Varanasi
Varanasi (hindiksi वाराणसी, Vārāṇasī, urduksi بنارس, Banāras) (vuoteen 1956 Benares; tunnettu myös nimillä Banaras, Benaras, Kashi ja Kasi) on kaupunki Uttar Pradeshin osavaltiossa Pohjois-Intiassa. Kaupungissa asui noin 1,2 miljoonaa ihmistä vuonna 2011.[1]
Varanasi Benares |
|
---|---|
Varanasi |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Intia |
Osavaltio | Uttar Pradesh |
Väkiluku (2011) | 1 201 815 |
Gangesjoen varrella sijaitseva Varanasi on yksi hindujen seitsemästä pyhästä kaupungista.[2]
Varanasi on Intian ja koko maailman vanhimpia yhtäjaksoisesti asuttuja kaupunkeja. Se oli merkittävä kauppapaikka jo buddhalaisuuden perustaja Siddhartha Gautaman aikoihin 500-luvulla eaa. Sarnath, jossa Buddha Gautaman on kerrottu pitäneen ensimmäiset opetuksensa, sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Varanasista koilliseen.[2]
Muslimien valtakaudella kaupunki kärsi ja monia sen temppeleitä tuhottiin. Suurmoguli Akbar kehitti kaupunkia 1500-luvulla, mutta hänen seuraajiensa käsissä se kuihtui. Maratin valtakunta nosti kaupungin uuteen kukoistukseen. 1700-luvulla siitä tuli itsenäinen kuningaskunta, ja brittivallan aikana se oli alueen taloudellinen ja uskonnolinen keskus.[2]
Ganges-joen ranta on keskeinen paikka Varanasissa, ja jokirannassa on kilometrikaupalla portaita joita pitkin pyhiinvaeltajat voivat laskeutua jokeen rituaaliseen kylpyyn. Yli miljoona pyhiinvaeltajaa käy kaupungissa vuosittain.[2]
Varanasia palvelee Babatpurin lentoasema, josta on päivittäin lentoja Delhiin, Mumbaihin ja Katmanduun. Varanasista on hyvät linja-autoyhteydet eri puolille. Matka Allahabadiin kestää kolme tuntia, Lucknowiin kahdeksan ja puoli tuntia. Delhiin ja Kalkuttaan pääsee pikajunalla.[3]
Kaupunki on ollut uskonnollisen koulutuksen keskus kautta aikojen. Siellä sijaitsee maailman suurimpiin yliopistoihin kuuluva, vuonna 1916 perustettu hinduyliopisto Varanasin hinduyliopisto (engl. Banaras Hindu University).[2]
-
Varanasi on uskonnollinen ja kulttuurillinen keskus
-
Ghatti Gangesjoen varrella Varanasissa
Lähteet
muokkaa- ↑ (yksityishenkilö): Cities & Towns citypopulayion.de. Viitattu 15.7.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Varanasi Encyclopedia Britannica. Viitattu 15.7.2013. (englanniksi)
- ↑ Getting There Lonely Planet. Viitattu 15.7.2013. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Varanasi Wikimedia Commonsissa
- Kaupungin verkkosivusto (englanniksi)