillinen työväenliike
muokkaaAmmatillinen työväenliike on työläisten omasta toimintatarpeesta lähtevä liike, joka pyrkii puolustamaan ja saavuttamaan maan työläisten toimintaoikeuksia ilman omistavan luokan holhousta. Tätä vastaa nykyään kehittyneissä maissa ammattiyhdistysliike, joka on kuitenkin monin tavoin sidoksissa poliittiseen työväenliikkeeseen.
Poliittinen työväenliike
muokkaa- Pääartikkeli: Vasemmisto
Poliittinen työväenliike on kehittynyt oivalluksesta, jonka mukaan työläisten etuja ja oikeuksia kannattaa ajaa myös julkisen vallan, lähinnä valtion tasolla. Poliittinen työväenliike on jakautunut pääpiirteissään kahteen suuntaukseen, jotka ovat sosiaalidemokratia ja kommunismi. Edellisen peruspilareina on ajaa työväestön etuja porvarillisen yhteiskunnan oloissa ja pyrkimys muuttaa yhteiskuntaa sosialistisemmaksi demokraattisesti. Jälkimmäisen mukaan on pyrittävä välittömän työväestön etujen ajamisen ohella proletariaatin vallankumoukseen, jossa niin tuotantovälineet kuin valtiovaltakin siirtyvät - lopulta maailmanlaajuisesti - työväenluokalle. Neuvostoliiton romahtaminen aiheutti tämän suuntauksen kannattajien keskuudessa paljon hämmennystä. Nykyisin vallitseva käsitys on, että valta ei ollut Neuvostoliitossa työväestöllä vaan NKP:n eliitillä.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 561. (Toimittanut Kalevi Koukkunen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1
- ↑ Työväenkulttuuri? Työväenmuseo Werstas (Työväenkulttuurityöryhmän muistio, s. 6, Työväen keskusmuseon julkaisuja 1994:1. Tampere 1994). Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 12.7.2013.
- ↑ Työväenperinteestä koottua Työväenperinne Arbetartradition ry. Arkistoitu 13.8.2013. Viitattu 12.7.2013.
Kirjallisuutta
muokkaa- Santonen, Arvo: Kansainvälinen: Utopioita ja vallankumouksia – työväenliike vuoteen 1945. (Osa 1) Espoo: Weilin+Göös, 1989. ISBN 951-35-4211-4
- Santonen, Arvo: Kansainvälinen: Työväenliike hyvinvointiyhteiskunnassa. (Osa 2) Espoo: Weilin+Göös, 1989. ISBN 951-35-4211-4
- Santonen, Arvo: Kansainvälinen: Työväenliike Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. (Osa 3) Espoo: Weilin+Göös, 1989. ISBN 951-35-4211-4
Aiheesta muualla
muokkaa
- Kautto, Hanna: Ammattiyhdistysliike työväen edunvalvojana 2004. Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.