armo
Katso myös: armó, armò |
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaarmo (1)
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈɑrmo/
- tavutus: ar‧mo
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | armo | armot |
genetiivi | armon | armojen |
partitiivi | armoa | armoja |
akkusatiivi | armo; armon |
armot |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | armossa | armoissa |
elatiivi | armosta | armoista |
illatiivi | armoon | armoihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | armolla | armoilla |
ablatiivi | armolta | armoilta |
allatiivi | armolle | armoille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | armona | armoina |
translatiivi | armoksi | armoiksi |
abessiivi | armotta | armoitta |
instruktiivi | – | armoin |
komitatiivi | – | armoine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | armo- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Käännökset
muokkaaLiittyvät sanat
muokkaaJohdokset
muokkaa- adjektiivit: armoton, armoinen, armollinen
Yhdyssanat
muokkaaarmolahja, armoleipä, armomurha, armonaika, armonanomus, armonisku, armonlaukaus, armonvälikappale, armopala
Idiomit
muokkaa- antaa armon käydä oikeudesta
- antaa anteeksi jokin rikkomus
Aiheesta muualla
muokkaa- armo Kielitoimiston sanakirjassa
Espanja
muokkaaVerbi
muokkaaarmo
- (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä armar
Ido
muokkaaSubstantiivi
muokkaaarmo (yksikön akkusatiivi armon; monikko armi, monikon akkusatiivi armin)
Italia
muokkaaVerbi
muokkaaarmo
- (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä armare
Katalaani
muokkaaVerbi
muokkaaarmo
- (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä armar
Latina
muokkaaVerbi
muokkaaarmō (I) (akt. prees. inf. armāre,ind. perf. y. 1. p. armāvī, part. perf. armātus) (taivutus[luo])