Substantiivi

muokkaa

kokonaisuus (40)

  1. yhteenkuuluvien osatekijöiden muodostama yhdessä toimiva yhdistelmä tai järjestelmä
    Kokonaisuus on osiensa summa, mutta ei aina algebrallisesti ajateltuna.
    Palveleva kokonaisuus keskellä kaupunkia

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkokoˌnɑi̯suːs/
  • tavutus: ko‧ko‧nai‧suus

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kokonaisuus kokonaisuudet
genetiivi kokonaisuuden kokonaisuuksien
partitiivi kokonaisuutta kokonaisuuksia
akkusatiivi kokonaisuus;
kokonaisuuden
kokonaisuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi kokonaisuudessa kokonaisuuksissa
elatiivi kokonaisuudesta kokonaisuuksista
illatiivi kokonaisuuteen kokonaisuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kokonaisuudella kokonaisuuksilla
ablatiivi kokonaisuudelta kokonaisuuksilta
allatiivi kokonaisuudelle kokonaisuuksille
muut sijamuodot
essiivi kokonaisuutena kokonaisuuksina
translatiivi kokonaisuudeksi kokonaisuuksiksi
abessiivi kokonaisuudetta kokonaisuuksitta
instruktiivi kokonaisuuksin
komitatiivi kokonaisuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo kokonaisuude-
vahva vartalo kokonaisuute-
konsonantti-
vartalo
kokonaisuut-

Etymologia

muokkaa

sanan kokonainen vartalosta kokonais- ja suffiksista -uus

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

asiakokonaisuus, asukokonaisuus

Aiheesta muualla

muokkaa
  • kokonaisuus Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 1016, 2172 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
  NODES
punk 1