Émile Zola

Émile Zola (2. huhtikuuta 1840 – 29. syyskuuta 1902) oli ranskalainen romaanikirjailija, naturalistisen kirjallisuuden ehkä tunnetuin edustaja.

Émile Zola suunnilleen vuonna 1896

L'Auroren etusivu 13. tammikuuta 1898

Sitaatteja

• "Minä syytän"
  • "J'accuse" Avoimen kirjeen otsikko Ranskan tasavallan presidentille. L'Aurore, 13. tammikuuta 1898

Ansa

• ”Minä en toivoisi muuta, kuin että saisin tehdä työtä rauhassa, syödä aina selvää leipää, ja että minulla olisi jotakuinkin siisti lokero maatakseni, ymmärrättehän, sänky, pöytä ja kaksi tuolia, ei enempää...”
  • Gervaise romaanissa Ansa (suom. Paavo Warén, 1903).

• ”Johan te nyt olette vallan lapsellisia, kun viitsitte politiikan vuoksi käydä toistenne kimppuun!... Jonninjoutavaa koko politiikka! Mitä se meikäläisiä liikuttaa?... Pankoot minusta nähden minkälaisen hallituksen tahansa, kuninkaan tai keisarin taikka ei mitään, se ei estä minua ansaitsemasta viittä franciani, ei syömästä eikä nukkumasta, vai mitä?... Ei, se on kovin typerää!”
  • Coupeau romaanissa Ansa.

• ”Voi! tuossa niin kultaisessa ja loistavassa suuressa Pariisissa kuolevat köyhät kurjuuteen, tyhjät sisälmykset huutavat nälästä, joka panee heidät raatelevien petojen tavoin iskemään kalisevat hampaansa mihin törkyyn tahansa.”

Raha

• ”Raha oli väkevöimisaine, josta tämä tulevaisuuden ihmiskunta oli kohoava. [– –] Raha, tuo turmiollinen myrkky, oli niinmuodoin kaiken yhteiskunnallisen kasvullisuuden luoja, tuki suuria yrityksiä, joitten tarkoituksena oli lähentää kaksi mailmanosaa toisiinsa ja luoda ikuinen rauha.”

• ”Hän [ruhtinatar d’Orvideo] ei tuntenut niitä merkillisiä juttuja, joita oli liikkeellä ruhtinaasta ja hänen kuninkaallisen omaisuutensa, joka arvostettiin 300 miljonaksi, alkulähteistä. Niihin miljoniin sisältyi kokonainen elämä hirmuisia varkauksia, joita ei oltu tehty metsätiellä ase kädessä, kuten entisajan jalot ryövärit, vaan nykyaikaisen rosvon tavoin siivon ulkonaisen käytöksen kautta, selvällä päivällä, pörssissä, missä hän oli riistänyt miljonansa herkkäuskoisten raukkojen taskuista ja levittänyt ympärilleen hävitystä ja kuolemaa.”

• ”Niin, tulevaisuus on suurten pääomien, suurten joukkojen työn keskityksen. Koko teollisuus ja kauppa on kerran muodostuva yhdeksi ainoaksi suurliikkeeksi, josta jokainen saa mitä tarvitsee.”
  • Saccard romaanissa Raha (1916).

• "Ihmisen tuntemuksessa ei voi koskaan mennä liian pitkälle." (SSSK)

• "Perinnöllisyydellä on lakinsa kuten painovoimalla." (SSSK)

• "Työ! Huomatkaa, hyvät herrat, että se on maailman ainoa laki. Elämällä ei ole muuta tarkoitusta, ei muuta olemassaolon perustetta, me kaikki synnymme vain suorittaaksemme oman osamme työstä ja sitten hävitäksemme."