Vesikko
Vesikko eli tuhkuri (Mustela lutreola) on yksi eurooppalaisista näätäeläinlajeista. Se kuuluu kärppien sukuun.
| Vesikko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Näätäeläimet Mustelidae |
| Alaheimo: | Varsinaiset näädät Mustelinae |
| Suku: | Kärpät Mustela |
| Laji: | lutreola |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Mustela lutreola |
|
 Vesikon levinneisyysalue: Esiintyy
Saattaa esiintyä
Hävinnyt |
|
| Katso myös | |
Minkki ja vesikko eivät ole lähisukulaislajeja huolimatta niiden samankaltaisesta ulkonäöstä ja elintavoista. Sen sijaan hilleri ja vesikko saattavat risteytyä keskenään.[1]
Ulkonäkö ja koko
muokkaaVesikko on pitkäselkäinen, lyhytjalkainen näätäeläin. Sen turkki on tummanruskea, lähes musta. Aluskarva on ruskea. Talveksi vesikon aluskarva vaihtuu tuuheaan, lähes vedenpitävään kerrokseen. Huulet ja alaleuka ovat valkoiset. Jollakin yksilöillä on valkeita läikkiä muuallakin.[3]
Vesikon ruumis on noin 28–40 senttimetriä pitkä ja häntä noin 12–19 senttimetrin pituinen. Vesikon paino voi olla vaihdella 300 gramman ja yhden kilogramman välillä, naaras on keskimäärin hieman urosta pienempi.[4]
Levinneisyys
muokkaaVesikkokanta on pienentynyt voimakkaasti 150 vuoden aikana. 1800-luvun lopussa sitä tavattiin Pohjois-Espanjasta Uralille ja Arkangelista Kaukasukselle. Sen jälkeen lajin elinalue on pienentynyt 85 prosenttia ja samalla pirstaloitunut. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN määritteli vuonna 2011 lajin jo äärimmäisen uhanalaiseksi.[1]
Vesikkokannan suuruus on Espanjassa noin 500–1 000, Ranskassa 200–500, Romaniassa Tonavan suistossa alle 1 000 ja Ukrainassa alle 500 yksilöä. Venäjän kannaksi arvellaan muutama tuhat.[5]
Vesikko Suomessa
muokkaaSuomesta vesikko on luokiteltu hävinneeksi. Viimeinen varmistettu havainto on vuodelta 1992 Sotkamosta, mutta käytännössä vesikko oli hävinnyt Suomesta jo 1950-luvulla.[5] Viimeisen havainnon muistoksi Sotkamon Vuokatissa on nimetty Eevalan risteykseen päättyvä tie Vesikkotieksi.[6][7]
Osasyyksi vesikon katoamiseen Suomesta on epäilty voimakasta minkkikantaa, joka olisi syrjäyttänyt sen voimakkaampana samaan ekologiseen lokeroon sijoittuvana eläimenä. Minkki on alun perin pohjoisamerikkalainen laji. Tutkimusten mukaan vesikkokannan pieneneminen alkoi kuitenkin jo ennen minkin voimakasta leviämistä. On arveltu, että vahva minkkikanta estää tehokkaasti vesikon paluun tai palautumisen Suomeen.[5]
Vesikoita elää Suomessa nykyisin vain eläintarhoissa, Korkeasaaressa ja Ranualla.[8][9]
Luontoonpalautus Virossa
muokkaaVesikko hävisi Virosta lähes samoihin aikoihin kuin Suomesta. Tallinnan eläintarha johtaa lajin suojelua eläintarhoissa osana EEP-ohjelmaa, jonka ansiosta vesikoita on voitu palauttaa vuodesta 2000 lähtien Hiidenmaalle. Ennen luontoonpalautuksia minkit oli loukutettu pois alueelta. Vuoden 2006 loppuun mennessä saarelle oli viety jo noin 300 vesikkoa.[10] Luontoonpalautukset aloitettiin kesällä 2022 myös Saarenmaalla. [8]
Elinympäristö ja ravinto
muokkaaVesikkoja tavataan harvoin yli sadan metrin päässä makean veden rannasta. Ne elävät järvien, jokien ja purojen rannoilla tiheän kasvillisuuden suojassa. Ne metsästävät öisin sekä vedessä että maalla ja saavat saaliikseen pieniä nisäkkäitä, lintuja, sammakoita, nilviäisiä, rapuja, kaloja sekä hyönteisiä.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Maran, T., Skumatov, D., Palazón, S., Gomez, A., Põdra, M., Saveljev, A., Kranz, A., Libois, R. & Aulagnier, S.: Mustela lutreola IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 576. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ Mustela lutreola – European mink Animal Diversity Web. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
- ↑ Siivonen, Lauri: Pohjolan nisäkkäät, s. 114. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-1-04235-1
- ↑ a b c Valste, Juha: Sukupuuton partaalla. Suomen Luonto, 2007, nro 9, s. 7. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Jurvansuu, Jaakko: Grahnilaisten Joroisten retki 2008 2008. Grahnin sukuseura. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ Partanen, Aku: Vuokatti: Porttivaara–Vesikkotie Polkupyöräilyn erikoislehti Fillari. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ a b Vesikko - Korkeasaaren eläintarha Korkeasaari. Viitattu 10.5.2023.
- ↑ Vesikko Ranua Resort. Viitattu 10.5.2023.
- ↑ Vesikko Korkeasaari. Viitattu 12.12.2015.
Kirjallisuutta
muokkaa- Erämaailma 2006–2007. Hämeenlinna: Karisto, 2006. ISBN 951-23-4790-3
